Blogisynttärit!

4 elokuun, 2012
blogi1v

Tasan vuosi sitten, 4. elokuuta 2011, päätin perustaa oman blogin. Mulla ei vielä siinä vaiheessa ollut mitään hajua, millainen Starry eyesista tulisi, mutta tiesin, että ainakin se tulisi olemaan mahdollisimman aito, minunnäköinen sivu. Postauksia, jotka herättää ajatuksia, tai joita lukiessa tulee hyvä fiilis. Näin kahdentoista kuukauden, lähemmäs tuhannen lukijan ja yli neljänsadan postauksen jälkeen en voisi oikeastaan olla tyytyväisempi – blogi tuntuu vieläkin tosi omalta, sellaiselta rakkaalta, enkä olisi vuosi sitten osannut aavistaakaan, kuinka tärkeää blogin pitämisestä mulle tulisi. Haha kuulostaa kliseiseltä, mutta totta se on! Oon myös kiitollinen kaikista vuoden aikana tapahtuneista jutuista, jotka on edistänyt mun bloggailua – osa on oman aktiivisuuden ansiota, mutta osa kuitenkin silkkaa hyvää tuuria. Ja onhan tämän vuoden aikana tullut uusia ystäviäkin, tunnistakoot itsensä ken haluaa :)

Minun piti ehtiä järjestää teille arvonta synttäreihin mennessä, mutta joudun siirtämään sitä vähän. Sovitaan niin, että tuhannen lukijan kunniaksi sitten kunnon arvonnat, ok? Nyt mun pitää lähteä koneelta, mennään tyttöjen kanssa biitsikentälle nauttimaan kesästä ja kuplivasta ja illan päälle suunnataan Bar & Cafe 21:seen, jossa talo tarjoaa meän porukalle vähän niin kuin blogin synttäreiden kunniaksi vähän juotavaa. Mutta siitä enemmän huomenna! Kivaa lauantai-iltaa kaikille ja jos haluaa blogisynttärilahjan antaa (ahhaha lol) niin tuosta sivupalkin Facebook-napista saa klikata ”Tykkää” :)

64 Kommenttia

  • Reply Valtteri 4 elokuun, 2012 at 2:21 pm

    Superpaljon onnea sulle ja sun blogille, heh! :)

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:27 am

      Heheee kiitti! :]

  • Reply Heidi 4 elokuun, 2012 at 2:29 pm

    Onnea Sitalle ja blogille <3

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:32 am

      Yey thanks <3

  • Reply sofia 4 elokuun, 2012 at 2:30 pm

    Onnea :-) sulla on niin ihana blogi! ps. noi tähdet on söpöi… :-)

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:32 am

      Haha eikö ookki, mie oon niin ylpeä noista tähdistä :D

  • Reply Milla 4 elokuun, 2012 at 2:54 pm

    Jee, onnea Starry Eyes! :))

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:33 am

      Hihi kiitti Milla <3

  • Reply Riiketi 4 elokuun, 2012 at 3:02 pm

    Onnea tähtisilmille! :)

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:33 am

      Hahaa kiitti! :)

  • Reply Nosy 4 elokuun, 2012 at 3:05 pm

    Ihanaa synttäriä!' pitäkää kivaa!

    t. nosy

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:33 am

      Joooo pidettiin!! Kiitti :)

  • Reply Jenni 4 elokuun, 2012 at 3:09 pm

    vooi, onnea sulle ja blogille! <3
    pitäkää kiva ilta! :)

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:34 am

      Kiitos paljon hihi

  • Reply Anonyymi 4 elokuun, 2012 at 3:40 pm

    tulee jotenki masentava olo, ku pitäny yli vuoden blogia ja ei läääähellekkää tuhatta. be happy

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:46 am

      Tiiäkkö en miekään olis saanu vuodessa näin paljon lukijoita jos Laura ei olis aikoinaan maininnu mua siinä Linkitä blogisi -postauksessa, blogijutut on monesti niin tuurista kiinni :S

  • Reply Anonyymi 4 elokuun, 2012 at 3:40 pm

    neiti täydellisyys

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:43 am

      Hmm no suoraan sanottuna oon entinen bulimikko, itsetuhoinen ja ahdistuskohtauksia saava ihminen, en nyt tiiä siitä täydellisestä!

  • Reply Anonyymi 4 elokuun, 2012 at 3:42 pm

    sie se oot aina menossa:D pitäkääpä hauskaa!

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:44 am

      Oikeasti oon jopa enemmän kotihiiri kuin menevä mutta nyt kesällä pitää koittaa jaksaa tehdä kaikkea :D

  • Reply Jenna 4 elokuun, 2012 at 4:36 pm

    Tosi hyvin oot kyllä keränny lukijoita yhdessä vuodessa!:) Vaikka en kyllä ihmettele, jäin ite samantien ekan visiitin jälkeen vakkarilukijaksi, joten sulla taitaa toi homma olla varsin hyvin hallussa;)

    http://enjoy-the-moments.blogspot.fi/

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:52 am

      Ihana Jenna, kiitti paljon!

  • Reply Outi 4 elokuun, 2012 at 4:59 pm

    Jeeeevelin paljon onnea Sitalle ja Sitan blogille!! :]

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:53 am

      Hahha Jeeveli siellä <3 Kiitti Outi!

  • Reply Ida 4 elokuun, 2012 at 6:37 pm

    Paljon onneaaa blogille ja blogistille :)

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:53 am

      Hehe kiitti Ida :)

  • Reply Anonyymi 4 elokuun, 2012 at 6:54 pm

    Lemppari blogii! Sinä täydellisyys!<3 Onnea(:

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:53 am

      Minä en oo täydellistä nähnykään! Mutta kiitos paljon :)

  • Reply Ami 4 elokuun, 2012 at 6:54 pm

    Paaaljon onnea sun ihanalle blogille ja sen ihanalle kirjottajalle :)) ♥

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:54 am

      Tuntuu kuin olis omat synttärit :D Kiitti!

  • Reply Reetta 4 elokuun, 2012 at 7:31 pm

    Paljon onnea blogillesi, jatka samaan malliin :)

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:54 am

      Mie jatkan :) Kiitos!

  • Reply Anonyymi 4 elokuun, 2012 at 8:00 pm

    hihii onnea!:)

  • Reply wilma 4 elokuun, 2012 at 8:09 pm

    paljon onnea!:)

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:56 am

      Hihii kiitos!

  • Reply Aino 4 elokuun, 2012 at 8:10 pm

    Paljon onnea Sita! <3 hihi sun blogi on ihana :)

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:57 am

      Ihana Aino, kiitti <3

  • Reply Khaija 4 elokuun, 2012 at 8:19 pm

    Onnea Sita<3 Oot niin ihana, että blogisi ansaitsee kyllä PPAAALLJJOON lukijoita ((-:

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:57 am

      Sinä kaunis nainen! Kiitti sanoistasi :)

  • Reply Anonyymi 4 elokuun, 2012 at 8:21 pm

    vuoden tää blogi onkin jo jaksanut piristää vaikka ihan koko vuotta en oo seurannut:/ silti tää on mun blogi suosikeista kyllä 1 postaat usein kerrot aidosti ja rehellisesti asias ja mielipitees oot hauska ja vaikka mitä muuta lista vois jatkua loputtomiin! paljon onnea mahtavalle sitalle:) parhaalle bloggaajalle ikinä ! u lovely one♥

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 9:58 am

      Haha ihania kommentteja täällä, oon ihan otettu :D Kiitos kehuista!

  • Reply Anonyymi 4 elokuun, 2012 at 8:24 pm

    kiitos siitä että oot jaksanut kirjottaa meille blogias ja postaatkin useammin kuin muut ja vastaat kommentteihin oot kunnon bloggaaja ja ihana sellanen :) moni ei varmaa tajua et kuinkapaljo työtä menee blogin pitämiseen , siksi arvostan sua todella paljon ,starry eyes on uniikki ja mahtava blogi oot sellanen täydellisyys kiitos vielä ja onnea hurjanpaljon ♥

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 10:00 am

      Ite oot täydellisyys ku tällasia kommentteja kirjotat! Kiitti vauva ihanasti sanottu <3

  • Reply Nina 4 elokuun, 2012 at 9:44 pm

    Onnea! ja toivottavasti tulee vielä monta vuotta lisäää, että pääsee aina lukemaan kaikkea kivaa :)))

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 10:01 am

      Vähän jännä ajatus että pitäisin tätä blogia vielä vaikka viis vuotta, ku sillon ku alotin tämän blogin niin en yhtään aatellu että tästä tulis pidemmän kaavan juttu! Mutten kyllä keksi nyt syytä miksi lopettaisin lähiaikoina, eli eiköhän vielä tuu vuosia lisää :)

  • Reply Ilona 4 elokuun, 2012 at 9:47 pm

    oho. miten sulla on noin paljon lukioita vaikka oot vasta vuoden pitäny :o toisaalta en kyllä yhtään ihmettele koska onhan tää ihan mahtavan kiva blogi :)

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 10:07 am

      Niimpä, minustaki hullua! Mutta kiitos :)

  • Reply Jenna 5 elokuun, 2012 at 6:59 am

    Paljon onnea :)

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 10:07 am

      Hihii kiitti!

  • Reply Senja 5 elokuun, 2012 at 7:49 am

    onnea tuhannesti muru <3<3<3

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 10:07 am

      Ihana Senjaaaa haleja ja kiitos <3

  • Reply IraCassandra 5 elokuun, 2012 at 12:17 pm

    Onnea yksi vuotiaalle, ihanalle, piristävälle ja hyvää mieltä tuovalle blogille ja sen pitäjälle!! :) <3

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 12:39 pm

      Hihi oot niin kiva aina! Kiitos :)

  • Reply melo 5 elokuun, 2012 at 12:44 pm

    pieni onnen sydän situlille <3

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 12:45 pm

      Kiitti Ässä <3

  • Reply Anonyymi 5 elokuun, 2012 at 1:54 pm

    älä lopeta bloggaamista ikinä! sita 80-v kirjottelee meille viäläki xd mutta onnee ny vähä myöhässä ja tää on mahtava blogi:)!

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 2:01 pm

      Jooo Situli Baggings bloggaa vanhain kodin juorut teille :D ihana kiitos murunen!

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 2:09 pm

      JOO KEVYT DARRA kirjoitin vanhainkodin erikseen?? Hhahaha

  • Reply Jenna 5 elokuun, 2012 at 4:13 pm

    Onnea ! :)
    Sun blogisi on kyllä aivan mahtava ja kirjotat todella hyvin, jatka samaan malliin :) ♥

    • Reply Sita 5 elokuun, 2012 at 4:46 pm

      Hihi kiitti Nenna :)

  • Reply Anonyymi 6 elokuun, 2012 at 12:42 pm

    onnee Sitalle! mahtava blogi, vaikka alkuaikoina tykkäsinkin vielä vähän enempi :) pikku hiljaa postaukset muuttuu pinnallisemmiksi ku lukijamäärä kasvaa ja mainostajat alkaa kiinnostua, mutta sehän siinä osittain on ideanakin :) joka tapauksessa kauniita kuvia ja hyvää kieltä, loistavaa lukuviihdettä siis :)

    • Reply Sita 6 elokuun, 2012 at 2:46 pm

      Hei kiitos paljon kommentista ja tiiätkö mitä, mie lupaan koittaa pitää tämän blogin tunnelman samanlaisena kuin ennenkin! En nimenomaan halua mitään liian pinnallista sivua, jonka kirjoittajan ajatuksista ei saa otetta, vaan edelleen haluan uskaltaa kertoa mun juttuja aidosti. Tietenkin nykyään kynnys avautua on vähän korkeampi, mutta kuitenkin mie nyt lupaan sulle ettei tämä tuu muuttumaan huonompaan suuntaan! Eikä tässä nyt mitään hirveää määrää yhteistyöjuttujakaan oo ollut, Yves Rocher + Bar 21 + tuo kännykkäjuttu :) Mutta kiitos vielä palautteesta ja kehuista!

    • Reply Anonyymi 6 elokuun, 2012 at 5:46 pm

      Haha, ihana pikkunen :) ja onhan yhteistyöjutuissa hyvätkin puolensa, joissain blogeissa ne vaan pikku hiljaa täyttää koko blogin, ja kaikki alkaa tuntua isolta mainokselta :) mutta niinku sanoit, eipä niitä paljoa ole edes ollut, ehkä vaan sattuneet melko peräkkäin :) Mutta ihana blogi ja ihana Sita :) ja kaikilla on kuitenkin oikeus yksityisyyteen, joten onhan se selvää, että lukijamäärän kasvaessa henkilökohtaisuus aina vähän vähenee, se on ihan järkevääkin. Hyvää jatkoa, ja kiitos teksteistä, niitä on mukava lukea (jopa niitä yhteistyöpostauksia haha :).

    Vastaa käyttäjälle Sita Peru vastaus