Selaillaan tägiä

oma blogi

Miten blogiin eksytään – postaus parhaista hakusanoista

huhtikuu 20, 2015

image

Ajattelin esitellä teille pitkästä aikaa hakusanoja, joita käyttämällä ihmiset on eksyneet Googlen kautta tänne blogiin. Noita hakusanojahan voi katsoa Bloggerissa kohdasta Liikenteen lähteet! Välillä siellä näkyy kyllä niin randomeja juttuja, ettei kehtaa edes täällä julkaista, hah. Mulla myös harmittaa, kun en oo hoksannut alkaa keräämään kaikkia typoversioita Starry eyesista, kun ihmiset on kiireessä kirjoittaneet blogin nimen googleen miten sattuu. Srarry eyes ja starry eyws näistä ehkä yleisimmät. Mutta pidemmittä puheitta, tässä viime aikojen oudoimpia hakusanoja!

 

tervakastike
– Hahaa, onkohan tämä tullut siitä, kun Sokeri-Jussin kievarissa oli joskus jäätelön kanssa tuollaista?

Lari ja Elias saunoo
– Ööö…

laukku Oulu

minisokeripalat
– En muuten käytä enää nykyään sokeria kahvin kanssa! #kovis

vaahtopermanentti

vappu ennen ja nyt

Calvin Harris millainen keikka

laukku Oulu

Pilvi Pikivirta
– En kyllä tunne, melkein pitää etsiä Facebookista että kuka tämä on!

Sofian fafa kuvat

lempiannos Amarillossa
– Kaikki käy, kunhan lisukkeena on bataattilohkot.

watch suklaata ihollani
– Uuuu…

myy-kurssia

mistä ostaa inkkariasun

sä pystyt siihen -tsemppivideo
– Ihana :D

näyttävä ulkomaalainen nainen
– Googlettaja klikannut itsensä tänne blogiin ja lähtenyt yhden kuvan nähtyään, hahha.

asentohuimaukseen erikoistunut lääkäri
– En oo lääkäri, mutta asentohuimaus on kyllä ihan peestä!

kiinalaisen buffet

poksuvat smurffitikut
– Milloin mie oon puhunut näistä täällä? Ei hele!

nacho hiilarit

pulleat posket ja etuhiukset
– Täällä hep! Paitsi etuhiukset on kyllä kasvatettu pois.

pannukakkutalo kalorit

pikkuhousut treenihousujen kanssa
– Entistä erikoisalaani töissä (Y)

apina syömässä
– Haha mihinhän tämä googlettaja on tuollaista tarvinnut?

voileipä valkosipulimajoneesi

läpinäkyvät rintaliivit

Ja tämän postauksen sarjakuva-kuvat on ottanut Harri Rauhanummi, kiitokset sinne :)

Tauon jälkeen

elokuu 8, 2013
 
Huuh tuntuupa oudolta kirjoittaa tänne pitkästä aikaa. Mun ei oikeasti pitänyt pitää tällaista viikon taukoa postaamisesta, mutta näin jälkikäteen aateltuna teki kyllä ihan hyvää. Tälle preikille oli oikeastaan monta syytä; yksi tyhmältä kuulostava esimerkiksi on se, että mun iPadin laturi on ollut monta viikkoa hukassa, ja ilman Instagram-kuvia oon järkkärikameran varassa. Canoniin mulla taas on ollut vähän viharakkaussuhde koko kesän, sillä mun paras putki meni rikki juhannuksena eikä järkkärin raahaaminen mukana muutenkaan tuu niin luonnostaan kuin ennen. Kuvat on kuitenkin niin iso osa bloggaamista, että kuvaamisen jumittaessa postauksia ei oikein synny. Isoin syy tälle tauolle nyt kuitenkin taisi olla ne netistä löytyneet pienet kirjoitukset, jotka sattuivat koskemaan mua – tai oikeastaan se, etten tiennyt miten mun pitäisi niihin reagoida. Täällä blogin puolella siis, live reaktio tuli kyllä oikein tunteella ja saman tien. Tämä sama homma on ollut aina mulle vähän ongelma. Yleensähän kaikilla bloggaajilla on oma tapa reagoida paskaan: jotkut kettuilee takaisin, jotkut nauraa ja heittää homman läskiksi, jotkut lähettää vihaajille pusuja perään ja jotkut jättää vastaamatta kokonaan. Sellainen ei kiinnosta -asenne on tavallaan ihailtavaa ja ehkä joissain tapauksissa toimiva ratkaisu, kun kyseessä on anonyymiviha jossain kommenttboxissa tai keskustelupalstalla. Pitää pysyä kovana ja vahvana, ja silloin voi olla, ettei ihmiset jaksa perseilläkään niin pahasti, kun huomaa ettei haukut osu ja uppoa. (Mutta mitä jos ei vaan pysy?)

Jotenkin viime viikolla tuli taas vaan niin sekava olo kaikesta, enkä tiennyt yhtään mitä tehdä. Jätänkö reagoimatta koko hommaan, kerronko siitä teille, vastaanko niille tyypeille jotka niitä juttuja jauhoi, esitänkö ettei kiinnosta vai mitä hittoa? Koska mie itekin suhtaudun niin monella tavalla asiaan. Toisaalta mulla naurattaa jotkut niistä kirjoituksista – yksi helmi oli mm. se, miten kuulemma kutsun mun lukijoita faneiksi. Hahahha, ei hele! Oikeastihan mie välttelen jopa termin ”lukija” käyttöä, koska sekin kalskahtaa mun korvaan – puhumattakaan siitä, että ikinä sanoisin tosissaan että fanit. Joku anonyymi myös valitti siitä, että kun mie asuin vielä Rovaniemellä ja näin mun äitiä kuntosalilla, julistin aina kovaan ääneen ”Äitiiiii rakastan sua niin paljon!” – ei siinä, me kyllä puhutaan äitin kanssa pelkästään thaita keskenään… Vissiin ollut hyvä kielipää sillä anonyymillä, haha. Niin ja sekin huvittaa, miten joku rovaniemeläinen on nähnyt mut yli vuosi sitten baarissa pussaamassa mun kaveria ja julistaa siksi nyt ympäri nettiä, miten mie petin mun poikaystävää tytön kanssa. Ensin mulla ketutti aika paljon, mutta nykyään mie ihan vilpittömästi toivon että se tyyppi löytää onnen elämässään ja keksii jotakin kivempaa käyttöä ajalleen.

Joidenkin juttujen kohdalla mulla tuli taas puhtaasti surullinen olo: ihmiset esimerkiksi kirjoitti siitä, kuinka ylimielinen mie oon, miten katson kaikkia nenänvartta pitkin ja miten paska tyyppi nyt näin yleisesti ottaen oon sen perusteella, miltä näytän kaupungilla kävellessäni. Ihan oikeasti, kuka kävelee kadulla hymyillen koko ajan kaikille? Ääh, en mie ees jaksa sanoa tuohon mitään. Toisaalta sitten osa kommenteista turhautti ihan hulluna ja nimenomaan haluttaisi sanoa vaikka ja mitä. Esimerkiksi spekulaatiot mun ja mun entisen poikaystävän erosta. Mie en koskaan kertonut, kauanko me oltiin tauolla, kumpi halusi erota, milloin me ollaan erottu ja miksi erottiin, ja tuntuu oikeasti aika sairaalta lukea vieraiden ihmisten kirjoittamia juttuja asiasta. Tiiättekö, ei mulla sellainen haukkuminen ja ”Oot ruma läski” kommentit haittaa, mutta se että joku vääristelee mun sanoja ja tekemisiä – ehkä oikeasti pahinta mitä voi olla. Ja sekin turhauttaa hulluna, kun ihmiset laittaa ihan kaiken blogin piikkiin. Tiiättekö? Kun aloitin tämän blogin, olin 18-vuotias, asuin porukoiden luona Rovaniemellä ja olin vasta valmistunut lukiosta. Nykyisin asun Oulussa, yksin, opiskelen yliopistossa, täytän kohta 21 ja oon kokenut niin paljon pelkästään viimeisen kuuden kuukauden aikana. Onko siis ihmekään, että oon erilainen kuin blogin alkuvaiheessa? Ja mietitäänpä vaikka ihan vaan jotakin pukeutumista – kellä tahansa muuttuu vaatetyyli kahdessa vuodessa, ei siihen tarvita mitään blogia. En tarkoita, etteikö tämä bloggaaminen olisi mua yhtään muuttanut (totta kai se on), mutta ei se nyt sentään kaiken takana ole – vaikka joku fiksuna tietenkin ehdotti sitäkin, että Tuukka jätti minut tämän blogin takia. En tiiä pitäiskö itkeä vai nauraa :DEhkä tuossa onkin se pointti: toisaalta tällaiset tuntuu ihan hirveältä, toisaalta mulla naurattaa, toisaalta tuntuu että oma vika kun pidän itsestäni blogia ja ymmärrän niitä, jotka ei musta tykkää. Haluttaisi vastata kaikille ja puolustautua, mutta haluttaisi myös jättää kirjoitukset omaan arvoonsa. Haluttaisi sekä jatkaa pystypäin tätä blogia että lopettaa koko homma. Ja tietenkin vielä se, etten vieläkään voi käsittää, että tällaista ylipäätään tapahtuu – en pidä itseäni oikeasti millään tavalla julkkiksena, erityisenä tai tärkeänä, enkä oikeastaan edes bloggaajana. Ihan normi tyyppinä vaan, jolla nyt sattuu olemaan blogi harrastuksena, ja siksi nauran aina, kun joku kutsuu mua bloggaajaksi. Oon vaan Sita.

No kuitenkin sivu, jossa nuo jutut luki, on poistettu, enkä miekään oo enää muutamaan päivään murehtinut asiaa. Jäljelle on jäänyt ehkä vähän sellainen pieni, outo tunne, jossa on sekaisin inhoa ja haikeutta. Ennen mie rakastin tulla tänne blogiin, tämä oli sellainen mun oma pieni ihana juttu, mutta nykyisin tuntuu että se juttu on… revitty rikki? Blääh en tiiä. Tämän takia tänä kesänä on ollut niin paljon yhteistyöpostauksia suhteessa normi postauksiin. On vaan niin paljon helpompi höpöttää jostain pinnallisemmasta. Pitää siksi katsoa, mihin tämä blogin pitäminen nyt menee tulevaisuudessa. Aattelin, että antaa asioiden mennä omalla painollaan, varsinkin kun mulla on elämässä tällä hetkellä niin paljon muutakin, mihin pitää keskittyä. Ja niin kuin mie aina hoen: me eletään täällä kerran. Tällä hetkellä mun mielestä elämän tarkoitus on olla onnellinen ja tehdä ympärillä olevat ihmiset onnelliksi – loppujen lopuksi menee ihan turhaan aikaa hukkaan jostain juorublogin kommenteista stressatessa. Oon blogin historian aikana ollut kahdesti niin paskana, että oon itkenyt. Ehkä kolmas kerta toden sanoo, saa nähdä.

Nyt mulla on kuitenkin hirveä nälkä, ja aattelin mennä lämmittämään maissia. Sitten syön sen ylimielisesti >:) Heipa

Postauksen kuvat © www.harrirauhanummi.com

Miski kuvat ei näy :(

huhtikuu 14, 2013

 

Moikka kaikki! Mie teen tällaisen pienen hätäpöksypäivityksen teille, koska kuten huomaatte, blogin kuvat on jälleen vähän päin piippuraa. Tämä johtuu siis siitä, että mie lataan nykyään mun postausten kuvat ilmaiseksi Photobucket-sivuston kautta (eli käytännössä lataan kuvat sinne ja linkitän sitten html-koodin postaukseen, koska Bloggerin oma kuvapankki tuli vuosi sitten täyteen). Photobucket kuitenkin heittää homman läskiksi, jos kuvilla on liian paljon näyttöjä (eli täällä blogissa on ollut niin paljon vierailijoita). Ratkaisu olisi alkaa maksaa tästä Photobucketin käytöstä, jolloin ladatuilla sivuilla on rajaton määrä näyttöjä, ja luultavasti mun pitääkin alkaa tekemään niin. Tällä hetkellä en kuitenkaan voi asialle mitään, joten ainoat blogissa näkyvät kuvat on näitä vanhoja, Bloggeriin ja Flickriin ladattuja kuvia (myös Flickrissa mulla tuli se ilmainen tila täyteen).

Mutta älkää siis huoliko, kuvat tulee bäkkii äkkii ja sillä aikaa voitte vaikka käydä kurkkimassa viime kesän postauksia >:)

Ps. Alko eilen illalla ahdistaan ja lähdin klo 22 juoksemaan tunniksi sateeseen Pinkin So what -biisi korvissa ja kyyneleet poskilla. Nyt en sitten tietenkään pysty kävelemään näyttämättä ankanpoikaselta (oon juossut edellisen lenkin yli puoli vuotta sitten eli silloin, kun tämä koipi oli kunnossa) – mutta ilouutisia: polveen ei sattunut yhtään?! Eikä satu vieläkään? Olisko tämä kahden viikon treenitauko tehnyt näin ihania ihmeitä? <3