Bloggaajien tapahtumapäivä & Oulun Matkailu Oy

11 helmikuun, 2013

Photobucket

Yhteistyössä Oulun Matkailu Oy.
Sain tammikuun alussa jännää sähköpostia Oulun Matkaily Oy:ltä. Viestissä oli kutsu helmikuussa muutamalle oululaiselle bloggaajalle järjestettävään tapahtumapäivään, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa meidät kaupungin erilaisiin vierailukohteisiin ja levittää tietoa siitä, mitä kaikkea täällä Oulussa voi tehdä. Sain kuulla, että mun lisäksi mukana on Lindsay’s Diaries -blogin Linda ja Laura-Sisko-blogin Laura, joita en tuntenut kunnolla ennen tapahtumapäivää, sekä mulle ennestään tuttu NaaG-Janne. Ootin innokkaasti uusiin ihmisiin tutustumista ja koko Oulu-päivää, sillä luvassa oli sähköpostin mukaan vierailu Tietomaassa sekä Taidemuseolla, ajelua karting-autoradalla, ruokailu mahtavan menun puitteissa ravintola Sokeri-Jussissa sekä päivän lopuksi Niko Kivelän stand up -esitys Riossa.
Meidän päivä alkoi perjantaina kahden aikoihin, kun tapasimme Tietomaan aulassa neljän bloggaajan ja Oulun Matkailu Oy:n Karoliinan kesken. Kilisteltiin Pommacia Tietomaan experttien kanssa, jotka kertoivat samalla tiedekeskuksen historiasta ja nykyisestä toiminnasta. Tietomaa on muuten Suomen ensimmäinen tiedekeskus ja yksi Oulun suosituimmista vierailukohteista. Mun edellisestä Tietomaa-käynnistä on kymmenen vuotta, ja siksi oli jotenkin erityisen jännää kiertää paikkaa pysähtyen välillä kokeilemaan erilaisia testejä, joista osa on ehkä ollut Tietomaassa jo mun ensimmäisen käynnin aikaan. Tämän hetken suosituin kohde on ”X vai Y” näyttely, joka on Tietomaan näyttelyistä uusin ja käsittelee miesten ja naisten eroja pienten testien kautta.

Photobucket

Päästiinkin heti ensimmäisenä selvittämään, vastasimmeko enemmän keskimääräisesti naisia ja miehiä mm. hajukokeessa (mie en tunnistanut sitruunaa ja rommia) sekä katseentarkennustestissä. Näyttelyssä sai testata myös omaa kykyään hahmottaa missä on pohjoinen ja kuinka pitkä on metri (mie sain 104 cm!), ja mie olisin jäänyt kerrokseen mielelläni vielä pidemmäksikin aikaa. Käytiin myös hyppäämässä mäkeä simulaattorissa ja Janne uskalsi maata teräspiikkimatolla :) Harmi, että meillä oli vain reilu tunti aikaa kierrellä Tietomaassa – asiakkaiden keskimääräinen käyntiaika kun on neljä tuntia.
Tietomaan jälkeen kipitettiin toiselle puolelle tietä Oulun Taidemuseoon, jossa en oo käynyt sisällä koskaan aiemmin. (Pihalla on kyllä tullut otettua asukuvia Jannen kanssa useaankin otteeseen, hehe. Ja kerran Tuukankin kanssa!) Vaikka Taidemuseo saattaa äkkiseltään kuulostaa tylsältä vierailukohteelta, mulla oli itse asiassa aika odottavat fiilikset paikkaa kohtaan. Sen jälkeen, kun oon alkanut lukea ja kirjoittaa enemmän runoja, oon alkanut kiinnostumaan ajatuksen tasolla myös taiteesta. En oo siis koskaan saanut aikaiseksi tutustua mihinkään maalauksiin tai veistoksiin, vaan lähinnä oon alkanut pohtia esimerkiksi runojen metaforien ja abstraktien maalauksien samankaltaisuutta ja haluaisin tietää, osaisinko tulkita vaikkapa tauluja samalla tavalla kuin tekstejä.
Taidemuseolla onkin juuri menossa Petri Yrjölän näyttely, joka sopii näihin ajatuksiin hyvin. Meitä museolla kierrättänyt esittelijä kertoi, että Yrjölä on paljastanut maalausten kuvastavan kokonaisuutena erilaisia tunnetiloja, ja esimerkiksi kuvien puut saattavat kuvastaa henkilöitä.

Photobucket

Taidemuseonkin kohdalla kävi niin, että aika tuntui loppuvan kesken ja päätinkin, että haluan palata tuonne vielä joku päivä vaikka yksin tuijottelemaan taideteoksia kaikessa rauhassa – varsinkin, kun opiskelijoilta lippu on vain kaksi euroa ja perjantaisin museoon on vapaa sisäänpääsy. Meidän tapahtumapäivän idea olikin antaa pieniä maistiaisia Oulun tarjonnasta, ja yllättäen tämä kohde koukutti mut ehkä eniten! Oon taitelijanörtti?
Maalausten lisäksi tykkäsin kyllä myös Taidemuseon toisessa salissa olevista veistosmaisista teoksista, joissa oli käytetty paljon erilaisia materiaaleja kankaista muovinappeihin saakka. Tavallaan hassua, että erivärisistä langoista virkattu valtava epämuodostunut lehmä voi olla taidetta, tavallaan ihanaa :)

Photobucket

Taidemuseolla vierailun jälkeen unohdettiin valoisa hiljaisuus ja tunnelma vaihtui vähän räväkämmäksi. Me nimittäin hurautettiin taxilla toiselle puolelle Oulua Sports & Karting Centerille!
Pakko myöntää, että mulla vähän jännitti. Meidät otettiin heti ovella vastaan ja saatiin pikainen esittelykierros rakennuksen tiloissa ennen hommiin ryhtymistä. Sports & Karting Centerillä on muuten hienot saunatilat, kelpais järjestää vaikka synttärit siellä! Sitten laitettiinkin haalarit päälle ja ratavalvojan kerrottua pelisäännöt oltiinkin jo ratissa!

Photobucket

Vaikka mulla on ajokortti, autoa pärähtäessä käyntiin tuntui yhtäkkiä, etten mie mitään kaasuja ja jarruja muistakaan, mutta paniikki katosi samantien kun pääsin radalle ja sain vauhtia alle. Ajeltiin semikovaa vauhtia (en hoksannut muuten kysyä, kuinka lujaa me kovimmillaan ajettiin), ja vaikka törmäsinkin kerran radan mutkaan niin oli hauskaa :D Linda veteli siellä ihan täysillä, haha. Mulle vaan tuli jossain vaiheessa vähän paha olo, sillä mie oon maailman herkin matkapahoinvointivauva, ja lopetin muutamaa minuuttia ennen muita. Jäi silti hyvät fiilikset kartingista, kokemuksen arvoista hommaa!
Autoilun jälkeen kello olikin jo viisi, ja me suunnattiin Karoliinan, Jannen, Lindan ja Lauran kanssa kohti Oulun Pikisaaren Sokeri-Jussia, jossa meitä odotti päivän kohokohta.

Photobucket

Nimittäin ruoka! Ja minkälaista ruokaa! Meille bloggaajille lähetettiin viime viikolla Sokeri-Jussin ruokalistat ja saatiin valita etukäteen annokset, jotka halutaan syödä. Listalla oli mitä ihanimpia herkkuja, joista mun eteeni päätyivät ”Kievarin erikoinen”, ”Poroa Kievarin tapaan” sekä ”Pikisaaren erikoinen”.
Ennen kuin kerron, mitä annokset pitivät sisällään, haluan antaa parit kehut Sokeri-Jussille! Paikassa oli aivan ihana tunnelma, just sellainen arvokkaan ja kotoisan yhdistelmä. Tykästyin vanhojen hirsiseinien erottelemiin pienehköihin tiloihin, joissa sai sopivasti omaa rauhaa, ja henkilökuntakin oli ihanan ystävällistä ja ammattitaitoista. Sokeri-Jussi tarjoaa puhtaista kotimaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa, joka muodostaa herkullisen suomalaisen menun. Mie kyllä niin allekirjoitan tuon ”herkullisen”, mun annokset nimittäin oli ihan täydellisiä.
Valitsin alkupalaksi siis ”Kievarin erikoisen”, joka sisälsi poron kieltä, poron sydäntä, karhunmakkarasiivuja ja sienisalaattia. Otin tietoisesti vähän erikoisemman annoksen, sillä oon maistanut poron kieltä Tuukan sukulaisten luona ja se on harvinaista herkkua! Annos oli pieni mutta sitäkin herkullisempi, aika soppeli tällaisen Lapin tytön alkupalaksi.
Pääruokana mulla oli poron ulkofileetä karpalokastikkeella, korvasienimuhennoksella, uunijuureksilla ja puikulaperunoilla. Huh että oli hyvää poroa! Oli kyllä täydellinen valinta, hyvä mie. Ainoa miinus annoksessa oli perunat, jotka ei jotenkaan maistuneet niin hyviltä kuin kaikki muu lautasella, mutta ihan reilusti plussan puolelle silti jäätiin.

Photobucket

Mie ja Janne otettiin vielä jälkkäriksi ”Pikisaaren erikoinen”, johon kuului kermaista salmiakkijäädykettä, tervakastiketta ja kermavaahtoa. Aivan järjettömän hyvää! Tuo salmiakkijäätelö oli niin namia ja voimakas tervakastike vei mut johonkin seitsemänteentoista taivaaseen. Ihan mahtavaa. Pitää katsoa, jos joskus raskisi käydä Sokeri-Jussissa esimerkiksi Tuukan kanssa synttäreiden tai vuosipäivän kunniaksi – hintaluokka on vähän eri tasoa kuin Mäkkärissä, mutta niin oli kyllä ruoankin taso. Ja tuon miljöönkin puolesta voisi maksaa ruoasta hiukan enemmän, sillä paikka oli sisältä ja ulkoa oikeasti ihana.
Kun mahat oltiin saatu täyteen, suunnattiin nokat kohti Oulun keskustassa sijaitsevaa Rioa.

Photobucket

Sitten alkoikin illan leppoisin osuus, nimittäin Niko Kivelän stand up -show! Karoliina oli varannut meille oman pöydän ja tarjosi meille siiderit siivittämään fiiliksiä kohti huumorin maailmaa. En ollut ennen ollut Nikon keikalla, ja tykkäsin kyllä miehen jutuista tosi paljon – vaikka mulla vähän häiritsikin, että läpänheitto oli oikeasti tosi samanlaista kuin Sami Hedbergillä! Onko kukaan muu huomannut tätä asiaa? Rio oli kyllä myös kivan tunnelmallinen paikka ja tykästyin erityisesti salin rakenteeseen, joka oli samantyylinen kuin vanhoissa elokuvateattereissa (laskeva katsomo, alhaalla näyttämö, keskellä paljon pieniä pöytiä eri tasoissa ja salin yläosassa baaritiskit). Hassua, miten vähän sitä kyllä loppujen lopuksi Oulua tuntee – Riostakaan en ollut ennen kuullut, vaikka paikka on kyllä tuntemisen arvoinen. Olisi kivaa käydä siellä uudestaan, vaikka just stand up -esityksiä katsomassa tyttöporukalla.
Sitten ihanan tapahtumarikas päivä olikin ohi! Tai no, me käytiin vielä Bisketin baarissa istumassa viidestään, koska juttua riitti vähän liiaksikin. Pakko kiittää Oulun Matkailu Oy:tä paitsi hienojen kokemuksien tarjoamisesta, myös mahtaviin ihmisiin tutustuttamisesta :) Kiitos seurasta, olitte huippuja <3
Jos jäi kysyttävää, laittakaa mulle kommenttia! Ja latailin tosiaan Tähtisilmien Facebook-sivuille kuusi videota meidän tapahtumapäivästä, ne löytyy klikkaamalla tästä. Toivottavasti tykkäsitte postauksesta, heipa :)

34 Kommenttia

  • Reply Annika 11 helmikuun, 2013 at 9:15 pm

    Rio muuten on vanha elokuvateatteri! Se oli toiminnassa ennen kuin Finnkino rakennettiin.

    • Reply Sita 12 helmikuun, 2013 at 8:48 am

      Aa noni! Selvis :D

  • Reply Ina 11 helmikuun, 2013 at 9:30 pm

    Voi ihana miten paljon oot nähny tähän postaukseen vaivaa! Luin tätä oikeesti ihan kiinnostunteena, koska ensinnäkään en oo ikinä käyny Oulussa tai muutenkaan missään kovin pohjosessa nii kiva tietää minkäslaisia sivistäviä paikkoja sieltä löytykään! ;D

    • Reply Sita 12 helmikuun, 2013 at 8:51 am

      Ihan huippua kuulla <3 tuli hyvä mieli :) tuu käymään täällä mun ja Jannen luona!

  • Reply iina 12 helmikuun, 2013 at 5:13 am

    Ihan superi postaus! Oot ihana ku panostat joka postaukseen niin täysillä, mutta ethän silti stressaa näistä!
    Oot ihana ♡

    • Reply Sita 12 helmikuun, 2013 at 8:49 am

      Ihanasti sanottu, kyllä mie ressaan :D pitäis opetella vähä hölläileen! Haleja <3 :)

    • Reply Sita 12 helmikuun, 2013 at 8:51 am

      Ps. Hieno sydän :)

  • Reply Anonyymi 12 helmikuun, 2013 at 7:48 am

    "mulla jännitti, mulla häiritsi". opiskeletko oikeesti suomen kieltä? :D

    • Reply Sita 12 helmikuun, 2013 at 8:30 am

      Kyllä, mutta tämä blogi ei oo mun opinnäytetyö tai muukaan esite kielenhuoltotaidoista, mie kirjotan tänne niin ku puhun enkä rakastele pilkkua :)

    • Reply Anonyymi 12 helmikuun, 2013 at 8:40 am

      no huoh,miten jotkut jaksaa oikeesti valittaa tästä :D aiemminki sita on vastannu jo täntapasiin kommentteihin…
      ootkohan ajatellut vaikka sitä,että mahdollisesti "vapaa-ajalla" voi kirjoittaa blogiinsa miten tykkää,kun koulun puolesta sitä kieltä saa muutenkin viilata pilkun kanssa… tää ei oo mikään virallinen paikka, valopää :D

    • Reply Sita 12 helmikuun, 2013 at 8:40 am

      Olis toki hieno sellainen kieliopillisesti täydellinen blogiki, mutta mulla menee jo nytki niin monta tuntia postauksen tekemiseen, ettei tässä hommassa olis mitään mieltä jos alkaisin vielä seuloa kaikki puhekielisyydet sun muut pois. Muutenki musta on kivempi että teksti on rennohkoa ja vastaa mahdollisimman paljon mun oikeaa puhetta, vaikka ymmärrän kyllä että kielipoliiseilla häiritsee tällainen kökkö suomi – varsinki ku esittelyssä näkyy tuo maininta suomen kielen opiskelusta :D

    • Reply Sita 12 helmikuun, 2013 at 8:43 am

      Lähinnä anonyymi varmaan tarkotti sitä, että esimerkiksi tuollaiset "mulla jännittää" muodot on sellaisia, jotka suomen kielen opiskelijoita tyypillisesti vaivaa ja häiritsee :D tai siis sama ku ravintoterapeutti ostais lapselleen hampurilaisia

    • Reply Noora 12 helmikuun, 2013 at 4:42 pm

      Just viime viikolla helsinkiläiset nauro kun sanoin jotain että "mulla ärsyttää/mulla väsyttää". Kuulemma pitäis sanoa mua ärsyttää ja mua väsyttää, mutta ei voi mitään kun on täällä Rovaniemellä oppinu tuommosen puheen :D

    • Reply Elisa 13 helmikuun, 2013 at 4:18 pm

      Mun käsittääkseni "mulla jännittää"-tyyppiset jutut puheessa liittyy jotenkin murteeseen tai alueelliseen puhekieleen, koska niitä ei käytetä täällä etelämpänä. Ihan ihme juttu, että joku jaksaa nostaa tuommosia esiin, vaikka et selvästi muutenkaan kirjoita kirjakielellä : D

    • Reply Sita 13 helmikuun, 2013 at 4:21 pm

      Haha joo kyllä mullaki välillä ihmetyttää, mutta ehkä sellasilla on sitte vähä erilainen mielikuva suomen kielen opiskelijoista eikä tiiä että siellä on myös munlaisia hälläväliä mulla jännittää -tyyppejä :D

  • Reply Tiina 12 helmikuun, 2013 at 9:08 am

    Mä oon nähnyt Kivelän livenä, Hedbergiä toistaiseksi en. Toisaalta niillä on yhteisiäkin piirteitä seteissään, erityisesti se, miten ne hyödyntää eri ääniä, mikä saattaa tuoda kuvan samankaltaisuudesta, mutta kyllä ne mun mielestä tekee molemmat aikalailla omaa juttuaan, omalla tavallaan, eikä mulla ainakaan ole koskaan tullut kuvaa, et ne ois liian samanlaisia.

    Tai sit vaan fanitan Kivelää liikaa :D

    • Reply Sita 12 helmikuun, 2013 at 1:27 pm

      Mie just mietin että kummankohan tyyli on alkuperäisempi ja että pakkohan niiden on tietää samankaltaisuudestaan ku se oli oikeasti niin korviinpistävä! :D mutta ihania kumpiki

    • Reply Tiina 12 helmikuun, 2013 at 3:35 pm

      Joo, pakko kait niiden on tietää, kun stand up -piirit on Suomessa kuitenkin niin pienet, ja olivat Voicellakin aamujuontajina samaan aikaan. :D Eivätkä kyllä kuitenkaan ainoat kaksi, jotka noita "äänitehosteita" käyttää.

  • Reply Anonyymi 12 helmikuun, 2013 at 1:38 pm

    Aika jännä, että järjestetään tällaisia, varsinkin kun ei ole kyseessä mitkään "suuren luokan blogit" :) Esimerkiksi yksikään blogeja seuraava oululainen kaverini ei ole kuullutkaan näistä blogeista, sinun blogisi kyllä tietää lehtijuttujen perusteella muutama, mutta muut ovat aivan tuntemattomia. Melkeen ärsyttävää, miten iso painoarvo yksityisten ihmisten pitämille livepäiväkirjoille annetaan. Vaikka sinänsä ei yllätä, mainostajathan etsii aina halvimman mainosraon. Mutta teidän kannaltahan se on hyvä, ja hienoa, että oli mukava päivä :)

    • Reply Anonyymi 12 helmikuun, 2013 at 1:46 pm

      Jannehan bloggaa Indiedaysilla… sinne ei aivan pienellä blogilla käsittääkseni pääse? :)

    • Reply Anonyymi 12 helmikuun, 2013 at 3:26 pm

      niin no.. en tiedä kyllä. nykyään indiedays on pullollaan ei-niin-hyviä-blogeja. olis kannattanut pitää valikoima vähän pienempänä niin olis helpompi pitää laadukkaana..

    • Reply Anonyymi 12 helmikuun, 2013 at 11:04 pm

      Mä taas tiedän näistä tyypeistä jokaisen ja musta on kiva että ovat päässeet tuollaista iltaa viettämään. Miks se ärsyttää sua? :)

  • Reply Anonyymi 12 helmikuun, 2013 at 3:08 pm

    kerro milloin oot käyny asukuvia ottaan taidemuseolla siis siinä pihalla? onko niitä täällä blogissa julkaistu? :D ei oo ainakaan silmään pistäny..

  • Reply Anonyymi 12 helmikuun, 2013 at 3:09 pm

    kerros et minkä verran esim noi sun annokset maksoi? näyttää kyllä herkkullisilta ja lappilaisilta ennen kaikkea :) meen kyllä ens kesänä käymää tuolla ku viime kesänä jäi käymättä. Nimittäin siellä on kesäisin kiva terde <3

  • Reply ankki 12 helmikuun, 2013 at 3:49 pm

    Oon saamassa vaihtokavereita Belgiasta kylään kesällä ja oon jo nyt panikoinu että mitä ihmettä näytän niille Oulusta :D Täällä ikänsä asuneena ei ehkä niin hoksaa, että missä vois kierrättää "turisteja". Tää postaus kyllä helpotti tätä tuskaa; yksi ruokapaikkaki on nyt valittuna! :) Mietinki nyt sitte vaan, että onko tuolla tietomaassa testien ohjeistukset ym. lippuset ja lappuset myös englanniksi vaiko vaan suomeksi? Etenki tuo "erot sukupuolten" välillä kiinnostelis kovasti, tulevat vieraat kun ovat miespuolisia :)

    • Reply Sita 12 helmikuun, 2013 at 4:39 pm

      Oi huippua kuulla että tästä oli hyötyä!! Öö musta on myös englanniksi, kannattaa tarkistaa tietomaan sivuilta – varmaan löytyy sieltä :) kiitos kommentista ihana!

    • Reply Anonyymi 12 helmikuun, 2013 at 7:35 pm

      Kaikki testit on muistaakseni suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Lisäksi uusimmat laitteet myös venäjäksi. :) -Karo

  • Reply Elena 12 helmikuun, 2013 at 3:53 pm

    Tosi hyvin kirjoitettu juttu mukavan kuuloisesta päivästä! :) Jotenkin sun juttuja on tosi miellyttävää lukea, eikä puhekielisyydet todellakaan haittaa.

    • Reply Sita 12 helmikuun, 2013 at 4:38 pm

      Tuli tosi hyvä mieli, kiitos hirveästi <3 :)

  • Reply Kristiina 12 helmikuun, 2013 at 5:47 pm

    Jotenki harmittaa, ku oot niin ihanan paljon nähny vaivaa tätä postausta varten ja sit mä en osaa oikee kommentoija mitään:(
    Ei mut heeei, ehkä tää vetäs vaan niin sanattomaksi!
    Ihanan päivän oot saanu viettää!

    • Reply Sita 12 helmikuun, 2013 at 9:10 pm

      Voi älä sie ota paineita kommentoimisesta, mie tiiän että oot aina täällä söpö pikku lukija <3 :)

    • Reply Kristiina 13 helmikuun, 2013 at 8:30 pm

      :) OOt ihana

    Jätä vastaus