Hyvästit

huhtikuu 27, 2015

image

Pari päivää sitten mun piti jättää jäähyväiset mun rakkaille.
Nuo mun Turkista ostetut pinkki-mustat Niket nimittäin tulivat torstaina tiensä päähän ja repesivät kesken päivän sivusaumoista. Sydän särkyi. En varmaan enää ikinä tule löytämään noin söpön värisiä popoja, joten pitihän se leikkiä ploggaajaa ja ottaa viimeiset asukuvat nuo Niket jalassa, hahha. Tiinalle taas isot kiitokset kuvista :)
Eilinen sunnuntaipäivä alkoi kyllä jotenkin ihanasti. Heräsin aikaisin aurinkoiseen aamuun (ilman darraa c’mon), tein itselleni smoothien ja kuuntelin musiikkia aamukahvia juoden ja postausta kirjoitellen. Saatoin myös vetää parit tanssimoovit kalsareissa, kun kaikki biisit kuulosti muka niin hyvältä – tiiättekö ne aamut? Oon aikoinaan raiskannut Skrillexin ja Ellie Gouldingin Summit-kappaleen niin perin pohjin kuin voi, mutta eilen koko biisi oli taas täydellinen alusta loppuun.

imageimage

Puoli kahdentoista aikaan lähdin töihin ja sen jälkeen meni muutama tunti treenipöksyjä viikkaillessa. Töiden jälkeen pyöräilin Hukkaan kuntosalille – ja joo, meillä alkoi taas pitkän tauon jälkeen blogiyhteistyökuviot Hukan kanssa! En oo ihan hirveästi vielä ehtinyt siellä käydä, mutta tällä viikolla luultavasti tulee jo postaus aiheesta. Eilen ohjelmassa oli cross trainerilla veivailua sekä hauis ja hartiat – selkääkin olisi voinut treenata, mutta mun kädet ei jaksaneet pidellä tankoa lauantain keilailun jäljiltä :D En oo keilannut ihan tosi pitkään aikaan, ja tuo oikean käden kyynärvarsi meinasi salilla krampata painoja pidellessä. Illalla olinkin sitten ihan poikki, eikä jaksanut oikein tehdä muuta kuin syödä ja mennä nukkumaan.Tänään aamu alkoi vähän harmaampana: aikainen herätys, pikku kiire, aamukahvit yliopistolle pyöräillessä ja kymmeneksi viestintään. Tuntui ihan oudolta, kun tajusin luennon jälkeen, että tuo oli luultavasti ihan viimeisiä kertoja tälle keväälle, kun käyn Linnanmaalla. Enää luento tai kaksi ja sitten se loppuu – jos ei oteta huomioon paria kesätenttiä, jotka pitää käydä tekemässä yliopistolla.

image

Iltapäivällä käytiin keskustassa syömässä opiskelijalounas ja illalla olin Hukassa hukassa – en esimerkiksi ollut tajunnut, että Hukassa BodyAttackissa ei anneta läpsyjä muille kun vaihdetaan puolia ketteryysbiisin aikana, joten juoksin siellä kunnon toopena kädet pystyssä. Antoi joku jätkä vissiin mulle säälistä ylävitosen, hahha. Oli kyllä silti hyvä treeni, se Hukan iso ryhmäliikuntasali on jotenkin niin iso ja tunnelmallinen.
Nyt pitää kyllä käydä suihkussa ja laittaa pötköttään, massu on täynnä ja Game of Thronesin uusin jakso on katsomatta. Mie en olisi kyllä aikoinaan uskonut, että jään tuohon sarjaan näin pahasti koukkuun; tappelut, valtaistuinpelit ja alastomat naiset sitten vissiin vaan viehättää ikään ja sukupuoleen katsomatta jos on tarpeeksi hyvä juoni… Huomenna haluaisin tehdä kouluhommia ja käydä treenaamassa, mutta saa nähdä lipsahtaako jalka rappion puolelle tässä vapun liukkaudessa! Viimeistään torstaina kyllä sutii ja lujaa, katotaan pysytäänkö pystyssä. Onneksi mulla on töitä ensi kerran vasta sunnuntaina, ehtii tässä ennen sitä tehdä vaikka ja mitä.Muistakaapa muuten oululaiset (ja Oulussa vierailevat tyypit) käydä testaamassa Tuiran Cafe Liljan salaatit, jos ette vielä oo niin tehneet. Vitsi nuo on niin jättikokoisia ja hyviä! Noin kahdeksalla eurolla saa annoksen, johon tulee salaattia, pastaa, kanaa, hedelmiä, raejuustoa, kikherneitä, tomaattia ja kurkkua sekä majoneesin – ja täytevalikoimasta löytyy myös lohta, fetaa, lihapullia, tonnikalaa, maissia, cheddar-juustoa, aurinkokuivattua tomaattia, pähkinöitä sun muuta ihanaa. Ja nuo on oikeasti ihan valtavia, hyvä että kansi mahtuu kiinni. En oo vissiin kertaakaan jaksanut syödä kerralla tuota annosta, vaikka olisi ollut kova nälkä. Suosittelen :)

image

24 Kommenttia

  • Reply Henssi huhtikuu 27, 2015 at 6:23 pm

    sain melkeen sydärin tosta otsikosta ja sun fbjulkasusta… herranjumala! :D silmät pyöriänä vieläki! hitto nuo salaatit näyttää vaan niin hyviltä.. pakko kai raahautua savukoskelta ouluun vaan noien vuoksi.. oon muuten vieläki vähän kipiänä! huoh, varmaan ikinä lopu tämä yskä :D

    • Reply Sita huhtikuu 28, 2015 at 7:19 am

      Voi ei anteeksi :D Mietin jo että pitäiskö vaihtaa otsikko mutta jääköön nyt ku vahinko on jo tapahtunu, haha.

      Joo mieki oon!?! Meillä on joku sama tauti :D Just valitin Jussille että heräsin taas viime yönä yskimiseen vaikka oon periaatteessa parantunut aikoja sitten. Toivottavasti meillä menis nää vappuun mennessä ohi!

  • Reply siiipa huhtikuu 27, 2015 at 6:44 pm

    Huh huh ei saa laittaa tuollasia otsikoita hei!! Sydän pomppas kurkkuun, ku luulin, että tää on joku jäähyväispostaus ja lopetat bloggaamisen :D
    Millonkahan saan aikaseksi käydä testaamassa nuo Liljan salaatit… Kehuja satelee joka puolelta, mutta tuo kilsan matka on mulle näköjään ylitsepääsemättömän pitkä :-D

    • Reply Sita huhtikuu 28, 2015 at 7:20 am

      Ei sentään!! Haha raasu <3

      Kilsan? Ei hele nyt sun pitää kyllä käydä jos ei sen pidempi matka oo :) Vappuviikonloppuna vaikka! Ja vitsi nuo on ihania kesällä kun on menossa Tuiran biitsille..

  • Reply Hanna huhtikuu 27, 2015 at 6:48 pm

    Sita hei, ei tuollaisia otsikoita! :D

    • Reply Sita huhtikuu 28, 2015 at 7:20 am

      Voi ei anteeksi :D <3

  • Reply Anonyymi huhtikuu 27, 2015 at 8:01 pm

    Eikohän Oulussa ole vielä ammattinsa osaavia suutareita, jotka korjaavat vaivatta repeytyneet nikesi :P Suosittelen postiaukion suutaria!

    • Reply Sita huhtikuu 28, 2015 at 7:22 am

      No joo totta turiset! Mietin vaan että hajoaako kohta toinenki kenkä ku siinäki näkyy sellainen alkava repeämä :D Nuohan on ulkomailta ostettu niin siinä varmaan pääsyy surkealle laadulle…

  • Reply Jenni huhtikuu 27, 2015 at 8:59 pm

    Apua herranjumala ku otsikko säikäytti! Ei saa tehä nuin! :D

    • Reply Sita huhtikuu 28, 2015 at 7:22 am

      Haha apua anteeksi Jenni <3

  • Reply Anonyymi huhtikuu 27, 2015 at 10:18 pm

    Toi cafe lilja on kyllä ihan mahtava paikka. :) Kävin itekki pari kolme viikkoa sitten hakemassa salaatin ja ykstoista täytettä ja paino melkee 1300g :) Oli kyllä niin hyvää ja ei tarvinnu muuta koko päivänä syyä. :D

    -M-

    • Reply Sita huhtikuu 28, 2015 at 7:22 am

      OHO! Mitä ihmettä :D Perus kilon salaatti.. Joo noista kyllä riittää vaikka koko päivän aterioille!

  • Reply Anonyymi huhtikuu 28, 2015 at 8:41 am

    mistä tuo ihana takki on? :)

    • Reply Sita huhtikuu 28, 2015 at 9:31 am

      Ginasta, 35 euroa :) aika kallis mutta oon kyllä tykänny tuosta hulluna!

  • Reply Kati S huhtikuu 28, 2015 at 9:37 am

    hui ku pelästyin että lopetatko bloggaamisen :DD

    • Reply Sita huhtikuu 29, 2015 at 7:39 am

      Voi en tietenkään :)

  • Reply maikki huhtikuu 28, 2015 at 1:33 pm

    Mitä, ei läpsyjä bodyattackissa, ompa tylsää, ne niin kuuluu siihen :D

    • Reply Sita huhtikuu 29, 2015 at 7:39 am

      Niimpä! :D

  • Reply Anonyymi huhtikuu 28, 2015 at 2:11 pm

    Liljan salaatit on kyllä parhaita! Asun tien toisella puolella siitä niin liian lyhyt matka niin ei pysty vastustamaan houkutusta sitten millään… Ja täälläkin säikähdettiin että et kai ole lopettamassa bloggaamista :-D

    • Reply Sita huhtikuu 29, 2015 at 7:40 am

      Haha ihana :D Mun kaveri asu kans ennen siinä melkein vastapäätä mutta sillon sieltä ei vissiin vielä saanu salaatteja! Voii en tietenkään <3

  • Reply iina huhtikuu 28, 2015 at 7:00 pm

    hui apua otsikko säikäytti mut!! pikkumuru oon pahoillani etten oo jättäny merkkiä viime postauksiin. olin reissussa niin en oo kerinny lukemaan :< nyt otan kiinni <3 hyvvää vappua!

    • Reply Sita huhtikuu 29, 2015 at 7:40 am

      No höpö ei haittaa!! Oliko kiva reissu? Samoin sinne <3 :)

  • Reply sarkku huhtikuu 29, 2015 at 12:45 pm

    Hahahaha, Summit!!! Mää oon niiiiiin kuluttanu sen aikanaan puhki mut se on silti mulla ipodissa ja täälläki on ihan parasta jos se alkaa joskus soimaan kuulokkeista randomilla ku oon metrossa :—–D siinä on nimittäin aina vähä haastetta olla jammailematta mukana…

    Ja ei hitto meikä haluaa päästä testaamaan noita sallaatteja! Täälä on aika vaikia saaha salaattia ja itekkään ei viiti tehä ku tullee niin kalliiksi rehut. Meen kyllä heti testaamaan ku tuun takas :')

  • Reply lillamy toukokuu 2, 2015 at 5:03 pm

    Huhhuh, onneksi kyse oli kenkien jäähyvästeistä, sydän hyppäsi kurkkuun kun munkin ensimmäinen ajatus oli, että lopetat blogin. Onneksi kuitenkaan et :) Ihan mahtavia salaatteja, haluaisin testata! Asun kuitenkin Turussa, joten haaveeksi jää :D

  • Jätä vastaus