Mieli kuin tuuliviiri

kesäkuu 4, 2018

Hei sinä. Saanko vähän avautua ja höpötellä?

Oon taas viime aikoina todennut olevani melekonen tuuliviiri. Mun mielialat ja sellainen fiilis elämästä saattaa heitellä monta kertaa viikossa – ja jopa päivässä. Eihän tämä mikään uutinen sinänsä ole, koska mie oon aina ollut sellainen, joka tuntee erilaiset tunteet tosi voimakkaasti. Kun oon onnellinen, en voi pidätellä itseäni pomppimasta ympäriinsä, ja esimerkiksi itkuinen olo tai vihapuuska yleensä katoaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin. (Onneksi, hah.)

Vain vähän aikaa sitten fiilistelin mun poikaystävälle, kuinka hyvä olo mulla on videoiden tekemisestä ja tuntui, että sekä ideat että toteutukset toimivat. Tässä viime viikkojen aikana mulla on kuitenkin ollut taas sellaisia päiviä, jolloin monet asiat tuntuvat vakavemmilta kuin oikeasti ovat. Saatan esimerkiksi panikoida etukäteen tulevan viikon kiireistä aikataulua tai murehtia sitä, teenkö tarpeeksi hyvää sisältöä mun seuraajille. Musta tuntuu, ettei moni välttämättä tiedä, että mulla saattaa stressata pienet näyttökerrat tai jos en onnistunut jossain videossa niin hyvin kuin toivoin.

Oon kyllä myös tosi fiiliksissä aina kaikista työjutuista, eli hyviäkin hetkiäkin on joka päivä! Pointti on, että mulla ärsyttää se, että ylipäätään annan tuollaisille ulkopuolisille ja suoraan sanottuna aika turhille asioille painoarvoa stressaamalla niistä. En halua, että onnellisuus on riippuvainen asioista, joilla ei oikeasti pitkällä tähtäimellä ole juuri mitään merkitystä.

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo viime viikolla, jolloin olin turhautunut näihin mielialojen heittoihin. Tänään, kun palasin tekstin pariin, huomasin kuitenkin olotilan olevan aivan erilainen. Stressikuopasta on selvästi noustu ylöspäin, ja on sellainen taistelijaolo – samat kiireet odottavat mua edelleen, mutta nyt tuntuu, että pystyn kyllä hoitamaan kaiken. Lueskelin juuri myös Instagram Directiä, joista löytyi muutama aivan ihana viesti aikuisilta seuraajilta. Niiden myötä tuli taas sellainen olo, että turhaan miekin stressaan jotain näyttökertoja – ei niillä oikeasti ole mitään väliä, jos yksikin ihminen kertoo inspiroituneensa mun sanoista tai saaneensa voimaa mun videosta.

Loppujen lopuksi pitkällä tähtäimellä oon voinut hyvin, ja tällaisiin mielialan heittelyihin pitäisi aina vaan suhtautua ajattelemalla, että huonot tuntemukset ovat yleensä aina ohimeneviä – ja joskus vilkaisu kalenteriin paljastaa, että perkele menkathan ne on kohta alkamassa, haha. Ainakin mun kohdalla tietty aika kierrosta on usein sellainen, että saatan lillua apeassa olossa ilman kunnon syytä.

Pysyttekö te samaistumaan tällaisiin tunteiden heijauksiin? Vaihteleeko teilläkin mieliala välillä jopa monta kertaa päivässä, vai ootteko sellaisia tasaisia tyyppejä?

Kuvat: Annieveliina

 

18 Kommenttia

  • Reply 16 v. tyttö kesäkuu 4, 2018 at 2:52 pm

    Todellakin pystyn samaistumaan! Hyvä postaus <3

  • Reply H kesäkuu 4, 2018 at 2:52 pm

    H

  • Reply Karita kesäkuu 4, 2018 at 3:12 pm

    Itse olen huomannut, että jos en pääse luontoon liikkumaan tai tekemään mielekkäitä asioita kuten valokuvaamaan vähän aikaan, niin itsestäni tulee oikea äkäpussi. En edes itse välillä huomaa että mikä muo vaivaa, mutta kiukuttelen kaikesta turhasta ja olen pahalla päällä. Ei pitäisi jumahtaa neljän seinän sisälle liian pitkäksi aikaa. Sitä alkaa mielialat heittelemään kummasti. No, osaksi mielialanvaihtelut johtuvat varmasti myös mt-ongelmista, mistä ei nyt tässä kommentissa sen enempää, haha. Muista antaa itsesi levätä, tee asioita joista nautit ja lähde ihan vaan vaikka metsään kävelemään. Luonto tekee ihmeitä ihmismielelle. Ihanaa kesän alkua sulle Sita. <3

    • Reply Sita Salminen kesäkuu 4, 2018 at 7:32 pm

      Kiitos paljon kommentista Karita 😘 Tuo on kyllä ihan totta. Mulla kans liikkuminen vaikuttaa tosi paljon – ja ihmisten seura! Asiat asettuu oikeisiin mittasuhteisiin, kun pääsee juttelemaan muiden kanssa. Kiitos, mie lupaan ❤ Samoin sinne!

  • Reply Judi kesäkuu 4, 2018 at 3:33 pm

    En todellakaan oo tasanen tyyppi. Samaistun tosi paljo tuohon tuuliviirihommaan. Teen myös päätökset tosi fiiliksen pohjalta, minkä takia en saa tehtyä asioita jos ei vaan oo fiilistä. :D Mun mieliala saattaa vaihtua ihan sekunnissa, ihan niiku painais jostai napista ja heti mun mieli vaihtuu niiku taikaiskusta.

    • Reply Sita Salminen kesäkuu 4, 2018 at 7:29 pm

      Just tämä! Ihana kuulla, etten oo ainoa 😄❤

  • Reply Iitu Sipilä kesäkuu 4, 2018 at 6:07 pm

    Pystyn hyvin samaistumaan noihin mielialan vaihteluihin. Minulla vaihtelee mielialat monta kertaa päivässäkin. Itsekin stressaan aika turhista asioista ja annan niille liikaa painoarvoa mun elämässä.🙌🏻 Pitäisi vaan muistaa, ettei niillä ole pitkällä tähtäimellä juuri mitään merkitystä. Sulla on ihania ajatuksia Sita!💛

    • Reply Sita Salminen kesäkuu 4, 2018 at 7:33 pm

      Ihana Iitu, kiitos hirveästi kommentista ❤

  • Reply Nimetön kesäkuu 4, 2018 at 7:06 pm

    En voi puhua kuin omasta puolesta ja vain toivoa, että mahdollisimman moni yhtyy munmielipiteeseen. Vaikka mä miten tykkään katsoa sun videoita, kuunnella sun höpöttelyjä igssä tai lukea sun blogia, mulle tärkeintä on se, ettei sisällön tuottaminen tuota sulle liikaa harmia.

    Vähän samanlainen efekti, jos saan itsetehdyn lahjan, ja samalla kuulen, miten paljon päänvaivaa, ongelmia ja tuskaa sen saaminen valmiiksi on tekijälle tuottanut. Siihen haluaa sanoa vaan, että ei sun ois tarvinnu, koska olisin halunnut säästää toisen niiltä inhottavilta tunteilta, joita se joutu kokemaan mun takia. Mulle on tärkeämpää se, että se toinen voi hyvin kuin se, että oon saanut kivan lahjan.

    Jotenkin samaa toivon myös sulta: tee asioita siten, kun ne tuntuu susta hyvältä äläkä tee, jos susta ei tunnu se hyvältä. Silloin, ainakin itse, tuun iloseksi. Haluan, että sulla on kaikki hyvin ja teet näitä juttuja hyvällä mielellä, koska haluat tehdä. Ei sen takia, et joku muu tai seuraajat haluaa sun tekevän niin. Huonot fiililset on ok ja sallittuja – ennen kaikkea terveellisiä – mut niitä fiiliksiä kannattaa kuunnella. Ei tehdä väkisin. Kaiken aa ja oo on oma hyvinvointi, mistä voi olla vaikeeta pitää kiinni tollasessa työsssä, kun paineet tehdä ja tuottaa on ulkopuolelta suuret.

    • Reply Sita Salminen kesäkuu 4, 2018 at 7:28 pm

      Kiitos ihan hirveästi sun sanoista, välittyi kyllä ihan uskomattoman välittävä ja ystävällinen kuva susta ihan vaan kommentin perusteella. Kiitollinen olo, että noin ihanasti ajatteleva ihminen on vaivautunut kirjoittamaan mulle 😊 Tekee kyllä hyvää kuulla sun sanat, muistuttaa hyvin siitä, kuinka kivoja ihmisiä siellä mua seurailee. Niinhän se pitäisi aina olla, että tekee sitä mikä tuntuu hyvältä, mutta ihmeen helposti sitä alkaa vertaamaan juttujaan ja esimerkiksi lukujaan muihin. Ehkä itse sisällön tekeminen ei ole niinkään ongelma – mie rakastan tätä hommaa koko sydämestäni – vaan just se, että alkaa miettiä liikaa siihen liittyviä asioita tai on muuten vaan kiirettä. Kun opiskelin, stressasin koulujuttuja ja kun olin töissä, murehdin työjuttuja, eli ehkä oon myös vaan luonteeltani tällainen turhanmiettijä 😁

      Kiitos vielä super paljon kommentista, mie lupaan muistaa sun viisaat sanat ensi kerralla kun tulee mietittyä liikaa ❤ Haleja missä ikinä ootkin! Oot ihana ihminen.

    • Reply Narri kesäkuu 8, 2018 at 8:51 am

      Ihana kommentti ❤ oon itekki fiilistelly tuota ettei väkisin kannata puurtaa. Kaikkea hyvää Sulle Nimetön ja Sitalle :)

  • Reply Elina :) kesäkuu 4, 2018 at 9:26 pm

    En tosiaankaan ole tasainen tyyppi! Mielialat heilahtelee välillä tosi paljon! Oon kans semmonen tyyppi, joka tuntee kaikki tunteet tosi voimakkaasti. Ja tuohonkin voin samaistua, että jossain vaiheessa kuukautiskiertoa on se vaihe, milloin mielialat vaihtelee ja saattaa olla tosikin masentunut olo ja kaikki ärsyttää. Yleensä jonkun verran ennen menkkoja. Tällä hetkellä mulla on koko ajan laiska olo ja tosi moni asia stressaa. Raha-asiat, menkat, tulevat reissut ja tää koko kesä, vaikka mulla on oikeesti ihan superkivoja juttuja tulossa ja tosi paljon, mutta silti, kaikki vaan stressaa. Oon tosi kova stressaamaan. Välillä tulee stressattua liikaakin, ja välillä saattaa tuntua, että koko elämä kaatuu johonkin pikkujuttuun, vaikka oikeastihan me selvitään kaikesta. Jos mietin omaakin elämää, niin oon selvinnyt vaikka mistä. Pitäs vaan muistaa se sillon kun tuntuu, että kaikki kaatuu siihen pikku asiaan. ;) Mutta kiitti Sita, oot ihana kun teet niin kivoja videoita ja blogipostauksia. Sun instakuvia on kans kiva katsella, sillä tykkään paljon kuvista ja on kiva nähdä niin inspiroivia kuvia :)

  • Reply Pinja Pentinmäki kesäkuu 5, 2018 at 9:47 am

    Hyvä teksti Sita ❤ Pystyn samaistumaan sata prossaa jokaiseen sanaan. Aihe on itelle just tänä keväänä ollu tosi ajankohtanen ja tuntuu, että kaikki pienet ja turhatkin stressitekijät saa mut ihan sekasin. Niinkun sanoit, onneksi jokainen päivä sisältää kuitenkin niitä hyviä hetkiä! Tsemppiä tulevaan 😘 Omasta mielestä oot alusta saakka tehny hyvää sisältöä siksi jaksankin sua seurailla päivästä toiseen. 😊

  • Reply Aino kesäkuu 6, 2018 at 9:52 am

    Moikka Sita! Ekana valtava kiitos kaikesta mitä teet, oot aivan mahtava tyyppi😊 Onnistut aina piristämään päivää kun sun videoita kattoo/lukee postauksia. Joten suuri kiitos sulle💕 Mut nyt asiaan! Ite oon ihan samanlainen etukäteen stressaaja ja murehtija. Koen kans kaikki tunteet tosi vahvasti ja mielialatkin vaihtelee paljon ja joskus tosi useinkin. Joidenkin mielestä vahva tunteiden kokeminen ja mielialan vaihtelu on ns ”paha juttu” mutta ite ajattelen et tää tunteellisuus on enemmänkin positiivista, (vaikkakin rankkaa välillä..) eipä oo ainakaan elämässä tylsää ikinä😅 Tsemppiä kaikkeen tulevaan ja hyvää kesää sulle😊

  • Reply Katrianna kesäkuu 6, 2018 at 3:50 pm

    Moro! Hyvin harvoin mulla on päivää jolloin ei mielialat vaihtelisi eli ymmärrän. Hassua kyllä silloinkin kun on haikee ja surullinen mieli niin osaan nauttia siitäkin, silloin vaan pitää elää niiden tunteiden mukaan, hah tätä on niin hankala selittää.. Sun videoita on ihana seurailla, oot niin aidon oloinen ja tuot myös vakavemmat asiat hyvin esille. Ja sun ASMR videot auttaa joka kerta nukahtamaan, ihan parhaita <3

  • Reply Emppuliini0312 kesäkuu 26, 2018 at 10:25 pm

    Pystyn samaistumaan! Hyviä postauksia!❤☺

  • Reply Otto kesäkuu 27, 2018 at 4:25 am

    ihania kuvia :)

  • Jätä vastaus