Selaillaan tägiä

arvonta

Arvonnassa Hukan jäsenyys vuodeksi!

10 toukokuun, 2015

image

Yhteistyössä Hukka.

Mun ja oululaisen liikuntakeskus Hukan ensimmäinen yhteistyö alkoi reilu kolme vuotta sitten, jolloin aloitin mun puolen vuoden mittaisen jumppailun Heinäpäässä. Hukka tuntui jo silloin hullun isolta paikalta ryhmäliikuntasaleineen ja tenniskenttineen. Kun huhtikuun puolella aloitettiin taas yhteistyökuviot, tuntui ehkä vielä hullummalta, että Hukka on muuttunut ja laajentanut toimintaa entisestään näiden parin välivuoden aikana. Siistiä päästä testaamaan kaikkia juttuja ja kertoa niistä teille :)

 

Lyhyesti sanottuna Hukasta löytyy nykyään mahtava ryhmäliikuntavalikoima, kolme erilaista kuntosalia (isoin sali, toiminnalliseen treeniin painottuva tila sekä naisten sali), spinning-tunnit ja lämpöjoogat, virtuaalitunnit, pallopelit tenniksestä sulikseen ja kössiin, personal trainer -toimintaa sekä niin monta pukuhuonetta, etten edes taida tietää lukumäärää. Lisäksi Hukan yhteydestä löytyy Kipulihasten hierontatoimipiste, Kauneussalonki Oulu sekä Hukan oma pikku kahvila. Jos teillä tulee mieleen jotain, mistä haluaisitte saada luettavaksi oman postauksen, niin saa ehdottomasti toivoa!

imageimage
image

Hukassa on tehty tosi paljon remonttia näiden parin vuoden aikana, kun en oo siellä käynyt, ja esimerkiksi aula on muuttunut tosi paljon. Kirjautumissysteemi ja kassa-alue on toimivampi, ja tuo kahvila on musta aika tosi kiva lisä. Tulee hyvä fiilis heti sisään kävellessä, kun musiikki soi ja aulan pöydissä näkyy treenaajia juttelemassa kahvikupin äärellä. Tai tiiättekö, madaltaa kynnystä lähteä jumpalle, kun paikka on kotoisa ja siellä viihtyy muutenkin kuin vain itse treenin takia. Pitää kyllä joskus kokeilla noita kahvilan salaatteja ja leipiäkin.

 

Hukan muista tiloista tulee tosiaan postauksia myöhemmin. Tähän mennessä mie oon käynyt salilla, ryhmäliikuntatunneilla (Attack ja Sh’Bam) sekä kokeillut ekaa kertaa functional circuit -tuntia, joka on kuntopiirimäistä kiertoharjoittelua Hukan toiminnallisessa salissa. FunkkisCircuit oli kyllä ihan huippu, tykkäsin tosi paljon! Pompittiin tasapainopalloilla, punnerrettiin köysien varassa, juostiin portaita ja heiteltiin raskaita pikku säkkejä. Näin niin kun epäammattimaisesti selitettynä, haha.

image

Oikeasti mie käyn kyllä paljon enemmän Les Mills -tunneilla, mutta nyt oon vähän jarrutellut niiden suhteen puolimaratonin takia; pelkään, etten pääse lenkille seuraavana päivänä, jos käyn pitkästä aikaa jollain tunnilla. Sitten kun se maratonjeeveli on ohi, käyn pelkästään Pumpissa ja vedän paikat niin tukkoon kuin pystyn!! Enkä juokse kuukauteen. Lisäksi suunnitelmissa olisi lisätä viikko-ohjelmaan joogaa sekä tennistä, jota en oo myöskään pelannut pitkään aikaan. Ja pakko sanoa, että on kyllä kätevää, kun kentät löytyy omalta kuntosalilta. Ei tarvitse lähteä polkemaan Nallikariin asti.

image

Kuvauskerralla mulla oli muuten mun tämän hetken lemppari treenivaatteet päällä. Niken pinkki pitkähihainen paita ja nuo Soc-merkkiset juoksuhousut on ihanat päällä, pehmeät ja hengittävät. Lisäksi kuvissa näkyy Niken valkoinen paituli ja Socin ohut juoksutakki. Nyt oon onneksi pystynyt olemaan muutaman viikon töissä ilman, että ostan joka työvuoron jälkeen uutta treenikamaa – paitsi että kohta pitää hankkia uudet juoksukengät, o-ou.

image

Kuten otsikosta näkyikin jo, laitetaan yhteistyön alkamisen kunniaksi teillekin kunnon kisa pystyyn. Arvonnassa olisi tosiaan 12 kuukauden jäsenyys liikuntakeskus Hukkaan! Osallistua voi, vaikka olisi jo nyt jäsen. Ilmaisen vuoden lisäksi jaossa on 10 kpl viikkojäsenyyksiä, joten kannattaa ehdottomasti ottaa osaa – tällä kertaa etsitään peräti yhtätoista onnekasta voittajaa.

 

Voit osallistua arvontaan tykkäämällä Starry eyesin Facebook-sivuista ja kirjoittamalla oman sähköpostiosoitteesi tämän postauksen kommenttikenttään. Osallistumisaikaa on ensi viikon lauantai-iltaan eli 16.5. saakka. Voittaja ilmoitetaan sitten seuraavan päivän Hukka-postauksessa :)

 

Arvonnassa Tritanium-kompressiohihat

21 heinäkuun, 2014

image

Tämän viikon arvonnassa on otsikon mukaisesti Tritaniumstoren kompressiohihat! Mie oon itse kesän aikana näitä testaillut blogiyhteistyönä, ja siksi tosi mukavaa päästä arpomaan tällaiset teidänkin käyttöön.
”Tritanium eXtend – kompressiohihat on suunniteltu antamaan lisää tehoa suoritukseen, nopeuttamaan palautumista, sekä vähentämään harjoituksen aikaisia kipuja ja vammariskiä. Kompressiohihat antavat lihaksille myös hyvän ulkoisen “mekaanisen” tuen, jonka ansiosta suoritukseen saadaan tarkkuutta ja vakautta. Lämpösäädeltyjen materiaalien ja optimaalisen kompressiopaineen ansiosta harjoittelumukavuus lisääntyy ja esim. käsivarsien pehmytkudosvammojen riski pienenee huomattavasti. Myös harjoituksen aikaiset ja sen jälkeiset kivut vähenevät oleellisesti. Kompressiohihojen käytöstä hyötyvät useiden eri lajien urheilijat ja hihat sopivat erinomaisesti mm. mailapeleihin, saliharjoitteluun ja palloilulajeihin.”
Ei siis ole väliä, käytkö salilla, pelaamassa jotain pelejä vai ryhmäliikuntatunneilla, näistä varmasti löytyy jonkinlainen hyöty lähes joka lajiin. Mun kokemuksia hihoista löytyy tosiaan tästä postauksesta, käykäähän lukemassa jos kiinnostaa! Arvonnan voittaja saa valita mieleisensä värin ja koon Tritaniumin mallistosta. Ja hei, myös miehet voivat tietenkin osallistua tähän arvontaan, sillä valikoimassa on kompressiohihat vähän maskuliinisemmallakin värillä – kuvan voi käydä katsomassa täältä. Naisille värivaihtoehtoja ovat pinkki ja lila, ja voiton sattuessa kohdalle Tritaniumin sivuilta löytyy ohjeet oikean koon valintaan.
Voit osallistua arvontaan ihan vaan kirjoittamalla kommenttiin sähköpostiosoitteesi, ja osallistumisaikaa on tämän viikon loppuun asti eli sunnuntai 27.7. saakka. Arpaonnea kaikille :)

Ystävänpäivä-arvonta ja Kuudes maku

14 helmikuun, 2014
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

 

Yhteistyössä Kuudes Maku.
 
Oiii hyvää ystävänpäivää kaikille <3 Tämän perjantaipostauksen aihe on mun vierailu Kuudes Maku -liikkeessä, ja sen myötä järjestetään teille myös pieni arvonta tämän rakkauspäivän kunniaksi. Oon saanut kaikki julkaisussa näkyvät tuotteet blogiyhteistyönä, pitää ilmoittaa heti aluksi :)Kuudes Maku on tosiaan pieni ketju, jolla on liikkeet Turun seudulla sekä Oulun keskustassa. Valikoimassa on oikeastaan kaikkea hyvää ruokaa: paljon luomua, puhtaita raaka-aineita ja terveellisiä juttuja. Mun vierailulla mieleen jäi ainakin laaja valikoima irtoherkkuja pähkinöistä suklaisiin ja jogurtti-päällysteisiin lakuihin, joita voi siis itse kauhoa pussiin, vielä laajempi valikoima irtoteetä, kahveja, gluteenittomia tuotteita, superfoodeja sekä ihan perus juttuja luomuversiona (pestoa, pastaa, jauhoja, leipää). Jotkut tuotteet on sellaisia, joita ei esimerkiksi Oulun seudulla saa muualta. Oulun Kuudes maku sijaitsee vielä Kauppurienkadulla Stockan alapuolella, mutta ilmeisesti toukokuussa liike muuttaa Rotuaarille koruliikkeen entisiin tiloihin.
 
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Koska pikku putiikissa on niin paljon pieniä pusseja ja purnukoita sekä koko kaupan mitalta irtotuotteita, kannattaa liikkeessä asioidessa kysyä myyjältä neuvoa, jos on jotain mielessä. Tai ihan vaan raatailla mukavia, juttelukulttuuri ei saisi kadota isojen ketjukauppojen lisääntyessä :) Mie taisin kysyä heti ensimmäiseksi, mikä voisi olla kiva tuote smoothien kanssa sekoitettavaksi – mie nimittäin tykkään rakeisesta smoothiesta, jossa on vähän jotain pureskeltavaa.

Sainkin sitten kolmea erilaista herkkua testiin: hampunsiemeniä, kuivattuja mulperinmarjoja sekä raakakaakaota papujen ja nibsien muodossa.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Nuo hampunsiemenet ovat olleet smoothien lisäksi mun mielestä parhaimpia puuron päällä sekä jogurtin ja raejuuston kanssa. Varsinkin mangojogurtin, raejuuston ja siemenien yhdistelmä on hullun hyvä.

Mie en ihan hirveästi ymmärrä enkä tiiä terveysruoista ja superfoodeista, mutta jotenkin tuntuu kuitenkin kivalta syödä sellaisia juttuja, joiden tietää tekevän hyvää. Hampsunsiemenet (mie koko ajan kirjoitan noin! Haha no jätetään korjaamatta) sisältävät paljon proteiineja, vitamiineja ja kuituja, ja ravintosisällössä mainitaan sadan gramman öljypitoisuuden olevan 33 grammaa, joka taas koostuu mm. linoleeli- ja alfalinoleelihaposta sekä oleiinihaposta. Maku on sellainen aika perus siemenmäinen!

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Kuivatut mulperinmarjat taas eivät päätyneet smoothien sekaan, koska mie en malttanut olla syömättä niitä pelkiltään. Ah nuo oli niin nannaa! Maistui toffeelta ja rusinalta, sellaiselta makealta mmm.Mulperinmarjoja kannattaa syödä siksi, että niistä saa kuituja, rautaa, kalsiumia sekä C- ja K-vitamiinia. Ja ihan vaan koska ne maistuu hyvältä – oon oikeasti alkanut miettiä, miksi sitä edes haluaa ostaa irtokarkkeja ja muuta lisäainemixejä, kun oikeasti on kaikkia vaihtoehtoherkkuja, joista ei tuu paha olo.

 
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Sain Kuudes maku -liikkeestä kaakaon lisäksi myös maistiaisiksi raakasuklaata, joka on siis hyvin ravintorikasta ja terveellistäkin kuumentamattomuuden takia. Tuo minttusuklaa oli oikeastaan tosi hyvää, vähän niin kuin tavallista tummaa suklaata mutta pehmeämpää – suli ihanasti suuhun. Oon joskus katsellut niitä tee-se-itse-raakasuklaapaketteja, mutta jostain syystä valmiit patukat tuntuu paljon kätevämmältä vaihtoehdolta! Menisi varmaan näillä kokkaustaidoilla niin paljon aikaakin hukkaan, että parempi napata näitä patukoita mukaan.Raakasuklaa on tietenkin kalliimpaa kuin se tavallinen, mutta silloin tällöin herkutellessa hinta ei oo mun mielestä liian korkea. Tai no, riippuu mihin vertaa. Mun perinteinen vertailukohde jollekin ”kalliille” jutulle on baarissa tilattu siideri – ei hele silläkin seitsemällä eurolla saisi paljon järkevämpää vastinetta rahoilleen, haha.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Laitettiin myös pystyyn pieni ja söpö arvonta ystävänpäivän kunniaksi: kommentoimalla tähän postaukseen sähköpostiosoitteesi voit voittaa teetä sekä raakasuklaalevyn (teen makuna vadelma- ja aprikoosiöljy sekä ruiskukka ja kehäkukka, suklaassa taas maistuu mansikka ja kookos).Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan saakka. Voittaja arvotaan maanantaiaamuna ja mie utelen hänen osoitettaan sitten sähköpostin kautta :) Ja palkinto tulee postitse kotia saakka!