Hukka haltuun ja InBody-mittauksen tulokset

31 toukokuun, 2015

image

Tämän viikon Hukka-postauksen aika! Nyt onkin vaikka minkälaista tarinaa ja turinaa kerrottavana, mutta koitan mahduttaa kaikki jutut yhteen postaukseen – tuleepahan monipuolinen setti teille luettavaksi.

Ensinnäkin ylläoleva kuva on torstailta, jolloin käytiin ottamassa kyseenalaisia kuvia Hukassa Vikin ja Mäkkärin kanssa YleXPopin etkojen jälkeen. Ei voi kuin mielenkiinnolla odottaa, miltä lopputulos sitten joskus näyttää, hahha. Muutoin en oo tällä viikolla käynyt Hukassa kuin kerran, sillä muutto ja nuo tapahtumat on tosiaan vieneet aika paljon aikaa. Niin ja olihan se puolimaratonkin lauantaina, joten ihan alkuviikosta ei oikein pystynyt muutenkaan treenaamaan; vaikka juoksussa kipeytynyt polvi parani aika äkkiä, mun toisen jalan jalkapöytä oli pitkään tosi ärsyttävästi kipeä. Erityisesti kipu tuntui kun jännitti varpaita ylöspäin, mutta nyt se on mennyt onneksi aika lailla ohi. Tämän viikon ainoa treeni (muuton lisäksi) on ollut keskiviikon BodyPump, jossa kävin ekaa kertaa moneen kuukauteen. Oli ihan mahtavaa! Tein ihan pikku painoilla pitkän tauon takia ja nautin ihan hulluna siitä, että sai hien pintaan ja lihakset väsyneiksi ilman hyppimistä tai juoksemista. Ohjaaja veti viimeistä kertaa vanhaa ohjelmaa, jonka kyykky- ja selkäbiisit on ihan mun lemppareita. Olin jumissa monta päivää, mutta tänään tekisi kyllä jo mieli päästä taas lenkille.

Ennen puolimaratonia me kuvattiin Hukan tiimin kanssa pieni video, jonka aiheena on Hukka haltuun -tapaaminen. Kyseessä on erityisesti uusille jäsenille suunnattu uusi perehdytys, jossa kartoitetaan jäsenen terveyttä sekä liikkumistottumuksia ja pohditaan yhdessä asiantuntijan kanssa, miten Hukassa kannattaisi näiden tietojen pohjalta alkaa liikkumaan. Mikä olisi hyvä treenitahti ja millainen kokonaisuus toimisi parhaiten? Halutessaan tapaamisen aikana saa myös kehonkoostumusmittauksen, jonka pohjalta voidaan rakentaa treenisuunnitelmaa. Mullahan ei oo ollut tosi pitkään aikaan videopostausta blogissa, joten vähän jännittää linkittää tämä tänne, iik. Mutta olkaapa hyvät:

Ennen kuvaamista olin aika paniikissa ja jotenkin jännitti hulluna, mutta oli loppujen lopuksi tosi hauskaa olla mukana. Mietittiin jopa, että voitaisiin tehdä kesällä toinen video teille – saa heittää siis toiveita aiheesta!Tuossa Hukka haltuun -perehdytyksen aikana mullekin tehtiin InBody-mittaus, jonka tuloksia vähän jännitin etukäteen. Olin siksi tosi positiivisesti yllättynyt, kun sain paperin kouraan – vaikka eihän nämä luvut tietenkään aina ihan varmoja ole, eikä niillä oikeasti pitäisi olla mitään väliä, jos on terve ja onnellinen. Mutta onhan se ihan mielenkiintoista joskus nähdä, mitä omassa kropassa on. Mie ajattelin, että joitakin teistä voisi kiinnostaa, mitä tuossa mitataan ja millaiset arvot mie sain, joten lyhyesti niistäkin. Ensimmäisenä tulospaperissa näkyy kohta Kehon koostumus, jossa ilmoitetaan solunsisäinen vesi, solunulkoinen vesi, proteiinimassa, mineraalit ja rasvamassa. Nuo on vähän sellaisia kohtia, joista en tiedä paljoa, mutta ainakin mun kohdalla mitatut arvot osuivat viitearvojen väliin – paitsi että mineraalilukema meni yli, mutta se on vissiin ihan ok.

Solunsisäinen vesi: 21.1 (17.8 ~ 21.8)
Solunulkoinen vesi: 12.7 (10.9 ~ 13.3)
Proteiinimassa: 9.1 (7.7 ~ 9.5)
Mineraalit: 3.28 (2.65 ~ 3.25)
Rasvamassa 13.7 (11.3 ~ 18.1)

Seuraavaksi tuloksissa näkyy lihas-rasva-diagnoosi. Mun kohdalla lihasmassaa on enemmän kuin rasvamassaa, mikä on ilmeisesti hyvä juttu luvuista riippumatta. Lihasmassaa oli 25.6 kg (suositus 21.4 ~ 26.2), rasvamassaa 13.7 (suositus 11.3 ~ 18.1) ja rasvaprosenttina 22.8 %. Tuo lukema mua ihmetytti eniten, odotin vähän isompaa lukua. Mittauksessa näkyy myös painoindeksi ja vyötärön ja lantion suhde, jossa mun lukema oli viitearvojen sisällä mutta lähempänä ylärajaa. Tulospaperissa on myös lihastasapainokohta, josta näkee, jos on toispuoleisuutta. Mun kohdalla oli aika tasapainossa kumpikin puoli. Lisäksi tuloksissa näkyy viskeraalinen rasva ja viitearvot sille, paljonko tämänikäisellä saisi lukema enimmillään olla. Mun luku oli 53.3, joka osuu suositusalueen sisään. Paperissa on myös nesteindeksi ja segmentaalinen nesteindeksi, josta en ymmärrä suoraan sanottuna mitään, joten jätetään niistäkin syvälliset analyysit pois.

Kehonkoostumusanalyysi antaa myös ehdotuksia siitä, pitäisikö pyrkiä lisäämään tai vähentämään rasvaa tai lihasta. Tavallaan mulle kävi aika tylsästi, sillä paperissa kaikissa kohdissa on nolla, eli ei tarvitsisi muuttua suuntaan tai toiseen. No, mulla tämä tulospaperi toimii vaan sitten tsemppinä ja kannustimena jatkaa samaan malliin – ja onhan se kiva tietää, että on suurin piirtein liikkunut oikein :)

Ensi viikolla kirjoittelen teille vähän Mannisen palkkareista ja aamutreeneistä, eli treenijuttuja tulossa taas lähiaikoina. Ja muutto on muuten pesukonetta vaille valmis, aaaah yeaah en kanna enää ikinä mittään.

Ei kommentteja

Jätä vastaus