Helppo ja herkullinen sosekeitto

12 tammikuun, 2018

Tällä viikolla en eräänä iltana jaksanut lähteä kauppaan, vaan halusin kehitellä meille päivällisen keittiön jämäaineksista. Jääkaapista löytyi porkkanoita, joten päätin tehdä niistä sosekeiton, ja lisäsin kuivakaapista mukaan vähän sitä sun tätä. Kävikin niin, että herra poikaystävän mielestä keitto oli yksi parhaimmista mitä oon tehnyt (tässä voi toki olla avomies-lisää, haha) ja hänen käskystään julkaisen reseptin teillekin! Mun mielestä sellaiset tarkat reseptit on tylsiä, joten annan tässäkin muutamia vaihtoehtoja, joilla ainesosia voi korvata oman maun tai jääkaappitilanteen mukaan.

Ohjeella tulee kaksi jättiannosta tai neljä pienempää. Keitto on vegaaneille sopiva, mutta maistuu lihansyöjällekin :)

 

Ainekset

  • 5-7 isoa porkkanaa (voit käyttää myös muita juureksia)
  • 1 sipuli ja/tai pari valkosipulinkynttä (sekä öljyä paistamiseen)
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 prk tomaattimurskaa (saa olla maustettu)
  • 2-3 dl kuivattuja punaisia linssejä
  • 1 prk kookoskermaa (mun lemppari on vaaleansininen purkki Kara ”Uht natural coconut milk”)
  • oman maun mukaan suolaa, pippuria sekä esim. inkivääritahnaa, chiliä, currya ja kurkumaa

 

Ohjeet

  1. Kuutioi sipuli, heitä kattilan pohjalle öljyä ja kuullota sipuli. Jos käytät valkosipulia, varo polttamasta sitä!
  2. Kuori, pese ja pilko porkkanat. Palojen koolla ei ole väliä, sillä keitto soseutetaan lopussa.
  3. Lisää sipulin sekaan 4-6 dl vettä, kasvisliemikuutio sekä porkkanat. Keitä porkkanoita noin 5 minuuttia ja lisää linssit sekä tomaattimurska. (Huuhtele linssit pakkauksen ohjeen mukaan!)
  4. Keitä seosta miedolla lämmöllä vielä noin 10 minuuttia. Voit tässä vaiheessa lisätä mausteet.
  5. Kun porkkanat ovat kypsiä (haarukka menee paloista helposti läpi), lisää kookoskerma ja soseuta lopuksi keitto.

 

Mie tein tästä meille hiukan tulista ja lisäsin chilimaustetta reippaasti, joten jos yhtään pidät mausteisesta ruoasta, suosittelen testaamaan tätä tulisena versiona! Olisi myös kiva kuulla palautetta, haluaisitteko joskus lisää tällaisia helppoja arkiruoka-reseptejä?

 

25 Kommenttia

  • Reply ida 12 tammikuun, 2018 at 5:35 pm

    vihaan kookosta (eli myös kookosmaitoa) mut tää varmaan menis ruokakermankin kanssa vai mitä luulet? :>

    • Reply Sita Salminen 14 tammikuun, 2018 at 6:37 pm

      Toki! Mutta suosittelen oikeasti kokeilemaan tuota, ihan erilainen kookoksen maku kuin esimerkiksi jossain kookosleivoksissa tai Bountyssa :)

  • Reply Elina :) 12 tammikuun, 2018 at 7:12 pm

    Todellaki ainaki mää haluaisin lisää reseptejä! <3

  • Reply Essi 13 tammikuun, 2018 at 9:53 am

    Joo ehdottomasti lisää ruokaohjeita! :) olen alkanut ihan vasta kasvissyöjäksi ja uudet reseptit on kyllä enemmän ku tervetulleita :D

    • Reply Sita Salminen 14 tammikuun, 2018 at 6:37 pm

      Vitsi, huippua kuulla! Yritän saada jo ens viikoksi uuden :)

  • Reply Oona 13 tammikuun, 2018 at 12:48 pm

    Todellakin lisää ruokaohjeita! Ihanaa nähdä reseptejä ihan tavallisista arkiruoista :-)

  • Reply Emmi 14 tammikuun, 2018 at 4:47 pm

    Joo, kyllä kiitos! :) Niin kiva aina saada uutta helppoa kokeiluun. Tähän keittoon vois sopia myös garam masala-mausteseos!

    • Reply Sita Salminen 14 tammikuun, 2018 at 6:38 pm

      Oi vitsi niin vois! Tykkään just että on kunnolla mausteita :)

  • Reply Eee 15 tammikuun, 2018 at 7:19 pm

    Kiitos ihanasta reseptistä!! Oli tosi hyvää, maistui myös 1-vuotiaalle hyvin :) lisää reseptejä odottaen…

    • Reply Sita Salminen 19 tammikuun, 2018 at 8:45 pm

      Voi kiitos itsellesi ihanasta kommentista! Ihan mahtavaa ?

  • Reply Heidi 16 tammikuun, 2018 at 7:17 am

    Lisää ruokaohjeita! Tää pitää laittaa testiin :)

    https://heidi-karoliina-a.blogspot.fi

  • Reply Anette 16 tammikuun, 2018 at 2:51 pm

    Haluaisin kans lisää ruokareseptejä! Näin yksin asuvana ja juuri muuttaneena reseptit on vähän hakusessa

  • Reply Lotta 16 tammikuun, 2018 at 9:54 pm

    Juu, lisää reseptejä kiitos! Helpot arkiruuat on just hyviä, niitä jaksaa kokeilla ennemminkin kuin vaikeita useita tunteja vieviä ohjeita :)

  • Reply Reseptihullu 4 lokakuun, 2018 at 6:16 pm

    Reseptit on niin ihania tykkään?

  • Reply Anniina 8 tammikuun, 2019 at 4:56 pm

    Olet ihanan rento ja aito kaikissa sisällöissä mitä julkaset someen. Esim tämäkin arkiruokaresepti kaapin perukoilta löydetyistä aineksista. Tällainen reaali arki päivittely on miellyttävän helppoa seurattavaa ? Niin ja kiitos reseptistä, menee testiin porkkanan vaihtuessa bataattiin ??

  • Reply ella 8 tammikuun, 2019 at 9:15 pm

    lisää reseptejä, kiitos? varmasti menee lähipäivinä käyttöön! aion meinaan yrittää vähentää lihansyöntiä ja syön aina kerran viikossa kasviruokaa liharuoan sijasta. tää on siis just hyvä kasvisruoan resepti ?

  • Reply Johanna 9 tammikuun, 2019 at 2:07 pm

    Oon nyt kipeenä ja rupes tekee iha sikana mieli keittoo. Ei ollu nyt tota kookoskermaa, mut mul toimi ilman sitäkin ? Laitoin siis porkkaanaa ja lanttua ja paljo chilii + inkiväärii ? ruoka jutut on just hyvii ?

  • Jätä vastaus