Ajatuksia nykyhetkestä ja onnellisuudesta

huhtikuu 17, 2018

Mulla on ollut sellainen tasaisen onnellinen olo viime aikoina, ja koska rakastan analysoida tällaisia asioita, halusin tutkia omia ajatuksiani kirjoittamalla niistä. Mikä tekee mut onnelliseksi just nyt?

Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen, on aika.

Oon onnellisimmillani silloin, kun mulla on paljon vapaa-aikaa, jota kuitenkin rytmittää jotkut sovitut menot ja tapahtumat. Ainakin mun kohdalla luova työ vaatii väljyyttä kalenteriin, sillä stressaavan aikataulun keskellä on vaikeaa saada hyviä ideoita – mutta toisaalta, liika vapaa-aika aiheuttaa usein sen, etten saa asioita aikaiseksi ja tuntuu, etten tee mitään hyödyllistä elämässäni.

Oon itse asiassa ollut lapsesta saakka sellainen omien projektien parissa näpertelijä, mikä näkyi yläasteella ja lukiossa intohimoisena novellien kirjoittamisena, myöhemmin aktiivisena bloggaamisena. Yliopiston ensimmäisten vuosien aikana mun opinnot viivästyivät, koska uhrasin vapaa-aikani tenttiin valmistautumisen sijaan blogipostausten kirjoittamiseen. En myöskään esimerkiksi ottanut kaikkia tarjottuja työvuoroja vastaan ihan vaan siksi, että ylimääräinen aika merkkasi mulle enemmän kuin ylimääräinen raha. Muistan, miten yliopisto-opintojen, osa-aikaisen myyjäntyön ja bloggaamisen keskellä haaveilin siitä, kun joskus olisi vaan aikaa. Ei rahaa, ei mitään luksusta, vaan ihan vaan aikaa.

Mie koen olevani äärimmäisen etuoikeutettu, kun pystyn elättämään itseni työllä, jonka raamit saa itse koota ja asettaa haluamaansa kohtaan. Saan päättää, kuinka kiireinen haluan olla. Jos haluan tykittää neljä videota viikossa ja snäpätä aamusta iltaan, voin tehdä niin. (No joo, taisin kyllä puolivahingossa lopettaa Snapchatin käyttämisen tuossa kuukausi sitten.) Voin pakata kamani ja lähteä kuvaamaan videoita Thaimaahan niin pitkäksi aikaa kun huvittaa. Tykkään herätä aamuisin samoihin aikoihin kuin poikaystäväni, joka lähtee kahdeksan jälkeen töihin, mutta halutessani voisin rytmittää työnteon vaikka aamuyöhön. Tällä hetkellä tuntuu ihan hassulta ajatukselta, että olisin kahdeksasta neljään töissä ja vapaa-aikani sijoittuisi arki-iltoihin ja viikonloppuihin. Ei sillä, että tekisin välttämättä silloin enemmän töitä kuin nyt, ja nykyisin oon usein just viikonloput töissä vetämässä Meet&Greet-tapahtumaa toisella paikkakunnalla – mutta pointti on se, että saan itse tehdä valinnan. Ja vapaus valita omasta ajankäytöstään on ihan parasta.

Seuraavaksi mieleen tulee parisuhde ja ystävät.

Okei, ehkä vähän outoa, että ihmissuhteet tulivat vasta tokana mieleen. Se voi johtua siitä, että mulle on siunaantunut ihan älyttömän ihana parisuhde, jossa meillä on mennyt useamman vuoden ajan tasaisen hyvin. Tai että se on sellainen turvallinen, vakaa voimavara, jonka vaikutus onnellisuuteen on itsestään selvä. Sama homma ystävien kanssa; meidän iso, rovaniemeläislähtöinen tyttöporukka on mulle kuin perhe, eikä se onneksi varsinkaan näin parikymppisenä ole tuonut elämään stressiä, vaan päin vastoin vienyt sitä pois. Tällä hetkellä parisuhteessa on parasta mukava arki, johon kuuluu yhteisiä ruokahetkiä ja Frendien katsomista, tulevaisuuden suunnittelua, reppuselkään nostamista, huolenpitoa, syvällisiä keskusteluja ja paljon meän omia, tyhmiä vitsejä.

Ja sitten ne ihan perusjutut. Se, että kokee pitävänsä oman elämän ohjaksia käsissään. On sopivasti rahaa. Ei ole sairas. Siis vitsi, mulla ei ole ollut yhtään migreenikohtausta neljään kuukauteen ja oon ihan älyttömän kiitollinen siitä. En osaa sanoa, miksi kohtauksia ei ole nyt tullut; viime vuonna niitä tuli muistaakseni neljä kappaletta, noin kolmen kuukauden välein, joten jos kohtausta ei nyt seuraavien viikkojen aikana näy, tauko on pisin pitkään aikaan. Joulukuinen migreeni oli ehdottomasti elämäni kamalin, sillä uusi lääke oli edellistäkin tehottomampi ja perinteisen pääkivusta kärsimisen lisäksi oksentelin viiden tunnin ajan. Pelkäsin uutta kohtausta niin paljon, että kävin tammikuussa jopa pari kertaa vyöhyketerapiassa, vaikken tällaisiin erikoisempiin hoitokeinoihin erityisemmin usko. Joka tapauksessa, oon kiitollinen siitä, ettei migreeniä ole nyt tullut useampaan kuukauteen.

Onnellisuuteen vaikuttaa ehdottomasti myös kaikki yksittäiset tapahtumat ja reissut, jotka on ripoteltu seuraavien kuukausien ajalle ja joista olen innoissaan. Tänä viikonloppuna oon Jyväskylän ja Vääksyn keikkojen lisäksi menossa Ouluun mun kummipojan ristiäisiin (eka kummilapsi, ihanaa!). Ensi viikolla vietetään aikaa mun poikaystävän sukulaisten kanssa täällä Helsingissä.

Ja siis hei, kesä ylipäätään!

Tämä on mun elämäni ensimmäinen kesä Helsingissä ja kuten yhdessä vlogissa sanoinkin, musta tuntuu että nyt vasta sisäistän, kuinka siistiä on asua täällä. Olin toki innoissani, kun muutettiin syksyllä, mutta loppujen lopuksi oon tutkinut kaupunkia erittäin vähän koko talven aikana. En vaan malta odottaa, että ilmat lämpenee vielä hiukan ja pääsen lähtemään spontaanisti yhdille, syömään terassilla, tutustumaan uusiin kaupunginosiin ja pyöräilemään rannalle ottamaan aurinkoa (Hietsu? Missä rannalla täällä ruukataan käydä, haha). Mulla olisi alustavasti suunnitelmissa käydä myös Provinssissa, Ruississa ja Qstockissa, oi että. Tästä kesästä tulee niin hyvä.

Tässä kirjoittaessa tuli sellainen olo, että voisin jatkaa tätä onnellisuuslistaa vaikka kuinka pitkään, mutta ehkä mainitsen enää yhden asian, jotta postaus ei veny älyttömän pitkäksi.

Mut tekee onnelliseksi myös mun työ. Tyytyväisyys omaan tekemiseeni.

Oon yleensä aika kriittinen itseäni kohtaan ja vertaan tekemisiäni helposti muihin. Tuntuu, että pitäisi saada enemmän aikaiseksi. Hukkaan välillä sen punaisen langan enkä tiedä itsekään, mikä on se mun juttu. Tällä hetkellä tunnen kuitenkin sekä sellaista rauhaa että innostusta. Rauhalla tarkoitan sitä, etten stressaa liikaa, innostuksella taas viittaan sellaiseen kipinään ja inspiraatioon. Talvella tein tietoisen päätöksen suhtautua Youtube-videoiden tekemiseen vähän rennommin, sillä tiesin Tubetourin vievän paljon aikaa ja energiaa. Tajusin, ettei mun oikeasti ole mikään pakko tehdä neljää videota viikossa – varsinkaan, jos laatu kärsii määrästä. Kevään aikana oon tehnyt myös vähemmän yhteistöitä, mutta ne jotka valitsin, toteutuivat jotenkin tosi kivasti; helmikuun World Visionin silpomisen vastainen kamppis tuntui tärkeältä, ja maaliskuun Millaisen kuvan annan itsestäni -yhteistyövideo sai uskomattoman ihanan vastaanoton. Tuli sellainen olo, että hahmottaa taas sen, mitä haluaa tehdä: vaikuttaa ja puhua tärkeistä aiheista haastaen samalla itseäni myös videoiden visuaalisen puolen saralla. Viihdyttäminen ja kevyemmät videot ovat toki myös kivoja juttuja, mutta en halua painottaa mun kanavaa pelkästään niihin.

Tähän liittyen päätin toteuttaa yhden pienen haaveen liittyen bodypositivity-videoon, jonka keskiössä olisikin mun seuraajat. Haluan tehdä koostevideon, jossa kymmenet eri näköiset ja kokoiset ihmiset sanovat katsojalle rohkaisevia ja lohduttavia sanoja, ja jonka ihmiset voisivat katsoa Youtubesta silloin, kun oma vartalo ahdistaa. Jos just sie haluat osallistua tähän, voit käydä katsomassa ohjeet tämän vlogin kuvaustekstistä videon alapuolelta. Arvostaisin sitä ihan super paljon! Oon saanut jo nyt yli kymmenen ihanaa videota ja mulla on sellainen olo, että tästä tulee vielä hieno kokonaisuus.

Tuntuu, että pääsin tässä vasta alkuun, mutta ehkä tästä sai jo ihan kivasti jonkinlaisen kurkkauksen mun mielenmaisemaan. Mitä teille kuuluu, mikä tekee just teidät onnelliseksi tällä hetkellä? Löytyykö mitään samoja fiiliksiä kuin mulla?

 

Postauksen kuvat: Sarianna Valkama

Täällä taas!

huhtikuu 10, 2018

 

Heippa kaikki!

Ihanaa päästä vihdoinkin kirjoittamaan teille. Mun piti siis pitää pientä taukoa blogista Tubetourin ajan, mutta breikki venähtikin pienestä pitkäksi. Mutta ei se mitään, täällä ollaan! Näiden kuuden viikon aikana on tapahtunut mm. seuraavia juttuja:

  • Perustin uuden Youtube-kanavan, jonne teen ASMR-rentoutusvideoita (tästä tulee oma postaus myöhemmin).
  • Kävin moikkaamassa perhettä Rovaniemellä ja kuvasin taas puhelimen täyteen videoita meän Lila-colliesta.
  • Olin yhteensä 17 keikalla, joista 14 oli Tubetouriin kuuluvia, 3 tavallisia Meet&Greet-tapahtumia.
  • Kävin meän asuntoa läpi ja myin turhaa tavaraa pois.
  • Kävin Veronican kanssa viikon lomareissulla, jossa ei tehty oikeasti juuri mitään. Oltiin vaan, ah.

Alkukevät on ollut yhtä menoa ja vilskettä, joten nyt tuntuu aivan ihanalta olla kotona. Mulle kuuluu tosi hyvää, ja oikeastaan kun miettii mun tuntemuksia ja mielenmaisemaa viimeisen parin kuukauden ajan, oon ollut yllättävän onnellinen jo pitkään. Mie määrittelen mun onnellisuuden aika pitkälti sillä, oonko ollut ahdistunut vai en, eikä pahoja ahdistuksia ole oikeastaan tullut viime aikoina. En tiedä, johtuuko tämä enemmän siitä, että oon tietoisesti yrittänyt välttää stressiä olemalla itselleni armollinen, vai siitä että oon taas oppinut käsittelemään ikäviä tunteita paremmin – joka tapauksessa tämä mielentila tuntuu hyvältä.

Vaikka lähitulevaisuus on täynnä mukavia asioita, tällä hetkellä en oikeastaan odota mitään. Nykyhetki tuntuu niin kivalta. Oon aina ollut sellainen ihminen, joka fiilistelee arkea, rutiineja sekä kotona olemista, ja tietyssä määrin se on musta hyvä piirre! Osaa nauttia pienistä asioista ja nykyhetkestä, eikä aina haaveile tulevasta. Toki oon innoissaan lähestyvästä kesästä (eka kesä Helsingissä, iik) sekä kaikista kivoista tapahtumista, mutta vitsi mie nautin tästä nykyhetkestäkin niin paljon. Aamukahvit omalla työpisteellä, kämpän siivoilu ja iltaruoan kokkailu poikaystävälle.

Pahoittelut vielä niille, jotka on ehkä odottaneet postauksia – vai huomasiko kukaan edes, ettei niitä tullut? Joka tapauksessa, kiitos paljon että luit tämän tekstin ja heitähän kommentteihin postaustoiveita, jos sellaisia on. Yritän bloggailla taas aktiivisemmin, joten olisi kiva saada ideoita ja kuulla, mitä haluaisitte lukea. Ihanaa päivää ja palataan pian ❤

 

Postauksen kuva: Paula Kesäläinen

#ouluspora

helmikuu 21, 2018

Yhteistyössä Oulun yliopisto & Oulun kaupunki.

Viime viikolla vietin ehkä elämäni erikoisimman ystävänpäivän: hengailin mulle entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa hampurilaisia syöden ja yliopistossa opiskelemisesta jutellen. Okei, ei ehkä kuulosta niin oudolta – mutta jos tähän lisätään se, että kaikki tapahtui liikkuvassa raitiovaunussa, alkaa kuulostaa erikoiselta :D

Kyseessä oli siis Oulun kaupungin ja Oulun yliopiston ystävänpäivätapahtuma Ouluspora-nimisessä raitiovaunussa, joka liikkuu tänä talvena ja keväänä ympäri Helsinkiä. Tapahtuma oli suunnattu lukioikäisille, ja mukana oli yliopiston puolesta eri alojen opiskelijoita, joiden kanssa saattoi keskustella ajon aikana omista tulevaisuuden suunnitelmista. Olin tässä mukana siksi, että vuosi sitten tein yhteistyötä Oulun yliopiston kanssa kuvaamalla videon nimeltä ”Millaista yliopistossa opiskelu on”. Videolla kerroin mun opiskeluista sekä mm. siitä, miksi hain suomen kielen linjalle ja miten yliopisto eroaa lukiosta.

Mulla vähän jännitti, miltä tuo raitiovaunussa (”spora” tuntuu vielä liian helsinkiläiseltä, haha) hengaileminen tuntuu, mutta kaikki meni hyvin ja aika vierähti super nopeasti! En tiiä, kuinka moni teistä helsinkiläisistä lukijoista on nähnyt tämän Oulusporan, mutta se on ilmestynyt ratikkalinjoille joulukuussa ja jatkaa matkaansa aina kesäkuuhun saakka, jolloin 1.6. siellä vietetään ystävänpäivän tapaan jälleen tapahtumaa – tällä kertaa siellä on tosin esiintymässä ihana Ellinoora!

Mun lempparijutut tuolla raitiovaunussa oli istuinpäälliset, jossa luki oululaisittain mm. ”ylläällä” ja ”pannaani” – oon tehnyt videon nimeltä ”Viisi oudointa asiaa Oulun murteessa”, ja edelleen fanitan noita ihme vääntelyitä.

Mun rooli oli tosiaan viettää aikaa osallistujien kanssa ja kertoa, millaista suomen kielen opiskelu on ollut. Mie myös tunsin empatiaa lukiolaisia kohtaan, sillä muistan, miten jännää se tulevaisuuden maalailu ja opiskelupaikkoihin tutustuminen oli. Jos sieltä löytyy ketään, joka miettii tällä hetkellä johonkin kouluun hakemista, suosittelen kokeilemaan Uratestiä ja Urapolkua. Uratesti on perinteinen testi, jossa vastataan 20 kysymykseen, ja testi tarjoaa vastausten perusteella sopivimmat tutkinto-ohjelmat. Urapolku taas sopii, jos tiedät suunnilleen, millaisia työtehtäviä haluaisit tulevaisuudessa tehdä. Mie itse löysin suomen kielen linjan siten, että aloin haravoida eri vaihtoehtoja, jotka liittyisivät jollain tapaa kirjoittamiseen. Mutta muistan kyllä, että vielä lukion alussa harkitsin mm. pyrkiväni lennonjohtoon töihin! En ookaan varmaan koskaan kertonut tästä.

Olin tosi mielelläni tässä kampanjassa myös sen vuoksi, että viiden vuoden aikana Oulu sai kaupunkina aika vahvan paikan mun sydämessä. Mie koen, että kasvoin siellä aikuiseksi, sain hirveästi kokemuksia ja löysin vieläpä oman rakkaankin Torinrannasta. Okei, voi olla hiukan ristiriitaista, että itse just muutin Helsinkiin, mutta lähtö ei johtunut siitä, etten ois tykännyt Oulusta. Enemmänkin se johtui siitä, että haluan nähdä maailmaa, ennen kuin mahdollisesti palaan sinne elämään perhe-elämää. Oulu on musta ihanan kokoinen paikka, sieltä löytyi ainakin mulle kaikki tarvittava, ja opiskelukaupunkina se toimi mun kohdalla hyvin just siksi, ettei se ole liian iso. Et tavallaan huku massaan, vaan tutustut helposti ihmisiin, mikäli kaipaat uusia ystäviä. Plussaa myös vuokrahinnoista; meän edellinen kämppä esimerkiksi oli aika uusi, 70 neliöinen saunalla ja parvekkeella, mutta vuokra oli 880 e. Helsingin keskustassa saisi samanlaisesta maksaa pikkuriikkisen enemmän…

Mutta tällaista tällä kertaa! Jos haluat käydä tutustumassa Oulun yliopiston eri aloihin videoiden muodossa, linkki heidän soittolistalle löytyy tästä (lisää vlogeja eri opintoaloilta on ilmeisesti tulossa pian lisää).

Ihanaa päivää :)

Postauksen kuvat: Joanna