Kukkuu

15 maaliskuun, 2014

IMG_4242

Moikka mooi. Pitää taas höpötellä teille kuulumisia! Aloitin itse asiassa tekemään tätä postausta eilen, jolloin oli ihana perjantai-iltapäivän tunnelma; siivottu asunto, hiljaisuus ja ulkona paistoi aurinko. On kyllä ollut vähän hämäävää tuo auringonpaiste viime päivinä, sillä Oulussa tuuli viimeisen viikon ajan ihan hulluna. Oon esimerkiksi herännyt yöllä tuulen ääniin ja mun parvekkeen ikkunasta on lentänyt joku lista irti, kun tuuli on paukauttanut yhden lasin auki. Lenkilläkin on aika siistiä, kun tuntuu että tuuli heittää sivusuunnassa aina kun jalat irtoaa maasta :D

Mun viikot on nykyään semi kiireisiä, tai ainakin ne tuntuu siltä. Joka päivälle on aamusta iltaan suunnitelmia, ja jos jossain vaiheessa on vapaa väli, sekin pitäisi käyttää kouluhommiin. Tai postauksen kirjoittamiseen. Mulla harmittaakin vähän, kun en oo taas ehtinyt päivitellä blogia kunnolla, mutta toisaalta tiiän, että kohta tämä ruuhka helpottaa ja ehtii käydä ottamassa kuvia sun muuta. Esimerkiksi tällä viikolla oon ollut maanantaina jumpassa, luennolla sekä töissä, tiistaina olin yliopistolla aamukahdeksasta iltaseitsemään ja keskiviikkona mulla oli luennon lisäksi tentti, joka muuten vissiin tuntui aika vaikealta. Mie usein ajatuksissani puristelen mun kaulan ihoa, ja tentin kysymyksiä lukiessa olin nipistänyt kahdella sormella kaulan ihoa niin lujaa, että siihen kohtaan oli tullut fritsumainen jälki :D Ei hele, vähän hävetti myöhemmin kun huomasin pyörineeni yliopistolla punavioletti läntti kaulassa…

Torstaina olin taas melkein seitsemään asti yliopistolla, mutta eilen eli perjantaina mulla oli onneksi vapaapäivä, koska lauantai ja sunnuntai meneekin taas töissä. Ah, ihana elämä! Noei vaiskaan, ei tämä opiskelumaraton tunnu niin pahalta, kun tietää että sitä kestää enää pari kuukautta. Sitten alkaa yli kolmen kuukauden kesäloma oi. Ja on mulla oikeasti kaikkia kivojakin menoja.

 
IMG_3007IMG_2971IMG_4067

Oon tällä viikolla esimerkiksi saanut aloittaa päivän istumalla oikeasti alas aamiaiselle (pakko suositella kuvassa näkyviä Rainbown pakaste-croissantteja, reilu pari euroa kuuden mötkyn pussi), oon saanut jumppailla Maijan kanssa ja eilen pääsin teatteriin ekaa kertaa varmaan kymmeneen vuoteen.

Viime aikoina on muutenkin mennyt kaikki tosi hyvin, ja oon oikeastaan aika kiitollinen siitä. On vähän sellainen voittaja-olo näin talven lähestyessä loppuaan, varsinkin kun vertaa siihen, kuinka angstibebe sitä on monena vuonna aina kaamoksen aikaan ollut. Mulla on myös ihania ihmisiä ympärillä, en oo tullut kipeäksi pitkään aikaan, se mun vähän aikaa sitten mainitsema outo pääkipu on lähtenyt, kevät tuo mukanaan krapulanpunaisia allergiasilmiä lukuunottamatta pelkästään kivoja juttuja mukanaan ja lähitulevaisuudessa on odottamassa paljon pieniä piristäviä asioita sekä tapahtumia. Onko kellään muulla muuten alkanut jo nuo perus kevätallergiat? Välillä epäilen, että oonkohan mie inspiroinut nämä oireet päässäni – nyt on kuitenkin vasta maaliskuun puoliväli ja mie aivastelen ja hieron rutikuivilta tuntuvia silmiä heti herätessä :D

Mutta niin, hyvää kuuluu. Perus arkea, kiireellä ja kivoilla jutuilla höystettynä <3
 

18 Kommenttia

  • Reply Kristiina 15 maaliskuun, 2014 at 9:40 pm

    Kivat jutut auttaa jaksamaan :-) Tämmöne sivuhuomio, mutta sun huone/kämppä näyttää erittäin houkuttelevalta ja koitosalta!

  • Reply Sita Salminen 15 maaliskuun, 2014 at 9:42 pm

    Apua näyttääkö! Oikeastihan se on yks slummi koko asunto <3 Haha. Pikachu pöydällä…… Ps. Nopia kommentoija!

  • Reply iina 15 maaliskuun, 2014 at 9:47 pm

    ihanan piristävä postaus <3 rentoa lauantai-iltaa suomeen!

  • Reply Sita Salminen 15 maaliskuun, 2014 at 9:49 pm

    Ja toinen nopia täällä :) Samoin sinne muille maille <3 Aika rentoa kyllä, illan to do listalla on venytteleminen ja seki tuntuu liian työläältä :D

  • Reply Sofia H 15 maaliskuun, 2014 at 9:58 pm

    Kiva, että en oo ainoo näitten mun allergiajuttujen kanssa! Aivastuttaa, silmiä kutittaa ja niistää pitää jatkuvasti. :( Tulee varmaan pitkä siitepölykausi ja itse olen vielä allerginen kaikelle mahdolliselle siitepölylle. Ainoa asia, mistä en keväässä tykkää.

  • Reply Sita Salminen 15 maaliskuun, 2014 at 10:00 pm

    Tässä yhteydessä on aina pakko linkittää tää: http://www.youtube.com/watch?v=wBA8lcbhfbc

    Suunnilleen tuoltahan sitä näyttää itekki :D

  • Reply Tiia 15 maaliskuun, 2014 at 10:09 pm

    Ihana Pikachu<3

  • Reply Sita Salminen 15 maaliskuun, 2014 at 10:37 pm

    :D haha <3

  • Reply henssi 15 maaliskuun, 2014 at 10:45 pm

    olipa taas ihana kuulla sinun höpötyksiä <3 tsemiä koulujuttuihin! mie tässä stressaan tulevia valtakunnallisia ja lukion kurssivalintoja.. kääk! eikö vois olla ikuisesti peruskoulussa?! :D

  • Reply Sita Salminen 15 maaliskuun, 2014 at 10:54 pm

    Voi ei pikkunen!! Siitä se elämä vasta alakhaa :)

  • Reply n 15 maaliskuun, 2014 at 11:02 pm

    Niin tosiaan…voiskohan mullakin tää mystinen aivastelu ja nenän ja silmien kutiaminen johtua allegiasta. Oon ihmetelly tän viikon, että mikä ihme vaivaa muttei oo tullu mieleenkää siitepöly tässä vaiheessa kevättä, ennen ku nyt. Yleensä oon alkanu varautumaan siitepölykauteen siinä huhtikuun lopulla!

  • Reply Sita Salminen 15 maaliskuun, 2014 at 11:03 pm

    Joo sama :D Tai sitte pöly? En tiiä kyllä voiko se olla pöly, ku just aamulla heti herätessä kutittaa ja kuivaa silmät!

  • Reply Nedu 16 maaliskuun, 2014 at 12:08 am

    Täälläki kauheat allergiat jo päällä!! Ihan tosi harmi homma byääää:(( tsmemppiä baggins<3

  • Reply Sita Salminen 16 maaliskuun, 2014 at 12:14 am

    Wadap ikävä!! Haha ihana kommentoi <3 Ps. Mulle tuli äsken allergiakohtaus ku kuorin ja söin porkkanan, haha silmä turpos ja meni ihan kutiavaksi

  • Reply henssi 16 maaliskuun, 2014 at 2:23 pm

    no niinpä, ihan totta! :) can't wait!

  • Reply sara 16 maaliskuun, 2014 at 6:19 pm

    Mä en oo kuin lievästi allerginen siitepölylle (suurkiitos siitä ja tsempit kaikille allergisimmille, voin vaan kuvitella miten ikävää se on), mutta kyllä on tällä viikolla silmät punoittaneet ja on tullut paljon hangattua. Ja aivasteltua. Taisin radiostakin sivukorvalla kuulla, että siitepölykausi on jo alkanut hurjan aikaisin. Mä tosin ite saatan reagoida myös ihan vaan katupölyyn, ja sitä ainakin riittää.

  • Reply Kristiina 16 maaliskuun, 2014 at 10:34 pm

    NÄyttää näyttää! Ainaki toi sänky tyynyineen. Sinne vois hypätä MMMM :-D Ja joo oon tehomimmi tsajaja!

  • Reply Sita Salminen 17 maaliskuun, 2014 at 8:12 am

    Oho toivottavasti se on vaan katupöly eikä sulla oo allergia alkamassa! Mulla tais tosin alkaa jo joskus ala-asteen lopulla, en tiiä kuinka yhtäkkiä se voi puhjeta :O

  • Jätä vastaus