Body Combat Marathon – so dope

26 maaliskuun, 2012

Jeeveli mikä fiilis! Tulin vähän aikaa sitten Palestrasta reilun kahden tunnin Combat-maratonilta, joita järjestetään vajaan puolen vuoden välein meidän salilla. Jos joku ei tiedä, mistä lajista puhutaan, niin klikkaa tästä. Kaikki oli oikeastaan täydellistä; ensinnäkin muistin ottaa käsisiteet mukaan, mikä on ihan ykkösjuttu. Miehän oon muuten sanonut, että mun sykemittari on rikki – no, tajusin, että vyöstä oli patterit loppu. Nyt se toimii taas ja otin sen tunnille mukaan ekaa kertaa pitkään aikaan, mutta se kyllä edelleen näyttää sykkeitä vähän miten sattuu.. Maratonin aikana meni kuitenkin 1100 kcal! Täydellisyyteen vaikutti myös se, että tytöt oli mukana ja saatiin hyvät paikat vierekkäin. Auttaa ihan hulluna väsymykseen kun huomaa että kaveri vetää täysillä, se on melkein pakko itekin repiä jostain voimaa.

Ohjaajat oli myös tietenkin huippuja, maraton oli koottu rakenteeltaan toimivaksi paketiksi ja oi, salin reunalla oli tarjoilupöydällä mehua, banaania, suolapähkinöitä, lakritsia ja vaahtokarkkeja. Ja ne biisit – kuinka paljon voimaa ja intoa ja elämäniloa ja ah kaikkea voi saada pelkästä musiikista? Rakastan kuunnella vanhojen ohjelmien parhaimpia biisejä, ja maratonilla soi melkeinpä kaikki kappaleet, joiden olin toivonutkin soivan. Esimerkiksi nämä:

The Prodigy – Warrior’s Dance

Scotty – The Black Pearl

Excalibur 2000

Cadence –  I surrender

The Prodigy – Don’t need (Hixxy & Technocore remix)

Kauheaa intoilua näin maanantai-illalle! Oli vaan niin mukavaa, enkä oo ennen päässyt Combat-maratonille (ekalla kerralla olin pääsykokeissa ja tokalla Thaimaassa). Nyt on taas niin hyvä fiilis jatkaa treenailua, sillä mun viime viikkojen treenaaminen on ollut vähän.. no, ei parasta mahdollista. Ainakaan viime viikolla (juomisesta palautumiseen menee nykään vissiin kaksi päivää). Oon myös syönyt ihan antaumuksella herkkuja ja roskaruokaa, mutten jaksa katua. Kerran tässä vaan eletään! Paljon mukavempi mussuttaa metrin mittainen rullakebab baarin jälkeen kuin kävellä nälissään kotiin. Nyt aion kuitenkin skarpata ja kovasti. Parasta tässä on, että oikeasti haluttaa takaisin ruotuun – joskus ne mättökaudet kestää paljon kauemmin. Tässä toissaviikon ja viime viikon jumpat (on myös tapahtunut ihme, sillä mie oon alkanut käymään kävelylenkeillä, kuten huomaatte):

Viikko 11: 
Maanantai: BodyCombat 60 min, BodyBalance 60 min
Tiistai: Zumba 60 min, Kuntosali 30 min
Keskiviikko: Kuntosali 60 min
Torstai:  BodyPump 60 min
Perjantai: Kävely 60 min
Lauantai: Kuntosali 60 min
Sunnuntai: –

Viikko 12: 
Maanantai: Kuntosali 90 min

Tiistai: Kävely 60 min

Keskiviikko: Kävely 60 min
Torstai: –
Perjantai:
Lauantai:
Sunnuntai: –

Haha naurattaa tuo viime viikko. Huomaa että sitä on oltu juomassa.. Onneksi nyt rotia päälle! Mitä mieltä muuten ootte, oon nimittäin suunnitellut tekeväni sellaisen proteiinitesti-postauksen – eli siis ostan kaikkia erilaisia palautusjuomia sekä -patukoita ja arvostelen ne tänne :D Vedän niitä muutenkin aika usein (oon ollut taas kyllästynyt jauhoihin, vaikka pussiprotskut tulis kyllä paljon halvemmaksi) niin aattelin että voisin vähän suositella parhaimpia. Ite inhoan sitä, kun ostaa patukan pakkauksen kuvan perusteella (”Oi mikä ihana kinuskikuorrutteinen banaani suklaarouheella!”) ja sitten mötkö maistuukin hiivan, suolan ja sokerin yhdistelmältä – nyt voisin säästää teidät tältä suurelta pettymykseltä, haha.

Apua mulla pelottaa huominen, tuun olemaan niin jumissa.. No, normaali kävely on yliarvostettua! Ankkavaappuminen rocks!

39 Kommenttia

  • Reply Kristiina 26 maaliskuun, 2012 at 8:35 pm

    no ehottomasti protskutestauspostausta kehiin! :-) täälä ainaki yks innokas kuulemaan tuloksia. ps oot tosi zulonen!!!!

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 8:18 am

      Hihi jee! Mie teen sen :)

  • Reply Anni 27 maaliskuun, 2012 at 6:55 am

    Jihuu! Joo! Kokemuksia proteiinituotteista! :-)
    Olisin kiinnostunut niitä kokeilemaan, mutten oo vielä keksinyt mitä uskaltaisi/kannattaisi!

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 8:19 am

      Not an expert, mutta makuhermot löytyy! Ja tietenkin vois laittaa vähän niitä hiilari-proteiini-kcal-lukemiakin siihen :)

  • Reply ana-i-s 27 maaliskuun, 2012 at 7:08 am

    Itseänikin kiinnostaisi lukea tuollaisia proteiinitestailuja. Omalla kohdalla se vika, että yhden ihan kivan on löytänyt, mutta ei uskalla kokeilla mitään uutta, koska turhan usein tulee vastaan jotain kamalaa mössöä :D

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 8:19 am

      Haha mie uhraudun :)

  • Reply Krista 27 maaliskuun, 2012 at 7:27 am

    Voin tulla maisteleen sun kanssa niitä!

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 8:20 am

      JOO! Ens kerran kun ollaan töissä, oliko se pe?

    • Reply Krista 27 maaliskuun, 2012 at 8:39 am

      Joo. :D Mut se cookie oli pahaa, niin ei maistella sitä. :<

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 8:41 am

      Pitää varoittaa lukijoita siitä peevelistä…

  • Reply shazzz 27 maaliskuun, 2012 at 12:36 pm

    Protsku- ym. testiä kehiin vaa! =) Jos intoa ja halua riittää nii voisit laittaa palautusjuomista oman arvionsa ja protskupatukoista omansa? Löysin sun blogin vasta kun googlailin bodycombat-maksimisykkeitä, vaikuttaa tosi kivalle! Erityisesti tykkään kaikista näistä liikunta-aiheisista! Oon niin kade tuosta bodycombatmaratonista, toivottavasti mun salille tulee kans joskus tuommonen! Ois aika rakkaus!

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 5:48 pm

      Voin mie tehdä jotkut eri osastot niille :) Kiva että löysit tänne! Ps. Maksimit Combatissa on yleensä 190:n luokkaa, en oikeastaan saa millään muulla liikunnalla yhtä korkeita sykkeitä.

  • Reply Anonyymi 27 maaliskuun, 2012 at 1:06 pm

    Hyi, proteiinipatukat on pahoja, ainaki useimmat mitä Fitnesstukulta oon tilannu ._. Kaikki semmosia sitkeitä ja toisaalta ne on liian makeita mutta toisaalta ne ei maistu millekään.. :P

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 5:50 pm

      Ei ne kaikki oo! Mutta se on kyllä totta että mitä enemmän proteiinia patukka sisältää niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä maistuu pahalta.. :S

  • Reply Hanna 27 maaliskuun, 2012 at 1:09 pm

    Vois olla iha jees jos laittaisit arvisteluja protskujutuista. Ja bodycombat ON ihanaa! Meiän kaupungin yhellä kuntokeskuksella oli sellanen "ilmaisviikko" jollon sai tehä viikon joka päivänä ilmaseks mitä tahansa, siis mennä vaikka vaan sinne kuntosalille tain sit jonnekin ohjattuun juttuun esim. zumbaan, bodycombattiin, jumppaan ja tälleen. Se oli ihan sairaan hauskaa ja tuli kokeiltua useampaakin lajia. Harmi vaan et siihen keskukseen liittyminen ois maksanu kuukaudessa jonkun 60 euroa ja mulla on jo tanssia kolmesti viikossa niin tota…. :D

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 5:51 pm

      Joo mieki alotin tuolla Palestran salilla käymisen vasta kun olin lopettanu tanssin, ei sitä kerkeä ihan koko ajan treenaamaan :D

  • Reply Anonyymi 27 maaliskuun, 2012 at 4:00 pm

    Joo protskujuttuja ehdottomasti! Niitten hinta on monesti melko suolanen, joten pelottaa ostaa sika säkissä. Laitathan sitten ne hinnatkin näkyviin, niin ehkä huomataan ettei se kallein välttämättä ole aina se paras! :D

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 5:51 pm

      Joo mie laitan! :) Hyvä kun sanoit

  • Reply Outi 27 maaliskuun, 2012 at 4:14 pm

    Haha ihan paras combat-postaus :D Pitää näyttää tää mun siskolle, joka on tulos kyläileen huomenna, se on meinaan combat-ohjaaja. Itekin kävin ( se samaisen siskon innostamana tietenkin) aikoinaan ahkerasti combatissa mut sitten mulla oli noin puolen vuoden tauko liikunnassa ylipäätään ja sen jälkeen ei oo jotenkin uskaltautunut kun tuntuu että kunto ei riitä :/ Combat on niin skitsoa haha. Vaikka voihan siellä vetää vähä himmaillenkin… Mut on se vähä vaikeeta kun ohjaaja ja kanssajumppaajat siinä vieressä riehuu ihan täysillä :D No okei huomenna mä oon menossa Attackiin ja siellä kyllä ihan sama juttu…Paitsi et se on vielä rankempaa O__o

    Toi on kyl totta et musiikista saa treeniin (ja muutenkin) niiiiiin paljon voimaa. Parhaimmillaan hyvä biisi + treeni saa tuntumaan siltä et pystyis mihin vain! Ja combatissa varsinkin ne biisit on aina niin tykkejä. Haha muistan ton ohjelam nmissä oli toi pirates biisi ja sitä miekkailua :DD Ihan paras. Ja toi Prodigyn Don't need- remix oo äm gee fffittans bra!

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 5:54 pm

      Kiitti Outi :D Mie itse asiassa pidän Combattia rankempana, mutta se johtuu siitä, että tykkään Combatista enemmän -> teen koko ajan saatanan täysillä, kun taas Attack ei saa aikaan samanlaista "Vielä lujempaa! Vielä lujempaa!" efektiä :D Ja niimpä, musiikki! Tänäänkin olisin voinu mennä salille töiden jälkeen mutten mennyt, koska iPod oli kotona – tuntuu, ettei treeni ilman ihania biisejä oo oikein mitään.

  • Reply sarianne 27 maaliskuun, 2012 at 5:58 pm

    Voi kuinka kadehdin tuota Combat Marathonia, ja se on siellä vieläpä vajaan puolen vuoden välein!! Oih, saisipa sen tänne Tampereellekin "omalle" salille :) Oliko se yhtään sen oloinen että olisi vähän niinkun kaksi tuntia lyöty yhteen, haluan edes jonkun mielikuvan tästä päähäni helpottamaan kateutta :D

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 6:07 pm

      Ehdota niille että pitää sellaisen! Hmm, no biisien järjestys oli sekoitettu; esimerkiksi eka oli kaks alkulämppäbiisiä niin kuin normaalistikin, mutta sitten oli muistaakseni nelosbiisi (Scooterin Fire) ja seuraavaksi heti thai-nyrkkeily eli seitsemäs kappale (Excalibur). Puolivälissä tuntia eli 60 minuutin jälkeen tuli uudestaan alkulämmittelykappaleet (mikä ei tosin ollu paras mahdollinen homma, mulla nimittäin alko niiden aikana väsyttää hulluna), mutta muutoin lihaskunnot ja jalkojen voimat oli sekoitettu sinne joukkoon. Ja vähän oli paras, venyttelybiisin jälkeen tuli kaikkien yllätykseksi vielä tuo Jack Sparrow-kipale :D Kaikki vaan huusi innoissaan, oli paras lopetus sille maratonille.

  • Reply sarianne 27 maaliskuun, 2012 at 6:22 pm

    Pitää ehdottaa, kuulostaa sen verran kivalta ja siltä että sen jaksais ehkä vetääkin melko täpöllä. Aah ja vieläpä merirosvokappale loppuun, samaistun innostusfiiliksille! :D Kiitos tästä :)

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 6:58 pm

      Niin ja välissä vähän vaahtokarkkeja ja suolapähkinöitä nassuun niin pysyy energialevelit korkealla :p

  • Reply Sara 27 maaliskuun, 2012 at 7:09 pm

    aa bodycombat, vitsi ois täälläki tommosia maratoneja! noita biisejä on kyllä aina huippu kuunnella, tekis heti mieli mennä taistelee :-D

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 7:53 pm

      Joo mieki oon ladannu iPodille osan noista, tulee pikkusen potkua salitreeniin haha :)

  • Reply maria 27 maaliskuun, 2012 at 7:51 pm

    kyllä kuullostaa kivalta tuollain maratoni! :) ja tee ihmeessä sellain protskupostaus:)

    • Reply Sita 27 maaliskuun, 2012 at 7:52 pm

      Teen :) Kiitti kommentista!

  • Reply Lindsay 27 maaliskuun, 2012 at 8:50 pm

    Hei mie voin suositella sulle hyvää protskujuomaa! http://www.fast.fi/recovery-a-protein Fastin recovery & protein suklaan makuisena on aivan sika hyvää!! Maistuu samalta kuin se kylmä Tazza-kaakao ja on paljo parempi kuin gainomaxin vastaava :) Tossa on saman verran proteiinia mutta vähemmän kaloreita :)

    • Reply Sita 29 maaliskuun, 2012 at 7:45 pm

      Oho vaikuttaapa hyvältä! Tuota ei kyllä tosin kovin oo kaupoissa vissiin? En oo ainakaan nähty, harmi

    • Reply Lindsay 29 maaliskuun, 2012 at 7:49 pm

      Oulussa myydään ainakin Prismoissa, joten voisi Rovaniemelläkin ehkä olla :)

    • Reply Sita 29 maaliskuun, 2012 at 8:01 pm

      Aa no Prismassa kyllä varmaan on! En hoksinukaan :)

  • Reply saara 28 maaliskuun, 2012 at 10:43 am

    joo tee se postaus ! :) mäkin ku paljon treenaan ja käytän protskujuttuja, nii ois kiva tietää et a) mitkä maistuu parhaimmalta :D ja b) mitkä on oikeesti parhaimpia ! ps. mansikka Gainomaxia ei oo tähän mennessä ollu voittanutta ;D

    • Reply Sita 29 maaliskuun, 2012 at 7:44 pm

      Joo mie teen :) Gainomaxit on kyllä parhaita mmm

  • Reply Anonyymi 28 maaliskuun, 2012 at 1:51 pm

    oi halleluja olen miettinyt tuota biisiä Excalibur 2000 vaikka kuinka kauan! Kun kävin itse combatissa joskus 2 vuotta sitten(DDD:) niin tuo oli silloisessa sarjassa, sinulle kiitokset että vihdoin löysin sen kun nimeä useaan otteeseen olen kumminkin miettinyt :D

    • Reply Sita 28 maaliskuun, 2012 at 6:34 pm

      PARAS COMBAT-BIISI! Oikeastiii

  • Reply Erika 8 toukokuun, 2012 at 8:17 pm

    Miksi Combatissa käytetään noita käsisiteitä, en oo koskaan ymmärtäny? :D Eihän niitä tarvi mihinkään ..

    • Reply Sita 8 toukokuun, 2012 at 8:30 pm

      Tarvii! Pystyy kunnolla puristaan kädet lujaa nyrkkiin koska
      a) kämmenet ei hikoa
      b) kynnet ei pureudu ihoon
      c) pysyy ranteet suorassa

      Ja sitähän lyö paljon lujempaa kun on kädet nyrkissä ja jämäkät siteet paikallaan, kokeile vaikka! Ihan parhaat, en ikinä mee Combattiin ilman noita ja aina vituttaa jos unohtaa vahingossa kotiin. Paljon enemmän fiilistä siteiden kans!

    • Reply Anonyymi 9 toukokuun, 2012 at 6:29 pm

      Niin eli periaatteessa ilmankin tulee yhtä hyvä, siinä on vaan se fiilis :D Tai siis, kyllähän ne kädet pysyy nyrkissä ilmankin, tuntuu että enemmänkin hifistelyä :p

    Vastaa käyttäjälle sarianne Peru vastaus