Tässäpä muutamat kuvat meän lauantain tupareista ja erityisesti tarjoiltavista. Kaikista maailman asioista miehän tykkään eniten kuvata ruokaa, joten ihmisten naamoja täällä ei näköjään taaskaan näy, haha. Oli meillä oikeasti vieraitakin.
Juhlissa tarjoiltiin tällä kertaa kinkkupiirakkaa, karjalanpiirakoita munavoilla, pieniä pesto-tomaatti-lättyjä, salaattia, minttu-krokantti-suklaakakkuja, Even tekemää taivaallista kinuski-puolukka-piirakkaa sekä karkii, sipsii ja popparii. Boolina toimi sangria, johon tuli punaviiniä, Spriteä, appelsiinia ja kanelia.
Oon muuten tullut siihen tulokseen, että kaikki biisit kuulostaa paremmilta jollekin pohjoisen murteelle väännettynä. Postauksen otsikko on jostain syystä ollut mun hokema viimeisillä baarireissuilla (perus: välillä muuttuu sketsihahmoksi parin kalijan jälkeen ja ottaa haltuun jonkun hokeman, jota muu seurue joutuu kuuntelemaan kyllästymiseen saakka). Mun mielestä monet biisit kuulostaa paljon paremmilta jollain murteella lausuttuna, varsinkin kun väliin ujuttaa niin paljon h-kirjainta kuin pystyy. Tässä muutamat varsin nerokkaat väännökset, joita hyräilen jostain syystä päivittäin – ja hei, eikö olekin paljon uskottavampia kuin alkuperäiset?
Mikä tekkee siut onnelliseksi, tekkee miut onnelliseksi
Seuraavat viikot tuleekin olemaan yhtä juhlaa, kun joka viikonloppu on luvassa jonkinlaista menoa. Tänä viikonloppuna vietetään juhannusta Oulunsalossa mökillä, ensi viikon lauantaina on tiedossa häät ja sitä seuraavana viikonloppuna suunnataankin sitten Turkuun Ruisrock-festareille. Mie ootan noita kaikkia juttuja niin paljon! Mahtavaa päästä möksälle grillailemaan ja hengailemaan isolla porukalla, ihanaa päästä jonkun kymmenen vuoden tauon jälkeen häihin vieraaksi ja ehkä siisteintä ikinä nähdä Ellie Goulding livenä kesäyössä. Ostin muuten tänään vihdoinkin mekon niihin häihin, ja laitan itse asiassa saman mekon varmaan vielä elokuun juhliinkin, sillä ollaan menossa tänä kesänä kahtiin häihin. Mekko löytyi Vilasta 55 eurolla ja se on keltainen – kuva löytyy itse asiassa täältä. En oo ihan varma tuosta alaosasta (haluaisin, että kesällä sääriä näkyisi edes vähän), mutta tuon täydellisempää ei nyt tähän hätään löytynyt. Nuo olkaimet on kyllä ihanat, niistä tykkään tosi paljon.
Pakko myöntää, että eihän nämä viime viikot ole kovin kesältä tuntuneet, ja jotenkin huono fiilis kun kaiken sen hehkutuksen jälkeen kesä alkaakin tällaisena – rannat tyhjillään, kaupungin kadut tyhjillään, iho ei ole ruskettunut ja mitään jännää ei ole oikein tapahtunut. Onko kellään muulla samat tunnelmat?
Mutta toisaalta, eikö se kesä olekin myös mielentila, vaikka ulkona sataisikin vettä?Pitää muistaa koittaa nauttia näistäkin päivistä, on nyt sentään valoisaa ja vihreää :)
27 Kommenttia
Taaaas niin ihania tarjoiluja! :P Mulla on ollu vähä sama fiilinki tän alkukesän suhteen kuin sulla! Kohta on heinäkuu (taino kesäkuu on puolessa) ja on ollut vaan pari lämmintä päivää :( Onneks mulla alkaa loma vasta heinäkuun puolessa välissä, sillon on parasta olla neljä viikkoa HELLE! :D Hauskaa juhannusta murunen! <3 Me suunnataan isolla jengillä Himokselle mökille :)
No sulle just hyvä näin päin! Mieki oon ihan varma että silloin on hyvät ilmat, oon päättäny sen :D
Oi kiitos! Kuulostaa hyvältä, toivottavasti aurinko paistaa teille <3
Mulla ihan sama, vähän sellanen apea fiilis ku on hehkuttanu kesän alkua jo niiin pitkään ja sitte tuntuu ettei se ikinä tuukaan… Blaah.
Haha ei hele, nauroin niin paljon noille sun biisien uusille sanoituksille, oon vetänytt samankaltaisia versioita ite harva se päivä :D
Hei sun pitää laittaa sun versiot tähän :D
Voi eikä! Noi murreväännökset (hyi hele mikä sanahirviö) on aivan huippuja! Pohjosen murre on jotai niiiiiiiin kivan kuulosta, kun se tulee luonnostaan!
Joo! Nuo on kyllä ihan liioiteltuja, mehän ei ees sanota siun – mutta väännetympi hauskempi >:)
Hhahah oot niin ihana!!<3 Samaistun niin tuohon fiilikseen "kävi meillä oikeesti vieraitaki" ku on hullun hienot kuvat vaan jostain piirakasta :D Mutta ruokia on niin ihana kuvailla kun ihmiset on aina jossain juhlissa niin vaikeita :D Joku ei halua kuviin, joku haluaa ensin korjata hiuksia, jostaki pitää ottaa kuustoista kuvaa ennenku ykskään kelpaa, joku aina kertoo ku on niin läski ja siiis ÄÄÄ :D Ruuat on niin helppoja ja takuuvarmoja kuvattavia! Ja varsinki tuo otsikko on ihan sikahyvä!! :D Mulla alko heti soimaan tuo biisi päässä uusin sanoin..
Niin samaa mieltä, ja haha pikkusen kuulostaa niin ku oisit muutaman kerran ollu kamera kädessä :D ois kiva päässä kuvaileen sun kans! Ja nähä muutenki<3
Nythän on ollu aivan normaalit kesäkuun kelit! Viime vuonna oli lämmintä sillon toukokuun viimesellä viikolla ja sen jälkeen vasta heinäkuussa. Tänä vuonna jäi toukokuun helteet väliin mutta ei tämä oo mitään outoa että sataa vettä, kesäkuu on vuoden sateisimpia kuukausia. Viime juhannuksena Jalasjärvellä satoi aamulla tihkuräntää kun oltiin lintutornilla kattelemassa. Siksi vihaanki kesäkuuta ku sitä aina odottaa mutta se aina saa pettymään! Ja kyllä se rusketus tarttuu jos vaan on ulkona, samalla tavalla se aurinko paistaa vaikka olis 'vaan' +14.
No just ne toukokuun helteet on puuttunu niin siks tää tuntuu niin ku kesä ei ois alkanukaan :(
muru en kestä nuita murrelauluja!! :D oot ihana <3 ja niin kiva tunnelma kuvissa!
Haha :) ja kiitti!!
Dokkaakko nää josaki jengisä? ?
Haha niin oulua!!
Nams, on kyllä ollut teillä tupareissa hyvännäköiset tarjottavat! :)<3 Ihana sita , nuo piisit pohjosen murteella on kyllä kieltämättä jotenki paremmat ;)
Kiitti Mia! Ja niimpä :P
Pesto-tomaatti-lätyt kuulostaa hyviltä! Mää oon joskus tehny pesto-tomaatti-mozzarella pannaria, se oli ihan huippu hyvää. Tarjoilikko kylminä ne lätyt? Saisko ohjetta? :)
-M-
Voi apua mie siis tein vaan piirakkataikinaa ja pyörittelin pikku kiekkoja niistä, siihen päälle tomaattikastiketta, pestoa ja juustoraastetta :) vähän harhaanjohtavasti sanoin että lättyjä, tarkotin sillä vaan niiden muotoa :)
Ei oo totta!! Luulin että me ollaan kaverini kanssa ainoat sekopäät, jotka vääntää biisejä omalle murteelle. Meiän tunnari on Jari Sillanpään Sinä ansaitset kultaa; "Mie tiiän että mie loukkasin, haavotin.. Älä rakasta kettään, joka voi olla nii juluma… Sie ansaittet kultaaaaa!!!" :D :D Pittääki heti lähtä hoilaamaan sinun versioita! :P
Haha huiput :D Mie varastan tuon teän version käyttöön
Mie oon niin leija XDD hajosin
Wää mitä tarjoiluja!
:D haha
Sita! Mieki teen tuota murrejuttua! :D Lemppari on
"Kulukuset, kulukuset, riemuin helekkäilee,
talaven valakohiutalleet ne kilivan leijailee-hee!"
Suvi sulla on blogi????? UUUUUUUUU
No juu! Tai semmonen semi. :D On niin pirusti töitä että en EHI tekkeen asialle mittään. :D
Oi nuo vaahtokarkkiherkut näyttää tosi hyviltä! oisko tuota ohjetta jossain :3
Joo! Tässä:
http://colours-and-carousels.blogspot.fi/2014/05/helpoin-ja-herkullisin-brownie-ohje.html
Mutta valkosuklaan tilalla oli Maraboun minttu-krokanttia :) Ja vaahtokarkki päälle!