Alkusyksy

23 syyskuun, 2014

image

Nyt on aamu, mie juon päivän ensimmäistä kahvikupillista ja ulkona ikkunoiden takana paistaa kylmä syysaurinko. Mun piti kirjoittaa tämä postaus teille eilen illalla, mutta kuvat.fi-sivu (jonne siis lataan blogikuvat) ei toiminut ja muutenkin oli vähän inspiraatio kadoksissa kirjoittamisen suhteen. Ehkä nyt sitten paremmalla menestyksellä!

Eilen lähdin tosiaan kahdeksitoista yliopistolle luennolle. Mulla on tällä hetkellä vain kolme kurssia, joista kaksi on viron ja unkarin alkeiskurssit. Viro alkaa tuntua sellaiselta, että kyllä sen tentin tulee selviämään, mutta unkari on edelleen aika uskomatonta settiä… Varsinkin kun niillä luennoilla pitää puhua unkaria ääneen ja välillä yksin kaikkien kuullen – haha ei hele, hävettää aina niin paljon kun ei osaa yhtään mitään ja koittaa silti sopertaa jotain :D Toisaalta mulla onkin viikon aikana luentoja vain maanantaisin ja keskiviikkoisin, ja silloinkin vaivaiset kaksi luentoa per päivä, joten tässähän olisi hyvää aikaa vaikka kertailla unkaria itsekseen muina päivinä… Varsinaiset suomen kielen kurssit mulla alkaa lokakuussa syyslomaviikon jälkeen, jolloin mulla on parhaimmillaan 14 luentoa viikossa. Vähän enemmän nykyiseen neljään luentoon verrattuna, hehe.

image

Äkkiä ne päivät silti menee. Mulla on opiskelun lisäksi tietenkin työt ja blogihommat, joista oon viime aikoina nauttinut tosi paljon. Kiireisen arjen yksi merkittävä ainesosa on kuitenkin edelleen vähän hukassa, eli en oo vieläkään päässyt kunnon treenirytmiin. Tuosta ei pitäisi ottaa stressiä, sillä kyllä se sieltä vielä tulee, tiiän sen. (Mutten jaksaisi odottaa!) Ajattelinkin käydä tänään salilla ennen töitä. Toisaalta tuo aurinkoinen ilma vähän houkuttelisi pyöräilemään viimeisen kerran töihin, ja silloin työmatka kävisi päivän treenistä, mutten tiiä haluanko sitten kuitenkaan pyöräillä kahdeksan aikaan illalla 17 kilometriä pimeässä ja kylmässä. Menen vielä hukkaan jonnekin Kempeleen sivupoluille…
Tällä viikolla kalenteri näyttää kyllä mukavan väljältä: tänään töitä, huomenna ne parit luennot, torstaina ihan vapaata, perjantaina aamuvuoro, lauantaina aamuvuoro sekä Sofian tuparit ja sunnuntaina vapaata. Tietenkin kalenterissa on myös paljon kaikkia pieniä turhia merkintöjä merkkaamisen ilosta, kuten ”Hyvät ja huonot uutiset alkaa” keskiviikon alareunassa, haha. Oon myös ajatellut pyhittää jonakin päivänä pari tuntia aikaa kirjoittamiselle, sillä nyt olisi ihanteellinen aika pikku runoiluille. Kesällä siitä ei oikein tullut mitään. Syksyssä on jotain kaunista ja haikeaa, helpompi kirjoittaa kun päässä pyörii muitakin asioita kuin auringonotto ja kylmä Crowmoor terassilla.

image

Luin muuten vähän aikaa sitten huvin vuoksi postauksia viime vuoden syksyltä. Ensinnäkin on niin jännää, kuinka helposti blogista voi lukea vanhoja kuulumisia – varsinkin kun tekstin mukana on kuvia. Vuosi sitten näihin aikoihin totuttelin arkeen kesän jälkeen vähän eri tavalla kuin tänä vuonna, sillä alkukesällä tapahtunut ero ja kaikki blogidraamat oli muuttaneet sitä tavallista arkirytmiä tosi paljon. Onneksi nyt on vähän tasaisempaa, ei tule enää sellainen orpo olo omaa elämää ja kaikkia muutoksia ajatellessa. Viime syksynä mulla oli myös opintoja paljon enemmän, asuin vielä yksin enkä Maijan kanssa – niin ja leikkasin mun peukun auki! Seitsemän tikkiä, niin lukee tässä postauksessa. Haha, vieläkin välillä kuumottaa leikata avokadoa…
Nyt kun aloin miettiä, asiat on kyllä aika hyvin tällä hetkellä. Syksy ja pimeä vaan välillä vähän houkuttelee olemaan väsynyt ja stressaantunut, vaikkei oikeasti ole mitään hätää – pitää muistaa se nyt kun päivät lyhenee ja arki muuttuu pikkuhiljaa raskaammaksi. Onneksi sellaista pientä kivaa, arkea piristävää tekemistä ja ajateltavaa on aika helppo järjestää. Tällä hetkellä blogijutut ja yhteistyöt tuo mulle paljon iloa, ja oon myös innoissani ensi viikon blogi-illasta. Järjestän oululaisille bloggaajille illanistujaiset mun luona ensi viikon lauantaina – jos joku bloggaaja ei oo tästä kuullut mutta haluaa osallistua, laittakaa mulle vaikka sähköpostia. Ollaan sovittu asiasta Facebook-ryhmässä, mutta eihän siellä varmastikaan vielä ole kaikki oululaiset bloggaajat. Ensi viikolla käyn kuitenkin vielä mutkan Rovaniemellä ennen blogi-iltaa. Pitäisiköhän se joskus järjestää jonkinlainen blogitapaaminen sielläkin? Miekään en tiiä yhtään, paljonko rovaniemeläisiä blogeja nykyään on – pitäisi tehdä tutkimusta ja tutustua niihin :)

image

Nämä kuvat on otettu Kissanpäiväkimara-blogin Tiinan kanssa – ylläri! Ajattelin laittaa teille tässä joku päivä julkaisuun vähän behind the scenes -kuvia, joita on kerääntynyt mun ja Tiinan kuvauksien aikana. Harvinaisen tyhmännäköistä venkoilua olisi tarjolla mun puolesta, haha. Haluaisitteko niitä postauksen muodossa vai laitanko Instagramiin? Meizigirl löytyy sieltä edelleen käyttäjällä @sitasalminen.
Hassua, oon kirjoittanut tätä postausta nyt melkein pari tuntia ja mulla on jotenkin parempi mieli kuin tätä aloittaessa. Ihan niin kuin olisi päässyt jutskailemaan joidenkin vanhojen tuttujen kanssa. Ehkä mie pääsinkin :) Toivottavasti tekin tykkäsitte lukea tätä. Loppuun vielä yksi kuva, jonka myötä toivotan kivaa tiistaita kaikille!

image

43 Kommenttia

  • Reply Anonyymi 23 syyskuun, 2014 at 11:09 am

    Oot niin IHANA!!

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 2:12 pm

      ITTE <3

  • Reply iina 23 syyskuun, 2014 at 11:30 am

    aivan ihania syyskuvia! oot tosi söpö ♥

    ps. mennäänkö joskus uuestaan kakulle?

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 2:13 pm

      Voi kiitos paljon taas <3 joo hei pitää kattella tässä syksyllä! :)

  • Reply Anonyymi 23 syyskuun, 2014 at 11:58 am

    Sun blogia lukiessa tulee kyllä just semmone fiilis ku jutustelis kamun kaa :) Kivaa tiistaita sinneki täällä Kuopiossa pitäis lähteä improilemaan lumisateeseen.. :D

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 2:14 pm

      Kiva kuulla että tunne on molemminpuolinen :) kiitos ja mitäää joko siellä tulee lunta!!

  • Reply Kati 23 syyskuun, 2014 at 12:10 pm

    Niin kauniita kuvia ja ihanaa tekstiä! <3 Siellä syksy näyttää vielä tosi kauniilta. Tällä hetkellä kun itse katon ulos niin alkaa lähinnä masentamaan, sillä taivaalta sataa lunta ja on tosi tosi kylmä :(

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 2:15 pm

      Ihana Kati! Ja voi eii kuulostaa ankealta, täällä on ollu yllättävän aurinkoista nyt. Noo kohta ne räntäsateet ja harmaat ilmat tulee taas tänne Ouluunkin:D

  • Reply Anonyymi 23 syyskuun, 2014 at 12:23 pm

    ihania kuvia :)

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 2:16 pm

      Wii kiitos tosi paljon :))

  • Reply Piia 23 syyskuun, 2014 at 1:26 pm

    Tiiätkö virossa auttaa paljon kun hiffaat mitkä sijamuodot puuttuu, ja mitkä on käytännössä samanlaisia suoen kielen kanssa ja mitkä keskenään viron kielessä. Seuraava helpottava juttu on, että älä yritä monimutkaistaa, koska virolaiset ilmaisee asiat monasti paljon simppelimmin kuin suomalaiset ja monia sanoja tai ilmaisuja ei ole edes olemassa. Kolmannekseen, kuvittele että lässytät pikkulapselle, niin oikea puhetapa alkaa tulemaan pikkuhiljaa – auttoi mua ensimmäiset kuukaudet! Nyt osaan jo sanoa "nunnu" ihan oikean kuuloisesti! :D Ja musaahan voi aina kuunnella, mutta sieltä ei saa puhetyyliä niin helposti esiin. Olin just katsomassa Trafficia (virolaispoppia) imaiskonsertissa, ja niillä on ihan jees musaa :) Ja jostain TV3Playsta esim voit ehkä löytää jotain ulkomaillakin näkyvää virolaismatskua :)

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 6:09 pm

      Joo oon huomannu samoja juttuja! Kiitti paljon vinkeistä ja kommentista :)

  • Reply sarkku 23 syyskuun, 2014 at 1:37 pm

    Iski kyllä ihan mieletön syksyn fiilistely -olo tätä lukiessa! Kuvatki on niin kivoja että saattoi ehkä iskeä pieni inspis lähtee pihalle kameran kanssa kattelee jos sieltä jotain syksyistä löytyis *_*

    Periaatteessa kiinnostas hulluna toi oululaisten bloggaajien tapaaminen, sillä ois kiva tutustua ihmisiin, joilla ois tää sama harrastus! En kyllä sitte tiiä uskaltaisko sinne oikeesti tulla >____<

    • Reply Tiina 23 syyskuun, 2014 at 4:51 pm

      Kyllä sää sarkku uskallat! :D Mää luppaan ainaki kaveerata! :D

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 7:46 pm

      Todellaki tuut! Sinne tulee varmaan parikymmentä ihmistä eikä suurin osa tunne toisiaan :)

    • Reply sarkku 24 syyskuun, 2014 at 7:31 am

      Ei hitsi, ny meikä innostu ! Vähänkö ois kiva juttu Tiina! Ainaki joku ois joka tietäs mun blogin ni ei ois niin noloa, hahah XD <3

      Laitanko Sita sulle vielä sähköpostia vai mitähäh? :D Ois kyllä erittäin kiva päästä mukaan :3

    • Reply Sita 24 syyskuun, 2014 at 8:20 am

      Tuu sinne Facebook-ryhmään Oululaiset bloggaajat! Ei tarvi lähettää :)

  • Reply sini 23 syyskuun, 2014 at 2:06 pm

    ihana postaus! tykkään hirvittävästi sun kirjotustavasta ja kuvat on aina, poikkeuksetta kivoja. hitsit että meikäkin haluaisi opiskella vähän unkarin alkeita, olis niin siistiä!

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 7:49 pm

      Kiitos ihan hirveästi kehuista :) voi mie vaihan sun kans paikkoja noiden unkarihommien suhteen, saat mennä mun puolesta luennolle huomenna!

  • Reply Helena 23 syyskuun, 2014 at 3:39 pm

    Ihanan iloisia kuvia! Mukava postaus oli kyllä muutenkin, mä jotenkin tykkään lukea tällasta "jaarittelua". :D Apua, unkaria… nousee kylmät väreet, kun aattelenkin, haha! Onneks sitä on suomalaisen helppo ääntää (vaikka en kyllä kuule mitään eroa esim. a:n ja o:n lausumisen välillä), puhuu vaan vielä monotonisemmin ku yleensä.

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 7:50 pm

      Haha hyvä että tykkäät nii en höpötä turhaan :D joo mutta tentissä pitäis osata kirjottaa, äää liikaa konsonantteja haha :)

  • Reply Tiina 23 syyskuun, 2014 at 4:55 pm

    Vitsi nää on kyllä ehkä kivoimpia kuvia, mitä oon susta ottanu! :> Ja unkari on kyl kiva kieli! En ite puhu ku ihan muutaman sanan verran, mut se on kivan kuuloista! :D

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 7:51 pm

      Hihi kiitti <3 torstaina lissää ;)

  • Reply IraCassandra 23 syyskuun, 2014 at 5:20 pm

    IHANIA KUVIA! <3

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 7:51 pm

      KIITTI MURU <3

  • Reply Essi 23 syyskuun, 2014 at 6:14 pm

    Ihana jutustelupostaus <3 nää kuvatkin sai niin hyvälle fiilikselle!

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 7:52 pm

      Kiitos Essi tosi paljon :) oot paras!

  • Reply Emilia 23 syyskuun, 2014 at 6:36 pm

    aivan ihania syyskuvia! oot niiiiiiiiiiiin söpö ♥

    • Reply Sita 23 syyskuun, 2014 at 7:53 pm

      Voiiiii kiitos kehuista :))

  • Reply Keyword:fashion 24 syyskuun, 2014 at 3:02 pm

    Sun kuvat on niin pirtsakoita hyvänmielenkuvia.. tulee hywä fiiwis ;)

    • Reply Sita 24 syyskuun, 2014 at 7:24 pm

      Iik kiitti :)

  • Reply Susanna 24 syyskuun, 2014 at 7:17 pm

    Sä olet kyllä niin ihana! :) Pakko kompata tuohon vanhojen blogipostausten lueskeluun, tein just itse samaa tänään ja on se vaan hassua ja samalla ihan mahatavaa kun voi tavallaan palata takaisin niihin jo menneisiin fiiliksiin ja tapahtumiin! Se on just ehkä yksi suurimmista syistä miksi blogia ylipäänsä kirjoitan :) Musta tuntuu, että unohdan niin monia asioita, jos ne ei ole ikuistettuna johonkin :D

    • Reply Sita 24 syyskuun, 2014 at 7:25 pm

      Joo niimpä, laittaa vielä jonku vanhan biisin soimaan mistä tulee muistoja mieleen nii avot! Pystyy palaamaan tosi vahvasti menneeseen :)

  • Reply Elisa 25 syyskuun, 2014 at 7:45 pm

    Voi elämä miten söpö oot! Täälläkin odotellaan innolla ens viikon iltamaa, tulee varppina niin hauskaa olee! :)

    • Reply Sita 25 syyskuun, 2014 at 10:57 pm

      Jee :)

  • Reply Anonyymi 25 syyskuun, 2014 at 10:26 pm

    Sun naama on niin sotkuinen,

    • Reply Sita 25 syyskuun, 2014 at 10:56 pm

      Mie ootan jatkoa :D

  • Reply Anonyymi 26 syyskuun, 2014 at 9:58 am

    Hei mistä noi söpöt ruskeet kenkulit on peräisin, tosi kivat!? :)
    Oot huippu, siun postaukset piristää aina!

    • Reply Sita 28 syyskuun, 2014 at 3:50 pm

      Kirpparilta monta vuotta sitten! Kiitti paljon <3 :)

  • Reply Merja 26 syyskuun, 2014 at 1:22 pm

    Oon monta kertaa yrittäny ettiä onko Facebookissa mitään Oulun bloggaajien ryhmää. Näköjään tullut ihan ninjana sinne kun en oo aikasemmin löytänyt sitä :D Liityin kuitenkin ryhmään ja miittiin olen tulossa :)

    • Reply Sita 28 syyskuun, 2014 at 3:50 pm

      Oi kiva kuulla :)

  • Reply Kristiina 27 syyskuun, 2014 at 9:21 am

    Toi 4 luentoa/vko versus tulevien viikkojen luentojen määrä vähän hirvittää täälläki :-D Miksei tätä koulua vois jakaa sillai sopivasti koko lukukaudelle? Nyt ois buustia ja energiaa (no ei kyl oo, ois vaa aikaa) tehdä kouluhommia, mut niitä tehtäviä ei oo!! Kysyppä vaan sitte tammikuussa, nii taitaa olla vähä eri ääni kellossa…
    HUHHUh huhhuttelen valmiiksi haha

    • Reply Sita 28 syyskuun, 2014 at 3:51 pm

      Niinpä! Ihana pimeä kylmä tammikuu, lempiaika opiskelulle <33

    Vastaa käyttäjälle Sita Peru vastaus