Blogiarvonta Tähtisilmien lukijoille!

10 elokuun, 2012
designskinsby
No niin, vihdoin sitä synttäriarvontaa jonka lupailin teille! Elikkäs, teillä on nyt mahdollisuus voittaa omaan puhelimeenne Design Skins -sivuston suojatarrat. Kuoseja on satoja erilaisia, minkä lisäksi voit myös halutessasi suunnitella itse oman kuvan tarraan – miekin harkitsin, että teettäisin meidän Roosa-koiran kuvasta sellaisen, mutta valitsin kuitenkin nuo yläkuvassa näkyvät vaaleanpunaiset kuoret. Sivustolta löytyy siis tarroja niin läppäreihin, iPodeihin kuin ihan pelikonsoleihinkin, mutta tällä kertaa arvonnan palkintona on siis nimenomaan kännykkäsuoja. Ai niin, tarrojen pysyvyyttä epäileville; vaikka tarrassa ei nimestä huolimatta ole liimaa (tai ainakaan mun kännykkään ei jäänyt tahmeaa pintaa, kun kokeilin ottaa suojan pois), se pysyy paikallaan hyvin eikä lähde repsottamaan mistään kulmasta. Eli ei tarvitse ihan heti olla hankkimassa uusia!
Osallistumisaikaa on tiistai 14.8 iltaan asti (klo 23:59). Pääset mukaan arvontaan näin:
1. Käy Design Skins -sivustolla ja valitse kännykkätarroista kivoin design. Linkitä lempparikuosin osoite kommenttiboxiin.
2. Osoitteen lisäksi laita kommenttiin oma sähköpostiosoitteesi, jotta voiton sattuessa kohdalle voin ottaa yhteyttä!
3. Voit tuplata mahdollisuutesi voittoon hankkimalla lisäarvan. Kerro tästä arvonnasta blogissasi (linkki + mahdollisesti kuva jos haluat) ja mainitse lisäarvasta kommentissa, niin pistän nimesi osallistujalistaan kaksi kertaa.
Arpaonnea kaikille ja ei muuta kuin osallistumaan :)

113 Kommenttia

  • Reply Anonyymi 10 elokuun, 2012 at 5:33 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/samsung/gt-s3370/kuosit/triangulum/#panel-1

    purhu@hotmail.com

    yllätyin muuten positiivisesti ku munkin vauvapuhelimeen löytyis tarroja!

  • Reply sofia 10 elokuun, 2012 at 6:03 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/nokia/lumia-800/kuosit/grey-leo/#panel-1

    Ois ihana saada mun valkoselle lumialle jotain kuviota! ;)

    moioonsofia@hotmail.com

  • Reply sarkku 10 elokuun, 2012 at 6:41 pm

    designskins.fi/fi/design/kuosit/cake-and-coffee/#panel-13

    No meikä tahtos oikeesti varmaan laittaa jonku ite otetun kuvan, mutta jos noista pitäs valita ni ottasin varmaan jotain tommosia muffinsseja :'D

    sarianna.valkama@hotmail.com !

  • Reply suvi 10 elokuun, 2012 at 7:07 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/nokia/c3-00/kuosit/pink-leo/#panel-1

    suvi.mardh@gmail.com

    ihanaa et kerroit tosta sivustosta, oon niin kaua ettiny Thaimaasta jotai hienoja kuoria mun puhelimeen, mutta ei tuohon vissiin saa mitään :( ja noi olis just täydelliset <3 MÄ NIIN TOIVON ET ARPAONNI OIS MUN PUOLELLA :)

  • Reply Ansku 10 elokuun, 2012 at 7:10 pm

    Noniin, uus yritys, edellisestä kommentista unohtu sähköpostiosote… :D

    Hihi, ihana arvonta ♥ Toivottavasti voitto kolahtaa, nimittäin pakko saada kännykästä vähän tyttömäisempi! :D

    http://designskins.fi/fi/design/kuosit/leopard-fur-grey/#panel-1

    aivoherkku@suomi24.fi

  • Reply Anonyymi 10 elokuun, 2012 at 7:36 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/apple/iphone-4-ilman-logoa/ornamentit/golden-blue-vintage/#panel-1

    apua, olipa vaikee päättää:D toivottavasti toi linkki ees toimii….

    sansukka@hotmail.com

  • Reply emm 10 elokuun, 2012 at 7:58 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/nokia/e72/lost-in-space/ll-ori-und-der-orion-nebel/#panel-1

    oon himoinnu noita KAIKKIA avaruuskuvioita jo monta vuotta, ääähhhh haluan voittaa!! Hei mut voisitko kertoa että miten toi sit sulla toimi, ja ehkä laittaa kuvaaki niistä ja siitä millasena se näkyy sun kännykässä?

    emmiy_90@hotmail.com

  • Reply Riiikka 10 elokuun, 2012 at 8:03 pm

    http://designskins.fi/fi/design/funky/flower/#panel-1

    Ai että, ois nii kiva voittaa upouuteen iPhoneen tollaset suojatarrat!

    riesapelle@hotmail.com

  • Reply Marko 10 elokuun, 2012 at 8:27 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/htc/sensation/grafik-art/polygon/#panel-1

    Tuliterän luurin ulkokuori on niin tylsän näköinen et ihan pakko osallistua! :D

    markzu@windowslive.com

  • Reply Minna 10 elokuun, 2012 at 8:30 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/nokia/c3-00/liput/union-jack/#panel-1

    Tämä, koska Britit on tällä hetkellä mun ehkä suurin intohimon kohde, enkä vois oikeesti parempaa saada! Oon kuolannu noita jo piiitkään, ja tällä hetkellä noi piristäis mukavasti syysmasennusta.

    minn-u@hotmail.com

    • Reply juuli 11 elokuun, 2012 at 12:23 pm

      niiiin ja mainostin arvontaa omassa blogissani! unohtu mainita :D eli lisäarpaa :)

  • Reply Kheidi 11 elokuun, 2012 at 2:06 am

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/samsung/galaxy-s2-i9100/kuosit/grey-leo/#panel-1
    mie oon nyt jotenki aivan hurahtanu tuohon leopardikuosiin!

    puhelinkoppi@hotmail.com

  • Reply Charlotte 11 elokuun, 2012 at 6:57 am

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/nokia/5230/kuosit/pink-leo/#panel-1

    voi että en tajunnu yhtään että tuolta saa kaikkiin puhelimiin noita! koko ajan luullut että vaan iphoneihin :D pakko kyllä tilata vaikkei voittoa tulisikaan :)

    lozuel@hotmail.com

  • Reply Emppu 11 elokuun, 2012 at 1:08 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/apple/iphone-4-ilman-logoa/fashion-brands/galaxy-of-triangles/#panel-1

    tää olis aivan ihana! nimim. vihaan kun iphonessa näkyy kokoajan sormenjäljet yms.
    enppuu@gmail.com

  • Reply Emilia 11 elokuun, 2012 at 1:40 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/nokia/c1-01/ornamentit/heroic-embroidery/#panel-9

    Yllätyin iloisesti kun huomasin, että näitähän saa jopa mun nokian halpispuhelimeen, mikä ei sinällään suojaa kaipaa. Mutta ulkonäön kohennus ei sille todellakaan pahaa tekisi, joten on pakko osallistua arvontaan. :D

    sprig3@gmail.com

  • Reply Ami 11 elokuun, 2012 at 1:58 pm

    voi vitsi siellä oli vaiks mitä ihanuuksia, mut vähän ku mietin, ni tykkäsin sitte eniten tästä…
    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/samsung/galaxy-gio-s5660/ornamentit/birdpattern/#panel-1

    who.ami(at)live.fi

  • Reply Nella 11 elokuun, 2012 at 3:30 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/samsung/galaxy-gio-s5660/liput/grossbritannien/#panel-1

    Olen katellu tota ja miettinyt että pitäisikö ostaa vai ei. Näyttäisi todella kivalta uudessa samsung galaxy giossani, jonka sain syntymäpäivälahjaksi 7.8! Asun muuten itsekkin rovaniemellä!

    nella.korkalo@gmail.com

    LISÄARPA!!!

  • Reply Jenni-Maria 11 elokuun, 2012 at 3:38 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/samsung/galaxy-s2-i9100/rockabilly-style/cherry/#panel-1

    Havittelin tuota cherry-kuosia jo vanhaan E7 puhelimeeni, mutta se näyttäisi hyvältä myös uudessa samsungissani! Mua on sanottu jo vuosia kirsikaksi tai cherryksi, niin ehkäpä siitä syystä tuo olisi mulle henkilökohtaisesti kivoin!

    jenskuk-@hotmail.com

  • Reply Anonyymi 11 elokuun, 2012 at 5:27 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/apple/iphone-3g—3gs-ilman-logoa/ornamentit/fragile-florescence/#panel-1

    Iphonestani on näyttö osittain rikki, joten olis ihan mahtavaa saada tää vähän kaunistamaan muuten aika karun näköistä luuriani :) !

    reksu_93@hotmail.com

  • Reply Laura 11 elokuun, 2012 at 8:15 pm

    http://designskins.fi/fi/design/kuosit/leopard-fur-grey/#panel-3

    Ikuisena leopardikuosin rakastajana… <3

    laura.leppajarvi@gmail.com

  • Reply Viivi 11 elokuun, 2012 at 8:32 pm

    http://designskins.fi/fi/design/kuosit/zebra-pink/#panel-2

    tää sopis niiii hyvin mun puhelimeen:)

    viivi.korpela@hotmail.com

  • Reply Anonyymi 12 elokuun, 2012 at 7:46 am

    designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/nokia/c3-00/floral-explosion/floral-explosion/#panel-1

    suvi.ysikuus@hotmail.com

  • Reply Anonyymi 12 elokuun, 2012 at 4:11 pm

    designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/nokia/c3-00/liput/union-jack/#panel-1

    miumau96@hotmail.com :)

  • Reply Anonyymi 12 elokuun, 2012 at 4:21 pm

    designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/nokia/c3-00/kuosit/wildlife/#panel-1

    raksupoksu1@hotmail.com

  • Reply Anonyymi 12 elokuun, 2012 at 5:48 pm

    http://designskins.fi/fi/design/fashion-brands/in-god-we-trust/#panel-3 tällänen ois kiva saada piristämään ikivanhaa puhelintani xD

    busted-4@hotmail.com

  • Reply Annika 12 elokuun, 2012 at 7:52 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/samsung/galaxy-s2-i9100/abstrakti/strange-waft/#panel-4

    annika.parkkonen1@luukku.com

    Tässä tunnin selailun jälkeen oli vaan pakko valita viimein joku :D olispa ihana kyllä teettää jostain itselleen tärkeästä kuvasta tämmöinen! :)

  • Reply anniina forsman 12 elokuun, 2012 at 8:16 pm

    http://designskins.fi/fi/design/fashion-brands/i-hate-regrets/#panel-1

    päädyin sit kovan selailun jälkeen tommosiin söpöyksiin =)

    http://weakness-anniina.blogspot.fi/2012/08/check-this-out.html
    täälä on linkki arvontaan !

    annsk-@hotmail.com

  • Reply Mirka 12 elokuun, 2012 at 8:23 pm

    tähän suorastaan rrrakastuin ja aika varmasti tän tuun tilaamaan jos ei onni osu kohdalle :-)

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/samsung/s5230-star/ornamentit/always-famous/#panel-1

    mirka-@suomi24.fi

  • Reply Anonyymi 12 elokuun, 2012 at 11:06 pm

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/nokia/lumia-710/kuosit/triangulum/#panel-1

    Tältä näyttää mun tuleva puhelin! :D

    Marjukka
    marjukkalukk(at)gmail.com

  • Reply Anonyymi 13 elokuun, 2012 at 9:54 am

    Kivaa päivitystä omaan omenaan (:
    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/apple/iphone-4-ilman-logoa/liput/union-jack/#panel-1

    /Karzu :)

  • Reply Nina 13 elokuun, 2012 at 11:28 am

    Kammottavan pitkän harkinnan päätteeksi taidan lähteä tähän:

    http://designskins.fi/fi/kappale/kaennykaet—kaemmentietokoneet/htc/desire-z/abstrakti/grunge-chaos/#panel-1

    Jaaa sposti on bforblackened (ät) gmail.com. :)

  • Reply Ninninanni 13 elokuun, 2012 at 1:28 pm

    http://designskins.fi/fi/ostoskori/#
    Meidän bändillä oli pari kuukautta sitten nosturissa keikka, haluaisin ikuistaa sen myös puhelimeen :)

    http://www.youtube.com/watch?v=l_XCjfKZIP0
    Tossa linkkiä kyseiselle keikalle, jos kiinnostaa^^

    lnina_93@hotmail.com

  • Reply jjansku 13 elokuun, 2012 at 5:49 pm

    http://designskins.fi/fi/design/kuosit/wildlife/#panel-1

    janikaa93(at)suomi24.fi

  • Vastaa käyttäjälle Eveliina Peru vastaus