Auringonpistospäivitys

6 marraskuun, 2011

 
Sawaddii!

Huh huh mistähän mie aloittaisin. Eli tänne kuuluu oikein hyvää, oon taas nettikahvilassa pakoilemassa tuota kuumuutta joka lyllertää ulkona. Viikonloppuna en oo tehny silleen mitään ihmeitä, ollaan nimittäin edelleen Chon Burissa minun mummon luona eikä oo vielä tietoa koska lähetään Pattayalle tai jonnekin saarelle.

Oon joka aamu käyny lenkillä, mikä on musta huippusuoritus – olin varma etten jaksais reenata yhtään kun tuun tänne. Mutta, lenkit on aika kevyitä koska tuolla on niin sattanan kuuma! Vaikka herään muka aikaisin, puoli yhdeksän aikaan, että ehtisin puistoon ennen kuin aurinko porottaa täydellä teholla, niin ei se auta; sain tänäänkin auringonpistoksen kun olin juoksemassa puoli kymmenen aikaan. Eli siis päätä särkee silleen niin kuin joskus jäätelöä puraistessa, ”vihloo aivoja”.

Oon myös shoppaillu aika paljon. Huono omatunto. Tuntuu niin epäekologiselta :D Tähän mennessä oon ostanu 10 paitaa, kolme kynsilakkaa, 6 sormusta ja neljä arkkia tarroja. Mutta kun kaikki on niin halpaa! :( Ja no oon mie säästänykki tätä varten, ja olin tahallaan shoppailematta Suomessa syksyllä että voin sitten tuhota maapalloa Thaimaassa. Selityksiä..

Jos joku pohtii tulvia niin niitä ei Chon Burissa oo, mutta tulvien vaikutus yltää tänne asti. Mutta vain pienesti! Kauppojen hyllyissä saattaa olla pieniä tyhjiä kohtia koska tuotteita ei pystytä toimittamaan, tv:ssä näkyy hyväntekeväisyyskonsertteja  – ja kun yleensä Chon Burissa multa ja äitiltä kysytään asutaanko me ulkomailla, niin nyt ne kysyy että ollaanko me bangkoklaisia tulvaa paossa. (Me ollaan niin erityylisiä kuin paikalliset, vaatetus on erilaista ja me pysähdytään taivastelemaan kaikkea joka on paikallisille ihan normia niin siksi nuo kysymykset asuinpaikasta :D Toki äiti on kotoisin täältä mutta se on ollu niin kauan poissa ettei se vaikuta enää samanlaiselta kuin muut täällä.)

Tänään otin ekaa kertaa aurinkoa tälle reissulle. Oon ruskettunu vasta aika vähän, jonkin verran vaan. Tää nykyinen väri on peräisin aamulenkeistä, kun ei Chon Burissa oikein voi ottaa missään aurinkoa – tänäänkin istun meän keittiössä kun siinä on kohta jossa ei oo kattoa ja paistattelin siinä päivää. Ei kyllä kauaa jaksanu olla siinä, tuli heti jano ja liian kuuma.

Oon muuten aatellu että postaan kuvia minun Thaimaan ostoksista sitten kun oon Suomessa, tai silleen että teen yhen ison postauksen kuin että ripottelen tänne kuvia. Paitsi että siihen on melkein kuukausi! Huu tuntuu oudolta että oon täällä niin kauan.

Haha pakko kertoa vielä ennen kuin meen. Mie aina välillä unohdan etten oo Suomessa ja se ilmenee silleen etten muista että pitää kunnioittaa hulluna itseä vanhempia ihmisiä. Pari päivää sitten oltiin puistossa ryhmäaerobicissä, eikä tietenkään äitin kans oikein tiedetty tapoja ku oltiin ekaa kertaa. Sitten sellanen nainen meni valittamaan kesken biisin äitille kun äiti ei ollu kunnolla missään rivissä (ja olis kai pitäny olla, ainakin ne muut oli siinä kentällä riveittäin). Mie sitte tietenkin hullun uhmakkaana huusin sille naiselle että ”Mitä, onko sulla joku ongelma?” koska ärsytti sellanen pikkumaisuus ettei voi muka keskittyä omaan reenaamiseen jos joku on vähän rivin ulkopuolella. Sekunnin myöhemmin muistin että ei perkele, ei noin olis saanu tehä ja se nainen meinas tulla läpsäiseen mua kun olin niin törkeä. Lähdettiin sitten pois siitä haha. Eilen taas oltiin meillä ja minun setä pamautti sitä meän kissaa pehmopallolla päähän kun se kissa nukku, ja mie huusin että ”Ääliö! Miks teit noin” ja kaikki katto mua tyrmistyneenä. Täällä ei saa torua itseä vanhempia, sinua vanhemmat ihmiset on aina oikeassa ja pidät turvan kiinni jos oot eri mieltä. Mikä on mulle tosi vaikeaa, haluttaa aina sanoa oma mielipide ääneen ja inhoan pitää suuta kiinni jos tuntuu että joku on väärässä.

Nyt alkaa särkeen päätä niin paljon että pakko mennä. Huomenna tulee ajastettu postaus Thaiman yömarkkinoista, en tiiä koska pääsen ite koneelle ens kerran. Ehkis jo huomenna, tai sitten muutaman päivän päästä. Siihen asti heippa (:

Ps. Mie oon sitten kaikissa Thaimaan kuvissa ilman meikkiä! Jos ihmettelette miks näytän rumemmalta kuin yleensä :D

13 Kommenttia

  • Reply Noora 6 marraskuun, 2011 at 1:32 pm

    Pyh, sie oot kaunis ilman meikkiäkin!:)

    Aloin nauraa tossa kohassa, missä kerroit etä pitää kunnioittaa vanhempia. Oot hupsu!:) Mutta tuskin toi multa onnistuis! :D

  • Reply jasssi 6 marraskuun, 2011 at 2:45 pm

    ^ oon ihan samaa mieltä! Oot niin kaunis ilman meikkiäkin! Kuulostaa hauskalta nuo mitä kirjotit vanhempien ihmisten kunnioittamisesta :-) itselle olis kyllä kans sikavaikeet pitää omat mielipiteen pölyt vatsassa, uskon että menee hetki sopeutua tuommoseen! Ootan jo innolla postausta sun matkaostoksista :)) epäreilua! Me täällä shoppaillaan vaan talvikuteita ja sinä siellä lämpösessä lööpit ;-) muista suojata itses auringolta Sita! <3

  • Reply Iida 6 marraskuun, 2011 at 3:12 pm

    auringonpistoskin kuulostaa houkuttavalta tällähetkellä täällä säkkipimeessä suomessa… :|

  • Reply Nea 6 marraskuun, 2011 at 3:48 pm

    Nam ruokaaaa:DD Höpöhöpö, oot nätti ilman meikkiäkin!:-)

  • Reply Emski 6 marraskuun, 2011 at 6:23 pm

    Tosi kivanolonen blogi tämä! :)

    http://coloryourstylee.blogspot.com/

  • Reply Senja 6 marraskuun, 2011 at 8:23 pm

    nostan kyllä hattua tolle lenkkeilylle! ite en jaksanut mitään urheilun tapaistakaan harkita siinä helteessä :)

    ja nätti olet ilman meikkiäkin senkin söpöli!

  • Reply Kaisa 6 marraskuun, 2011 at 8:27 pm

    Oih, kuulostaa ihanalta. Shoppailua ja aurinkoa. :S Olisin pulassa jumppariveissä siellä. :D Ja voeeee jos joku tulis läpsäsemään vielä päälle!

  • Reply Jenna 7 marraskuun, 2011 at 8:20 am

    Oot kaunis ilman meikkiäkin. :)
    Ja tykkään sun blogista ihan sika paljon, oon varmaankin sanonut sen niin monta kertaa, mutta ihan oikeesti tää sun blogi on niin ihana ! :)

    http://nenna-wwwbloggercom.blogspot.com/

  • Reply Peppi 8 marraskuun, 2011 at 10:26 pm

    Oi ei, mä en ikinä pystyin olee "huomauttelemaan" vanhemmille ihmisille :D

  • Reply Peppi 8 marraskuun, 2011 at 10:26 pm

    siis huomauttelematta, korjaus äskeiseen :::)

  • Reply Sita 9 marraskuun, 2011 at 9:06 am

    Noora: Haha yllättävän vaikeaa ku Suomessa tottunu aina sanomaan vastaan ku siltä tuntuu :D

    Iida: Haha voi ei :D No voin sanoa ettei se kauhean kivaa oo, mutta pakko kestää jos haluaa ruskettua..

    Nea: Niimpää ja kato mitä kaikkea tuossa pizzan päällä on!

    Emski: Kiits paljon :)

    Senja: Joo mieki kyllä ihmettelen miten oon jaksanu. Ja hattu pitäis olla mullakin etten sais noita pistoksia enää :D

    Kaisa: Ei onneks tullu läpsäseen :D Mutta näytti aika vihaiselta. Ihanaa täällä on, tai sellaista tasaisen mukavaa, ei mitään hirveän ihmeellistä :)

    Jenna: Ihana, tulee niin kiva olo ku joku sanoo noin!

    Peppi: Haha se on vaikeaa :D Tuntuu kuin kuohuis sisällä ja haluttais huutaa että oot väärässä mutta pitää vaan pitää suu kiinni ja hymyillä haha.

  • Reply Neea 18 tammikuun, 2012 at 12:32 pm

    Ounouu, voin vaan kuvitella tuon "sanonmitäajattelen" homman :'D En tiiä onko kiinassa sama homma, mutta meillä on täällä kaveri joka on Hong Kongista, ja se kattoo AINA ihan kauhuissaan ku kehtaan mun miehelle suuttua tai papattaa jostain tai ylipäätään olla eri mieltä :D Ja tuon takia, se vähän pelkää mua, varmaan luulee että pian ärjäsen sillekki :'D

    • Reply Sita 18 tammikuun, 2012 at 12:37 pm

      :D Raukka!

      Ps. Ihana ku oot selaillu näin vanhoja postauksia.

    Jätä vastaus