Ei jaksa

4 joulukuun, 2012

Photobucket

Mulla on suoraan sanottuna vähän huono fiilis nyt. Tai siis, jos joku nyt kysyisi multa että mitä kuuluu, vastaisin että pahaa. Sanoinkin teille pari postausta sitten, että mulla oli sitä asentohuimauksen (tai Menieren taudin, ei oo varmaa kumpi tämä on) aiheuttamaa huonoa oloa, joka johtuu siis lyhyesti sanottuna siitä, kun sisäkorvan tasapainoelimeen tulee häikkää. Tai ainakin toivon, että tämä johtuu siitä, eikä mistään pahemmasta. Ajattelin, että homma olisi päivässä ohi, mutta näköjään tämä olo on tullut jäädäkseen pidemmäksi aikaa. En oo viime päivinä oikein pystynyt tekemään mitään, sillä koko ajan vähän oksettaa ja humisee päässä, eikä tämä tila olisi voinut tulla huonompaan aikaan. Mun pitäisi ihan oikeasti saada kouluhommia tehtyä, ja lisäksi oon lähdössä viikonloppuna tosi pitkästä aikaa Rovaniemelle enkä todellakaan halua olla tässä kunnossa siellä. Harmittaa hulluna, tänäänkin olisin ihan hyvin voinut kirjoittaa esseetä yliopistolla, mutten vaan jaksanut olla siellä, kun pelkästään tietokoneen ruudun katsominenkin kuvotti. Lisäksi vanha tuttuni ahdistus meinaa tulla käymään, kun en saa asioita hoidettua ja stressi käy päälle. Ja mie niin haluaisin salillekin. Sydäntä raastaa tämä hiton liikkumattomuus, ensin polven ja nyt pahan olon takia. Haluan normaalin arjen.

No, kävin mie ostamassa itelleni lohdutuskarkkia ja yritän nyt sen voimalla jaksaa tehdä kirjaesseetä. Ruoka on yllättävän hyvä ratkaisu yllättävän moneen asiaan, haha. Ja on mulla siis oikeasti kaikkia kivojakin juttuja ajatuksissa – se on vaan jännä miten kaikelta muulta meinaa lähteä merkitys, kun terveys reistailee. Sorit siis kun en välttämättä pariin päivään saa postailtua tänne mitään järkevää – toivottavasti teille kuitenkin kuuluu parempaa kuin mulle ja saatte hyvillä mielin tunnelmoida näitä joulukuun ekoja päiviä :)

107 Kommenttia

  • Reply Pansy Paradise 4 joulukuun, 2012 at 1:27 pm

    voi ei raasu koita pärjätä ja syö paljon karkkia munki puolesta! ja pidä hauskaa rovaniemellä, toivottavasti mennee pia ohi tuo huimaus! (:

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 2:33 pm

      Kiitti paljon suloinen Saara :)

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 1:36 pm

    voi ei situli, toivottavasti siun olo paranee pian! kamalaa tollanen ): äläkä murehdi liikaa niistä koulujutuista tai salilla käymisistä nyt, keskityt niihin sitten kun oot taas täysissä voimissas! voimahali!:)

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 2:35 pm

      Ihana <3 Jotenki tuntuu heti eriltä kun joku sanoo että saa olla luvan kanssa murehtimatta, tiiätkö vaikka ite oon samaa mieltä että oikeasti se salilla käyminen ei oo mikään hullun tärkeä asia niin silti sitä patistaa ittensä murehtimaan siitä. Kiitos siis :)

  • Reply sofia 4 joulukuun, 2012 at 1:48 pm

    Hei mun tutulla on myös toi asentohuimaus, kun teet niitä liikkeitä niin se lähtee kyllä :) paljon tsemppiä Sita, kuulostaa tosi tyhmältä ja juuri väärään aikaan todellakin :( <3

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 2:36 pm

      Yäk pelottaa tehä ne liikkeet ku ne pistää pään pyörälle! Vaikka ne kyllä varmaan auttais :D Kiitos Sofia, oot ihana tyttö <3

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 1:52 pm

    voimia sita!

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 2:37 pm

      Kiitti :) Kyllä tää tästä!

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 1:53 pm

    voi sita, koita pärjäillä! :( <3

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 2:38 pm

      Kyllä mie kun on tällasia ihania tsemppajia <3

  • Reply Ella 4 joulukuun, 2012 at 1:54 pm

    Voi raasua :( Pidän peukkuja että toi asentohuimaus menis pian ohi! Koita pysyä positiivisena <3

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 2:38 pm

      Mieki! Tai sitten marssin huomenna aamulla korvalääkäriin ja sanon että apuva :( Joo mie pysyn <3 Haleja Ellalle :)

  • Reply Noora 4 joulukuun, 2012 at 2:07 pm

    Ahdistus on kamala kaveri, mutta sen kanssa tosiaan oppii elämään. Kaikkein helpoin keino selvitä oloista, on antaa itselle aikaa ja olla vaatimatta mitään.
    Jos yhtään kykenee mihinkään positiiviseen ajatteluun, on hyvä yrittää miettiä jotain tämmöistä: "Nyt mulla on heikko olo, joka on peräisin fyysisistä tuntemuksista. Ehkä keho haluaa kertoa, että on aika hidastaa." Ja sitten antaa omalle itselle aikaa "nauttia" nyt tästä hetkestä.
    Mistähän kans luin siitä, että kun huimaa, on se kehon tapa saada ihmisen makuulle. Ja silloin on kaikkein helpointa totella: on vähän huono juttu alkaa tappelemaan oman elimistön kanssa…
    Voimia sinne!

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 2:32 pm

      Kyllä mie silleen tavallaan osaan käsitellä nämä asiat, ahdistuneisuutta ollu kuitenki kuusi vuotta ja tätä asentohuimausta lapsesta asti, mutta ainahan sitä väkisinki alkaa ärsyttään ja harmittaan kun ne tulee! Mutta tuossa asiassa oon kyllä vähän eri mieltä, että "ahdistuksen kanssa oppii elämään". Mie en henkilökohtaisesti kestä sitä, ja oon sitä mieltä ettei mun ees tarvi oppia elämään sen kanssa, koska se yhdessäeläminen tarkoittaa sitä että oon itsetuhoinen ja mun läheiset kärsii. Me varmaan puhutaan siis vähän eriasteisesta ahdistuksesta :D

      Kiitos hirveästi tsempeistä :)

  • Reply Anni 4 joulukuun, 2012 at 2:10 pm

    Koitahan parantua. Iso voima hali täältä näin :–)

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 2:39 pm

      Joo! Ootte huippuja :)

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 2:24 pm

    äää kuulostaa ärsyttävältä tuo juttu!! :( toivottavasti se ei kestäis enään kauaa ja pääsisit viettää aikaa hyvässä kunnossa rovaniemelle! nyt tekis kuule mieli tulla vaan halaamaan sua! tää sanotaan varmaa joka kommentissa, mut tsemppiä sulle ihan hirveenä, toivottavasti olo paranee! <3 :)

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 2:40 pm

      Tää on! Ja ku tää on vielä sellanen ettei oikein tiiä onko "kipeä" vai ei, tiiätkö että pitäiskö käyttäytyä kuin sairas vai terve. Jännä miten sitä aina kaipaa jonku lääkärin tuomiota ja kehotusta lepoon, muuten on huono omatunto jos ei koko ajan tee jotain hyödyllistä. Mutta kiitos tsempistä, arvostan kun kirjoitit mulle kivan kommentin <3 :)

  • Reply Essi 4 joulukuun, 2012 at 2:36 pm

    Voi ei… Tuttu tunne, kun ahdistaa niin tuntuu et kaikki elämän ilo katoo. Ahdistus on jotai käsittämätöntä. Se kuulostaa ihan mitättömältä asialta, johon on helppo ite vaikuttaa ja et se katois sormia napsauttamalla. Se on kaikkee muuta kun yksinkertasta, ja varsinkin kun sulla on vielä vakavaa masennustaustaa ja itsetuhoisuutta, niin pienikin ahdistus saattaa laukasta entisen. Tiedän, miltä susta tuntuu..

    Onneks sä oot vahva nainen, ja aina tulee parempi päivä. Ja hyväskät auttaa:) tsemppiä <3

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 2:43 pm

      Niin kuulostaaki, ja kaikista inhottavinta jos joku ei ota sitä ahdistusta tosissaan, tuntuu että ää mikset ymmärrä kuinka kamalalta tää tuntuu! Mutta oon aika taitava takaumien välttelijä nykyään, vaikka meinaa tulla ne vanhat tavat mieleen niin kyllä mie kestän tämän ilman mitään tyhmiä tekosia :)

      Ja kiitos paljon Essi <3 Mitä muuten on hyväskät? :D Söpö sana

    • Reply Essi 10 joulukuun, 2012 at 7:06 pm

      Hyväskät=herkut ;)

  • Reply iina 4 joulukuun, 2012 at 2:53 pm

    Voi ei muru pieni! :( En halua että sulla on paha olla. Ja muista että aina ei tarvi jaksaa :) ISO HALI ♥ ja supervoimia!

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 3:04 pm

      Ooo, supervoimia!! Haha ihana sana :D Kiitti hirveästi pikkuinen <3

  • Reply Eve 4 joulukuun, 2012 at 2:53 pm

    Käyn ihan samoja tunteita läpi kuin sinä, sain tänään tietää verikokeiden tulokset ja nyt en saa kuukauteen rasittaa itseäni fyysisesti. Olin juuri päässyt hyvään treenimoodiin ja saanut personal trainerilta ohjelmat ja kaikki -.- Onneksi tällaisten asioiden keskellä saa niin paljon iloa irti kun saa viettää tärkeiden läheisten kanssa aikaa <3 kyllä se Hukka odottelee sekä sinua että minua! :)) Tsemppiä sulle paranemiseen ja hymy huulille!

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 3:03 pm

      Raukka :(( Tosi inhottavaa! Onneksi nyt tulee joulu niin ei haittaa _niin_ paljon, jouluna kun tulee muutenkin oltua ehkä liikkumatta :) Ja niimpä, kyllä se ystävyys ja läheiset tuo oikeasti niin paljon iloa. Ja haha niimpä! Aletaan sitte yhessä hulluna pumppailemaan :) Haleja, ja kiitos ku piristit mua.

  • Reply thefatgirl 4 joulukuun, 2012 at 2:56 pm

    Tiesitkö että asentohuimaukseen on olemassa asentohoitoa mikä auttaa todella monella?

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 3:01 pm

      Jos tarkotat niitä liikkeitä ja asentoja niin tiiän, mutta mie vähän luulen että mulla on enemmän kyse siitä että korvat on tukossa ja sinne sisäkorvan tienoille kerääntyy.. öö sakkaa, mikä aiheuttaa nämä huonot olot, ja siksi ne asentohoidot ei niin auta. Tai kun mulla on yleensä auttanut se, että käyn lääkärillä puhistuttamassa korvakäytäviä :D Oon niitä asentojakin kokeillut, mutten oo kokenu mitään hirveän isoa hyötyä niistä ja siksi ne on vähän jääneet taka-alalle. Mutta voisin kyllä nyt kokeilla varan vuoksi auttaisko ne :)

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 3:02 pm

    Sun blogi on aivan ihana ja joka kerta kun lueskelen tätä,tulee hymy huulille:)

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 3:05 pm

      Aijaa ihana kuulla :) Kiitti paljon!

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 3:05 pm

    Hei ainaki meillä yliopistolla ymmärretään esim. sitä että on unettomuutta, joka vaikeuttaa koulunkäyntiä (ja en oo käyny sen takia lääkärillä, ite vaan kertonu siitä opelle). Et ainakin osa on varmasti ihan ymmärtäväisiä jos kerrot tosta ongelmasta JOS sulla tulee palautuspäivien kanssa ongelmia :)

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 3:46 pm

      Joo hei pitää muistaa tuo! Hyvä tietää, kiitos :)

      (ja siis ei lusmuiluvinkkinä vaan jos en oikeasti saa niitä hommia tehtyä :D)

    • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 5:59 pm

      Joo kyllä opettajat yliopistolla tähän asti ainakin ymmärtänyt, nimittäin täällä kans sama homma! Koitahan pärjäillä, tsemppiä <3

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:20 pm

      Kyllä mie pärjään :) Kiitos ihan hirveästi <3

  • Reply pe7u 4 joulukuun, 2012 at 3:23 pm

    voi ei! :( se on niin kamalaa ku ei oikeesti pysty tekee mitää ja on niin inhottava olo kokoajan ja ressaa ku ei voi tehä mitä pitäs ja niinpoispäin… sillon aina alan arvostamaan tervettä oloa niin paljon, tuntuu että mikää ei ois ihanempaa ku että tulis terveeksi ! tsemppiä ja paranemisia sulle hirrrveenä, koita kestää tyttökulta! :)

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 3:47 pm

      Se on niin tyhmää kun sitä hyvää, normaalia oloa ei osaa arvostaa kuin kipeänä! Niin totta :D Ja kiitos hirveästi, tuli hyvä mieli :)

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 3:27 pm

    Tekisiks sinun vanhojenpäivistä postauksen??:)

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 3:48 pm

      Minkälaisen, onko toiveita? Voisin mie ehkä tehdä, mulla ei vaan oo hirveästi mitään hienoja kuvia siitä :D

    • Reply sna 4 joulukuun, 2012 at 7:18 pm

      Jatkokuvat vaa kehiin ni on varmasti hienoja :D

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 3:53 pm

      :DD

  • Reply julia 4 joulukuun, 2012 at 3:28 pm

    meilläpäin on liikenteessä ainakin joku virus, joka aiheuttaa aluksi pientä huonoa oloa, vatsakipua ja huimausta kun tekee äkkinäisiä liikkeitä kuten nousee ylös ja niin edelleen, jossain vaiheessa alkaa sitten oksentamaan ja heti perässä tulee korkea kuume ja migreeni :( ota iha rauhassa vaa ja puhu opettajien kanssa vaikka! mulla meni ekat päivät ihan puhtaasti nukkuessa ja sängyssä makoillen kun olin niin pöhnässä ja fiilis oli niin huono, ettei jaksanut edes yrittää ylösnousua!
    terveisin, neljättä päivää sängyssä ja alkaa vihdoin ja viimein migreeni ja kuume helpottaa!

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 3:56 pm

      Hyi kuulostaapa pahalta! Mutta mulla on viikko ollu eikä vieläkään oo tullu puklausta niin luulis ettei tää oo se. Tai ainaki toivon niin :D Raukka ai oliko sulla just se tauti? Raukka, onneksi nyt on tila menossa parempaan päin! Paranemisia :)

  • Reply liisa 4 joulukuun, 2012 at 3:29 pm

    Voi että, oot niin vilpittömän ja ihanan olonen persoona ja blogis on ihana kanssa. Jatka samaa rataa! Ja tiedän tasan tarkkaan mitä toi asentohuimaus ja ahdistus on, asentohuimaus ei mulla yleensä kestä puolta päivää kauempaa mut ahdistusta on mullakin ollut ja se iskee aina välillä… :-D Koita jaksaa, sulla on kohtalotovereita ja oot ihana! :-)

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 3:57 pm

      Itte oot ihana! Kiitos paljon kommentista ja jep mullakaan ei yleensä kestä kuin päivän?? Tää on niin outoa :o No toisaalta tää on ollu tällasta tosi lievää nyt, ehkä se kompensoi :D

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 3:38 pm

    Voi raukkaa :( itelläniki on asentohuimausta ja on kyllä maailman järkyttävintä ikinä. mutta voimia sinnepäin! :)

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 3:57 pm

      Se on! Kiitti hirveästi :) <3

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 3:41 pm

    kannattaa käydä asinatuntevalla lääkärillä, fyssarilla tms. tiettyjen passiivisesti tehtävien asentojen avulla kaarikäytävässä oleva sakka saadaan pois. jos siis sielä sitä sakkaa on, niin se aiheuttaa just samoja oireita. niitä asentoja ei pysty itte tekemään, on tarkkaa mihin suuntaan sakka pitää saaha liikkeelle.

    • Reply Sita 4 joulukuun, 2012 at 3:45 pm

      Joo pitäis käydä! Oon vaan niin laiska, mieluummin kärsin kuin soitan yhen puhelinsoiton :D Uskomatonta, mie tiiän.. Ja kiitti neuvoista :)

  • Reply Belsissa 4 joulukuun, 2012 at 3:41 pm

    Tsemppiä Sita! Kyllä se siitä taas paremmaksi kääntyy!

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 3:57 pm

      Kiitos Belsissa <3

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 3:50 pm

    Meijän suvussa on tota Menieren tautia.. ei oo kyllä yhtään kivaa, mitä nyt oon siitä kärsiviä nähny ja juttuja kuullu :( oothan käyny lääkärissä?

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 3:59 pm

      Oon mie muttei tätä oo ikinä kunnolla tutkittu.. Ite koittanu löytää syyn näille oudoille huimauspäiville :D Pitäis varmaan kunnolla varata aika!

  • Reply Sansku 4 joulukuun, 2012 at 3:56 pm

    Kannattaa lääkärille marssia, vaikka se ensimmäinen soitto onkin aina ikävin. :/ Mutta pidemmän päälle toi alkaa varmasti rasittaa vielä enemmän kuin nyt, niin… kannattaa, oma jaksaminen tossa vain kärsii. Kyllä se siitä, kun lääkärille menee. :)

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:00 pm

      Joo niin se on! Oon niin laiska :D Ja kiitos kommentista Sansku :)

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 4:05 pm

    kai oot käyny lääkärissä ton huimauksen takia? tai saatko jotain lääkkeitä jo siihen? Koska siihen voi saada helpottavaa lääkitystä ja semmosen asentohuimausohjeen jos korvalääkärillä käyt :) terveisin korvaklinikalla työskentelevä :D

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:01 pm

      En oo kunnolla! Tai silleen oon käyny puhistuttamassa korvia ja valittanu mutten oo ikinä istunu alas juttelemaan asiasta lääkärin kanssa :D Pitäis kyllä! Hyvä että patistatte mua :)

  • Reply Mizi 4 joulukuun, 2012 at 4:35 pm

    Piti sitten itsekin mennä hakemaan karkkia tuolta jemmasta… :D

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:02 pm

      Ihana! :D

  • Reply ansku 4 joulukuun, 2012 at 4:53 pm

    töppöstä toisen eteen ja lääkäriin siitä nainen !

    ps. haluisin tyyliin joka postaukseen kirjottaa sulle että *hali*, joten tässä tämmönen nyt. mulle tulee aina semmonen olo ku kerrot sun pahasti olosta, että haluisin marssia suoraan sinne sun asuntoon, antaa ison moiskauksen poskelle ja pitää susta huolta, ettet satuta itseäsi. itse kärsin syömishäiriöstä, joten pystyin samastumaan ongelmiisi mistä kirjotit silloin aijemmin sen postauksen. se oli tosi rohkeeta Sita :) ja koska tiedän kuinka kauheaa oksentaminen on, mutta kuinka sitä on silti vaikeaa lopettaa, inhottaa ajatella, että muutkiin kärsivät samasta asiasta ;( ja joo, mun oli tarkotus tulla stemppaan sua eikä kirjottaan mitään masentavaa, mutta oon vaan niin pitkään halunnu kertoo sulle, että oot vaan MAHTAVA <3 nakkaa ahistusta rukkasilla ja laula sille pelottelu lauluja niin ehkä se ei uskalla ihan heti tulla takas. ( paskin loppukevennys ikinä )

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:03 pm

      Awww oot ihana!! Anskuuu mullaki haluttais halata sua nyt :) Mustaki on inhottavaa kuulla että sulla on sh, varsinkin kun kerroit asiasta preesenssissä. Toivottavasti tervehtyisit, olisko se vaikka sun uuden vuoden lupaus 2013? Jooko :) Ja haha just söpö kevennys :D

  • Reply katja 4 joulukuun, 2012 at 5:07 pm

    Voi kuulostaa tosi kurjalta :( Mut onneks karkki auttaa kummasti vaivaan kuin vaivaan, miullakin on toinen käsi ihan jumissa maalaamisesta niin kyllähän salmiakki vähän helpottaa…

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:04 pm

      Joo se on ihme rohto! Karkki vanhin voitehista :D Ja ps kuulostaa ihanalta "jumissa maalaamisesta", aww

  • Reply tutta 4 joulukuun, 2012 at 5:07 pm

    Mulla on kans toi asentohuimaus ja on kyllä inhottava!! :/

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:04 pm

      Raasu sullaki! :(

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 5:10 pm

    itse oon hirviässä flunssassa, kurkkukivussa ja päätä jomottaa :-( heti tuli tämmöne kökkö-olo kun tuli pakkaset, ei yhtään mukavaa. sattuu kun nielaseen, eikä voi juoda mitään, päähän sattuu vaikka oon jo tonnisen buranan napannu massuun ja joka paikka aivan tukossa. toivottavasti kummallaki olo helpottaa pian!
    -Noora

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:05 pm

      Noora-raukka :( Niimpä, toivon kans niin! Kuulostaa tosi inhottavalta :(

  • Reply Senja 4 joulukuun, 2012 at 5:11 pm

    mulla on ihan samat fiilikset kuule täällä! tenttiviikko meneillään ja ylläriylläri sunnuntaina mahatauti! maanantain tentti johon olin koko vkl lukenut, siitä ei tullut mitään. raahasin itteni kouluun ja hyvä etten tenttisaliin oksentanut, en voinut kirjoittaa paperille mitään kun kynä ei pysynyt kädessä. sen jälkeen kotona vaan maannut ja vitutttaaaa suoraan sanottuna kun ei pääse niihin vakkarijumppiin, jotka pitää mun pään kasassa, pakkopakko liikkua, inhoan kun rutiinit katkeaa.

    sulla on vielä inhottavampaa varmasti siellä, mutta halusin sanoa että samojen juttujen kanssa täällä painitaan ja täälläkin syynä pahoinvointi :D äh.. pitää vaan toivoa että kohta menee molemmilla tää ohi!

    hali ja tsempit <3

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:07 pm

      Eikä! Raukka :( Mullaki inhottaa ku ei pääse reenaamaan, tää on niin perseestä. Mieki toivon, ja sitte ku ollaan terveitä niin muistetaan taas arvostaa sitä ettei oo kipeä :) Oot tärkeä mulle Senja vaikka ootki siellä kaukana <3

  • Reply Jenna 4 joulukuun, 2012 at 5:28 pm

    Eikä, toihan on ihan kamalaa:( Mun kampaajalla on kans ollu jotain korvan tasapainojuttuihin liittyvää huimausta monta kuukautta, ihan hirveetä. Koita nyt parantua, äläkä ressaile liikoja, kyllä se siitä helpottaa ja kipeänä on ihan turha yrittää väkisin mitään tehä!:)

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:09 pm

      Mie koitan! Kiitos tsempistä suloinen <3

  • Reply Anonyymi 4 joulukuun, 2012 at 6:11 pm

    Huh, tiedän tunteen. Itselläni meni kerran 3 kk (!) keskellä kesää saman taudin parissa. Aamupäivästä kykeni pari tuntia olemaan pystyssä, mutta sitten taas makuulle. Voin kertoa että turhautti ja jäi pelko siitä, että entä jos tulevaisuudessakin tulee niin pitkiä huimausputkia. Tsemppiä nyt, toivottavasti parin päivän lepo auttaa!!

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:10 pm

      Häh!! Hurja :O Kauheaa raukka toivottavasti sulle ei enää ikinä tuu tuollasta!

  • Reply Ninni 4 joulukuun, 2012 at 6:20 pm

    voi että, kuullostaa tosi ärsyttävältä, toivottavasti paranet pian ja se menee ohi! tsemppiä! :)

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:10 pm

      Kiitos tsempistä, nää piristää mua hirveästi :)

  • Reply IraCassandra 4 joulukuun, 2012 at 6:32 pm

    Haleja! <3 Kuulostaa kliseiseltä, mutta asioilla on tapana järjestyä :) Minäkin huomasin sen tässä alkuviikosta vaikka ensin olikin hankalaa!

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:11 pm

      Kiitos paljon suloisuus <3 :)

  • Reply Aino 4 joulukuun, 2012 at 6:55 pm

    Eikä vähänkö tylsää :( mutta paljon voimia ja haleja apinalta Situli :>

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:11 pm

      Niimpä :( Kiitti haha pikkuinen <3

  • Reply Sohvi 4 joulukuun, 2012 at 9:21 pm

    I feel you.. Itseasiassa kirjotin just vähän samasta asiasta omaan blogiini. Tämmösissä tilanteissa huomaa esimerkiksi että miten liikunnalla on vaikutus omaan hyvinvointiin niin fyysisesti ku psyykkisestikin. Tänään kuitenkin pakotin itteni Hukkaan salille ees vähäksi aikaa. Kyllä tuli parempi olo! Toivottavasti pian tuut kuntoon ja saat tuon ahistuksen harteiltas. Tsemppiä!

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:14 pm

      Joo niimpä! Ei näitä juttuja tajua ennen kuin ne "menettä" tai silleen. Mullaki ihan hirveää ku just tottunu siihen että treenaa monta tuntia viikossa niin ihan outo ollu tää kulunu kuukausi :D Syö kyllä naista! Kiitos tsempeistä :)

  • Reply Kristiina 4 joulukuun, 2012 at 9:59 pm

    Mä oon ollu iha erakkona ku mokkula ei oo toiminu. Onneks pystyn/sain/pääsin lukeee sun 4 viimesintä postausta putkeen<3 JEE. En viitti kommentoija kaikkiin, varmaa sekoaisit…..
    NO joo mut hei muista että välillä pitää mennä huonosti et osaa arvostaa hyviä päiviä. Emmä tietenkää toivo sulle tommosta inhottavuutta, varsinki ku mäki oon tämmöne liikuntapeppu ja ymmärrän todellaki ton liikkumattomuuskriiseilyn.
    Mullaki menny iha kakasti koko viikko, en jaksas enää ollenkaan töissä ollaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa. Eipä mulla muuta, koitetaan jaksaa yhdessä :-) HYvä sä! Hyvä mÄ!
    Ps Kävin kans ostaa karkkia heheheh

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:15 pm

      Ihana ku jaksat lukea <3 Ja haha joo kyllä tää yksiki tuo mulle hyvän mielen niin kuin tiiät :) Joo liikkumattomuuskriisi on yllättävän hirveä! Oon tänäänki itkeny ku vituttaa niin paljon. Jep niimpä, toivottavasti sulla oli kiva itsenäisyyspäivä ja mukava viikonloppu ja ens viikolla tapahtuu kaikkea kivaa <3 You rock honey

    • Reply Kristiina 9 joulukuun, 2012 at 5:28 pm

      :-) Kohti aurinkoa
      EIKU tähtiä!

  • Reply Katri 4 joulukuun, 2012 at 10:01 pm

    Tasapainoelimen tulehduksesta + tinnityksestä kärsivänä en voi kuin sanoa, että voimia! Oletko käynyt lääkärillä tutkituttamassa vaivan? Marienetautiinhan on ihan lääkkeet vissiin?

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:16 pm

      En kunnolla :( Oon niin laiska selvittämään ongelmia! :D Ja kiitos, ihanaa ku kirjoittelette mulle kivoja kommentteja :)

  • Reply Jasmin 5 joulukuun, 2012 at 3:25 am

    Eksyin tänne erään toisen blogin kautta ja ikävää lukea heti, että voit pahoin (en tarkoita, että tekee blogista huonomman vaan itsesi kannalta). Tiedän kuinka rasittavaa tuo on, sillä tittitdiii, mulla on ollut sitä epäsäännöllisesti lähes PUOLITOISTAVUOTTA. On määrätty korvalääkäriä, fysioterapiaa yms yms. Auttaa aina joksikin aikaa ja sitten palaa. Saattaa olla päivästä tai kuukaudesta kiinni ja äärimmäisen rasittavaa, uuvuttavaa ja pelottavaakin. Tarkkaa diagnosia en ole vieläkään saanut, mutta samoja juttuja epäilty kuin sullakin. Toivon todellakin, että et joudu näin pitkään rumbaan ja häviäivi tässä ihan lähiaikoina! Jaksamista!

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:17 pm

      Joo miekään en oo saanu kunnon diagnoosia, lähinnä ite arvaillu ja yhistelly syitä ja seurauksia. Ei mulla ennen oo ollu näin paljon, ekan kerran joskus ala-asteella mutta vanhempana vaan kerran kaksi vuodessa. Kiitti paljon :)

  • Reply Mirella 5 joulukuun, 2012 at 6:44 am

    Tsemppiä murunen <3 Koita lepäillä :) Ja älä stressaa :> <3

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:17 pm

      Kiitos kaunis Mirella <3 :)

  • Reply helzq 5 joulukuun, 2012 at 6:28 pm

    http://weheartit.com/entry/44616575/via/bloggerlover
    Löysin siun kuvan Weheartista :)

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:17 pm

      Oho katohan! Hassua ku ihmiset laittaa :D

  • Reply helmi 5 joulukuun, 2012 at 6:47 pm

    tsemppiä sita! ♥ on ihan kauheeta lukee että sulla menee noin huonosti, koita pärjätä!! sun ei todellakaan tarvi alkaa tehä mitään koulujuttuja, kyllä ne järjestyy ihan varmasti :) lepää nyt vaan ja ota rennosti äläkä stressaa mistään! tiiän et se on hankalaa mutta koulu kyllä kerkee odottaa AINA :)

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 4:19 pm

      Kiitos ihanasta kommentista, oot huippu kun jaksoit kirjoittaa mulle tällasen piristyksen :) Kyllä mie pärjään, varsinkin kun on teidän lukijoiden kaltaisia ihania ihmisiä ja omat läheiset ympärillä! Kivaa itsenäisyyspäivää :)

  • Reply Aada 6 joulukuun, 2012 at 9:04 pm

    Voi hitsi:( Toivottavasti sulta menee huono olo pian ohi!:) Ja hyvää itsenäisyyspäivää sinulle! Tosi kiva blogi siulla ja oot huippu kaunis:)♥

    http://aadan-onnela.blogspot.com

    • Reply Sita 6 joulukuun, 2012 at 9:10 pm

      Kiitos paljon ihana! :)

  • Reply boora 7 joulukuun, 2012 at 8:15 am

    Jospa sun olo ois parantunu, ei kuulosta yhtään kivalta tollanen :S Uskon et sulla on kiva ja kiireinen viikonloppu täällä Rovaniemellä :) Tosi hauskaa ois nähä sut joskus livenä, kun tän blogin perusteella vaikutat niin ihanalta tytöltä! :)

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 5:17 pm

      Ihana kommentti, kiitos boora <3 :)

  • Reply Inna 7 joulukuun, 2012 at 5:23 pm

    http://jasmina.fi/index.php tuolta mää ostin sen niittilaukun :) t. naapuri

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 5:18 pm

      Oi kiitti ku linkkasit! Ja oli kiva jutella :)

    • Reply Inna 10 joulukuun, 2012 at 6:52 pm

      Niimpä, jutellaan taas kun törmäillään :)

    • Reply Inna 10 joulukuun, 2012 at 6:53 pm

      Niimpä, jutellaan taas kun törmäillään :)

  • Reply thefatgirl 7 joulukuun, 2012 at 10:29 pm

    Joo, no Suomessa on yksi asentohuimaukseen oikeasti erikoistunut lääkäri, Tapani Rahko, työskentelee kylläkin yksityisellä puolella mutta kannattanee varmaan miettiä jos uhraisi opiskelijan pienistä rahoista hänen vastaanotollaan käyntiin, olen ymmärtänyt että hänen potilaistaan lähes kaikki ovat saaneet apua sairauteensa. ;)

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 5:18 pm

      Ooo kiitos tosi paljon vinkistä!

  • Reply Milex 8 joulukuun, 2012 at 1:55 am

    <333

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 5:18 pm

      <3 :)

  • Reply Lindsay 9 joulukuun, 2012 at 7:42 pm

    Mulla oli muutama vuosi sitten viikon kestävä asentohuimauskohtaus ja makasin koko viikon sängyssä, vaikka sänkykin tuntui pyörivän. Menin sitten lääkäriin, joka antoi reseptin matkapahoinvointilaastareihin, jotka laitettiin korvan taakse. Niillä se meni ohi. Jos sulla on lääkäriin asiaa, niin kysäseppäs noista laastareista :)

    • Reply Sita 20 joulukuun, 2012 at 1:38 pm

      Oho en oo ennen kuullukkaan noista! Ja raukka, mie niin tiiän tuon :( Nyt tällä kerralla ei tosin ollu läheskään noin paha kuin sulla!

  • Reply Anonyymi 15 joulukuun, 2012 at 9:35 am

    En jaksanu lukia nuita kaikkia kommentteja, koska niitä oli niin paljon! Mutta kannattaa tehdä erilaisia liikkeitä, http://ohjepankki.vsshp.fi/fi/2852/11091/ , joitten pitäis helpottaa ja saada olo mahdollisimman nopeasti hyväksi. En tiiä ookko käyny lääkärissä, vai miten sulla on tuo todettu, mutta lääkärit antaa nuita liikeohjeita asentohuimauksen "parantamiseen", hetkelliseksi. :)

  • Vastaa käyttäjälle Sohvi Peru vastaus