Arkea

tammikuu 26, 2015

image

Moikka moi :)
Ihan ekana: katsokaa miten violetti smoothie! Oli varsinkin livenä melkein epäluonnollisen värinen, haha. Mutta hei, ihanaa päästä vihdoinkin taas kirjoittamaan teille. On nimittäin jotenkin tosi kiireiseltä tuntuva viikko takana – ei sillä, että tekemisistä ja menoista olisi tälläkään viikolla puute… Mulla on nyt tosiaan aika paljon enemmän töitä kuin tavallisesti (peräti kuusi päivää viikon sisällä), sillä tuurailen työkaveria ja korvaan etukäteen omaa lomaa. Thaimaan-reissu lähestyy, ja vaikka yksi kolmesta viikosta onkin palkallista talvilomaa (omg mitä luksusta), ne pari muuta viikkoa pitää paikkailla pikkuhiljaa tässä tammi-helmikuun aikana. Mulla on myös tentti keskiviikkona, ja oonkin tässä koittanut töiden ja luentojen ohella valmistautua siihen. Melkein tekisi mieli sanoa, että pitikö taas vältellä tenttiä siihen kolmanteen tenttipäivään saakka… On niin ärsyttävää, kun tuntuu että kaikki kurssin asiat on unohtuneet tässä joulun ja tammikuun aikana, mutta kylläpä ne opitut jutut alkaa palautua mieleen kun kertailee niitä luentomateriaaleja. Nyt pitäisi kyllä olla hullun skarppina tuon koulun kanssa, että voi lähteä reissuun hyvällä mielellä – ja nää on näitä, ei se tunnollisuus yleensä ikinä luonnistu kuin pakon edessä, haha.
Tällä viikolla mulla on nyt maanantaina ja tiistaina töitä, mutta keskiviikon tentin jälkeen helpottaa! Sitten ei ookaan tissivuoroja koko loppuviikon aikana, joten lähden luultavasti käymään kotona Rovaniemellä perjantaina. Ihan perus reissu tiedossa, pikkusiskon kanssa hengailua sun muuta.

image

Naurattaa aloittaa taas asiasta puhuminen, mutta vitsi oon innoissani Thaimaasta!! Haha. Oon viime päivinä mm. tehnyt ostoslistaa reissulle ja kertaillut kaikkia ihan turhia juttuja, jotka mun pitää muka muistaa tehdä ennen lähtöä (”Tee soittolista, tyhjennä kameran muistikortti, osta eväät lentokoneeseen…”). Siitä oon kyllä iloinen, että oon saanut myytyä niin hyvin tavaraa siellä kirpparilla! Miehän itse asiassa pidensin pöydän vuokra-aikaa viikolla, eli mun vaatteita löytyy Palje-kirppikseltä vielä tämän viikon perjantaihin asti. Kivempi ostaa reissussa juttuja kun tietää, ettei kotona ole jo valmiiksi ihan hulluna tavaraa. Ei hele, mie varmaan taas pyörryn katumarkkinoilla Hello Kitty -kojujen luona…Kuuntelen muuten tässä kirjoittaessa Mewin vanhoja biisejä, vitsi tulee jännä olo näistä. Mie kyllä suorastaan rakastan sitä, miten joistakin kappaleista tulee niin vahvasti jotkut vanhat ajat mieleen. Siksi oikeastaan haluankin Thaimaahan oman uuden soittolistan, pitää luoda siellä taas sellaisia muistobiisejä tulevaisuutta varten.

Huomenna mulla on onneksi taas vasta kymmeneltä luento (kielihistoriaa, mites se suomen kieli nyt onkaan syntynyt), ja puoli yhdeltä mennään Jussin kanssa läiskimään tennistä. Miehän oon siinä aika surkea nykyään, vaikka harrastin sitä jonkun seitsemän vuotta ja kävin kisoissakin, mutta on se pelaaminen silti hauskaa. Ei vaan uskalla ottaa kunnon pelejä, mie oon niin äkkipikainen kiukkupussi ja alan heittelemään mailaa, jos ei peli kulje :D Tentsun jälkeen mie menenkin sitten taas töihin.

Mutta tällaista tällä kertaa! Toivottavasti teillekin kuuluu hyvää

23 Kommenttia

  • Reply Tiina tammikuu 26, 2015 at 9:10 pm

    Sitaaa! Millon nähhään? Ikävä! Ihana tuo kuva susta! <3

    • Reply Sita tammikuu 28, 2015 at 7:03 am

      Mullaki, mie laitan viestiä! <3

  • Reply hantsa tammikuu 26, 2015 at 9:13 pm

    Oon tulossa torstaina Ouluun niin voisin perjantaina käydä vielä tsekkaamassa kirppiksen jämät heh ;) onko sulla vinkkailla muita hyviä kirpiksiä Oulusta :)?

    • Reply Sita tammikuu 28, 2015 at 7:04 am

      No mie en itse asiassa oo käyny missään muualla :D se second hand kskustassa varmaan käymisen arvoinen!

  • Reply Minna tammikuu 26, 2015 at 9:27 pm

    Mistä tuo sign -kyltti on? :-)

    • Reply Sita tammikuu 28, 2015 at 7:05 am

      Taitaa olla Anttilasta :)

  • Reply Anonyymi tammikuu 26, 2015 at 9:58 pm

    kerrohan et mikä on "omaa lomaa" töistä? voiko sellastaki ottaa :D määki haluan!

    • Reply Sita tammikuu 28, 2015 at 7:06 am

      Haha palkatonta vapaata vaan pyytämään :D meillä sattu olemaan sellainen tilanne että pystyttiin järkkäämään je

  • Reply iina tammikuu 27, 2015 at 5:01 am

    oi muru oot niin ihana ♡ niin kivvaa ku kirjottelet taas enempi! :-*

    • Reply Sita tammikuu 28, 2015 at 7:06 am

      Minustaki on kivaa :) kiitos Iinu kommentista taas <3

  • Reply Veera @ Feeniks tammikuu 27, 2015 at 6:59 am

    Mulla tulee samanlainen nostalginen olo Mewin vanhoista biiseistä, kun niitä tuli kulutettua yläasteella!

    • Reply Sita tammikuu 28, 2015 at 7:07 am

      Joo vitsi kaikki Specialit ja She came home for Christmas ja ääää kaikki

  • Reply Henssi tammikuu 27, 2015 at 7:19 am

    oi että oot kaunis! :) niin kiva höpöttely taas, piristi päivää ja alkavaa koeviikkoa!

    • Reply Sita tammikuu 28, 2015 at 7:07 am

      No apua kiitos ja ihana kuulla :)

  • Reply Anonyymi tammikuu 27, 2015 at 10:49 am

    Kaunis sinä! Olipas kivan piristävä merkintä jotenkin taas, sai mutkin haluamaan orientoitua arkeen kunnolla ja ottaa arjen pikkujutuista ilo irti :) Puss

    • Reply Sita tammikuu 28, 2015 at 7:08 am

      Voii tuli hyvä mieli tästä! Kiitti paljon kommentista <3 :)

  • Reply annieveliina tammikuu 27, 2015 at 11:16 am

    :DDD Oot niin symppis! Voin kuvitella sut kihisemässä innosta siellä Hello Kitty kojuilla ;D

    • Reply Sita tammikuu 28, 2015 at 7:09 am

      Haha :) koska sie tuut ens kerran kihiseen Ouluun mun kans!

  • Reply s tammikuu 27, 2015 at 3:26 pm

    Ootpas kaunis ♡ ja niiiiin ihanaa kun postailet taas! täällä ikävöitiin sun juttuja kovasti!

    • Reply Sita tammikuu 28, 2015 at 7:09 am

      Vitsii mieki oon ikävöiny teän kommentteja <3 :) kiitti paljon ja ihanaa viikkoa!

  • Reply Anonyymi tammikuu 27, 2015 at 6:05 pm

    mitä tossa smoothiessa on ? :)

    • Reply Sita tammikuu 28, 2015 at 7:10 am

      Maitorahka, mustikka, mustaherukka ja vadelma :) banaani puuttu!

  • Reply Mia Maria tammikuu 28, 2015 at 1:04 pm

    Ihanaa huomata sulta postausta! :) Ja ihanaa matkaa sitten! :)<3

  • Jätä vastaus