~ Takaisin ~

toukokuu 24, 2018

 

 

Haluaisin taas kirjoittaa.

Joskus piirsin siluetteja – i:n piste oli tähti ja sen alla valui unettomat aamuyöt.

Haluaisin taas kirjoittaa, mutta sanoissani asuu melankolia ja joskus minä pelkään niiden kasvua.

mistä ne tulevat

Rakastin niitä. Rakastin ja elin ja hengitin enkä voinut kuvitellakaan elämääni ilman. Kai se oli syy, miksi käänsin katseeni. Liian tiukassa kiinni, kun olisi pitänyt astella taivaalle. Pilvet tuntuivat niin kevyiltä silloin. Ja silti ne kantoivat.

Haluaisin taas kirjoittaa, punoa ajatusteni sävyjä valkoiselle; tehdä helposta selittämätöntä ja vaikeasta kaunista. Kun hiljaisuus ei kohoa pimeitä seiniä pitkin vaan tanssii pyörähdellen aamuyötä vasten, ehkä joskus jonkun silmille ja ehkä joskus joku juuri ymmärtää. Tuntee ne sanat, kylmän lattian polvien alla.

Päiviä ja vuosia.

Kyllähän se sattui – kyllähän se sattuu, mutta onko siinä juuri syy miksi pitäisi? Mennä takaisin tai palata tai aloittaa alusta, tyhjentää sivut ja pysähtyä. Tarinoita, joiden aluissa on loppu. Jotta muidenkin taruista tulisi totta.

 

Haluaisin taas kirjoittaa.

Ja niin aion tehdä.

 

 

 

Tällä hetkellä…

toukokuu 7, 2018

 

…yksi suurimmista meneillään olevista projekteista on oman asunnon ostaminen, mistä mainitsinkin jo Youtubessa. Meillä kävi uskomattoman hyvä tuuri tämän asian kanssa, ja tällä hetkellä kilpailutetaan lainoja eri pankeilla. Kiinnostaisiko teillä lukea postaus aiheesta?

…mietin melkein päivittäin, mitenhän Veronicalla menee siellä Selviytyjien kuvauksissa. Ihan hullua ajatella, että siellä se painaa menemään juuri tällä hetkellä. Äää, tsemppiä sinne jonnekin viidakon keskelle!

…käytän melkein ainoastaan löysiä housuja. Nyt kun tällaisiin on tottunut, tuntuu kamalalta laittaa tiukat farkut jalkaan! Reisiä ahdistaa ja alkaa heti myös turvottaa, haha.

…on ehkä vähän stressaantunut – tai no, sellainen levoton olo tästä viikosta. Seuraavien päivien ohjelmaan kuuluu kolme keikkaa kolmessa eri kaupungissa (Uusikaupunki-Rovaniemi-Oulu), yhden yhteistyövideon editointi ja lähettäminen asiakkaan tarkistettavaksi sekä kypsyysnäytteen tekeminen Oulun yliopistolla. Kypsärin kirjoittaminenhan ei sinänsä oo mikään vaikea homma, mutta kun kyseessä on vuonna 2015 (jep) kirjoitettu kandidaatintyö, tuntuu kysymyksiin vastaaminen vähän kuumottavalta… Mikähän se mun aihe nyt edes olikaan?

…oon kuitenkin ylpeä siitä, että oon saanut hoidettua paria kouluhommaa eteenpäin. Sain tuossa viime viikolla yhtenä aamuna enemmän aikaiseksi kuin viimeisen vuoden aikana, ja naurettavinta koko hommassa on se, että oon lykännyt näitä rästijuttuja vuodesta 2015, minkä vuoksi niistä on tullut uskomattoman ahdistavia mörköjä. Käytännössä asiat kuitenkin selvisi parissa tunnissa ja vaati parhaimmillaan kahden lauseen mittaisen sähköpostiviestin lähettämisen. Lykkääminen ja välttely eli prokrastinaatio on kyllä kannattavaa hommaa.

…koukutun pikkuhiljaa espresso-pannulla keitettyyn kahviin. Sanoin poikaystävälle, että pärjätään aivan hyvin meän Moccamasterilla, mutta sen jälkeen kun mutteripannu ostettiin talouteen, tavallinen kahvinkeitin on kummasti jäänyt vähemmälle käytölle…

…en seuraa aktiivisesti yhtäkään tv-sarjaa. En edes Selviytyjiä tai Temppareita, joita kaikki muut tuntuvat fiilistelevän. Onko siellä ketään kohtalotovereita?

…suosin paljon mieluummin pyöräilyä kuin julkisilla liikkumista. Okei, oon kyllä pyöräillyt aktiivisesti läpi talven, mutta tällä hetkellä tuntuu etten missään nimessä halua astua ratikkaan. Pyöräilyssä on pelkkiä hyviä puolia: saa raitista ilmaa, pääsee nopeammin määränpäähän, ei tarvitse edes vilkaista aikatauluja, säästää rahaa, ei tule matkapahoinvointia (oon vähän herkkä, heh) ja saa samalla vähän hyötyliikuntaa. Välillä on toki vähän epämiellyttävää, kun ei malta polkea rauhassa (pakko ohittaa vähintään pari ihmistä) ja pienen kisakiihdyttelyn jälkeen tulee pikku hiki päälle. Mutta siinä se – muuten pelkkää plussaa.

…poden pientä kriisiä tämän blogin kanssa, sillä tuntuu, etten saa tänne tarpeeksi kivoja kuvia postauksia varten. Ihailen super paljon esimerkiksi Tickle your fancy ja Annika O. -blogien visuaalisuutta. Toisaalta, kuvathan on vaan se toinen puoli postauksista, ja tekstillä on vähintään yhtä tärkeä rooli. Vai ootteko samaa mieltä?

 

Ps. Tämän postauksen kuva on otettu Tallinnassa, jossa käytiin Jussin kanssa viime viikonloppuna. Vlogi tulossa ensi viikolla :)

Ajatuksia nykyhetkestä ja onnellisuudesta

huhtikuu 17, 2018

Mulla on ollut sellainen tasaisen onnellinen olo viime aikoina, ja koska rakastan analysoida tällaisia asioita, halusin tutkia omia ajatuksiani kirjoittamalla niistä. Mikä tekee mut onnelliseksi just nyt?

Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen, on aika.

Oon onnellisimmillani silloin, kun mulla on paljon vapaa-aikaa, jota kuitenkin rytmittää jotkut sovitut menot ja tapahtumat. Ainakin mun kohdalla luova työ vaatii väljyyttä kalenteriin, sillä stressaavan aikataulun keskellä on vaikeaa saada hyviä ideoita – mutta toisaalta, liika vapaa-aika aiheuttaa usein sen, etten saa asioita aikaiseksi ja tuntuu, etten tee mitään hyödyllistä elämässäni.

Oon itse asiassa ollut lapsesta saakka sellainen omien projektien parissa näpertelijä, mikä näkyi yläasteella ja lukiossa intohimoisena novellien kirjoittamisena, myöhemmin aktiivisena bloggaamisena. Yliopiston ensimmäisten vuosien aikana mun opinnot viivästyivät, koska uhrasin vapaa-aikani tenttiin valmistautumisen sijaan blogipostausten kirjoittamiseen. En myöskään esimerkiksi ottanut kaikkia tarjottuja työvuoroja vastaan ihan vaan siksi, että ylimääräinen aika merkkasi mulle enemmän kuin ylimääräinen raha. Muistan, miten yliopisto-opintojen, osa-aikaisen myyjäntyön ja bloggaamisen keskellä haaveilin siitä, kun joskus olisi vaan aikaa. Ei rahaa, ei mitään luksusta, vaan ihan vaan aikaa.

Mie koen olevani äärimmäisen etuoikeutettu, kun pystyn elättämään itseni työllä, jonka raamit saa itse koota ja asettaa haluamaansa kohtaan. Saan päättää, kuinka kiireinen haluan olla. Jos haluan tykittää neljä videota viikossa ja snäpätä aamusta iltaan, voin tehdä niin. (No joo, taisin kyllä puolivahingossa lopettaa Snapchatin käyttämisen tuossa kuukausi sitten.) Voin pakata kamani ja lähteä kuvaamaan videoita Thaimaahan niin pitkäksi aikaa kun huvittaa. Tykkään herätä aamuisin samoihin aikoihin kuin poikaystäväni, joka lähtee kahdeksan jälkeen töihin, mutta halutessani voisin rytmittää työnteon vaikka aamuyöhön. Tällä hetkellä tuntuu ihan hassulta ajatukselta, että olisin kahdeksasta neljään töissä ja vapaa-aikani sijoittuisi arki-iltoihin ja viikonloppuihin. Ei sillä, että tekisin välttämättä silloin enemmän töitä kuin nyt, ja nykyisin oon usein just viikonloput töissä vetämässä Meet&Greet-tapahtumaa toisella paikkakunnalla – mutta pointti on se, että saan itse tehdä valinnan. Ja vapaus valita omasta ajankäytöstään on ihan parasta.

Seuraavaksi mieleen tulee parisuhde ja ystävät.

Okei, ehkä vähän outoa, että ihmissuhteet tulivat vasta tokana mieleen. Se voi johtua siitä, että mulle on siunaantunut ihan älyttömän ihana parisuhde, jossa meillä on mennyt useamman vuoden ajan tasaisen hyvin. Tai että se on sellainen turvallinen, vakaa voimavara, jonka vaikutus onnellisuuteen on itsestään selvä. Sama homma ystävien kanssa; meidän iso, rovaniemeläislähtöinen tyttöporukka on mulle kuin perhe, eikä se onneksi varsinkaan näin parikymppisenä ole tuonut elämään stressiä, vaan päin vastoin vienyt sitä pois. Tällä hetkellä parisuhteessa on parasta mukava arki, johon kuuluu yhteisiä ruokahetkiä ja Frendien katsomista, tulevaisuuden suunnittelua, reppuselkään nostamista, huolenpitoa, syvällisiä keskusteluja ja paljon meän omia, tyhmiä vitsejä.

Ja sitten ne ihan perusjutut. Se, että kokee pitävänsä oman elämän ohjaksia käsissään. On sopivasti rahaa. Ei ole sairas. Siis vitsi, mulla ei ole ollut yhtään migreenikohtausta neljään kuukauteen ja oon ihan älyttömän kiitollinen siitä. En osaa sanoa, miksi kohtauksia ei ole nyt tullut; viime vuonna niitä tuli muistaakseni neljä kappaletta, noin kolmen kuukauden välein, joten jos kohtausta ei nyt seuraavien viikkojen aikana näy, tauko on pisin pitkään aikaan. Joulukuinen migreeni oli ehdottomasti elämäni kamalin, sillä uusi lääke oli edellistäkin tehottomampi ja perinteisen pääkivusta kärsimisen lisäksi oksentelin viiden tunnin ajan. Pelkäsin uutta kohtausta niin paljon, että kävin tammikuussa jopa pari kertaa vyöhyketerapiassa, vaikken tällaisiin erikoisempiin hoitokeinoihin erityisemmin usko. Joka tapauksessa, oon kiitollinen siitä, ettei migreeniä ole nyt tullut useampaan kuukauteen.

Onnellisuuteen vaikuttaa ehdottomasti myös kaikki yksittäiset tapahtumat ja reissut, jotka on ripoteltu seuraavien kuukausien ajalle ja joista olen innoissaan. Tänä viikonloppuna oon Jyväskylän ja Vääksyn keikkojen lisäksi menossa Ouluun mun kummipojan ristiäisiin (eka kummilapsi, ihanaa!). Ensi viikolla vietetään aikaa mun poikaystävän sukulaisten kanssa täällä Helsingissä.

Ja siis hei, kesä ylipäätään!

Tämä on mun elämäni ensimmäinen kesä Helsingissä ja kuten yhdessä vlogissa sanoinkin, musta tuntuu että nyt vasta sisäistän, kuinka siistiä on asua täällä. Olin toki innoissani, kun muutettiin syksyllä, mutta loppujen lopuksi oon tutkinut kaupunkia erittäin vähän koko talven aikana. En vaan malta odottaa, että ilmat lämpenee vielä hiukan ja pääsen lähtemään spontaanisti yhdille, syömään terassilla, tutustumaan uusiin kaupunginosiin ja pyöräilemään rannalle ottamaan aurinkoa (Hietsu? Missä rannalla täällä ruukataan käydä, haha). Mulla olisi alustavasti suunnitelmissa käydä myös Provinssissa, Ruississa ja Qstockissa, oi että. Tästä kesästä tulee niin hyvä.

Tässä kirjoittaessa tuli sellainen olo, että voisin jatkaa tätä onnellisuuslistaa vaikka kuinka pitkään, mutta ehkä mainitsen enää yhden asian, jotta postaus ei veny älyttömän pitkäksi.

Mut tekee onnelliseksi myös mun työ. Tyytyväisyys omaan tekemiseeni.

Oon yleensä aika kriittinen itseäni kohtaan ja vertaan tekemisiäni helposti muihin. Tuntuu, että pitäisi saada enemmän aikaiseksi. Hukkaan välillä sen punaisen langan enkä tiedä itsekään, mikä on se mun juttu. Tällä hetkellä tunnen kuitenkin sekä sellaista rauhaa että innostusta. Rauhalla tarkoitan sitä, etten stressaa liikaa, innostuksella taas viittaan sellaiseen kipinään ja inspiraatioon. Talvella tein tietoisen päätöksen suhtautua Youtube-videoiden tekemiseen vähän rennommin, sillä tiesin Tubetourin vievän paljon aikaa ja energiaa. Tajusin, ettei mun oikeasti ole mikään pakko tehdä neljää videota viikossa – varsinkaan, jos laatu kärsii määrästä. Kevään aikana oon tehnyt myös vähemmän yhteistöitä, mutta ne jotka valitsin, toteutuivat jotenkin tosi kivasti; helmikuun World Visionin silpomisen vastainen kamppis tuntui tärkeältä, ja maaliskuun Millaisen kuvan annan itsestäni -yhteistyövideo sai uskomattoman ihanan vastaanoton. Tuli sellainen olo, että hahmottaa taas sen, mitä haluaa tehdä: vaikuttaa ja puhua tärkeistä aiheista haastaen samalla itseäni myös videoiden visuaalisen puolen saralla. Viihdyttäminen ja kevyemmät videot ovat toki myös kivoja juttuja, mutta en halua painottaa mun kanavaa pelkästään niihin.

Tähän liittyen päätin toteuttaa yhden pienen haaveen liittyen bodypositivity-videoon, jonka keskiössä olisikin mun seuraajat. Haluan tehdä koostevideon, jossa kymmenet eri näköiset ja kokoiset ihmiset sanovat katsojalle rohkaisevia ja lohduttavia sanoja, ja jonka ihmiset voisivat katsoa Youtubesta silloin, kun oma vartalo ahdistaa. Jos just sie haluat osallistua tähän, voit käydä katsomassa ohjeet tämän vlogin kuvaustekstistä videon alapuolelta. Arvostaisin sitä ihan super paljon! Oon saanut jo nyt yli kymmenen ihanaa videota ja mulla on sellainen olo, että tästä tulee vielä hieno kokonaisuus.

Tuntuu, että pääsin tässä vasta alkuun, mutta ehkä tästä sai jo ihan kivasti jonkinlaisen kurkkauksen mun mielenmaisemaan. Mitä teille kuuluu, mikä tekee just teidät onnelliseksi tällä hetkellä? Löytyykö mitään samoja fiiliksiä kuin mulla?

 

Postauksen kuvat: Sarianna Valkama