Viime päivinä oon:
♦ ollut yötä äitin luona, nyt on mukava olo kun on viettänyt aikaa sen kanssa
♦ tehnyt töitä ja nautiskellut äitin tekemistä eväistä – miksi thairuoka on niin hiton hyvää?
♦ rakastunut Aviciin Silhouettes-biisiin
♦ jumppaillut ihan ahkerasti, maanantaina Pump ja Balance, tiistaina Combat ja Sh’Bam (tänään oli välipäivä)
♦ kärsinyt myös selkäkivuista, kiitokset kuuluu vissiin sen Pumpin jalkakyykyille
♦ käyttänyt 35e juhannukseen, vaikka siihen on vielä kaksi päivää (no, onpahan hyvät ruoat ja hyvä palju meidän
tyttöporukalla)
♦ ikävöinyt Pottereiden lukemista
♦ kirjoittanut taas, ihanaa että writers block on kadonnut
♦ kaiken kivan lisäksi, oon myös tuntenut niin paljon surua etten kohta enää jaksa itkeä (enkä pelkästään siksi, että eräs ihminen on menehtynyt, vaan erityisesti koska tunnen niin kovaa myötätuntokipua tämän läheisten puolesta – kuoleman ikuisuus ja peruuntumattomuus on jotain niin hirveää, etten voi ymmärtää.)
34 Kommenttia
Ekasta kuvasta tuli mieleen, että enpäs ole tainnut syödä koko kesänä mansikoita. Saati tajunnut sitä että hemmetti, nyt ON kesä.
Syöhän ihmeessä, tulee kummasti kesäisempi fiilis :) Kirsikoissa on sama efekti!
Jaksamisia sulle! ;/
Voi kiitos paljon, oikeasti <3 Oon kauhean herkkä imemään muiden tunteita omikseni, ei tää tilanne muuten olis niin paha. Tuntuu vaan julmalta unohtaa niiden tilanne, tiiätkö kun sitä suree ja pohtii jonkun tilannetta ja sitten vahingossakin alkaa ajatella muita asioita ja jatkaa omia tekemisiään – mie vaan mietin sitä, miten ne ei voi tehdä niin, miten se menetys oikeasti tapahtui just niille eikä jollekin puolitutulle..
Siis tiekkö, mä oon ihan samanlainen! En pysty oleen ajattelematta ja sit mietin miten kamalalta sen kuollee läheisistä tuntuu ja se ihminen ei enää koskaan tuu takasin, ne ei nää sitä, ei voi koskee ei mitään. Se on vaan lähteny ikuisiks ajoiks. Sit usein se siirtyy siihen, että niin käy munkin läheisille joskus, jopa mulle. Saan usein järjestettyä itelleni paniikkikohtauksia tämmösen ajattelun takia….Ei kiva :( Ja tosi paljon voimia sulle! Mä tiedän miltä susta tuntuu…
Joo just tuo että ei_enää_ikinä! Tuo on se pahin, se kuinka sitä ei ihan oikeasti saa enää koskaan takaisin, ettei oo mitään mahdollisuutta niin kuin vaikka syövän tms. suhteen. Ja joo just tuo että sitä alkaa miettiin, miten sitten kun itelle käy noin. Mitä jos oma isä kuolisi? Sisko? Äiti? Mummo? Kuka tahansa..
Onneksi nyt on kuitenkin asiat hyvin, ei saa pelätä tulevaa turhaan. Kiitos kommentista ihanainen :)
sä oot sita uskomattoman ihana ja aito ihminen. tai siis tosi huono sanoa täältä käsin, mutta siltä vaikutat ja uskoen luottaen sanon että sitä olet. sä oot suloisuuden multihuipentuma noiden kaikkien sun tunteitten keskellä. jaksamisia, tiiän miltä tuntuu menettää, tai miltä tuntuu kun joku toinen menettää. meiltä lapsilta kuoli äiti, ja meidän isältä kuoli vaimo, oli mahdoton tietää kuinka pahalta siitä toistesta tuntuu, samalla kun itestä tuntuu järkyttävän ahistuneelle.. itkeminen auttaa ja joskus se loppuu. joskus kaikki tuntuu paremmalta. "joskus" on vaan ajan määre, se tulee kun sitä ei oota :) VOIMAHALI <3
Huh, ei oo ollu helppoa teillä :( Toivottavasti kaikki on kuitenkin nyt hyvin! Ja höpsistä, ihan tavallinen tyttö mie oon! Vähän ehkä nörtti HP-, Pokemon- ja Hello Kitty -juttujen takia ja vähän ehkä ylitunteellinen tietyissä tilanteissa, mutta siinäpä se :) Ihana kommentti silti, kiitos siitä ja haleja takaisin <3
Voi Sita, voimia sulle nyt paljon ja muutenkin jaksamisia <3
Kiitos paljon <3
<3
:)
Mä miettisin just kanssa pari päivää sitten, et pakko lukea pian Pottereita kun on niin ikävä Tylypahkaan ♥
ja VOIMIA! Muakin alkaa aina itkettää kauheesti kun alan miettimään liikaa kuolemaa..
Joo niimpä, haluan Rohkelikkotorniin köllimään <3 Ihana Peppi :)
Voi teitä kaikkia ♥ Ei kuolemaa tarvitse pelätä. Tottakai se on surullista juuri sen takia kun sitä ihmistä tulee kauhea ikävä, mutta tieto siitä että kyllä me vielä tavataan lohduttaa!
"Ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut"
Ilm. 21:4
Kauniisti sanottu :)
Thairuoka on ihan mieletöntä, voisin elää pelkästään sillä!!<3 Oon kateellinen, kun sun äippä osaa tehä sitä!!
Joo se on :) Oon kyllä siinä mielessä onnekas hih
Ehkä pääsen piakkoin lukemaan tekstejäsi vaikka Finissä? ;) Hauskaa juhannusta sinulle, Sita!
Ehkäpä ;) Kiitti samoin Lav!
ooot täydellinen voi etttä <3
t.saara
Höpö höpö <3
Menetin ystäväni n. puolitoista vuotta sitten ja oon aina ollut tosi läheinen sen perheen kanssa. Oman surun lisäksi on jotain aivan hirveää seurata sitä mitä se perhe oikeasti käy läpi ja koittaa etsiä aina vain uudestaan ja uudestaan niitä lohdutuksen sanoja, jotka loppupeleissä tuntuu hyödyttömiltä. Se on ihan hirveää miten sitä tuntee itsensä niin helvetin hyödyttömäksi. Mä en ole vieläkään oppinut ymmärtämään kuoleman peruuttamattomuutta tai sen ikuisuutta. Enkä tiedä haluaako sitä ymmärtääkkään. :| Se on äärimmäisen pelottava asia ja musta on ihan ok jos sitä vähän pelkääkin!
Paljon voimahaleja sulle ja niille läheisille! ♥
Huh voi ei :( Hirveää, toivottavasti oot ok <3 Ja jep oon samaa mieltä, mustakin sitä saa pelätä koska se pelko on ihan luonnollista. Kiitos paljon kommentista ja haleja takaisin!
Hogwarts will always be there to welcome you home♥ Tsemppii nyt vaan kaikkeen, elämä jatkuu vaik joskus ei siltä tunnukkaa♥
OI MIKÄ LAUSE <3 Viddu että itkin ku Rowling sano tuon DH2:n ensi-illassa :(( Kiitos paljon, kyllä tämä tästä!
oot niin ihana pieni rakas<3 puspus
Voii <3
voi ei! koita jaksaa voimia koko perheelle kuka tahansa tämä menehtynyt tai läheinen on muistot ei lähde mihinkään ihminen on aina lähellä sydämmessä ja sielussa:)!
Kiitos tosi paljon kommentista <3 :)
Itse olen menettänyt oman isäni muutama vuosi sitten ja on oikeasti korvaamatonta et sinunlaisia ihmisiä on sillon tukena! Oot ihana:) ja söppänä !
Kiitos <3 Tuli hyvä mieli :)
Kuoleman lopullisuus on kyllä kamalaa. Multa ei oo ikinä kuollut kukaan läheinen, vaikka ikää on jo 22 v. Saan kyllä olla tosi kiitollinen, mutta pelkään et romahdan ihan kokonaan sit joskus ku niin käy. Voin surra monta päivää jopa ihan tuntemattomien ihmisten kuolemia/menetyksiä vaan pelkkien lehtijuttujen perusteella ja samalla aina mietin, et mitä jos sama sattuis omalle kohdalle. Uskon kyllä et kaikesta selviää, kunhan vaan ei jää surun kanssa yksin.
Jaksamista <3
Tiiätkö mulla on just sama, kohta 20v mutta multa ei oo kuollu kuin koira ja isoisoisä (tai silleen nuo on läheisimmät) ja mietin että miten ihmeessä kestän vaikka isovanhemman menehtymisen? Saati äidin tai isän? Huh huh. Ja joo mullakin on ollu paha mieli monta päivää tuon jutun takia, onneksi juhannus piristi aika paljon kun ei ehtinyt mietiskellä asioita.
Kiitos ihana ja oli kivaa kun kommentoit <3