Selaillaan tägiä

liikunta

Inspiraatiota treenaamiseen ja rappion selättämiseen

11 syyskuun, 2014

image

Yhteistyössä NRJ Workout ja Tritanium.

Ylihuomenna eli lauantaina 13.9. on the päivä: Oulun SuperParkissa järjestetään NRJ Workout Oulu -treenitapahtuma, johon mie osallistun blogiyhteistyön kautta. Tätä on kyllä odotettu, viime keväästä lähtien :) Mutta voi ei, tämä tyttöhän ei oo tosiaan selkävaivojen takia liikkunut melkein kuukauteen edellistä viikkoa lukuunottamatta, ja viime viikollakin paikat meni ihan jumiin pelkästä painojen katsomisesta. Nyt on vähän jännä päällä, sillä jos mun jalkalihakset oli kipeät pelkästä puolen tunnin lenkistä, kuinkakohan rikki mie tuun olemaan sunnuntaina kaikkien lauantain treenien jälkeen? Tai miten mie edes jaksan niillä tunneilla, kun Vulcanalia-opiskelijajuhlissa meni kuitenkin aika lujaa – ei tullut tappodarra, muttei toisaalta mikään syntymädarrakaan…

Mie osallistun lauantaina luultavasti ”vaan” BodyCombattiin, BodySteppiin ja Astetta kovempi treeni -tunnille, sillä mun selkä ei taida vielä kestää esimerkiksi Pumpin kyykkyjä tai maastavetoja. Sunnuntaina olisi tarkoitus käydä Oulu Workoutin rannekkeella Hukan palautuspäivässä venyttelytunnilla, mutta saa nähdä taipuuko sitä yhtään mihinkään. Oon pelonsekaisista tunnelmista huolimatta innoissaan viikonlopusta ja lupaan ottaa teille paljon kuvia meän meiningeistä – niin ja SuperParkista, jossa monet ei varmaan vielä oo edes käyneet! Jos tämä tapahtuma ei selätä ja runttaa maahan tätä rappiota, niin ei sitten mikään.

Sain mun vakkari yhteistyökumppanilta eli Tritaniumilta uudet housut testiin, ja ajattelin luonnollisesti kokeilla niitä heti lauantaina. Kyseessä on vasta julkaistu Tritanium eXperience -mallisto, ja mie valitsin keltaiset Urban treenihousut. Näiden pitäisi olla ihan huippupökät kaikenlaiseen liikuntaan – kerron mun mielipiteen sitten muutamien käyttökertojen jälkeen :) Tuossa kuvassa näkyy muuten myös mun H&M:n urheilurintsikat, jotka on musta niiiin hienot! Tuo selkäosa ja värit, mmm.

Onko jotkut teistä tulossa tuonne Oulu Workoutiin? Tai löytyykö sieltä sellaisia, jotka on jo käyneet tapahtumassa? Mitä mieltä olitte? Mulla on tällä hetkellä kovassa harkinnassa, pitäiskö ostaa sieltä 15 euron tarjouksesta Protein Pudding -säkki – niin ja jotain evästäkin pitää varmaan ottaa mukaan päiväksi. Me fiilisteltiin jo Maijan kanssa eilen Asteen nostalgisia, vanhoja biisejä, joten se homma on pois alta! Astehan esiintyy silloin lauantain viimeisellä tunnilla lavalla ohjaajien kanssa, huippua :D Mua saa tietenkin tulla moikkaamaan sitten lauantaina, jos sattuu törmäämään :)

Viikon 10 treenipäiväkirja

10 maaliskuun, 2014

image13-e1394382498835-1200x1606
 

Sanokaa joku tuolle kuvan Tamulle, että ruutuun mahtuu ilman kyyristelyäkin! Ja on kyllä elämää pienemmät shortsitkin jalassa…

Tosiaan, tämän postauksen kirjoittaminen venähti maanantain puolelle, koska mun pää oli eilen aika tyhjää täynnä. Hain majoneesipitsan, nukahdin kaverin kanssa Girl Coden ääreen ja illalla söin vielä pussin minttu-Susuja… Eli en saanut muutenkaan paljoa mitään aikaiseksi :D Mutta onneksi viikko oli muuten vähän reippaampi!

 

Maanantai:

BodyCombat 45 min
BodyPump 60 min

Maanantai oli melkein perinteisesti tuplapäivä: aamupäivällä 45 minuuttia kestävä Combat ja iltapäivällä tunnin Pump. Kummatkin vetää yksi mun parhaimmista kavereista, mikäs sen parempaa :) Combatissa oli sekoitettu thai-nyrkkeilyssä Excalibur-biisi vanhasta ohjelmasta vuodelta 2009. Ihan sairas, mutta sitäkin parempi kipale! Muistaako joku tuon? (En löytänyt parempaa versiota näin äkkiseltään, naurattaa tuo rakeinen teksti ja kaikki.)

 

Tiistai:

Lepo

Tiistaina pidin välipäivän, koska kirjoitin blogiin Starry eyesin tarinaa aamusta iltaan :)

 

Keskiviikko:

Juoksu 30 min

Keskiviikkona kävin puolen tunnin lenkillä fiilistelemässä biisilistan uusia tulokkaita. Totesin ne aika hyviksi! Kuulokkeissa soi mm. Cedric Gervais – The Look, R3hab & Nervo & Ummet Ozcan – Revolution, DJ Chuckie – Let the bass kick, Kid Ink – Show me, David Guetta – Shot me down, Dillon Francis & DJ Snake – Get low ja Showtek – We like to party. Kokeilkaa, jos kiinnostaa :)

 

Torstai:

BodyAttack 60 min

Torstaina menin Attackiin, vaikkei olisi kyllä yhtään jaksanut. Onneksi näin, koska kuten edellisessä postauksessa vissiin sanoinkin, hyvä ohjaaja ja mukava treeniseura piristää ja antaa voimaa. Vaikka tunnin alussa tuntuisikin, että palelee ja haluttaa kotiin viltin alle. Oli kyllä yhtä aikaa huippua ja kamalaa olla pitkästä aikaa tunnin Attackissa (käyn usein 30 minuutin versiossa), sillä pääsi tekemään sen punnerruskappaleen ha! On se vaan rankka.

 

Perjantai:

BodyPump 45 min

Perjantaina olin 45 minuutin Pumpissa ja jes siellä tuli laitettua ne ennätyspainot kyykkyihin. Oon kyllä sitä mieltä, että Pump muuttuu paremmaksi mitä enemmän siellä käy – niin kuin melkein kaikki jumpat. On niin ärsyttävää, kun tauon jälkeen pitää taas ottaa takapakkia, ja nyt en oo onneksi ollut kipeänäkään pitkään aikaan. Les Millssillä tosin vaihtuu nyt ohjelmat, joten varmaan pitää taas pikkuisen vähennellä painoja Pumpissa. Ei uskalla lähteä keulimaan, varsinkaan kun kuulin Maijalta, että uusi ohjelma on hullun tehokas.

 

Lauantai:

Juoksu 30 min

Lauantaina mun piti käydä tunnin lenkki, mutta laizka olin ja juoksinkin taas vain puoli tuntia. Pitäisi kyllä ottaa itseä niskasta kiinni ja ottaa tunnin sessiot tavaksi – nyt ne on enemmänkin poikkeus. On muuten ihan mahtavaa, kun ilmat lämpenee, ihan näin juoksemisenkin kannalta. On niin paljon kivempi lähteä lenkille, kun ei tarvitse vetää takkia ja hanskoja päälle tai ottaa nenäliinoja mukaan (Oulun yli-innokas tuuli aina tuivertaa nenun valumaan). Mie en malttaisi odottaa ensimmäisiä hupparilenkkejä – ja oi, shortsilenkit! Miettikää, kohta se aika on :)

 

Sunnuntai:

Lepo

Kebab-pepperoni-aurajuusto-tomaatti-majoneesipitsa.

 

Mun vuokrajäsenyys Teknopalatsille loppuu nyt keskiviikkona, mutta suunnitelmista poiketen mie ostinkin uuden kortin ja jatkan Teknopalatsilla vielä ainakin toukokuun puoliväliin saakka. Kaksi kuukautta yhden hinnalla oli niin hyvä tarjous, että oli pakko käyttää se :) Mutta aattelin kyllä lisätä treeniviikkoon yhden salipäivän, jolloin kävisin kyykkimässä isompien painojen kanssa. Oon kyllä oikeasti tyytyväinen, että päätin kuitenkin jatkaa tuolla Teknopalatsilla. Salin sijainti on loppujen lopuksi niin hyvä, ettei siitä haluta päästää irti, ja pakkohan niitä uusia Les Mills -ohjelmia on päästä testaamaan, varsinkin kun mun ohjaajakaveri Maija on kehunut niitä maasta taivaisiin :D

Ootteko te muut jumppahullut käyneet katsomassa uusien ohjelmien biisilistoja? Mun oli pakko vilkaista BodyPumpin kappaleet, ja oi siellä oli esimerkiksi kyykyissä R3hab & Bassjackersin Raise those hands (pelkäsin jo, että viime ohjelman tykityksen jälkeen tulisi joku tylsä biisi), selässä Neron Me and You, hauiksissa The Killersin When you were young ja askelkyykyissä Ellie Gouldingin Burn. Niin ja vatsalihaksissa Naughty Boyn La la la! Ainakin kuulostaa hyvältä :)

Täältä voi käydä katsomassa biisilistan kokonaisuudessaan.