Mitä mulle kuuluu tänään?

5 elokuun, 2018

Siis mihin nämä viikot vierähtää?

Tuntuu, että heinäkuu vaan helähti ohi. Toisaalta, kyllä sitä tuli reissattuakin; käytiin Turussa Ruisrockissa, Uudessakaupungissa mökillä, Joensuussa sukuloimassa, Rovaniemellä kaverin synttäreillä ja Oulussa Qstockissa. Pidin vahingossa-tahallaan pienen lomankin enkä julkaissut pääkanavalle videoita kolmeen viikkoon. Olin ennen kesää päättänyt, etten päätä mitään tiettyä loma-aikaa, jonka ilmoitan ihmisille (olisin saanut revittyä siitäkin jonkinlaiset paineet, haha) vaan pidän vapaata, jos ja kun tuntuu siltä. Tämä oli kyllä hyvä ratkaisu! Missään some-kiellossa en ollut (tein useamman ASMR-videon, päivitin Instagramia, vastailin sähköposteihin ja kirjoitin tänne blogiin), mutta tein kuitenkin huomattavasti vähemmän sisältöä kuin normaalisti. Oli ihana keskittyä ihmisiin ja asioiden tekemiseen. Kävin paljon uimassa, pelasin biitsiä, istuin terasseilla ja olin spontaani.

Tällä viikolla palasin taas pääkanavan pariin ja julkaisin heti kaksi uutta videota (klik). Jännitti vähän, löytääkö ihmiset vielä tauon jälkeen videoiden pariin. Eka video sai kivasti näyttöjä, toinen ei mitenkään hurjasti – hassua, miten nuo luvut vaihtelee. Joka tapauksessa on hyvä fiilis näistä hommista, kiva päästä toteuttamaan kaikkia kesällä syntyneitä ideoita.

Tänä viikonloppuna oli jälleen pienen reissun paikka, sillä käytiin meän tyttöjen kanssa Tampereella viettämässä laatuaikaa yhdessä. Yksi kymmenestä, Taija, asuu siis Tampereella, ja lähdettiin kolmen muun kanssa Taijan luokse perjantaina.

Viikonlopun aikana käytiin syömässä ravintola Muusassa (yhteistyö), käveltiin ympäri kaupunkia, uitiin monta kertaa, tilattiin satasella sushia ja juteltiin paljon kaikesta. Mulle on aina vähän se ja sama sille, mitä me yhdessä tehdään, sillä mulle tärkeintä on aina meän keskustelut. Saan niistä niin paljon irti, eikä oo montaa ihmistä, jotka on niin samalla aaltopituudella mun kanssa kuin nuo tytöt. Joskus puhuttiin paljon parisuhteista, mutta meän viimeisin trendi on kyllä ollut perhekeskustelut. Jotenkin tuntuu että omista vanhemmista, lapsuudesta ja kipukohdista voisi jauhaa tuntitolkulla – ehkä se liittyy siihen, että osalla meistä on jo omia lapsia ja osalla perheen perustaminen on mielessä. Sitä alkaa pohdiskelemaan muutoksia oman menneisyyden ja kokemusten kautta.

Nyt on sunnuntai, palasin tänään takaisin Helsinkiin ja ensi viikko on kesän ensimmäinen, jonka vietän kokonaan kotona!! Oon uskomattoman innoissaan tästä, hah. On ollut ihanaa matkustella, mutta ah mie nautin täysillä kun saan siivota kämpän kuntoon, suunnitella syksyn työjuttuja ja kuvata uusia videoita. En oo myöskään treenannut kesäkuun jälkeen kuin kerran, joten olisi aika jees palata myös liikkumisen pariin.

Oon voinut viime aikoina hyvin, ja toivon koko sydämestäni, että tämä hyvä olo jatkuu syksyllä. Unelmoin siitä, että tästä talvesta tulisi erityinen; sellainen, ettei pimeys masenna, kylmyys lamaannuta ja stressi ahdista. Haluaisin kesä-minää ensi talveen. Että tekisin asioita, näkisin ihmisiä, tekisin asioita jotka tekee onnelliseksi ja muistaisin, että asioilla on tapana järjestyä. Nyt on sellainen olo :)

Ei kommentteja

Jätä vastaus