Kirjastohommia

15 toukokuun, 2012

 

 

 

Tänään olin taas lukemassa, salaattiboxin ja söpöjen kynien kanssa.

En oikein tiiä, mitä mieltä oon mun tsäänsseistä päästä yliopistoon. Pääsykokeethan alkaa tosiaan ensi viikolla (maanantaina Oulu, tiistaina Helsinki, jonka jälkeen viikon hengailun jälkeen Turku keskiviikkona. Niin ja Tampere sitten kesäkuussa), enkä taaskaan voi ymmärtää, miten aika meni niin äkkiä. Ihan vasta sanoin, että nääh, ei mulla ole kiire, kokeisiin on vielä kaksi kuukautta. Nyt niihin on alle viikko aikaa. Vitt..

Lähinnä tässä epäilyttää se, etten tunne hallitsevani minkään kaupungin pääsykokeen koealuetta tosi hyvin. Enemmänkin niin, että osaan kaikista kirjoista jonkin verran, mikä ei kyllä tavallaan oo yhtään hyvä juttu – varmemminhan sitä pääsisi sisälle, kun osaisi vaikka Oulun hommat täydellisesti. Mutta toisaalta, osaan asiat ehkä vähän monipuolisemmin kuin pelkästään yhden kaupungin pääsykoekirjat lukeneet? Ääh, en mie tiiä. Ei oo silleen vielä paniikki, tavallaan tää lievä stressitila on ihan mukavaa koska tykkään haasteista, mutta voin kuvitella sen tunteen maanantaiaamuna kello yhdeksän. Onneksi tää ei oo kuitenkaan mun eka hakukerta; vaikken viime vuonna lukenut paljoa yhtään enkä siksi päässytkään sisälle, niin ainakin se hyöty yrityksessä oli, että nyt tietää vähän millainen se koetilanne on. Ei oo niin järkyttävä jännitys, ja ehkä pystyy jopa syömään aamupalaakin ennen koetta.

Onko ketään kohtalotovereita? Sanokaa, etten oo ainoa jolla on pääsykoeperhosia massussa?

60 Kommenttia

  • Reply Ilona 15 toukokuun, 2012 at 1:47 pm

    mitä oot tehny tän välivuoden ? :)
    ja mihin nyt siis haet ?

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 1:56 pm

      Oon ollut kotona, käynyt töissä Triumphilla 1-4 päivää viikossa ja auttanut porukoita pikkusiskon hoidossa (haen Siljan aina iltapäiväkerhosta, teen sille ruoan ja autan läksyissä, kunnes äitipuoli tulee kotiin). Aika paljon oon vaan hengaillut – ja vaikka kuulostaa ihanan rennolta, oon myös soittanu itkuisia puheluita poikaystävälle että "Byääh mun elämällä ei oo merkitystä", haha. Ilman blogia olisin varmaan seonnut kun ei ollut mitään mihin "panostaa" ja minkä parissa hääräillä.

      Haen lukemaan suomen kieltä Ouluun, Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Viime vuonna hain vain Ouluun (suomen kieltä ja sitten vielä kirjallisuutta) :)

    • Reply Ilona 16 toukokuun, 2012 at 3:22 pm

      kuulostaa ihanan rennolta vuodelta :) tehny varmasti ihan hyvää, kun on 12 vuotta putkeen vaan opiskellu. :D
      onnea kokeisiin ja toivottavasti pääset sisään!

    • Reply Sita 16 toukokuun, 2012 at 4:01 pm

      Kiitti :)

  • Reply Anonyymi 15 toukokuun, 2012 at 1:59 pm

    Voi tyttö, hyvin se mennee! Sie niin pääset sisälle, uskot ittees ja omaan osaamiseen!

    Mie pidin myös välivuoden kaukana kotoa ja nyt jännätään kolmivaiheisen pääsykokeen viimisissä vaiheessa, että mennäänkö sisälle Tampereelle vai ei…Pääsykokeet on iha hirviä tilanne, jos sinne kouluun oikeesti haluaa.

    Mutta tsemiä iha hirmusesti! ü

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 2:01 pm

      Hei toivottavasti menee läpi! Mie pidän sulle peukkuja ja käsken Roosan pitää myös!

      Ja kiitos paljon tsempeistä, niitä tarvitaan :)

  • Reply Anonyymi 15 toukokuun, 2012 at 2:10 pm

    Millaisia arvosanoja sait ylioppilaskirjoituksista ja mitä aineita kirjoitit? :) Jännittikö kirjoitukset hirveästi ja miten lähdit siihen lukemaan? Tyhmää kysyä nyt mutta kiinnostaa :D

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 6:19 pm

      Äikkä E
      Englanti E
      Ruotsi E
      Matikka E
      Terveystieto M
      Psykologia C

      Ja äikkä oli pistettä vaille L!!! Kyllä vitutti sillon :D Ja enkkuki oli 3 pistettä vaille L.

      Mutta niin, nuo kirjoitin. Jännittihän ne silleen, mutta enemmänkin mukavalla tavalla. Tykkään kun on saa asettaa itelleen tavoitteen ja sitten pyrkiä siihen. Luin loppujen lopuksi aika vähän, matikkaakin vaan viikon koska panostin ruotsiin ja ruotsin kokeen jälkeen oli vain viikko aikaa matikan kirjotuksiin. Matikka oli tosin lyhyt, se selittää aika paljon. Luin kieli- ja reaalikirjat läpi kurssijärjestyksessä tehden ehkä samalla kalenteriin muistiinpanoja (jotkut laittaa post it -lappuja jääkaapin oveen että asiat jää mieleen, mie laitan kalenteriin). Matikasta "luin" vaan kertauskirjan ja tein kaikki open antamat harjoitustehtävät. Psykologiasta sain niin paskan (sori, en oo tyytyväinen) koska hallitsin enemmän nippelitietoa kuin laajoja kokonaisuuksia, ja opettelin vähän vääriä asioita; kokeessa esimerkiksi painotettiin kasvatuspsykologiaan ja mie olin päntännyt aivojen eri osia ja tehtäviä. Hmm, mitähän mie vielä kertoisin. Opettelin kielten aineita varten valmiita, pitkiä ja "vaikeita" lauseita ulkoa, ja sitten kokeessa vaihdoin lauseen sanat ja ujutin sen esseeseen mukaan. Ruotsissa piti opetella sanastoaki aika paljon, kurssien keskiarvo oli 6 niin piti päntätä ihan perusasioitakin :D

      Kysy tarkempaa tietoa jos haluat, en oikein keksi muuta!

  • Reply Essi 15 toukokuun, 2012 at 2:34 pm

    Et oo tosiaan ainut! Täällä kans järkyttävä stressi ja jännitys päällä että huhhuh! Sitten kun ei tiedä yhtään mitä odottaa. Tsemppiä!:)

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 6:19 pm

      Tsemppiä sullekin, lue vanhoja pääsykokeita jos niitä löytyy niin tietää ennalta ees vähän mitä on tulossa :) We can do it!

    • Reply Essi 16 toukokuun, 2012 at 7:11 am

      Ainut ongelma vaan, että se pääsykoe on nyt uudistunut tänä keväänä:s mutta onneks maailma ei nyt ekaan kertaa kaadu. ens vuonna sitten uusiksi:)

  • Reply hanna 15 toukokuun, 2012 at 3:05 pm

    Ähh, mäkin haen jo toista kertaa yliopistoon. Viime vuonna ei ollut aupairityön takia aikaa lukemaan, siksi en päässyt, vaikka pistettä puuttui vain 3. Tänä vuonna siis uudestaan, paremmalla tuurilla toivottavasti. Pääsykokeet on kahden / kolmen viikon päästä Tampereella (Engl. Filologia) ja Turussa (Saksan kieli). Saksan koe on tosin suomeksi … hähäh, onpas mulle helppo asia -.-

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 6:21 pm

      Mieki olin 6:lla varasijalla, mutten tiiä paljonko jäi pisteitä puuttumaan. Ooksie ollu siis Saksassa au pairina kun sitä haet lukeen? Huh sulla on vielä kaksi viikkoa, käytähän aika hyvin! :) Iik mulla enää 6 yötä FUCK

    • Reply hanna 15 toukokuun, 2012 at 9:05 pm

      Toisinpäin :D Oon alkuperäisesti Saksasta kotoisin ja olin silloin täällä Suomessa au pairina töissä :) Jännittää, kun siihen Saksan kielen kokeeseen ei oo yhtäkään kirjaa luettavaa, sillä ei tiedä miten valmistautua.
      Tsemppiä sulle! Oot fiksu ja ahkera, niin pääset ihan varmasti :)

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 9:07 pm

      Oho aijaa! Jännää :D Kiitos toivotuksista, sitä samaa sulle :)

  • Reply Anonyymi 15 toukokuun, 2012 at 3:25 pm

    Mulla oli tänä vuonna ekat pääsykokeet. Olin lukenut iha kohtuu hyvin, mutta jännitys vei voiton ja koe meni sen takia huonosti. Mut ei harmita silti, koska ensi vuonna jännittää varmasti vähemmän ku tietää millanen tilanne on edessä! Pointti siis se että oot siinä jo tosi voitolla että sulla on kokemusta :D Ja hirveesti tsemppii! ps. tosi hassua että sun blogiin uskallan pistää tällästä pitkää kommenttia (muille blogaajille en uskaltais :–D)

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 6:31 pm

      Haha toivotaan että oon voitolla, on kyllä aika noloa jos en nytkään pääse :D Kiitos paljon <3 Ja hei ihanaa ku uskallat, mieki pelkään joitakin bloggareita! Haluan siksi että minun kommenttiboxit on sellasta rentoa aluetta :)

  • Reply Anni 15 toukokuun, 2012 at 3:34 pm

    Mihin kouluihin oot hakenut?! :)

    • Reply Anni 15 toukokuun, 2012 at 3:35 pm

      ..hups! tuolla lukikin aiemmin jo!
      kuulostaa hyvältä, tsemppiä! :)

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 6:22 pm

      :) Kiitti!

  • Reply Paulina 15 toukokuun, 2012 at 3:52 pm

    ihana postaus:D(:

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 6:22 pm

      Kiitos :) Vaikka ei tässä mitään ihmeellistä ookaan!

  • Reply sarkku 15 toukokuun, 2012 at 4:05 pm

    Huhhuh, onnea pääsykokeisiin ! Ite oon onneks siinä tilanteessa, että ei tarvi hakee mihinkään, senku kävelen vaan syksyllä kouluun sisälle. Olisin kyllä varmana hirvee stressipallo, jos pitäs käydä vielä pääsykokeissa >.<

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 6:23 pm

      Oho, varmaan ihana tunne! :) Joo mie oon nyt vielä stressitaikina, mutta sunnuntaina paisun ja paistun varmaan isoksi stressimuffinssiksi..

  • Reply Ronja & Petra 15 toukokuun, 2012 at 5:08 pm

    musta ois tosi kiva nähä sulta päivänasu kuvia :)

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 6:24 pm

      Onpa kiva kuulla, ite nimittäin aina mietin että kehtaako näitä laittaa :D Tuntuu ettei niissä oo mitään ihmeellistä. Mutta mie lupaan laitella useammin heti kun nämä pääsykokeet on ohi, ja huomennakin jos vain kerkeän! Kiitti ku jaksoit sanoa toiveesta :)

  • Reply Anonyymi 15 toukokuun, 2012 at 5:31 pm

    Mullaki on ens viikolla pohjoismaisen filologian kokeet Ouluun ja jännittää aika toooosi paljon vaikka oonki omasta mielestäni lukenu hyvin! ._.

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 6:25 pm

      Onnea onnea onnea! Kyllä se menee hyvin ku kerran oot lukenu, mun menestystä voi epäillä ku en edes ite usko että oon tarpeeksi hyvä :D

  • Reply riikka 15 toukokuun, 2012 at 5:34 pm

    sitaaaaa ! asutko sielä jossaki ounasvaaralla päin !? (:

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 6:25 pm

      En asu ku Vennivaarassa! Mutta majailen kyllä puolet ajasta keskustan lähellä. Ooksie nähny minut siellä vai mitä :)

  • Reply Ella 15 toukokuun, 2012 at 5:51 pm

    Ai noissa kaikissa kaupungeissa on eri koealueet? Voi että, onpa sulla opeteltavaa :/

    Ite en hakenut kuin sinne psykaan (ja valokuvaukseen, mutta siihenhän ei tartte opiskella), koska en ois millään jaksanut lukea moneen eri kokeeseen… En mä kyllä tohonkaan tarpeeksi, hehe :D Mutta ihan sanoinkuvaamaton fiilis, kun koe on ohi! Välivuosi mulle nyt varmaankin sitten tulee eli eikun töitä hankkimaan :)

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 6:27 pm

      Yksi kirja on kaikissa kaupungeissa, mutta sitten on sen yhden lisäksi eri kirja jokaiseen :S Välivuosi tekee hyvää, suosittelen kyllä pitämään sen jos vaan pystyt! Mukavaa hengailla ja käydä töissä, saa lepuuttaa aivoja :) Mutta onnea silti kokeeseen, toivottavasti pääset niin voit vaikka pitää paikkaa vuoden ja aloittaa 2013 syksyllä :p

  • Reply Elisa 15 toukokuun, 2012 at 6:57 pm

    Mulla ainakin on valtavia perhosia! Oon kyllä lukenu tosi hyvin, mutta silti on kauhea paniikki ja tuntuu etten osaa yhtään mitään…Mutta katotaan sitten miten käy :D

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 7:00 pm

      Tiiän että pääset! Mieti nyt ei kukaan oo voinu lukea enempää kuin sie. Sunnuntaina nähdään :)

  • Reply Epona 15 toukokuun, 2012 at 7:04 pm

    Jo koulut käyneenä antaisin tällasen vinkin: kirjoita paperille niitä asioita, jotka sulla on pääsykoealueesta mielessä ja vertaa kirjoihin, niin huomaat mitkä on vielä heikoimmilla. Ja vielä tärkeämpi: älä vikana iltana yritä päntätä yömyöhälle vaan rentoudut kunnolla.
    Itellä saattoi olla helpompaa, kun amk-haussa ei luettu kirjoja vaan mm. stockan vuosikertomus, mutta eiköhän nää neuvot ole yhtälailla kelvolliset :)

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 7:08 pm

      Kiitti vinkistä :) Pitäisi kyllä, mie vaan inhoan kirjoittaa asioita joita jo osaan – kauhea laiskapeppu! Kuitenkin kokeessakin pitää kirjoittaa, en tiiä miksi se tuntuu muka niin eriltä asialta, haha. Mulla on kuusi kirjaa luettavana, hehe.

      Ja saa nähdä miten rentoutuminen sujuu.. :D Yritän parhaani! Pitää käydä vaikka lenkillä tai jotain niin saa vähän kroppaa ja ajatuksia irti stressistä.

  • Reply Lotta 15 toukokuun, 2012 at 7:08 pm

    Söppäniä kyniä sulla !:) Ja hei tosi tosi paljon tsemiä lukemiseen, se on varmaa ihan älyttömän raskasta.

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 7:14 pm

      Olis se varmaan raskasta jos olis vaikeampi aine ja erilainen asennoituminen :D Mie oon vähän semmonen rentoilija, hihi. Liimailen tarroja muistiinpanoihin ja mietin lukiessa, minkäköhän näköinen tyyppi tätäkin lausetta on kirjoittanut ja mitä se tekee nyt :D Mutta kiitos kuitenkin paljon <3

  • Reply Anonyymi 15 toukokuun, 2012 at 8:07 pm

    IHAILTAVA POSTAUSTAHTI SITA!! :))

    Ja iso kiitos protskupatukka postauksesta, arvostan suuresti! :>

    Sun blogi vaan koko ajan paranee<3

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 8:09 pm

      ÄÄÄ MIKÄ KOMMENTTI, kiitos!! <3

    • Reply Sita 15 toukokuun, 2012 at 8:13 pm

      Tuli hullun hyvä mieli

  • Reply aura 15 toukokuun, 2012 at 9:56 pm

    Äääee hyvin se kuule menee, ainakin mitä nyt nähtävästi oot asustellu viime aikoina paljon kirjastossa :-D itelläni on kans muutamat pääsykokeet, mutta mun lukeminen ei oo koulun takia päässyt ihan puhkeemaan vielä kukkaansa…… onneks viel ehtii, vois pystyttää teltan kirjastoon niin ei olis ainakaan häiriötekijöitä, joille ite ainakin oon kotona tuskallisen altis :D ja sanonpa tähän nyt vielä että sulla on niin söpö tyyli ja pirtee tapa tehä näitä postauksia että odotan innolla aina uusia ;) ja luin jonkun kommentista joskus että oisit tekemässä tanssipostausta(?), kiinnostais allekirjottanutta ainaki!

    • Reply Sita 16 toukokuun, 2012 at 4:57 am

      :) Toivotaan! Haha kirjastoon muuttaminen on haufkaa, teen sen aina kun on jotain opiskelujuttuja – kotonahan ei vaan pysty lukemaan. Eli mieki oon altis ärsykkeille :D

    • Reply Sita 16 toukokuun, 2012 at 4:58 am

      Nii ja tanssipostaus on puoleksi valmis, tuskailen vaan sen kans että miten saisin kaikkia vanhoja kuvia siihen!

  • Reply Mirella 16 toukokuun, 2012 at 5:28 am

    Hyvin se menee ! :) Ootko tulossa Helsinkiin :)

    • Reply Sita 16 toukokuun, 2012 at 5:59 am

      Oon tulossa! Haluatko treffailla :)

    • Reply Mirella 16 toukokuun, 2012 at 8:28 am

      Tahooon! Millon tuut :)

    • Reply Sita 16 toukokuun, 2012 at 12:19 pm

      Oon siellä maanantai-illasta sunnuntaihin! Kummat käy paremmin, päivät vai illat?

    • Reply Mirella 16 toukokuun, 2012 at 3:28 pm

      Illat, oon meinaan arkisin 8-16 töissä :)

  • Reply Anonyymi 16 toukokuun, 2012 at 8:15 am

    Joo itekki oon kyllä ihan samaa mieltä, että sun blogis paranee koko ajan vaa <3 Ja se on ihan tosi mukavaa ku vastailet aina kommentteihin, kiitos! :)

    • Reply Anonyymi 16 toukokuun, 2012 at 8:16 am

      Nii ja tsemppiä vielä pääsykokeisiin lukuun, vielä ehtii :)

    • Reply Sita 16 toukokuun, 2012 at 12:20 pm

      Aww kiitos paljon! Ja totta kai vastaan, tää on kivaa hommaa :)

  • Reply Anonyymi 16 toukokuun, 2012 at 11:24 am

    Tsemppiä, hyvin se meneee!! Niin ja hyvä blogi :)

    • Reply Sita 16 toukokuun, 2012 at 12:20 pm

      Kiitos ihana :)

  • Reply Hanna 16 toukokuun, 2012 at 3:49 pm

    Tsemppiä pääsykokeisiin! Moneen paikkaan haet, mut toisaalt tossa voi olla se hyväpuoli et saat useempaan paikkaan valinnan mahollisuuden kun läpäset pääsykokeet hyvillä tuloksilla :)

    • Reply Sita 16 toukokuun, 2012 at 4:02 pm

      Ihana tuo "kun" tuossa lopussa :) Toivotaan! Ja kiitos paljon :)

  • Reply Anonyymi 16 toukokuun, 2012 at 4:27 pm

    hei millasta siellä pääsykokeissa on ! pitä¨skö nyt paineilla hullusti?? apua no nyt aloin joka tapauksessa painehtimaa :—D

    • Reply Sita 16 toukokuun, 2012 at 4:35 pm

      Riippuu ihan siitä mihin haet :D Vai tarkotatko ite pääsykoetilannetta? Eihän siinä muuta ku mennä sinne saliin istumaan ja aleta tekemään sitä koetta, rennompaa kuin esim. yo-kokeissa, mutta mulla jännitti ku olin yksin eikä ollu yhtään tuttua eikä tienny mihin pitää mennä ja kaikkea :D

  • Reply karoliina 18 toukokuun, 2012 at 9:09 am

    Ens keskiviikkona on mulla ekat pääsykokeet tälle keväälle. Tuntuu siltä niinku oisin vaan istunu viimesen kuukauden kirjastossa ja en ois oppinu yhtään mitään. Vietin siis välivuoden ja hain tänä keväänä 9 eri yliopistojuttuun ja neljään eri amk-juttuun, nii toiveet on ainaki korkeella että jotaki nyt ees pääsis lukemaan, en halua toista välivuotta! =D Ja jos ei oo mielenkiintonen ala niin sit haen uudestaan… =D Onhan tässä aikaa opiskella =D

    • Reply Sita 19 toukokuun, 2012 at 5:41 pm

      SAMA, koko ajan kirjastossa mutta mitään en oo oppinu. Toivottavasti sulla menee nappiin kokeet! :)

    Vastaa käyttäjälle Sita Peru vastaus