Arkistot

#ouluspora

helmikuu 21, 2018

Yhteistyössä Oulun yliopisto & Oulun kaupunki.

Viime viikolla vietin ehkä elämäni erikoisimman ystävänpäivän: hengailin mulle entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa hampurilaisia syöden ja yliopistossa opiskelemisesta jutellen. Okei, ei ehkä kuulosta niin oudolta – mutta jos tähän lisätään se, että kaikki tapahtui liikkuvassa raitiovaunussa, alkaa kuulostaa erikoiselta :D

Kyseessä oli siis Oulun kaupungin ja Oulun yliopiston ystävänpäivätapahtuma Ouluspora-nimisessä raitiovaunussa, joka liikkuu tänä talvena ja keväänä ympäri Helsinkiä. Tapahtuma oli suunnattu lukioikäisille, ja mukana oli yliopiston puolesta eri alojen opiskelijoita, joiden kanssa saattoi keskustella ajon aikana omista tulevaisuuden suunnitelmista. Olin tässä mukana siksi, että vuosi sitten tein yhteistyötä Oulun yliopiston kanssa kuvaamalla videon nimeltä ”Millaista yliopistossa opiskelu on”. Videolla kerroin mun opiskeluista sekä mm. siitä, miksi hain suomen kielen linjalle ja miten yliopisto eroaa lukiosta.

Mulla vähän jännitti, miltä tuo raitiovaunussa (”spora” tuntuu vielä liian helsinkiläiseltä, haha) hengaileminen tuntuu, mutta kaikki meni hyvin ja aika vierähti super nopeasti! En tiiä, kuinka moni teistä helsinkiläisistä lukijoista on nähnyt tämän Oulusporan, mutta se on ilmestynyt ratikkalinjoille joulukuussa ja jatkaa matkaansa aina kesäkuuhun saakka, jolloin 1.6. siellä vietetään ystävänpäivän tapaan jälleen tapahtumaa – tällä kertaa siellä on tosin esiintymässä ihana Ellinoora!

Mun lempparijutut tuolla raitiovaunussa oli istuinpäälliset, jossa luki oululaisittain mm. ”ylläällä” ja ”pannaani” – oon tehnyt videon nimeltä ”Viisi oudointa asiaa Oulun murteessa”, ja edelleen fanitan noita ihme vääntelyitä.

Mun rooli oli tosiaan viettää aikaa osallistujien kanssa ja kertoa, millaista suomen kielen opiskelu on ollut. Mie myös tunsin empatiaa lukiolaisia kohtaan, sillä muistan, miten jännää se tulevaisuuden maalailu ja opiskelupaikkoihin tutustuminen oli. Jos sieltä löytyy ketään, joka miettii tällä hetkellä johonkin kouluun hakemista, suosittelen kokeilemaan Uratestiä ja Urapolkua. Uratesti on perinteinen testi, jossa vastataan 20 kysymykseen, ja testi tarjoaa vastausten perusteella sopivimmat tutkinto-ohjelmat. Urapolku taas sopii, jos tiedät suunnilleen, millaisia työtehtäviä haluaisit tulevaisuudessa tehdä. Mie itse löysin suomen kielen linjan siten, että aloin haravoida eri vaihtoehtoja, jotka liittyisivät jollain tapaa kirjoittamiseen. Mutta muistan kyllä, että vielä lukion alussa harkitsin mm. pyrkiväni lennonjohtoon töihin! En ookaan varmaan koskaan kertonut tästä.

Olin tosi mielelläni tässä kampanjassa myös sen vuoksi, että viiden vuoden aikana Oulu sai kaupunkina aika vahvan paikan mun sydämessä. Mie koen, että kasvoin siellä aikuiseksi, sain hirveästi kokemuksia ja löysin vieläpä oman rakkaankin Torinrannasta. Okei, voi olla hiukan ristiriitaista, että itse just muutin Helsinkiin, mutta lähtö ei johtunut siitä, etten ois tykännyt Oulusta. Enemmänkin se johtui siitä, että haluan nähdä maailmaa, ennen kuin mahdollisesti palaan sinne elämään perhe-elämää. Oulu on musta ihanan kokoinen paikka, sieltä löytyi ainakin mulle kaikki tarvittava, ja opiskelukaupunkina se toimi mun kohdalla hyvin just siksi, ettei se ole liian iso. Et tavallaan huku massaan, vaan tutustut helposti ihmisiin, mikäli kaipaat uusia ystäviä. Plussaa myös vuokrahinnoista; meän edellinen kämppä esimerkiksi oli aika uusi, 70 neliöinen saunalla ja parvekkeella, mutta vuokra oli 880 e. Helsingin keskustassa saisi samanlaisesta maksaa pikkuriikkisen enemmän…

Mutta tällaista tällä kertaa! Jos haluat käydä tutustumassa Oulun yliopiston eri aloihin videoiden muodossa, linkki heidän soittolistalle löytyy tästä (lisää vlogeja eri opintoaloilta on ilmeisesti tulossa pian lisää).

Ihanaa päivää :)

Postauksen kuvat: Joanna

Helmikuun hetkiä

helmikuu 11, 2018


1. Liikunta on ollut mun elämässä isossa roolissa joulusta lähtien. Surun keskellä treeni toi hetkeksi hyvän fiiliksen, ja liikkuminen on jatkunut yllättävän aktiivisena nyt parin kuukauden ajan. Oon oikeastaan tosi iloinen tästä treeni-innosta, sillä se ei todellakaan oo mulle itsestäänselvyys. Osalla on ehkä sellainen mielikuva, että oon sellainen jumppapirkko, joka jaksaa aina liikkua, mutta oikeasti mulle tulee välillä tosi pahoja laiskotuskausia… Mitä vähemmän mie treenaan, sitä vähemmän mulla haluttaa treenata – ja jos taas on hyvä treeniputki päällä, en malttaisi pitää välipäiviä lainkaan. Ootteko te samanlaisia? Joka tapauksessa, oon lenkkeilyn ja ryhmäliikuntatuntien lisäksi käynyt noin kerran viikossa joogassa, joka on selvästi tehnyt hyvää sekä mielelle että kropalle. Alkukankeus on toki vähän ärsyttävää, mutta pikku hiljaa se alkaa lähteä!

2. Tää hetki oli yhdeltä sunnuntailta, jolloin vainoharhainen ahdistus oli vaivannut mua useamman tunnin. Syynä oli edellisillan muutamat viinilasilliset. Alkoholi aiheuttaa mulla aina myös henkisen darran, jonka aikana pyörittelen salaliittoteorioita päässä ja oon sataprosenttisen varma, että Jodelissa on kaksikymmentä keskustelua minusta ja mun tekemisistä :D Olin pyöräilemässä kotiin, kun näin tuon auringonlaskun viimeisen hetken. Oli pakko jarruttaa ja pysäyttää pyörä. Oli niin kaunista ja hiljaista, pieni pakkanen nipisti poskia ja mie vaan jotenkin pysähdyin. Ahdistus ja muiden ihmisten mielipiteet unohtuivat. Mie en oikein usko ylempiin voimiin tai kohtaloon, mutta pidän maailmankaikkeutta ihan mahdottoman ihmeellisenä paikkana.


1. Kuvasin Lumenen meikkisarjan Nordic Girl!:n Instagram-tilille pikku meikkivideon. Koska teemana oli ystävänpäivä, halusin tehdä kuvaustaustasta tuollaisen hempeän tyttömäisen valopalloineen ja bokeh-paljetteineen. Oon itse asiassa aika ylpeä tuosta, ottaen huomioon että kyseessä oli mun eka meikkivideo. Tykkään haastaa itteäni videojutuissa, ja varsinkin tälleen yhteistyöprojektissa on extra kiva saada visuaalisesti kaunista jälkeä…

2. …vaikka todellisuudessa kuvaushuone oli aika erinäköinen kuin kameralla :D Luonnonvalo ei tähän vuodenaikaan ihan riitä, joten käytin mun kahta Falcon eyes -kuvausvaloa apuna. Koska makkari on kuvaustarkoitukseen pienehkö, päätin heijastaa valon seinän kautta, enkä asettanut valoja osoittamaan suoraan mun kasvoja tai kuvaustaustaa. Siksi tuo toinen valo esimerkiksi nököttää poikittain sängyllä, haha. Lisäksi hyödynsin tavallista jalkalamppua tuomaan hieman lämpimämpää valoa taustaan. Hassua, miten vajaan parin vuoden aikana näistä valoasioistakin on tullut opittua jonkin verran – ei toki ehkä niin oikeaoppisella tavalla kuin opiskellessa oppisi, mutta kokeilemalla ja virheitä tekemällä pystyy kehittymään käytännön asioissa yllättävän paljon.


1. Käytiin pari viikkoa sitten Laitilassa Meet&Greet-keikalla tapaamassa laitilalaisia nuoria, ja ennen lähtöä käytiin paikallisessa Hesbussa! Tää oli musta mahdottoman söpö, oli pakko ottaa kuva, haha. Pakko vielä hehkuttaa Laitilaa, koska yllättävän moni ei tiennyt, että mun isän puolen suku on sieltä. Laitilan peltoteillä on pyöräilty ja Uudenkaupungin vesistöillä selailtu mun lapsuuden kesät.

2.  Tässä olin muistaakseni onnellinen lumesta. Hesbu ja lumi, makes me happy.


1. Mulle on tullut kunnon kasvihulluus! Koko ajan haluttaisi käydä ostamassa liikaa huonekasveja. Mitä pienempi, sen söpömpi. Myös kodin sisustuksen yhdenmukaistaminen ja tavaroiden karsiminen kiinnostaa tosi paljon nyt keväällä.

2. Käytiin Maijun kanssa syömässä Puttesissa. Mie otin tuollaisen vihreän salaatin, joka oli yllättävän hyvä! Ei saisi puhua ihmisistä selän takana, mutta pakko sanoa, että Maiju on kyllä kivaa seuraa. Musta on aina kiva päästä puhumaan Youtube-jutuista jonkun muun samaa työtä tekevän kanssa, minkä lisäksi meillä on Maijun kanssa samantyylisiä kokemuksia, joita on kiva purkaa.


1. Mie en oikeastaan ikinä lähde ulos tekemään töitä esimerkiksi kahvilaan, vaan hoidan kaikki työjutut kotona kalsareissa. Tää kuva on otettu Lapin Kansan haastattelusta, mutta muistan miten sen aikana taivastelin taas sitä, miksi en ikinä siirry kotitoimistosta jonnekin eri miljööhön. Helsingin kahviloissa on niin kiva tunnelma, eikä siellä voi harhautua editoinnin ääreltä tyhjentämään tiskikonetta tai katselemaan vanhoja koulukuvia – pitäisi siis välillä kokeilla napata se läppäri mukaan ja lähteä tekemään töitä kahvikupin äärelle kaupungin hälinään.

2. Vaikka oon sanonut, etten oo täysin kotoutunut Helsinkiin, välillä mulla on kyllä tullut sellaisia hetkiä, jolloin fiilistelen uutta kotikaupunkia. Esimerkiksi iltaisin meän lähialueella on aika tunnelmallista, ja jotenkin havahtuu yhtäkkiä siihen että ei hitto, täällä sitä vaan ollaan.


1. Keväiset auringonlaskut on ihania. On kyllä niin mukavaa, että kevät ja kesä lähestyy, mutta toisaalta vähän jännittää nämä tulevat kuukaudet. Mulla tulee olemaan todella kiireistä helmi-maalis-huhtikuu-akselilla, sillä mulla on noin 25 keikkaa yli 20 eri paikkakunnalla… Huh hei. Eniten keikkoja kerryttää siis Tubetour-kiertue, jonka lisäksi mulla on yksittäisiä Meet&Greet-keikkoja ja paneeleihin osallistumisia. Käytännössä mulla on siis seuraava vapaa kotiviikonloppu pääsiäisenä – paitsi että mennään muuten silloin luultavasti sukuloimaan poikaystävän suvun luo Joensuuhun. Eli seuraava vapaa viikonloppu kotona Helsingissä on joskus huhtikuussa. Oon yrittänyt valmistautua tähän henkisesti, sillä oon oikeasti sellainen pikku kotihiiri, joka tarvitsee paljon rauhallista yksinoloa. Toisaalta ihan mahtavaa olla mukana Tubetourilla ja nähdä ihmisiä ympäriä Suomea.

2. Tässä kuvassa ollaan just käyty Sandron brunssilla. Meän 10 hengen ystäväporukasta neljä asuu Helsingissä, ja kuvassa näkyy Heisa, jonka kanssa oon ehkä tuntenut pisimpään. Tavattiin joskus 7-vuotiaina tanssikoulussa, ja päädyttiin aina vuosi toisensa jälkeen samaan ryhmään, kunnes meistä tehtiin ihan tanssipari SM-kisoihin vitosluokalla. Ystävyys syveni ekan SM-kullan jälkeen, ja Heisa on ollut yksi mun parhaista ystävistä melkein 15 vuoden ajan. Välillä ollaan asuttu eri kaupungeissa, jopa eri maissa, mutta eipä se ystävyys mihinkään katoa oikean ihmisen kanssa. Tämä oikeastaan koskee koko meän tyttöporukkaa; kymmenen vuoden aikana ollaan koettu niin paljon, ettei välimatkalla enää oo väliä. WhatsApp-ryhmä pauhaa joka päivä, sinne jaetaan ilot ja surut, ja meän porukka on mulle kuin yks hullu, ihana perhe.

 

Siltä näytti mun viime aikojen puhelinkuvat! Kommentoikaa tai painakaa tälle postaukselle sydän, jos tykkäätte tällaisista kuulumiskoosteista – lupaan tehdä niitä jatkossakin, jos pidätte niistä. Jos kaipaatte lisää sisältöä, voitte jatkaa uusimman videon pariin painamalla tästä :)

Viime viikkojen kuulumiset

helmikuu 3, 2018

Ah, vihdoinkin oon tässä, kirjoittamassa teille.

En oo nyt kahteen viikkoon päivittänyt tätä blogia, joten ajattelin aloittaa tällaisella pienellä kuulumispostauksella. Ensinnäkin musta tuntuu, että aika menee ihan käsittämättömän nopeasti. Varsinkin nyt tämä viimeinen puolivuotinen. Syyskuussa muutettiin Helsinkiin, mie kävin Tukholman muotiviikoilla Nelly.comin kanssa, oli Meet&Greettejä ja Pauligin yllätysaamiaisen kuvaukset. Lokakuussa mulla oli hirveästi yhteistöitä, joiden vuoksi täytyy tehdä myös muita videoita paljon, jos haluaa pitää mainossisällön ja tavallisen sisällön suhteen tasapainossa. Lokakuussa oli myös mun synttärit, Nelly.comin kuvaukset, Pre Tubetour -risteily ja Kaikki vs 1 -ohjelman live. Marraskuussa lähdinkin Thaimaahan, ja kun tulin takaisin, me saatiin kuulla huonot uutiset meän läheisen sairaudesta. Siitä lähtien lennettiin mun poikaystävän kanssa Ouluun melkein joka viikonloppu, oltiin jouluna kaksi viikkoa siellä ja nyt ensi viikolla on luultavasti viimeinen Oulu-viikonloppu vähään aikaan, kun mennään laskemaan uurna kirkon uurnalehtoon. Tuntuu niin hullulta, että marraskuun alussa ei ollut vielä hajuakaan siitä, mitä kaikkea tulisi tapahtumaan.

Mutta, tarkoitus ei ollut sukeltaa tuohon asiaan, vaan todeta että ymmärrätte varmaan, miksi viimeiset kuusi kuukautta tuntuu musta sumuiselta pikakelaukselta. Tosi monet on kyselleet, miltä on tuntunut asua Helsingissä ja oonko kotoutunut tänne hyvin. En oikein osaa vastata tuohon, koska tässä on tapahtunut niin paljon kaikkea, ja viimeiset kolme kuukautta ollaan oltu viikonloppuisin enemmän Oulussa kuin Helsingissä.

Nyt on kuitenkin alkanut helmikuu, ja musta tuntuu että mun mieli alkaa kirkastua. Oon palannut videoiden pariin, ja kuvaaminen tuntuu kivalta. Viime viikolla maanantaina näin tosi pitkästä aikaa Veronicaa sekä kävin tyttöjen kanssa BodyAttack-tunnilla, tiistaina meille tuli eräs kuvausryhmä kotiin ja keskiviikkona Paula Kesäläinen kuvasi minusta, Pinjasta ja Johannasta hääteemaiset kuvat Anun portfolioon (video löytyy tästä). Torstaina kävin Laitilassa pitämässä Meet&Greetin (jos joku ei tiedä, mitä tuo tarkoittaa, niin kyseessä siis tilaisuus, jossa voi tulla tapaamaan tubettajia). Näin samalla lyhyesti mun sukulaisia, sillä mun suku on siis Laitilan ja Uudenkaupungin seudulta. Perjantaina kävin pitämässä puheenvuoron opettajille suunnatuilla Educa-messuilla, ja viikonloppu vietettiin Jussin serkkujen kanssa täällä Helsingissä.

Tällä viikolla mulla on ollut mm. Lapin Kansa -sanomalehden haastattelu, Tubetour-palaveri (kiertue alkaa parin viikon päästä, vedetään keikka 15 kaupungissa!) ja toka vyöhyketerapia. Eilen käytiin iltajumpassa Anun kanssa ja mentiin sen jälkeen Fafa’siin syömään, oli jotenkin tosi mukavaa. Jännitin eilen myös aika paljon tuon World visionin kanssa yhteistyössä tehdyn videon julkaisua; puhuin siinä siis tyttöjen ympärileikkauksista, joista kuvaavampi termi on silpominen. Video sai kuitenkin hyvän vastaanoton ja huh, on ylpeä olo että uskalsin tehdä tuon.

Tänään lauantaina ollaan suunniteltu, että vietetään pitkästä aikaa parisuhdepäivää yhdessä. Ollaan kyllä siis oltu ihan super tiiviisti yhdessä viimeiset kolme kuukautta, mutta yhdessäolo on ollut paljon sitä Ouluun reissaamista, surullisten asioiden käsittelyä tai sellaista, että on muitakin mukana seurassa. Tää on itse asiassa eka viikonloppu pariin kuukauteen, että ollaan kahdestaan kotona. Aika hullua! Mutta ihanaa. Ja mikäs on mun romanttinen ykköstoive tällaiselle erityiselle päivälle? No ylimääräisten tavaroiden myyminen Facebook-kirpparilla, hahahh. Mie en saa mielenrauhaa, kun nuo vanhat kamat on lojuneet parvekkeella nyt puoli vuotta… No ei, mennään me myös illalla Gaijin-nimiseen hienoon ravintolaan syömään.

Musta tuntuu, että voisin kirjoittaa koko loppupäivän, mutta ehkä lopetellaan tähän että tekstin pituus pysyy lukijaystävällisenä. Haluaisin kertoa teille mun ajatuksista elämään liittyen, puhua vähän pienistä oivalluksista, joita mulla on nyt tullut – mutta palataan niihin toisessa postauksessa. Mie luulen, että tällaisia parin viikon taukoja ei nyt tule enää, mutta en toisaalta halua luvata mitään. Ja se tässä onkin ideana, en halua että tästä tulee yhtään pakkopullaa. Pidetään tämä mieluummin vaikka herkullisena pannukakkuna ❤️

Ps. Linkitän aina uudet postaukset mun Facebook-sivuille – siellä voi käydä tykkäämässä mun sivuista, jos haluaa ilmoituksen uusista julkaisuista :)

 

Postauksen kuva: Demi-lehti