Selailet kategoriaa

Vanha blogi

Ajatuksia bloggaamisesta

joulukuu 6, 2015

image
 

Perjantaina vieteltiin tosiaan Oulun Kaarlessa some-pikkujouluja, jossa mm. pohdiskeltiin kuvassa näkyvän pienen paneelin kesken sosiaalista mediaa. Näiden kuvien myötä mie ajattelin jakaa teille vähän mietteitä bloggaamisesta ja somesta, erityisesti Instagramista.Kun mie aloitin bloggaamisen vuonna 2011, olin kunnon torvelo enkä suoraan sanottuna tajunnut blogimaailmasta vielä yhtään mitään. Laitoin postauksiin mitä kuvia sattuu, kerroin mitä sattuu, enkä oikeastaan koskaan osannut ajatella, että mun blogia voisi joskus lukea enemmän kuin viisi ihmistä. Tai no, tämähän voi kuulostaa ihan tavalliselta lähtöasetelmalta, mutta musta tuntuu että nykyään osa blogin perustavista ihmisistä oikeasti tietää jo, mitä on tekemässä ja mitä haluaa blogillaan saavuttaa. Kuitenkin, bloggasin yhä aktiivisemmin ja intensiivisemmin kuukausien ja vuosien kuluessa, kunnes blogista on muodostunut luonnollinen osa mun arkea ja oikeastaan minua itseänikin, ja samalla bloggaamisesta on tullut yhä useamman ihmisen ammatti.

Asia, jota mie oon alkanut yhä enemmän pohtia, on se ns. ”aitous”. Sellainen todenmukaisuus. Mun mielestä blogit jakautuu usein karkeasti kahteen leiriin: ne sivut, joiden kuvat on kuin suoraan ammattivalokuvaajan kamerasta ja jotka luovat mielikuvan siitä, että bloggaaja elää kadehdittavaa, ihanaa rikasta kaunista elämää – sekä ne blogit, joiden sisältöön on helpompi samaistua ja joiden lukeminen ei aiheuta pientä kateutta vaan enemmänkin lohduttaa. Aika usein ekan kategorian blogit on niitä ammattiblogeja ja jälkimmäiset taas harrastuspohjaisia. En sano, ettei näitä piirteitä voisi olla samassa blogissa, mutta mun päässä jako on usein tällainen. Välillä mie tykkään selailla niitä ammattimaisia blogeja, mutta useimmiten muhun iskee sellainen aitous, arkisemmatkin kuulumiset ja ihmisten ajatusten lukeminen.

Oonkin miettinyt, millaisena haluan mun blogin vaikuttavan muiden silmissä. Okei, mie ja mun elämä on aika kaukana siitä kaikesta, mitä pitäisi olla tuohon ekaan blogikategoriaan pyrkiessä (puuttuu valkoinen sisustus, kukkakimput pöydillä, aamupalahedelmät sängyssä, skumpat sekä brunssit ja asukuvat Helsingin kaduilla), mutta periaatteessa miekin voisin pyrkiä siihen illuusioon siloittelemalla elämää sieltä ja täältä, karsimalla hiukan enemmän todenmukaisuutta. Ja miksi tekisin niin? Koska välillä tuntuu, että se on se mitä blogeja lukevat ihmiset haluaa nähdä. Se on mikä myy, mikä saa bloggaajan vaikuttamaan uskottavalta. Sellaista pientä, pelottavaa siloittelua oon jo huomannutkin; oon esimerkiksi muuttunut melko kriittiseksi sen suhteen, millaisia kuvia julkaisen itsestäni. En siis muokkaa mun ulkonäköä kuvissa (en osaa hah), mutta hylkään välillä kuvia pikku juttujen vuoksi.

 
image 

Vähän samoja juttuja oon pyöritellyt mielessä mun Instagram-tilin suhteen. (Tässä vaiheessa pieni reality-check. Tajusin vaan yhtäkkiä, kuinka typerältä kuulostaa pohtia jotakin Instan kuvavirtaa ja sitä, millaisia kuvia siellä julkaisee. First world problems. Elämässä on tosiaan aika tosi paljon tärkeämpiäkin asioita… Bloggaajana sitä kuitenkin välillä ajautuu miettimään tällaisiakin turhuuksia, joten antakaa anteeksi tämä pinnallisuus.) Insta on muuttunut viime vuosina yhä enemmän sellaiseksi viralliseksi kanavaksi, johon esimerkiksi bloggaajat eivät enää lätki mitä tahansa fiiliskuvia, vaan tilillä julkaistaan harkittuja, järjestelmäkameralla taltioituja otoksia. Ja myös mun kohdalla on käynyt näin. Oon miettinyt sitä, välitänkö mie Instassa ärsyttävän siloiteltua kuvaa mun elämästä. Onko mulla jokin vastuu välittää myös niitä arjen rumia, kiireisiä ja meikittömiä fiiliksiä ihmisille? Mun mielestä ihmisiä ei kuitenkaan voi enää oikein syyllistää lavastettujen kuvien jakamisesta, sillä sellaiseksi Instagram on vaan ehtinyt mennä. Eihän kukaan valokuvaajakaan halua julkaista ”rumia” kuvia, totta kai ne vastoinkäymiset ja suihkukaivon tyhjentämiset jää ikuistamatta. Pointti onkin siinä, että nykyaikana on vain pakko muistaa somea selaillessa, mitä niiden kuvien takana on. Some on ehkä osittain pilattu sillä, ettei se enää (ainakaan ammattisomettajien kohdalla) välitä niin todenmukaisia vilauksia arjesta kuin voisi, mutta tässä vaiheessa muutos pitää vaan muistaa ja tiedostaa. Mie oon esimerkiksi tehnyt sellaisen valinnan, etten hamstraa mun seurantalistalle sellaisia täydellisen elämän Insta-tilejä ihan vaan siksi, etten alkaisi uutisvirtaa selatessa liikaa vertailemaan mun arkea ihmisten maalaamiin illuusioihin arjesta.

Oon kuitenkin hoksannut pienen porsaanreiän. Ehkä se mun juttu voisi lopulta olla blogin tekstien aitouteen panostaminen. Voin asetella muka hienoja asetelmia ja yrittää ottaa nättejä kuvia sekä Instagramiin että blogiin, jos pyrin kuitenkin välittämään niitä oikeita ajatuksia ja kokemuksia kirjoitusten kautta. Näin visuaalinen puoli ei kärsi, mutta se lohtua tuova aitous voidaan saavuttaa. Tässä taitaakin olla mun tulevaisuuden tavoite bloggaamisen suhteen: vaikka yrittäisin luoda kauniita kuvia, muistan myös kertoa elämästä niitä varjopuolia, välittää ajatuksia asioista joilla on väliä ja jakaa tarinoita tavallisestakin arjesta. Koska let’s face it, sellainen pyörällä kaatuileva, jatkuvasti tiskaava ja kalsareissa hengaileva tyyppi mie oon, vaikka miltä elämä vaikuttaisi kuvien perusteella.

Apua mikä selostus tästä tuli! Tekee vissiin ihan hyvää kirjoittaa jotain muutakin kuin kandia… Musta olisi tosi kiva kuulla, mitä mieltä ootte näistä asioista, joten kommentoikaahan jos tulee jotain sanottavaa aiheeseen liittyen. Ensi kerralla jotain vähän kevyempää luettavaa :)

 
image 

Possusta porkkanoihin – kuinka minusta tuli kasvissyöjä

joulukuu 1, 2015
image

 

Minä, tyttö joka vannoo possun ja pihvin nimeen, olen alkanut kasvissyöjäksi.

Ei hele, en olisi ikinä uskonut sanovani tuota ääneen. Mutta kyllä, vastoin kaikkia maailman lakeja, pulled porkin pyhyyttä ja wingssien suloista rasvaisuutta mie tein reilut kolme viikkoa sitten valinnan, josta oon jo nyt ihan hirveän tyytyväinen ja josta tulen varmaan ajan mittaan olemaan vielä tyytyväisempi. En halua enää ostaa tai syödä lihaa. Pahoittelen muuten sitä, että mie käytän sanaa kasvissyöjä, vaikka syön välillä kalaa ja kananmunia; otsikko olisi ollut kunnon sanahirviö, jos olisin laittanut siihen pesko-lakto-ovo-vegetaristi… Oon siis jättänyt ruokavaliostani kokonaan kanan, possun ja naudanlihan sekä vähentänyt maitotuotteiden käyttöä parhaani mukaan. Lohta oon syönyt yliopistolla salaattilounaalla, mutta kotiin ei olla ostettu kalaa.Mun käännytys alkoi monien muiden lailla netistä löytyneiden teurastamovideoiden katsomisesta. Olin tosi kauan sitä mieltä, etten halua enkä kestä nähdä niitä somessa pyöriviä koosteita – ja uskoisin, että moni siellä ruudun takana ajattelee just samoin. Lopulta päätin, että on naurettavaa ostaa ja syödä lihaa joka päivä, jos ei kestä totuutta niiden pihvipakkausten takana.

No, enhän mie kestänytkään.

Itkin jonkun tunnin putkeen tietokoneen ruudun äärellä. En oikeastaan tiiä, mikä oli pahinta; se, miten yhdessä videossa lehmien aitauksia siivoava työntekijä lyö pientä vasikkaa päähän kymmenen kertaa vain siksi, että vasikka kääntyi katsomaan miehen puuhia; sikaloiden oksettavan näköiset tilat, joissa lattialla makasi kuolleita sikoja elävien joukossa; lehmien tainnutusvideot, joissa tainnutus epäonnistuu jatkuvasti ja eläimet jäävät sätkimään sähköiskun jälkeen; sikalan lastauslaiturivideo, jossa työntekijät painavat sikoihin sähköiskuja yrittäessään saada niitä liikkumaan eteenpäin, vaikka siat ovat jo niin ahtaalla, etteivät ne pysty liikkumaan. Mie en koskaan ole edes ollut mikään valtavan eläinrakas, mutta ei helvetti, sen kivun vaan näkee ja kuulee.

Ehkäpä pahinta videoissa oli tajuta jotain, mitä mie en oo koskaan ennen tajunnut. Ei noin kuulu olla. Ei tuo vaan ole oikein, miten ihmeessä mie en ole koskaan aikaisemmin ajatellut asiaa kunnolla? Ne on eläimiä, isoja yksilöitä, joita mie menisin katselemaan ja paijailemaan, jos jossain maatilalla näkisin. Ja nyt niiden arvo ja elämä vaan… en mie tiiä, käytetään hyväksi sairaalla tavalla. Musta olisi ok, jos sitä karjaa kasvatettaisiin niin kuin aikoinaan: hillitysti, tarpeen mukaan, eläimiä kunnioittaen ja osana elämäntapaa. Tuo nykyajan tehotuotanto pakkosyöttöineen, järkyttävine oloineen ja kipuineen on niin kaukana siitä. Ei me tarvita niin paljon lihaa. En kestä edes ajatella, kuinka suuri osa pakatusta lihasta päätyy lopulta roskiin. Kaikki on vedetty niin yli, överiksi, niin kuin monet muutkin asiat nykyaikana. Joo, on maailmassa pahempia ja epäoikeudenmukaisempiakin asioita, eivätkä ne netissä julkaistut lyhyet videopätkät tietenkään edusta koko Suomen karjataloutta – mutta silti nuo videot vaan pysäytti täysin.

Miten tuo kaikki on tuntunutkin niin luonnolliselta aina, niin kuin noin kuuluisi ollakin? Se leikkelepaketti on kai niin irrallinen tuosta kaikesta, ei sitä osaa ajatella kuin valmiina nättinä pakkauksena, joka nököttää kaupan hyllyllä. No, nyt niitä leikkeleitä ei ole näkynyt meillä kohta kuukauteen.

 
image
 

Videoiden katsomisen jälkeen lopetin siis possun, naudan ja kanan syömisen. Ensimmäisinä päivinä luin netistä kaikenlaisia tekstejä kasvissyöntiin liittyen opiskellen tärkeitä pointteja ruokavalion koostamisesta. Millä korvaan kaiken sen lihan mitä oon normaalisti syönyt, mistä kaikesta saa eniten tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita ja paljonko mitäkin pitää syödä, että jaksaa. Selailin samalla myös kasvissyönnin ekologisuudesta kertovia juttuja, ja mitä enemmän luin aiheesta, sitä parempi olo mulla tuli mun päätöksestä. Viimeinen niitti oli Cowspiracy-dokkari, joka katsottiin Netflixistä. Joo, olihan se aika dramatisoitu ja jenkkimäinen ”dokumentti”, mutta jos puoletkaan niistä jutuista on totta, kasvissyönti on maapallon ilmastonmuutoksenkin kannalta parempi päätös kuin olisin ikinä uskonut.Ensimmäisen viikon aikana päätös tuntui aika oudolta, melkein pelottavalta. En halunnut sanoa esimerkiksi täällä blogissa mitään asiaan liittyen, sillä jotenkin oletin, etten pystyisikään tähän. En ollut koskaan osallistunut mihinkään kasvisruokapäiviin – saati lihattomaan lokakuuhun. Oon aina ajatellut, että lihan jättäminen pois ruokavaliosta olisi liian iso muutos, tulisi liikaa uusia juttuja ja opeteltavaa, se olisi liian hankalaa ja aikaavievää – höpö höpö, kaikki mun ennakkoluulot on kumottu tässä kolmen viikon aikana.

Naurattaa muuten tämä mun syksy, oon hypellyt ruokavaliosta toiseen :D Kesän lopuissa aloin mun Kunnossa-ruokavaliolle (kaupallinen yhteistyö), jota en luonnollisesti ole voinut enää noudattaa lihattomuuden vuoksi. Mie en ole tosiaan ainakaan vielä alkanut täysin kasvissyöjäksi, sillä esimerkiksi kalan syöminen ei tavallaan tunnu niin pahalta (voisin itsekin kalastaa ja tappaa kalan), vaikka liikakalastus ja merien tilanne onkin huolestuttava asia. Kananmunat ja maitotuotteetkin tuntuu vähän inhottavalta, samalla tavallahan eläimet kokee tehotuotannon kohtalon niiden tuottamisen myötä. Aion siksi koittaa vähentää kyseisiä ruokia, ja oon esimerkiksi tutustunut manteli-, kaura ja soijajuomiin maidon korvikkeena. Voin muuten sanoa, että nämä viime viikot on olleet ihan hullun mukavaa aikaa ruoanlaiton kannalta! Oon niin tykännyt uusien reseptien kokeilemisesta ja tuntuu hassulta, miten vaikeaksi oon kuvitellut kasvisruokavalion koostamisen. Joo, pitäähän siinä tietenkin vähän kauemmin miettiä proteiininlähteitä kuin lihansyöjänä, mutta ei se ihan oikeasti ole niin vaikeaa kuin mitä oon kuvitellut.

Mitä mie sitten oon syönyt viime viikkojen aikana?

 
image 

Pääruokia

  • paistetuilla, taco-maustetuilla soijapaloilla täytetyt tortillat
  • falafel-pyörykät (sekaisin mm. kikherneitä, keitettyä bataattia, sipulia)
  • soijarouhe-lasagne (maistui ihan jauhelihaversiolta, oli niin hyvää)
  • kasvishampparit valmis-kasvispihveistä
  • kookoskermalla ja soijalla maustettuja wok-vihanneksia, paistettua tofua ja riisiä
  • tomaattista soijarouhe-papukastiketta ja täysjyväpastaa
  • paistettuja pakaste-soijanakkeja, salaattia ja hunajalla maustettuja uunijuureksia
  • kesäkurpitsapastaa ja paistettua soijarouhetta oreganolla ja tomaatilla maustettuna
  • kvinoaa, paistettuja soijapaloja ja uunijuureksia
  • täysjyväpastan ja salaatin kanssa curry-kermakastiketta (kikherneitä, herkkusieniä ja sipulia)
  • yliopistolla lounaaksi lohisalaattia tai kasvisruokavaihtoehto

 

Välipaloja

  • soijajogurttia pellavansiemenrouheella, pähkinöillä, hedelmillä tai siemenillä
  • munakas (täytteenä esim. parsakaalta ja pinaattia)
  • pähkinöitä paljaaltaan
  • täysjyväleipää maapähkinävoilla ja banaanilla (haha outo, mutta mahtava mättö)
  • keitettyä punajuurta ja raejuustoa
  • vihersmoothie pähkinöillä tai siemenillä
  • ruisleipää levitteellä, pinaatilla, kurkulla ja juustosiivulla

 
idimage 

Mun uusi lempparijuttu on ehdottomasti kaikenlaiset siemenet, pähkinät ja rouheet, joita syön joka päivä. Ostan (maapähkinöitä ja kurpitsansiemeniä lukuunottamatta) kaiken Lidlistä, jossa taitaa olla halvimmat kilohinnat. Alussa noiden pähkinäpussien hinnat vähän mietitytti mua, sillä pieni säkki saattaa maksaa sen 3-4 euroa ja niitä joutuu ostamaan pari, sillä haluan kotoa löytyvän vähintään kahta erilaista pähkinää. Oon kuitenkin alkanut ajatella ihan tosissaan sitä, mitä kannattaa syödä ja mihin sen rahansa laittaa. En oo esimerkiksi koko marraskuun aikana juonut alkoholia, johon saatan kiireisenä kesäkautena laittaa kamalan määrän euroja ajattelematta asiaa sen kummemmin. Jos en käy juhlimassa ja säästän vaikkapa sata euroa kuussa, oon todellakin ansainnut ne luomukananmunat ja pähkinäpussit. En tiiä teistä, mutta musta on niin hullua, miten sitä ostaa baarissa seitsemän euron siiderin empimättä, mutta jonkun terveellisen jutun hintaa saattaa taivastella – kaiken huippuna se, että siideri kestää sen puolisen tuntia, kun taas vaikkapa jotain jauhetta tai rouhetta saattaa oston jälkeen käyttää monta päivää, jos ei viikkojakin. Puhumattakaan siitä, kumpi on terveellisempi vaihtoehto.

Eniten pähkinöitä, kurpitsansiemeniä ja manteleita kuluu mulla ihan paljaaltaan napostellen, mutta lisäksi laitan niitä vihersmoothieiden sekaan ja jogurttiin. Nuo alla näkyvät Crownfield-rouhesekoitukset on vähän makeampia, joten niitä tykkään ripotella puuroon raejuuston kaveriksi. Rouheet maksavat Lidlissä noin 3,5 euroa ja mun lemppari on ehkä hunajalla maustettu versio.

 
image 

Pähkinät, siemenet ja rouheet

  • cashewpähkinöistä B-vitamiinia, sinkkiä, magnesiumia ja rautaa
  • parapähkinöistä seleeniä, kalsiumia ja magnesiumia
  • manteleista kalsiumia, riboflaviinia
  • maapähkinöistä proteiinia, B- ja E-vitamiinia, kaliumia
  • kurpitsansiemenistä rautaa, sinkkiä
  • pellavansiemenrouhe-sekoituksesta magnesiumia, rautaa ja sinkkiä
  • hampunsiemenrouheesta aminohappoja, magnesiumia, rautaa, sinkkiä ja kaliumia
 
image

 

Yllä olevassa kuvassa näkyy soijapalat, jotka oon keittänyt liemikuution kanssa ja paistanut oliiviöljyssä. Tällaisten ruokien vuoksi en oo oikeastaan vielä hirveästi kaivannut lihaa, sillä nämä kasvisruoat on olleet oikeasti älyttömän hyviä ja esimerkiksi soijarouhe menee täysin jauhelihasta vaikkapa lasagnessa. Oon ollut myös tyytyväinen siihen, että saan käyttää enemmän rahaa kasvisten shoppailuun, kun ostosten loppusummassa ei enää näy vitosen lihapaketit.Onhan tässä myös se terveydellinen puoli. Useiden tutkimuksien mukaan monipuolinen kasvisruokavalio olisi terveellisempi kuin runsaasti lihaa sisältävä, mutta tiedä sitten näistä – tuntuu, että nykyään tutkimuksia on niin joka lähtöön, ettei mihinkään artikkeleihin uskalla luottaa sokeasti. Mutta kuitenkin toivon, että tästä kasvispainotteisesta ruokavaliosta olisi hyötyä terveyden suhteen. Positiivista on myös se, että muutoksen myötä oon kiinnittänyt yhä enemmän huomiota myös ruoan ”puhtauteen”, enkä esimerkiksi vetele proteiinipatukoita tai palkkareita joka päivä. Ne ovat kuitenkin usein korvattavissa jollain tuoreella ruoalla, josta kroppa tykkää enemmän.

Huh, semmoinen maratonpostaus tällä kertaa! Koska oon ihan newbie näissä jutuissa, olisi ihana kuulla teidän kokemuksia aiheesta: kuinka moni teistä on kasvissyöjä, miten lihattomuus alkoi ja onko teillä antaa jotain vinkkejä vaikkapa lempireseptin muodossa? Jos joku innostui lukemaan aiheesta lisää, kannattaa tsekkailla vaikkapa Kasvissyöjän ilmainen infopaketti.

Lähteet: Vegaaniliitto.fi, Animalia.fi ja Fineli.fi

 

image

 

Miksi se ei postaa

marraskuu 29, 2015
image

 

Kuva: Sarianna Valkama.

 

Vaikkei tästä postaustahdista uskoisi, en oo vähään aikaan ollut näin innoissaan bloggaamisesta kuin tällä hetkellä. Ja elämästä muutenkin. Tuntuu vähän samalta kuin keväällä, silloin kun ekan kerran tajuaa lukuvuoden lähenevän loppuaan ja kesän alkavan ihan pian. Sellainen tunne kuin olisi vapauden kynnyksellä, heräämässä talven horroksesta, vaikkei ollut edes tajunnut vajonneensa sen pimeyteen.

Mie alan nimittäin ensimmäistä kertaa oikeasti tajuta, että mun kuukauden reissu Aasiassa on ihan_just_kohta. Enää alle kaksi viikkoa aurinkoon, lämpöön, meren rannoille ikuiseen kesään. Oon tämän koko syksyn stressannut kouluhommia, kirjoittanut kandia elohiiri kolmatta viikkoa silmässä nykien ja viettänyt kaiken aikani kotona tajuamatta kunnolla, mihin tuo kaikki uurastus johtaa. Tällä viikolla se kuitenkin iski, riemu ja onni ja kaikkea. Lauantaina 12.12. lennän Helsinkiin ja sunnuntaina lähdetään tyttöjen kanssa. Mie menen tosiaan käymään pikaisesti Balilla, jossa oon viikon ajan, ja jouluksi lennän Thaimaahan äidin ja sukulaisten luo kolmeksi viikoksi.

Milläs mallilla ne opiskelut sitten on? Noo… Mulla on tällä hetkellä kandissa tekstiä 13 sivua, ja suositeltu määrä on vähintään 15. Eli periaatteessa mun pitää enää kirjoittaa jonkin verran analyysia sekä loppupäätelmä, jotta tuo sivumäärä tulee täyteen – mutta, suurin työ taitaa olla kandin läpi käymisessä, tarkastamisessa ja lisälähteiden tai -teorioiden hankinnassa. Lisäksi mulla olisi ennen lähtöä vielä kaksi tenttiä, mutta niistä en jaksa ottaa liikaa stressiä. En enää!

Tällä viikolla sattui yksi toinenkin juttu, josta oon repinyt iloa irti aamusta iltaan. Asia liittyy bloggaamiseen, mutta koska asiat ovat vielä aika auki, en kehtaa kirjoittaa siitä tähän postaukseen. Mutta voin sanoa, että on ollut mahtavaa saada tällainen energiapiikki bloggaamiseen, sillä vaikka en oo ehtinyt postata, oon suunnitellut ja fiilistellyt blogin tulevaisuutta senkin edestä. En tiiä, oonko käynyt jopa vähän ylikierroksilla, sillä oon nukkunut vähän huonosti tällä viikolla. Oon herännyt joka yö viiden ja kuuden välillä, enkä meinaa enää nukahtaa sen jälkeen – tai en ainakaan pääse sellaiseen rentouttavaan syvään uneen kovin hyvin. Onneksi saan kuitenkin iltaisin ihan hyvin unen päästä kiinni, sillä inhoan valvomista ja karsin mieluummin yöunia sieltä aamusta. Mie ehkä kutsuisin tätä positiiviseksi stressiksi: oon niin innoissaan monesta jutusta, että huomaan suunnittelevani ja pohtivani asioita ihan koko ajan. Mulla on kuitenkin hyvä olo, enkä oo mitenkään hirveän väsynyt päivisin, joten ehkä tuo aamuyön heräily ei oo niin iso juttu, vaikka se jatkuisikin pari viikkoa.

>Mun tämän päivän suunnitelmissa on kirjoittaa vielä vähän kandia, herättää rakas (ja pitää puhuttelu sen hampaiden kirskuttamisesta eisattana), tehdä ehkä proteiinipannareita pitkästä aikaa, käydä kehonhuoltotunnilla ja illalla mennä tyttöjen kanssa Antti Tuiskun ikärajattomalle keikalle. Ihana muuten nähdä vaaleansininen taivas pitkästä aikaa ikkunasta. Haluaisin jakaa tämän hyvän olon osiin ja ripotella tätä teille kaikille. Koitan tehdä sen toivottamalla mukavaa sunnuntaita, nautitaan kun aurinko paistaa edes pienen hetken. Moikka!