Arvonnassa Hukan jäsenyys vuodeksi!

toukokuu 10, 2015

image

Yhteistyössä Hukka.

Mun ja oululaisen liikuntakeskus Hukan ensimmäinen yhteistyö alkoi reilu kolme vuotta sitten, jolloin aloitin mun puolen vuoden mittaisen jumppailun Heinäpäässä. Hukka tuntui jo silloin hullun isolta paikalta ryhmäliikuntasaleineen ja tenniskenttineen. Kun huhtikuun puolella aloitettiin taas yhteistyökuviot, tuntui ehkä vielä hullummalta, että Hukka on muuttunut ja laajentanut toimintaa entisestään näiden parin välivuoden aikana. Siistiä päästä testaamaan kaikkia juttuja ja kertoa niistä teille :)

 

Lyhyesti sanottuna Hukasta löytyy nykyään mahtava ryhmäliikuntavalikoima, kolme erilaista kuntosalia (isoin sali, toiminnalliseen treeniin painottuva tila sekä naisten sali), spinning-tunnit ja lämpöjoogat, virtuaalitunnit, pallopelit tenniksestä sulikseen ja kössiin, personal trainer -toimintaa sekä niin monta pukuhuonetta, etten edes taida tietää lukumäärää. Lisäksi Hukan yhteydestä löytyy Kipulihasten hierontatoimipiste, Kauneussalonki Oulu sekä Hukan oma pikku kahvila. Jos teillä tulee mieleen jotain, mistä haluaisitte saada luettavaksi oman postauksen, niin saa ehdottomasti toivoa!

imageimage
image

Hukassa on tehty tosi paljon remonttia näiden parin vuoden aikana, kun en oo siellä käynyt, ja esimerkiksi aula on muuttunut tosi paljon. Kirjautumissysteemi ja kassa-alue on toimivampi, ja tuo kahvila on musta aika tosi kiva lisä. Tulee hyvä fiilis heti sisään kävellessä, kun musiikki soi ja aulan pöydissä näkyy treenaajia juttelemassa kahvikupin äärellä. Tai tiiättekö, madaltaa kynnystä lähteä jumpalle, kun paikka on kotoisa ja siellä viihtyy muutenkin kuin vain itse treenin takia. Pitää kyllä joskus kokeilla noita kahvilan salaatteja ja leipiäkin.

 

Hukan muista tiloista tulee tosiaan postauksia myöhemmin. Tähän mennessä mie oon käynyt salilla, ryhmäliikuntatunneilla (Attack ja Sh’Bam) sekä kokeillut ekaa kertaa functional circuit -tuntia, joka on kuntopiirimäistä kiertoharjoittelua Hukan toiminnallisessa salissa. FunkkisCircuit oli kyllä ihan huippu, tykkäsin tosi paljon! Pompittiin tasapainopalloilla, punnerrettiin köysien varassa, juostiin portaita ja heiteltiin raskaita pikku säkkejä. Näin niin kun epäammattimaisesti selitettynä, haha.

image

Oikeasti mie käyn kyllä paljon enemmän Les Mills -tunneilla, mutta nyt oon vähän jarrutellut niiden suhteen puolimaratonin takia; pelkään, etten pääse lenkille seuraavana päivänä, jos käyn pitkästä aikaa jollain tunnilla. Sitten kun se maratonjeeveli on ohi, käyn pelkästään Pumpissa ja vedän paikat niin tukkoon kuin pystyn!! Enkä juokse kuukauteen. Lisäksi suunnitelmissa olisi lisätä viikko-ohjelmaan joogaa sekä tennistä, jota en oo myöskään pelannut pitkään aikaan. Ja pakko sanoa, että on kyllä kätevää, kun kentät löytyy omalta kuntosalilta. Ei tarvitse lähteä polkemaan Nallikariin asti.

image

Kuvauskerralla mulla oli muuten mun tämän hetken lemppari treenivaatteet päällä. Niken pinkki pitkähihainen paita ja nuo Soc-merkkiset juoksuhousut on ihanat päällä, pehmeät ja hengittävät. Lisäksi kuvissa näkyy Niken valkoinen paituli ja Socin ohut juoksutakki. Nyt oon onneksi pystynyt olemaan muutaman viikon töissä ilman, että ostan joka työvuoron jälkeen uutta treenikamaa – paitsi että kohta pitää hankkia uudet juoksukengät, o-ou.

image

Kuten otsikosta näkyikin jo, laitetaan yhteistyön alkamisen kunniaksi teillekin kunnon kisa pystyyn. Arvonnassa olisi tosiaan 12 kuukauden jäsenyys liikuntakeskus Hukkaan! Osallistua voi, vaikka olisi jo nyt jäsen. Ilmaisen vuoden lisäksi jaossa on 10 kpl viikkojäsenyyksiä, joten kannattaa ehdottomasti ottaa osaa – tällä kertaa etsitään peräti yhtätoista onnekasta voittajaa.

 

Voit osallistua arvontaan tykkäämällä Starry eyesin Facebook-sivuista ja kirjoittamalla oman sähköpostiosoitteesi tämän postauksen kommenttikenttään. Osallistumisaikaa on ensi viikon lauantai-iltaan eli 16.5. saakka. Voittaja ilmoitetaan sitten seuraavan päivän Hukka-postauksessa :)

 

232 Kommenttia

  • Reply Alina toukokuu 10, 2015 at 9:51 am

    Alina.koskela@hotmail.com

    Todellaki messissä! :)

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 9:51 am

    Jaana.sverloff@hotmail.com :)

  • Reply Laura toukokuu 10, 2015 at 9:52 am

    Wuuuuu! laurenzu @ hotmail.com!

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 9:55 am

    Maak@luukku.com

  • Reply Miia toukokuu 10, 2015 at 9:56 am

    mmiuno(at)gmail.com

  • Reply hampuli toukokuu 10, 2015 at 9:56 am

    Jeee, osallistun!

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 9:58 am

    hilspa@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 10:03 am

    Nadjavanninen@gmail.com

  • Reply Sini toukokuu 10, 2015 at 10:05 am

    sini.lapinoja@hotmail.com

  • Reply Suvi Montonen toukokuu 10, 2015 at 10:08 am

    suvbbi@gmail.com

  • Reply Jenni toukokuu 10, 2015 at 10:08 am

    Osallistun! jelawi(a)hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 10:12 am

    emma.hintsala@hotmail.com

  • Reply Kiia toukokuu 10, 2015 at 10:14 am

    kiiajosefina@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 10:15 am

    Todellakin osallistun! :)
    piia.mariank@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 10:16 am

    T3hela00@students.oamk.fi

  • Reply Ella Latvakoski toukokuu 10, 2015 at 10:21 am

    ella.latvakoski@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 10:22 am

    malla.orn@windowslive.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 10:32 am

    -minna@hotmail.fi :)

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 10:32 am

    wiikvee@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 10:33 am

    Mukana! j_jaana@hotmail.com

  • Reply Laura Sinkkonen toukokuu 10, 2015 at 10:35 am

    lauurapa@hotmail.com

  • Reply Laura Sinkkonen toukokuu 10, 2015 at 10:35 am

    lauurapa@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 10:36 am

    Huippu arvonta!
    martikainen.roosa@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 10:43 am

    marja.nurkkala@hotmail.com :)

  • Reply eveliina toukokuu 10, 2015 at 10:53 am

    eve.kiviniemi@gmail.com

  • Reply milla toukokuu 10, 2015 at 10:57 am

    millaleht@luukku.com

  • Reply Satu toukokuu 10, 2015 at 11:04 am

    satukatjam@gmail.com

  • Reply siiipa toukokuu 10, 2015 at 11:09 am

    iida.inkala@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 11:11 am

    heidikatar@gmail.com
    :)

  • Reply Niina toukokuu 10, 2015 at 11:16 am

    alatalo.niina@gmail.com

  • Reply volyym toukokuu 10, 2015 at 11:25 am

    lauravolyym@gmail.com

  • Reply Pepe toukokuu 10, 2015 at 11:27 am

    mulari.petra@gmail.com

  • Reply Sofia toukokuu 10, 2015 at 11:32 am

    sofiakar@luukku.com

  • Reply Jaana Kessel toukokuu 10, 2015 at 11:38 am

    jaanakessel@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 11:42 am

    Elisajaakola@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 11:48 am

    jonna.haataja@hotmail.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 11:51 am

    kauppisara@gmail.com :-)

  • Reply tiia toukokuu 10, 2015 at 11:59 am

    tiianooraanniina@gmail.com

  • Reply Kati S toukokuu 10, 2015 at 12:04 pm

    Kati_1992@netti.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 12:11 pm

    roosa.i@hotmail.com

  • Reply heielina toukokuu 10, 2015 at 12:12 pm

    hheielina@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 12:20 pm

    nea.myllykangas@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 12:23 pm

    sara.moilanen@luukku.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 12:31 pm

    alma.rapakko(at)hotmail.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 12:36 pm

    ehottomasti mukana! sailaalexandra@hotmail.com

  • Reply Anna-Maija toukokuu 10, 2015 at 12:48 pm

    Oijoi!
    Annamaija.vastila@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 1:09 pm

    karoliina.sakkinen@gmail.com

  • Reply pia john toukokuu 10, 2015 at 1:13 pm

    Wou! annika.liiti@gmail.com

  • Reply e.e toukokuu 10, 2015 at 1:22 pm

    eva.saukko@gmail.com

  • Reply nanni toukokuu 10, 2015 at 1:25 pm

    nyt on kyllä mahtava arvonta! :)

    kuikansulka@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 1:36 pm

    virpi.tiilikainen@hotmail.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 1:46 pm

    piia.seppanen@luukku.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 1:51 pm

    jeminabac@gmail.com

  • Reply EMMI toukokuu 10, 2015 at 2:09 pm

    Ah mikä kilpailu! :)

    emmi.pynttari@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 2:11 pm

    sonja.ddk@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 2:17 pm

    iitu.h@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 2:23 pm

    jenni.airas@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 2:25 pm

    karjalainen.emm@gmail.com

  • Reply Siri toukokuu 10, 2015 at 2:53 pm

    sirir@luukku.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 3:00 pm

    cm_1995@windowslive.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 3:24 pm

    amaku@netti.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 3:35 pm

    sara.stewart@hotmail.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 3:39 pm

    elppi-@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 3:40 pm

    mp.sutinen@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 3:52 pm

    elisakaroliinasaarela@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 3:59 pm

    sope@hotmail.fi

  • Reply hippu toukokuu 10, 2015 at 3:59 pm

    tykätty! :) heiidddd@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 4:03 pm

    e.vaske@luukku.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 4:07 pm

    tiina.sarkela1@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 4:08 pm

    sara.holappa@hotmail.com

  • Reply waapukka toukokuu 10, 2015 at 4:09 pm

    veera.hooli@gmail.com

  • Reply Jenna Susanna toukokuu 10, 2015 at 4:12 pm

    jennasusanna96@gmail.com

  • Reply Roosa toukokuu 10, 2015 at 4:19 pm

    roosa.posio@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 4:24 pm

    virpi_92@luukku.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 4:28 pm

    sarqmaailmalla@gmail.com

  • Reply karoliina vähä toukokuu 10, 2015 at 4:32 pm

    karoliina.vaha@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 4:49 pm

    minnasie@gmail.com

    -M-

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 4:53 pm

    kama.elisa@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 4:59 pm

    anni.kangas@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:04 pm

    sirsami(at)hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:04 pm

    p.alanenn@gmail.com

    Mahtava arvonta! :)

  • Reply jennAA toukokuu 10, 2015 at 5:07 pm

    jenna.lunki@hotmail.fi :—)

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:07 pm

    virpi.pehkonen@nokia.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:11 pm

    karoliina.kestila @ gmail.com

  • Reply Marianne toukokuu 10, 2015 at 5:12 pm

    marianne.se@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:22 pm

    t.kynsilehto@luukku.com

  • Reply Nina toukokuu 10, 2015 at 5:25 pm

    nina_aaw@hotmail.com

  • Reply Nellu toukokuu 10, 2015 at 5:31 pm

    elisa.hiekkamaki@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:31 pm

    jennijarvela@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:32 pm

    mmantyoja@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:42 pm

    nanuu88@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:45 pm

    jennika.ronkainen@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:47 pm

    Siiiri.saaara@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:49 pm

    kahonkal@student.oulu.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:49 pm

    hanna.gumpler(at)gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:50 pm

    jennika.ronkainen@gmail.com

    Toivottavasti tää ei nyt näy täällä sata kertaa, mutta ku puhelin näyttäis ettei suostu lähettämään mun kommenttia :D

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:53 pm

    hanna_naumanen@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:54 pm

    kahonkal@student.oulu.fi

  • Reply Miia toukokuu 10, 2015 at 5:57 pm

    miiha@student.uef.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 5:59 pm

    spring.myseason@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 6:06 pm

    heidi-92@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 6:08 pm

    mis-ty@hotmail.com

  • Reply Enni toukokuu 10, 2015 at 6:25 pm

    enni.ravander(at)evl.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 6:26 pm

    laaurap@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 6:37 pm

    o4komi03@students.oamk.fi

  • Reply Annika toukokuu 10, 2015 at 6:37 pm

    annika.huuki@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 6:39 pm

    o4kahe01@students.oamk.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 6:42 pm

    liinu-@hotmail.com

  • Reply iina toukokuu 10, 2015 at 6:45 pm

    pppusu@gmail.com

  • Reply wilmabcd toukokuu 10, 2015 at 6:53 pm

    wilma.mantynen@windowslive.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 6:54 pm

    hetkokko@gmail.com :)

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 7:03 pm

    joohanna.raisanen@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 7:06 pm

    jenna_sofia_uusitalo@luukku.com

  • Reply Veera Tuomaala toukokuu 10, 2015 at 7:08 pm

    Veera-katriina@hotmail.com

  • Reply ninaR toukokuu 10, 2015 at 7:12 pm

    ninariski87@gmail.com

  • Reply Asta Hietanen toukokuu 10, 2015 at 7:13 pm

    hiasta@hotmail.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 7:15 pm

    johannaruntti@luukku.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 7:17 pm

    minna.krook@outlook.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 7:18 pm

    paula.rosbacka@gmail.com

  • Reply o8heno00 toukokuu 10, 2015 at 7:18 pm

    noora.hemmoranta@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 7:31 pm

    mantav@suomi24.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 7:36 pm

    anne.korhone@luukku.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 7:37 pm

    jenna.virkkunen@hotmail.com

  • Reply Jenna toukokuu 10, 2015 at 7:48 pm

    jen.antt@suomi24.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 8:04 pm

    miiju@hotmail.com

  • Reply Maria toukokuu 10, 2015 at 8:06 pm

    Maria.veijola@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 8:09 pm

    sonjariikonen@hotmail.com

  • Reply TiinaL toukokuu 10, 2015 at 8:14 pm

    tiina.laurila96@gmail.com

    Ois kyllä nii siistii saaha tää :D

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 9:20 pm

    Ainor.93@gmail.com

  • Reply Emilia toukokuu 10, 2015 at 9:20 pm

    emilia.lehto@hotmail.fi

  • Reply Katri Marjala toukokuu 10, 2015 at 9:35 pm

    katru-ska@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 10, 2015 at 9:37 pm

    katru-ska@hotmail.com

  • Reply Jasmin toukokuu 10, 2015 at 9:52 pm

    Jasmin.kaitera@gmail.com :)

  • Reply Jenni Karinkanta toukokuu 11, 2015 at 3:27 am

    jennika12@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 3:38 am

    hanna.palosaari@live.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 4:07 am

    Nadjavanninen@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 5:58 am

    effyee@gmail.com
    aivan huippu arvonta!! ☺

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 6:04 am

    oskari(piste)ranta(ät)gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 6:04 am

    oskari(piste)ranta(ät)gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 6:16 am

    m.impola@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 6:17 am

    anu-maaria.manninen@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 6:17 am

    m.impola@hotmail.com

  • Reply Maddiska toukokuu 11, 2015 at 6:17 am

    eerikapesonen@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 6:18 am

    Todellaki osallistun! :)

    riittakainulainen94@gmail.com

  • Reply Oona toukokuu 11, 2015 at 6:23 am

    piipponenoona@gmail.com

  • Reply Emma Tervonen toukokuu 11, 2015 at 6:24 am

    emma.jalkapallo@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 6:33 am

    saana.hannuksela@student.uwasa.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 6:47 am

    niina.sihvo@icloud.com

  • Reply Sara toukokuu 11, 2015 at 7:34 am

    Llamaetc@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 7:40 am

    eewuzka_@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 7:56 am

    janna-maaria@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 8:04 am

    lanni782@hotmail.com

  • Reply Heidi toukokuu 11, 2015 at 8:04 am

    heidikouva1@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 9:47 am

    laurahei@student.uef.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 9:48 am

    mjp-@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 10:09 am

    suvi_rantala@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 10:13 am

    laura.johansson2@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 10:13 am

    kati_inka@hotmail.com :)

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 10:26 am

    annukka.e.kouri@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 10:59 am

    aada.vanhala@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 11:06 am

    lotta.mutanen@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 1:43 pm

    suvivalijarvi@luukku.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 1:48 pm

    mtiina@netti.fi

    Sormet ristissä! :)

  • Reply Heta Rautiainen toukokuu 11, 2015 at 2:39 pm

    heta.rau@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 2:46 pm

    katri.suopanki@gmail.com

  • Reply Katri Suopanki toukokuu 11, 2015 at 2:50 pm

    katri.suopanki@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 2:50 pm

    katri.suopanki@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 3:23 pm

    janette.kotajarvi@windowslive.com

  • Reply niiina toukokuu 11, 2015 at 3:52 pm

    niina.fraki@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 5:40 pm

    m.s.m@luukku.com

  • Reply Elisa toukokuu 11, 2015 at 5:46 pm

    kkiuruj@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 5:49 pm

    nuorjo14@rpkk.fi

  • Reply Jenni toukokuu 11, 2015 at 5:58 pm

    ienmi@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 5:59 pm

    salsku_94@hotmail.com
    -Salla

  • Reply Johanna Kurtti toukokuu 11, 2015 at 6:00 pm

    jossu.kurt@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 6:19 pm

    sinikka.impio@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 6:38 pm

    tiinalehtonen(a)outlook.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 6:55 pm

    neppu2000@msn.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 6:57 pm

    marihamalainen@icloud.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 7:18 pm

    t3tula00@students.oamk.fi

  • Reply Jutta toukokuu 11, 2015 at 7:36 pm

    juttaemilia@gmail.com

    iha huikee arvonta! tulisi niin tarpeeseen (:

  • Reply Henna Tahvonen toukokuu 11, 2015 at 7:46 pm

    tahvonen.henna@hotmail.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 8:29 pm

    jposti@ulapland.fi

  • Reply Kati toukokuu 11, 2015 at 8:39 pm

    katihiltunen@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 11, 2015 at 8:39 pm

    milja_k@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 12, 2015 at 4:43 am

    jenna.pelto@hotmail.com

  • Reply Janina toukokuu 12, 2015 at 5:08 am

    janina.murto@gmail.com

  • Reply Alma toukokuu 12, 2015 at 5:13 am

    alma_asikainen@hotmail.com

  • Reply Sara Vanhala toukokuu 12, 2015 at 8:22 am

    saravanhala@hotmail.com :)

  • Reply Anonyymi toukokuu 12, 2015 at 8:56 am

    juuuuli-2013@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 12, 2015 at 11:33 am

    maiju_katariina@windowslive.com !

  • Reply Veera toukokuu 12, 2015 at 1:22 pm

    veera.mottonen@omanetti.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 12, 2015 at 3:25 pm

    elina.rautio@hotmail.com

  • Reply Miera toukokuu 12, 2015 at 3:43 pm

    mierraa-@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 12, 2015 at 4:35 pm

    hammare.maria@gmail.com

  • Reply ineski toukokuu 12, 2015 at 5:27 pm

    Iina.tuomivaara@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 12, 2015 at 7:05 pm

    maiju.marttila@gmail.com

  • Reply Laura toukokuu 12, 2015 at 8:06 pm

    laurasofiaemilia@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 12, 2015 at 8:26 pm

    mmarruu6@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 12, 2015 at 9:15 pm

    vilmi97@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 13, 2015 at 2:22 am

    Sonjaelina.ss@gmail.com

  • Reply Hanna toukokuu 13, 2015 at 4:30 am

    oi pakko osallistua kun syksyllä oon muuttamassa ouluun
    ja saliharrastusta pitäis jatkaa :-) wau! hannnays(at)gmail.com

  • Reply heta toukokuu 13, 2015 at 8:21 am

    heta.lappi@hotmail.com

  • Reply heidi toukokuu 13, 2015 at 9:26 am

    heidi97@wippies.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 13, 2015 at 9:45 am

    lodejuusola@gmail.com

  • Reply Essi toukokuu 13, 2015 at 12:30 pm

    esspa-@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 13, 2015 at 12:54 pm

    emma-sofia.nyman@student.oulu.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 13, 2015 at 1:05 pm

    noora.leponen@hotmail.com

  • Reply Janinamaria toukokuu 13, 2015 at 1:52 pm

    janina-juutinen@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 13, 2015 at 1:54 pm

    adeleminnea@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 13, 2015 at 4:31 pm

    nina.peltoniemi@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 13, 2015 at 7:03 pm

    Ida.viinikka@student.oulu.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 14, 2015 at 9:23 am

    maari127@hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 14, 2015 at 9:37 am

    kivelasarah@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 14, 2015 at 2:12 pm

    sannialetta@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 14, 2015 at 2:33 pm

    pehla_96(at)hotmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 14, 2015 at 7:47 pm

    hanna.kangasharju@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 14, 2015 at 9:32 pm

    anhyyryl @ ulapland.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 15, 2015 at 7:55 am

    pia.pinnola@hotmail.com :)

  • Reply Jaana toukokuu 15, 2015 at 3:34 pm

    jaanar77@gmail.com

  • Reply Suusi toukokuu 16, 2015 at 6:01 am

    Apua, en muista osallistuinko tähän vai en :D mikäli osallistuin jo, älä huomioi tätä :) suusilo@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 16, 2015 at 6:30 am

    minna.holm@mail.suomi.net

  • Reply Olli Kilponen toukokuu 16, 2015 at 1:29 pm

    olli.kilpone@gmail.com

  • Reply Olli Kilponen toukokuu 16, 2015 at 1:30 pm

    olli.kilpone@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 16, 2015 at 2:59 pm

    Laura.Korhonen@student.oulu.fi

  • Reply Anonyymi toukokuu 16, 2015 at 3:04 pm

    jennifeer_92@hotmail.com

  • Reply Piipa toukokuu 16, 2015 at 3:16 pm

    piipa.salmela@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 16, 2015 at 3:59 pm

    viivi.jarvinen@gmail.com

  • Reply Anonyymi toukokuu 16, 2015 at 8:34 pm

    terhi.kama@luukku.com

  • Reply Eleonora toukokuu 16, 2015 at 9:00 pm

    erikakinnari@hotmail.com

  • Reply Salla toukokuu 17, 2015 at 10:30 am

    Salla.kasma@gmail.com

  • Jätä vastaus