Kesän viimeinen päivä

Huomenna on syyskuu.

Tuntuu oikeastaan aika oudolta sanoa noin. Tavallaan kesä hurahti mun mielestä tosi nopeasti ohi, mutta toisaalta tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, kun oon viimeksi vaikka ollut yliopistolla. Ei se mitään, otetaan syksy vastaan kaikella rakkaudella! Ja taistelutahdolla, sillä sitä tarvitaan kun illat pimenee ja kylmenee ja taivaalla leijuu masentava harmaus, haha.

Viime viikko oli aika rauhallinen sen Rovaniemellä vietetyn viikonlopun jälkeen. Tein ihan perusjuttuja: kävin töissä, treenailin, hääräilin kotitöiden parissa ja tein postauksia. Niin ja kävin mie kuvausreissulla Sarkun kanssa (tämän postauksen ihanat kuvat siis Sariannalta) ja keskustassa uudessa lounasravintolassa – edes vähän jotain erikoisempaa! Mie myös otin pienen varaslähdön tänään alkaneeseen Kunnossa-verkkovalmennukseen, sillä aloitin periaatteessa ruokavalion noudattamisen jo lauantaina. Kerroin valmennuksesta pari postausta sitten, ja pakko sanoa jo nyt, että tykkään tästä koko hommasta ihan hulluna. Ruokavalion noudattaminen on helpompaa kuin luulin, ja oon ihan rakastunut valmennuksen mobiilisovellukseen, jonka kautta näkee oman treeniohjelman lisäksi kaikki ohjelmaan kuuluvat liikkeet videolle kuvattuna ja opastettuna. Nyt kuitenkin jätän hehkutuksen tähän, osalla varmaan tulee treenijutut kohta korvista ulos. Mutta näinhän se vaan menee: jos joku juttu innostaa mua ja on iso osa mun senhetkistä elämää, se myös näkyy täällä blogissa :)

Syyskuun ensimmäisen päivän myötä mullakin alkaa taas opiskelu, mikä on oikeastaan ihan mukavaa kesän jälkeen. Tai ainakin mulla on kova hinku yliopistolle, ja taas on tietenkin tapahtunut se perinteinen syksyfiilistely. Mie katson opiskelijaelämää ihan ruusunpunaisten lasien läpi muutaman kuukauden tauon jälkeen: haluan äkkiä taas lounastreffeille salaattibaariin, haluan ottaa käyttöön mun ihanat take away -kahvitermarit ja kävellä sellainen kädessä huiviin kääriytyneenä vilpoisana aamuna sisälle yliopistoon. Syksyn värit vaatteissa, neuleet ja kerrospukeutuminen, tuoksukynttilät, ruska ja oranssit lehdet kaduilla sekä hunajalla, inkiväärillä ja sitruunalla maustetut teet – ihanaaaaa. Tietenkin tämä on vaan tällaista tunnelmointia, eikä asiat mene käytännössä aina niin kuin on fiilistellyt, mutta mun mielestä hehkuttaminen ja pienistä, tyhmistäkin jutuista nauttiminen tekee jokapäiväisestä elämästä mielekästä. Ei siitä oo mitään haittaakaan.Oikeasti mulla myös vähän stressaa tuleva lukuvuosi, sillä kandin lisäksi mun pitäisi varmaankin tehdä päätöksiä sen suhteen, mitä ja miten haluan opiskella tulevaisuudessa. Hommaanko uuden sivuaineen, jatkanko suomen kielen opiskelua kandivaiheen jälkeen vai haenko kenties lukemaan jotain ihan uutta juttua? Ja johonkin väliin pitäisi ujuttaa matka Thaimaahan tapaamaan äitiä, joka ei oo tullut takaisin Suomeen tammikuun jälkeen. Tiiän kyllä, että kaikki selvenee aikanaan, mutta tämä epätietoinen olo on kaikista pahin. Haluttaisi käydä kurkkaamassa tulevaisuuteen ja nähdä, minkälaisia päätöksiä ja järjestelyjä nyt kannattaisi tehdä, mutta nyt pitää vaan luottaa siihen, että kehnoillakin valinnoilla on lopulta hyviä puolia; niitäkin saa tehdä.

Pakko muuten kertoa teillekin yhdestä vanhemmasta miehestä, jonka tapasin randomisti viime viikolla ja jonka kanssa käyty keskustelu jotenkin kosketti. Tämä noin 65-vuotias mies kertoi, kuinka hän on alkanut harrastaa juoksua kuusikymppisenä ja että mies oli juossut yli kymmenen puolimaratonia sen jälkeen. Mies vaikutti niin elämäniloiselta, kertoi maratonporukan kanssa tehdyistä reissuista (joihin kuului vähän juhlimistakin) ja kehotti muakin jatkamaan juoksuharrastusta. Sitten puhe kääntyi siihen, miksi mies oli aloittanut juoksemisen; hänen tyttärensä oli sairastunut syöpään 24-vuotiaana ja menehtynyt. Tyttärellä oli kuulemma samanlaiset ruskeat silmät kuin mulla – ja tässä vaiheessa kumpikin hiljeni kyynelien noustessa molempien silmiin. Tuo kohtaaminen keskellä päivää tuntemattoman miehen kanssa jäi jotenkin tosi vahvasti mun sydämeen: kaksi ihmistä, täysin eri ikäisiä, kumpikaan ei tiedä toisen nimeä, ja muutaman minuutin ajan mie kuitenkin tunsin sen miehen. Oon ehkä vasta viime aikoina tajunnut, mikä merkitys sillä on, että puhuu vieraille, kuuntelee niiden elämäntarinoita ja yrittää saada hymyn tuntemattomien huulille. Äiti on just sellainen, ja mie haluaisin katsoa maailmaa sekä ihmisiä samalla tavalla.

Toivottavasti teillä on ollut huippu kesä ja hei, ihanaa alkavaa syyskuuta kaikille! Muistakaa hemmotella itseänne, piristää läheisiä, kokeilla uusia juttuja, kehua tuntemattomia, tehdä syksylle oma soittolista, liikkua oman hyvinvoinnin vuoksi ja ostaa vaniljalta tuoksuvia kynttilöitä. Tehdään tästä syksystä paras ikinä, ja mun mielestä to do -listoja pitäisi tehdä muinakin vuodenaikoina kuin kesällä. Mie esimerkiksi oon jo monena vuonna päättänyt käydä syyspiknikillä, ja tänä syksynä aion vihdoin toteuttaa sen.

Kuvista vielä iso iso kiitos Sariannalle, jonka Sweet vanity -blogi kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa!