50 eettistä ja ekologista lahjaideaa

16 joulukuun, 2018

 

Moikka kaikki!

Joulu lähestyy, ja sen myötä myös lahjapaniikki. Ei haluttaisi ostaa turhaa krääsää ja ilmastonmuutos ahdistaa – mutta ei haluttaisi jättää rakkaita ilman lahjojakaan. Eipä hättää, tässä mun ja seuraajien kokoama lista erilaisista eettisistä tai ekologisista lahjoista. Kiitos kaikille, jotka jättivät oman vinkkinsä Instagramissa – ja toivottavasti tästä on apua jollekin!

 

1. ”Toisenlainen lahja” eli lahjoitus hyväntekeväisyyteen. Aina ajankohtainen lahja, jota mie haluan suositella! Lahjoita kätevästi netin kautta esimerkiksi täällä: Pelastakaa lapset, Toisenlainen lahja, Unicef ja Naisten pankki.

2. Palasaippuat tai palahoitoaine. Esimerkiksi suomalainen Famo valmistaa käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa, joka sopii myös hajuherkille. Famon hoitoainepala on mun lemppari; ihan uskomattoman tehokas siloittamaan hiukset ihanan pehmeiksi – ja lisäksi tosi riittoisa.

3. Puinen hammasharja tai tiskiharja. Käytännöllisyyttä arvostavalle lahjansaajalle! Muovin korvaaminen puulla on usein ekologisempaa, ja esimerkiksi tiskiharja muuttuu pitkäikäisemmäksi: muovinen heitetään kokonaan roskiin, mutta puinen tai kuminen versio säilyy hyvänä vaihtopään ansiosta.

4. Itse tehty lahjakortti: Hieronta. Aika monella meistä on niska-hartiajumeja, joten mikäs parempaa kuin tarjoutua auttamaan niiden avaamisessa! Myös jalkahieronta on hyvä vaihtoehto (voit järjestää myös pienen jalkakylvyn ennen hierontaa).

5. Kestojuomapullo tai kestomuki. Esimerkiksi myydyistä Meribottles-pulloista lahjoitetaan 1 e merten pelastamiseksi. KeepCup-kestomukien plussapuoli on se, että yritys myy myös irtokansia ja muita osia. Ei tarvitse osaa kokonaan uutta mukia, jos kansi esimerkiksi katoaa tai hajoaa.

6. Itse tehty ruoka. Lasipurkki on aina kaunis paketti: säästä esim. tyhjäksi syöty salsa- tai suolakurkkupurkki, pese ja kuivaa huolellisesti. Mikäli et jaksa olla kokki kolomosena, voit myös koota vaikkapa Parrot’sin irtolaareista ihanan sekoituksen suklaa- ja jogurttipäällysteisiä herkkuja tai maustettuja pähkinöitä.

7. Äänikirja – mahtava aineeton lahja. Voit ostaa yksittäisen äänikirjan sijaan myös muutaman kuukauden kuunteluoikeuden äänikirja-sovellukseen, jolloin ahkera lukija – tai siis kuuntelija pääsee nauttimaan useastakin tarinasta.

8. Lahjakortti joogastudioon, kuntosalille tai tanssikurssille. Liikunta on terveellinen ja aineeton lahja. Halvempi versio: tarjoudu lenkkiseuraksi kerran viikossa tai lupaudu treenitsemppariksi salille.

9. Kestopilli. Muovipillit ovat turhahkoa kertakäyttö-jätettä, mutta metallinen kestopilli on super hieno ja pitkäikäinen! Netissä esim. Ekokivasta.

10. Kissakummius. Hyväntekeväisyys-lahjoitus kissarakkaalle esim. Kseyn tai Kissakoti Kattilan sivuilla.

11. Itse tehty lahjakortti: kotityöt. Kiireisessä arjessa apu saattaa olla kultaakin kalliimpaa. Sopii myös aikuiselta aikuiselle – tarjoa siivous- tai kokkausapua esimerkiksi lapsiperheen äidille.

12. Kestohedelmäpussi. Ei enää kertakäyttöisiä muovipusseja! Ostettavissa esim. Punaisen ristin verkkokaupasta.

13. Kokemuslahja. Ainakin mie oon alkanut arvostamaan kokemuksia materian yli. Tykkäisikö lahjansaaja esimerkiksi seikkailupuistossa kiipeilystä tai jopa benji-hypystä?

14. Pidennä vaatteiden käyttöikää Arkivella. Arkivé on vaatteiden ja jalkineiden huoltoon ja ylläpitoon keskittynyt tietokanava. Kokoamme tietoa vaatetus- ja jalkinemateriaaleista sekä niihin liittyvistä ominaisuuksista. Arkivén tuotevalikoimaan voit suhtautua täydellisenä vaatteiden ja jalkineiden huoltokokoelmana, josta voit valita juuri sinun vaatekaappiasi parhaiten palvelevat tuotteet.”

15. Itse tehty lahjakortti: yhteinen aika. Lupaa viettää laatuaikaa lahjansaajan toivomalla tavalla.

16. Sanomalehden e-tilaus. Aineeton lahja, joka myös sivistää.

17. Lil plot eli kasvata oma puu. Verkkokaupasta voit tilata starttipaketin postitse. ”Puun istuttaminen on yksinkertainen keino auttaa maapallon nykytilaa ja kompensoida hiilijalanjälkeä. Voit aloittaa kasvattamaan puutasi ikkunalaudalla ja mikäli haluat voit siirtää sen ulos haluamallasi hetkellä.”

18. Adoben editointiohjelmat. Jos lahjansaaja tekee videoita, tykkää editoida kuvia tai haaveilee graafikon urasta, Adoben ohjelmien lisenssimaksu voisi olla käytännöllinen piristys. Opiskelijasähköpostilla saa halvemman hinnan!

19. Itse tehty kuorinta. Valmista esim. appelsiinikuorinta-aine ja purkita tyhjään lasipurkkiin.

20. Kasvisruokakirja. Sopii vegaanille, mutta myös sekasyöjälle!

21. Museokortti tai muu taidekortti. Aineeton lahja, joka saa tutustumaan kulttuuriin.

22. Itse ommeltu hiusdonitsi tai panta. Käytännöllinen ja muodikas lahja. Donitsin ohje täällä, pannan täällä.

23. Vegaanista suklaata. Suklaa on perinteinen jouluherkku, mutta usein vähän ekologisempi vegaanisena.

24. Safety razor. Teräs korvaa kertakäyttöisen muovin. Ja nää on hienoja!

25. Itse virkattu lahja, esimerkiksi sisustuskori tai tiskirätti. Ekologinen tiskirätti syntyy esim. tällä ohjeella.

 

26. Kirje, jossa kerrot mistä pidät lahjansaajassa. Oon itse pyytänyt tällaisen synttärilahjaksi poikaystävältä jo kahtena vuonna. Sanoja ja tunteita ei rahalla saa – ja mie rakastan liikuttua, haha.

27. Thinktodaydesign-tuotteet. Tämän yrityksen korut, sisustusesineet ja muut tuotteet valmistetaan hyödyntämällä eri alojen käyttökelpoinen ylijäämämateriaali uudelleen.

28. Pyykkietikka tai jokin ekologinen puhdistusaine. Pürin verkkokaupassa on myynnissä useita erilaisia tuotteita.

29. Itse tehty dödö. Ei muovia tai alumiinia. Oon kuullut, että tämä toimii jopa paremmin kuin kaupasta ostetut!

30. Lahjakortti ekologiseen ravintolaan.

31. Kuukuppi. Maaaailman paras keksintö, joka sopii monelle kuukautisilla siunatuille. Ekologinen ja pitkäikäinen – ja löytyy myös ihanissa väreissä. Näitä valmistaa mm. Lunette.

32. Itse tehty lahjakortti: kasvohoito. Hyödynnä sun olemassa olevia tuotteita ja järjestä lahjansaajalle hemmotteluilta. Hämärä valo, vähän kynttilöitä ja taustamusiikkia sekä teetä tai herkkuja kasvohoidon päätteeksi.

33. Poista lahjansaajan hiilijalanjälki. Lahjoita esimerkiksi Choose today -sivulla.

34. Vastuullinen urheiluvaate. Kivat vaatteet motivoi treenaamaan – ja niistäkin löytyy ekologisia vaihtoehtoja. Ekohelsinki-verkkokaupassa useita merkkejä.

35. Korillinen vegetuotteita. Kokoa esimerkiksi Ruohonjuuren valikoimasta erilaisia luomu- tai vegetuotteita, joita lahjansaaja pääsee testaamaan.

36. Lapsenhoitoapu. Musta on muutenkin ihana auttaa lapsen saaneita ystäviäni tarjoamalla hoitoapua – kaikki äidit tarvitsevat myös omaa aikaa.

37. Lainaa pino kirjoja kirjastosta. Jos lahjansaaja on nopea lukemaan, hän ehtii kuukaudessa lukea useammankin teoksen – eikä tarvitse ostaa materiaa.

38. Itse tehty kauratyyny. Ohje esimerkiksi täällä.

39. Lahjakortti ekologiseen siivouspalveluun. Esim. Aratto-palvelun vegaanisissa puhdistustuotteissa käytetyt raaka-aineet ovat kasvi- tai mineraalipohjaisia ja biohajoavia.

40. Guppyfriend-mikromuovipesupussi. Auttaa keräämään vaatteista irtoavat haitalliset mikromuovit. Myydään mm. Partioaitassa.

41. Kasvohoitolahjakortti. Plussaa, jos kaupungistasi löytyy luonnonkosmetiikkaa suosiva kauneushoitola.

42. Zero waste -kirja. Kannustaa kierrätykseen ja järkevämpään kuluttamiseen. Löytyy mm. Otso Sillanaukeen kirjoittamana.

43. Lahjat kirppareilta. Etsi esimerkiksi hyväkuntoisia kirjoja, astioita tai vaatteita.

44. Pala ikimetsää Luonnonperintösäätiöltä. Aineeton lahja, joka tekee hyvää luonnolle. Lahjoita täällä.

45. Hyödynnä sun taitoja. Osaatko esimerkiksi meikata, laittaa hiuksia, huoltaa pyörän tai asentaa lampun? Lupaa auttaa lahjansaajaa jossain asiassa.

46. Elokuvaliput. Kyllä te tiiätte!

47. Eettiset vaatteet. Näitä myy mm. Nudge ja Ekohelsinki – lisäksi voit ostaa vintagea esimerkiksi Radhicasta.

48. Spotify Prerium. Voit lisenssin lisäksi tehdä soittolistan teidän muistobiiseistä tai kertoa sun tuntemuksista laulun nimillä.

49. Suomalaista luonnonkosmetiikkaa. Esimerkiksi Atopik tai uudehko INARI.

50. Kirjoita teidän tarinanne ihanine muistoineen. Käytä mielikuvitustasi; voit esimerkiksi tehdä sähköisen esityksen, johon liität myös kuvia ja muistoja herättäviä biisejä.

 

Hox! Myös lahjojen paketoinnilla voi tehdä ekotekoja. Tässäpä Instagramista ihanan @roskapuhetta-käyttäjän ajatuksia:

Joulun aikana syntyy tavallista enemmän roskaa. Suosi paketoinnissa kierrätysmateriaaleja (esim. sanomalehtiä ja vanhoja kirjojen sivuja) ja pakkaa lahjat niin että ne ovat helposti avattavissa ja materiaalit uudelleen käytettävissä. Lahjanarun voi avata ilman leikkaamista ja laittaa säästöön seuraavaa pakettia varten. Paperikassit ovat mielestäni kiva vaihtoehto, koska ne ovat kestäviä, helppo käyttää uudestaan ja lopulta kierrätettävissä. Muista pitää joulunakin huolta kierrätyksestä. ? Lahjapaperit eivät kuulu paperinkeräykseen vaan sekajätteeseen!

 

Löytyykö sulta jokin lahjavinkki, joka ei ollut listalla? Jätä kommentti! Olisi myös ihana kuulla, pidittekö tästä postauksesta – tai mitä te aiotte ostaa läheisille lahjaksi tänä vuonna. Vai vietättekö lahjatonta joulua? Muista jättää postaukselle sydän, jos pidit siitä :)

 

24 Kommenttia

  • Reply N 16 joulukuun, 2018 at 10:37 pm

    Muuten tosi kiva lista, mutta tuo kirjojen lainaaminen kirjastosta tuntui vähän kömpelöltä. Mikäli ihminen tykkää lukea, niin kirjasto on monesti hänelle yhtä arkinen paikka kuin oma koti. Ei tuossa oikein ole mitään lahjan tuntua.

    • Reply Sita Salminen 16 joulukuun, 2018 at 10:41 pm

      Tuo ehdotus tuli seuraajalta, ja mun mielestä se oli hauska! Pointtina on, ettei tule ylimääräistä tavaraa – ja esimerkiksi mie rakastan lukea, mutten ikinä käy kirjastossa.

      • Reply tin 17 joulukuun, 2018 at 1:04 am

        Sisarusten kanssa kerran lainattiin isänpäivälahjaksi meidän isää miellyttävä uutuuskirja, joka käärittiin pakettiin suklaan ja palautuskuitin kanssa. Meidän isä kyllä tykkäs tästä, sopi meidän huumorintajuun ja eipä jääny nurkkiin pyörimään ;–)

        • Reply H 17 joulukuun, 2018 at 9:30 am

          Mun mielestä tässä on pointtina antaa lahjaksi kirjasuosituksia, mutta ekologisesti kirjastosta lainaamalla, sillä ostettu kirja jää usein lukemisen jälkeen hyllyyn pölyttymään. Voihan sitä antaa myös vain listankin suosituksista, niin lahjan saaja itse voi sitten käydä kirjastossa ? Itse arvostaisin kovasti tämmöistä lahjaa, lukuvinkit on parhaita!

      • Reply tinterissä 20 marraskuun, 2019 at 10:57 pm

        Mikset käy ikinä kirjastossa! :)

    • Reply Vilhelmiina 22 joulukuun, 2018 at 12:08 am

      Meillä ollaan perheen kesken (ja erityisesti siskon kanssa) viime vuodet annettu lahjaksi kirjaston kirjoja – ja se on ihan parasta! Varsinkin sisko joka lukee paljon, osaa valita just sopivia kirjoja.
      Ite oon viime vuosina pyrkinyt pääsemään kaikesta ylimääräisestä tavarasta eroon, enkä missään nimessä tahtoisi lahjaksi varsinkaan kaupasta uutena ostettua kirjaa.
      Se, että siitä huolimatta saa kaivaa lahjapaketista fyysisen kirjan, tuntuu ihanan kutkuttavalta. En ole aineettomien lahjojen ystävä (sen verran materialistia minussa on jäljellä), joten tämä on aivan mahtava ratkaisu.
      Kannattaakin varmaan kysyä lahjan saajalta vaan reippaasti etukäteen, kuulostaisiko lainakirja-lahja juuri hänelle hyvältä ajatukselta vai ei! ?

    • Reply Riikka Helmi 26 joulukuun, 2019 at 5:59 pm

      Totta kai se on hyvä idea, koska lahjansaaja tietää mitä tulee lukemaan, ja todennäköisesti lukee aina samankaltaisia kirjoja, niin onhan se mukava saada jotain erilaista.

  • Reply Annikq 17 joulukuun, 2018 at 9:00 am

    Vitsi miten ihana lista! Musta on huikeeta, että tällaisia postauksia on näkynyt nyt blogeissa, ja moni oli itselle jo tuttuja, mutta esim tuo mikromuovipesupussi päätyy kyllä ehdottomasti pukinkonttiin. Ehkä itsellenikin ? kiitos ja ihanaa joulua! ❤

    • Reply Sita Salminen 17 joulukuun, 2018 at 9:23 am

      Oi että tuli hyvä mieli tästä! Kiitos ihan hirveästi, ja samoin ?

  • Reply Sini 17 joulukuun, 2018 at 9:32 am

    Vau, kylläpäs oot jaksanu keksiä tälle listalle erilaisia lahjoja! Ihania ideoita, varsinkin toi hiilijalanjäljen poisto <3

    • Reply Sita Salminen 17 joulukuun, 2018 at 9:33 am

      Kiitos Sini! Pakko sanoa että kunnia pois minulta, melkein kaikki nämä tuli tosiaan mun seuraajilta ❤ Pyysin Instagram-kuvassa ihmisiä kirjoittamaan omia vinkkejä, ja näitä tuli mahtava määrä!

  • Reply Lauratitta 17 joulukuun, 2018 at 9:35 am

    Kiitos Sita tästä postauksesta! Tän avulla keksin lahjan kummitädillekin, jolla on jo kaikki tarvittava ???

  • Reply Sonja 17 joulukuun, 2018 at 1:00 pm

    Aivan ihana postaus!? Harmi että oon jo joululahjat ostanu ku tästä ois saanu huippu hyviä vinkkejä! No ens jouluna sitten tai synttärilahjoina. Aivan super mahtavaa että tälläsiä postauksia tehdään, koska välillä tuntuu että ei löydä keinoja ekologisempaan elämään. Kiitos Sita ja huippua että sinä ja moni muu vaikuttaja ootte ottanu ilmastonmuutoksen esille ja tarjoatte ideoita!❤

    • Reply Sita Salminen 21 joulukuun, 2018 at 10:55 am

      Ai että, kiitos Sonja! Tuli niin hyvä mieli ?

  • Reply Nimetön 17 joulukuun, 2018 at 8:31 pm

    Ihana lista❤️ Inspiroiduin oikeen kunnolla! Yks mikä on vielä tosi hyvä on ns pieni valokuva-albumi jossa on kuvia sinun ja lahjansaajan yhteisistä hetkistä? menee takuuvarmasti itkuksi???❤️

    • Reply Sita Salminen 21 joulukuun, 2018 at 10:55 am

      Hei vitsi tuon ois voinu kans laittaa ?

  • Reply Marika 17 joulukuun, 2018 at 8:39 pm

    Siis KIITOS! Tämä lista tuli todelliseen tarpeeseen ja oikeasti löytyi apu lahjapulmaan ?? vietetään kavereitten kans perjantaina vielä pikkujouluja Secret Santa -meiningillä ja pää on lyönyt ihan tyhjää! Harmaita hiuksia on aiheuttanut erityisesti se, että en haluaisi hankkia mitään ”turhaa krääsää”. Nuo Famo-shampoopalat on ihan täydellinen idea! ❤️

    • Reply Sita Salminen 21 joulukuun, 2018 at 10:55 am

      Et tiiä kuinka mahtava kuulla että tästä oli hyötyä! Ja siis just nuo Famot on täydellisiä lahjoja kun ne on niin söpöjäkin kaiken päälle ?

  • Reply Iina 17 joulukuun, 2018 at 10:11 pm

    Kiitos tästä postauksesta, tosi kiva ku jaat vinkkejä ekologisempaan jouluun! Otan monta idistä talteen :)

  • Reply Anna 18 joulukuun, 2018 at 10:56 am

    Itsellä poikaystävän kanssa ollaan sovittu, että joululahjoina järkätään jotkut kokemukset, jotka voidaan kokea yhdessä. Oli se sitten leffailta tai käynti vaikka Heurekassa, niin se on jo parasta että voi viettää aikaa toisen kanssa

  • Reply Katariina 21 joulukuun, 2018 at 7:31 am

    Tosi hyviä ideoita! Tulipa perheen lahjat hommattua nuista lahjavinkeistä. Ja saipa ne toteutettua jopa täältä Australiasta käsin. :) Kiitos ja hyvää joulua!

  • Reply Jenna 21 joulukuun, 2018 at 1:51 pm

    Hei kiitos! Ihan mahtavia ideoita, osan hankin itselleni :D ja poikaystävä saa kauratyynyn ja alan kerämään meille yhteistä puukokoelmaa aina merkkipäivien yms. kunniaksi :)

    Ihanaa joulua sulle! :))

  • Reply Milski 13 helmikuun, 2019 at 3:37 pm

    Jes, ihan huikeaa, että oot postannu tästä! Just tässä tällä viikolla [kun uutisoitiin hyönteisten sukupuutosta (mikä onneks osoittautu hätiköidysti vähän kärjistetyksi)] hirveän ilmastoahdistuksen vallassa mietin, että mitä nyt keväällä synttäreitään viettäville kavereille antaisi lahjaksi, kun ei haluaisi ostaa mitään omien arvojen vastaista, vaan jotain saajaa sekä luontoa ajateltua. Kestohevipussi ja nuo itse tehdyt donitsit vanhoista jo olemassa olevista kankaista (esim.vanha rikkinäinen t-paita, verhot ym.) oli itselläkin jo mielessä, samoin perinteinen elokuvalippu. Iso kiitos tästä listauksesta, ja toivon, että jaat jatkossakin ympäristö-/ekovinkkejä! ??

  • Vastaa käyttäjälle Lauratitta Peru vastaus