Selailet kategoriaa

Lifestyle

Kun ei jaksa olla sosiaalinen

heinäkuu 2, 2018

 

28.6.2018 @sitasalminen: ”Ihmisten seura vaan tekee ihmeitä ja ärsyttää, että kökötän silti aina yksin kämpillä. Mulla iskee ennen tapahtumia/tapaamisia sellainen sosiaalinen laiskuus/ahdistus, mutta jos saan revittyä itseni ihmisten ilmoille, kaikki huonot fiilikset katoaa ja nautin olosta. Muilla samaa?”

 

Julkaisin viime viikolla tuon twiitin Twitterissä. Mulla on siis ollut jo monta vuotta sellainen jännä tapa reagoida tapahtumiin ja tapaamisiin – ja kuulisin mielelläni, onko teillä tätä samaa!

Saan siis ihan hirveästi energiaa ja hyvää oloa ihmisten seurasta (puhutaan tyyliin puolitutuista, työkavereista, vähemmän läheisistä ystävistä), mutta liian usein jään vaan kotiin hengailemaan, tai vaihtoehtoisesti koen tarvetta perua treffit, kun sovittu tapaaminen lähestyy. Tätä voisi ehkä verrata liikuntaan; laiskottaa lähteä salille, vaikka tietää että treenin jälkeen on huippu fiilis. Jos oon esimerkiksi näkemässä jotain tuttua tai lähdössä johonkin tilaisuuteen, mulla tulee todella usein kotona sellainen olo, että haluaisin siirtää tapaamista tai perua osallistumisen. Tuo tunne ei siis liity mitenkään tavattavaan tyyppiin, vaan sosiaalinen laiskuus/ahdistus tulee silleen järjestelmällisesti, henkilöstä riippumatta. Mie saatan löytää itseni keksimästä mahdollisia tekosyitä, joilla voisin selittää kotiin jäämistä (en mie ikinä oikeasti tee ohareita, mutta peruminen käy yllättävän usein mielessä). Hassua tästä tekee se, että oikeasti nautin ihmisten seurasta! Jos vaan saan taisteltua sen epämääräisen ahdistuksen läpi ja pääsen paikan päälle, useimmiten juttelen innoissani ihmisten kanssa ja oikein hykertelen mielessä, jos saan porukan nauramaan ja rentoutumaan.

Muutenhan tällä ei olisi niin väliä, mutta haluaisin olla reippaampi ja aktiivisempi käymään tapahtumissa ja näkemään muitakin kun parhaimpia kavereita. Mun rakkaimmat ystävät on ihan mahtavia, mutta joskus tekee hyvää kahvitella vähän muidenkin kanssa – saa uusia näkökulmia asioihin. Onneksi nyt on kesä, sillä se kyllä aktivoi itsessään lähtemään kotoa :)

Onko joillain teistä tätä samaa hommaa? Mie tiedän, että joillakin sosiaalisten tilanteiden pelko voi kohdistua nimenomaan siihen tilanteeseen, kun ollaan esimerkiksi ryhmässä. Joillain taas ahdistaa suuret ihmisjoukot esimerkiksi konserteissa jopa paniikkikohtauksiin saakka. Onko teillä kokemuksia mistään näistä? Ja mistä ootte löytäneet apua tai helpotusta?

Ps. Mun kanssa voi tulla jutskailemaan Twitterissä painamalla tästä.

 

Kuva: Paula Kesäläinen

5 asiaa, joista unelmoin

kesäkuu 20, 2018

 

1. Päätin alkutalvesta, että vuonna 2018 pakerran ahkerasti töitä ja koitan saada rahaa säästöön. Taka-ajatuksena on, että ensi talvena yritän karata jonnekin lämpimään kuukaudeksi tai kahdeksi etsimään inspiraatiota kirjoittamiselle. Saa nähdä, maltanko lähteä (tykkään kotona olemisesta ja arki tuttuine rutiineineen on musta ihanaa), mutta tällä hetkellä tuntuu, että tuo voisi olla aika hieno kokemus – ja että tuollaisia asioita pitäisi tehdä jo sen vuoksi, että on siihen mahdollisuus. Mulla on muuten tällä hetkellä kaksi hataraa ideaa kirjalle; mua kiinnostaisi luoda nuorille suunnattu, nykyaikaan sijoittuva fiktiivinen tarina, mutta toisaalta haluaisin myös kirjoittaa omaelämäkerrallisen, ”runollisemman” kirjan. Jälkimmäinen on kai aika kliseinen tapaus – joku joskus sanoi, että kaikkien kirjailijoiden esikoisteokset heijastelee omia kokemuksia, hah. Voi tosiaan olla, että tämä kirjoittamisreissu jää haaveilun tasolle – mutta haaveilukin on mukavaa.

2. Musta ois ihana nähdä, että omien perheenjäsenien asiat järjestyisivät. Tai no, oikeastihan kaikilla on asiat ihan hyvin, mutta oon sellainen krooninen huolehtija esimerkiksi äitini kohdalla ja saan mielenrauhan varmaan vasta sitten, kun asiat ovat super super mahtavasti. Harmittaa, että äitin sydän ja ajatukset ovat vuosikymmenien ajan joutuneet seilaamaan kahden maan välillä. Onneksi pääsen ehkä syksyllä käymään Thaimaassa ja Chonburissa :)

3. Kerroin viimeisimmällä videolla, että saatiin Juspan kanssa ostettua meän nykyinen vuokra-asunto. Seuraava haave olisi muuttaa meän lasitettu parveke työtilaksi! Siis vitsi, ois ihan mahtavaa saada taas oma työhuone. Oulussa mulla vielä oli sellainen, ja pakko sanoa, että videoiden kuvaaminen oli huomattavasti helpompaa, kun ”setup” oli aina valmiina. Nykyisessä kämpässä mulla ei ole sellaista hyvää kuvausspottia, ja kaipaan sellaista tosi paljon.

4. Haluaisin oppia editoimaan kuvia paremmin. Kun pidin mun entistä Starry eyes -blogia, blogien taso oli erilainen kuin nykyään; kuvia saatettiin ottaa vähän sinnepäin ja editointi hoidettiin Pixlr-o-maticin valmiilla filttereillä. En siis koskaan opetellut muokkaamaan kuvia esimerkiksi Lightroom-ohjelmalla, ja nyt kun oon palannut bloggaamisen pariin, olisi kiva osata käsitellä otoksia vielä paremmin. Lightroomin perusteet on toki hallussa, mutta haluaisin kehittyä vielä paremmaksi.

5. Haaveilen myös siitä, että pääsisin tekemään enemmän kaikenlaisia juontohommia, ihan vaan siksi että haluaisin kehittyä sillä saralla. Vaikka oonkin profiloitunut video- ja blogi-ihmiseksi, musta ois mielenkiintoista tehdä joskus Youtuben lisäksi telkkariakin. Ultimaattinen goals olisi tietenkin päästä osallistumaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan – jos siis uusi tuotantokausi tulee, oon ekana koputtelemassa maikkarin oville :D

 

Minkälaisia pieniä tai suuria haaveita teillä on? Pinnallisia tai syvällisiä? Saa listata niin monta kuin haluaa, musta ois kiva lukea niitä!

 

Postauksen kuva: Annieveliina

Mieli kuin tuuliviiri

kesäkuu 4, 2018

Hei sinä. Saanko vähän avautua ja höpötellä?

Oon taas viime aikoina todennut olevani melekonen tuuliviiri. Mun mielialat ja sellainen fiilis elämästä saattaa heitellä monta kertaa viikossa – ja jopa päivässä. Eihän tämä mikään uutinen sinänsä ole, koska mie oon aina ollut sellainen, joka tuntee erilaiset tunteet tosi voimakkaasti. Kun oon onnellinen, en voi pidätellä itseäni pomppimasta ympäriinsä, ja esimerkiksi itkuinen olo tai vihapuuska yleensä katoaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin. (Onneksi, hah.)

Vain vähän aikaa sitten fiilistelin mun poikaystävälle, kuinka hyvä olo mulla on videoiden tekemisestä ja tuntui, että sekä ideat että toteutukset toimivat. Tässä viime viikkojen aikana mulla on kuitenkin ollut taas sellaisia päiviä, jolloin monet asiat tuntuvat vakavemmilta kuin oikeasti ovat. Saatan esimerkiksi panikoida etukäteen tulevan viikon kiireistä aikataulua tai murehtia sitä, teenkö tarpeeksi hyvää sisältöä mun seuraajille. Musta tuntuu, ettei moni välttämättä tiedä, että mulla saattaa stressata pienet näyttökerrat tai jos en onnistunut jossain videossa niin hyvin kuin toivoin.

Oon kyllä myös tosi fiiliksissä aina kaikista työjutuista, eli hyviäkin hetkiäkin on joka päivä! Pointti on, että mulla ärsyttää se, että ylipäätään annan tuollaisille ulkopuolisille ja suoraan sanottuna aika turhille asioille painoarvoa stressaamalla niistä. En halua, että onnellisuus on riippuvainen asioista, joilla ei oikeasti pitkällä tähtäimellä ole juuri mitään merkitystä.

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo viime viikolla, jolloin olin turhautunut näihin mielialojen heittoihin. Tänään, kun palasin tekstin pariin, huomasin kuitenkin olotilan olevan aivan erilainen. Stressikuopasta on selvästi noustu ylöspäin, ja on sellainen taistelijaolo – samat kiireet odottavat mua edelleen, mutta nyt tuntuu, että pystyn kyllä hoitamaan kaiken. Lueskelin juuri myös Instagram Directiä, joista löytyi muutama aivan ihana viesti aikuisilta seuraajilta. Niiden myötä tuli taas sellainen olo, että turhaan miekin stressaan jotain näyttökertoja – ei niillä oikeasti ole mitään väliä, jos yksikin ihminen kertoo inspiroituneensa mun sanoista tai saaneensa voimaa mun videosta.

Loppujen lopuksi pitkällä tähtäimellä oon voinut hyvin, ja tällaisiin mielialan heittelyihin pitäisi aina vaan suhtautua ajattelemalla, että huonot tuntemukset ovat yleensä aina ohimeneviä – ja joskus vilkaisu kalenteriin paljastaa, että perkele menkathan ne on kohta alkamassa, haha. Ainakin mun kohdalla tietty aika kierrosta on usein sellainen, että saatan lillua apeassa olossa ilman kunnon syytä.

Pysyttekö te samaistumaan tällaisiin tunteiden heijauksiin? Vaihteleeko teilläkin mieliala välillä jopa monta kertaa päivässä, vai ootteko sellaisia tasaisia tyyppejä?

Kuvat: Annieveliina