Kuukausiarkisto:

joulukuu 2015

Suuria uutisia!

joulukuu 9, 2015
image

 
 

Musta tuntuu, kuin olisin satojen seikkailujen äärellä.

Kuin näkisin raollaan olevan oven, jonka takaa pilkistää valoa uudesta maailmasta. Takana pimeä syksy täynnä stressiä, kotona vietettyjä tunteja, päiviä, viikkoja. Seison kynnysmatolla, käsi ovenkahvalla ja sydän tykyttäen, valmiina avaamaan oven ja hyppäämään tuntemattomaan.

Mun viikonloppuun liittyy kaksi mahtavaa asiaa, joista toisen tiiättekin. Lähden nyt lauantaina Helsinkiin, koska sunnuntai-iltana mie jätän Suomen taakseni ja lähden kuukaudeksi Aasiaan. Suunnitelmana on, että vietän viikon Balilla tyttöjen kanssa, jonka jälkeen lennän Thaimaahan mun sukulaisten luo ja oon siellä kolme viikkoa. Palaan siis kotiin tammikuun puolivälin aikaan, huh huh. Mulla on ihan epätodellinen olo, en vaan pysty tajuamaan, että oon kohta lämpimässä ja tuhansien kilometrien päässä arjesta, stressistä ja pimeästä talvesta. Jännittää, jännittää ihan hulluna. Mun syksy on oikeasti ollut niin arkinen; oon ollut vaan Oulussa, tehnyt kandia, treenannut ja viettänyt kotihiirielämää – ja yhtäkkiä pitäisi vaan lähteä, jättää tuttu ja turvallinen koti, liikkua lähi-Lidliä kauemmaksi ja antautua seikkailuille. Saa nähdä, miten sitä selviää.

Toinen suuri uutinen on se, että mun blogi muuttaa! Kyllä, mie pakkaan kimpsut ja kampsut kasaan ja siirryn Starry eyesin kanssa Fitfashion-sivustolle bloggaamaan.

 image
 

Fitfashionilta otettiin muhun yhteyttä muutama viikko sitten, ja pohdiskelujen jälkeen oon päättänyt kokeilla jotain täysin uutta ja siirtyä astetta lähemmäs ammattibloggaamista muuttamalla FF-sivustolle. Blogi siirtyy kaikkine postauksineen ja kommentteineen uuteen osoitteeseen, ja myös ulkoasu pysyy melko samanlaisena, vaikka osoite onkin eri. Tuun siis tulevaisuudessa saamaan säännöllisen palkan bloggaamisesta, mikä tarkoittaa sitä, että pääsen tekemään teille enemmän postauksia ja panostamaan blogiin ihan eri tavalla kuin tähän asti. Oon tosi innoissaan kaikesta uudesta, mitä blogisiirto tuo tullessaan, mutta toisaalta mie haluan painottaa, että pyrin ihan oikeasti pitämään Starry eyesin sisällön samankaltaisena kuin tähän asti. Tiiän, että Fitfashion tulee uutena blogikotina aiheuttamaan ihmetystä. ”Eihän tämä edes ole mikään treeniblogi!” Tuota samaa kummastelin minäkin, kun siirtoa ehdotettiin. Mun blogia kuitenkin pyydettiin Fitfashionille juuri tällaisena kuin se on, eli mun ei tarvitse alkaa postaamaan pelkästään hyvinvointiin liittyvistä jutuista siirron myötä. Musta on kyllä hauskaa kirjoittaa treenaamisesta ja siihen liittyvistä asioista, joten hyvinvointipostauksia tulee varmasti olemaan paljon – mutta niin myös niitä muitakin postauksia, samassa suhteessa kuin aikaisemminkin.Mie en myöskään halua, että pelkäätte blogin sisällön valuvan sellaiseen… huonoon suuntaan. En halua, että joka toinen postaus sisältää peilikuvan salilta ja joka toinen mainoksen jostain nettikaupasta. Tiiätte ehkä, mitä tarkoitan. Mie rakastan tätä blogia tämmöisenä kuin se on, ja haluan pitää sen tyylistä kiinni.

Oon kokeillut portaalissa bloggaamista kerran aikaisemminkin keväällä 2014, mutta silloin en oikein pystynyt asettumaan taloksi uuteen blogikotiin ja visiitti jäi lyhyeksi. Mie koen, että oon nyt valmis kokeilemaan portaalissa bloggaamista uudestaan, uudella sivustolla, jos mulla on siihen teidän tuki ja lämpö apuna.

 image
 

Tämä viikko on ollut kyllä hirveää hulinaa ja vilskettä. Sanoinkin mun poikaystävälle, että mun ensimmäinen reissuviikko menee varmaan nukkuessa Balilla. Tai sitten käy niin, että stressi laukeaa flunssaan sairastumisena, mutta toivotaan, että pysyn hereillä ja terveenä. Mulla on ollut tuhat asiaa tehtävänä ja mietittävänä, sillä blogimuuton ja reissuun valmistautumisen lisäksi mulla on tällä viikolla tenttejä ja kandiseminaarit, joissa mun pitää opponoida kahden muun opiskelijan kandi ja esitellä oma (keskeneräinen…) työni. Oon myös ollut hiukan huolissani siitä, kuinka kestän olla rakkaasta erossa kuukauden ajan. On se vaan niin älyttömän tärkeä.No, vielä pari päivää näitä kouluhommia, ja perjantai-iltapäivästä lähtien mie unohdan hetkeksi murheet ja kaiken yliopistoon liittyvän. Postaan seuraavan kerran uudessa osoitteessa luultavasti perjantaina, sillä Starry eyes siirretään huomenna torstaina. Toivon ihan täydestä sydämestäni, että jatkatte matkaa mun kanssa siirron jälkeen. Blogia voi seurata samaan tapaan Bloggerin, Bloglovinin ja Facebookin kautta – älkää siis hätäilkö, päivitän uuden osoitteen kaikkiin kanaviin.

Vitsi että jännittää kaikki.

Tavataanhan uudessa osoitteessa? Heippa

 

Inhorealistinen treenipäiväkirja, osa 2

joulukuu 7, 2015
image

 

Yhteistyössä liikuntakeskus Hukka.

 

 Maanantai:Uusi viikko, uudet kujeet! Mie pääsen aloittamaan viikon tuoreilla jaloilla, sillä edellinen päivä eli sunnuntai on ollut lepopäivä. Vaikka oon taas luvannut itselleni pitäväni pientä taukoa sulkapallosta varjellakseni mun naksuvaa olkapäätä, päätetään silti kaverin kanssa mennä pelaamaan sulista ennen iltajoogaa.

Sulis on yhtä hauskaa kuin aina ennenkin, ja pelit tuo hyvän lämmön kroppaan ennen joogastudioon siirtymistä. Yritän käydä kehonhuoltotunneilla sen pari kertaa viikossa, ja jooga on kyllä mahtavaa huoltoa myös mielelle. Oon koko tunnin ajan ihanan raukeassa tilassa, melkein nukahtamispisteessä. Vaikka asennot on välillä rankkojakin, mun silmät meinaa lupsahtaa kiinni aina, kun pysyn hetken paikoillani. On jotenkin tosi hyvä olo, ja loppurentoutuksen jälkeen en meinaa saada itseäni ylös ja ulos salista.

 Tiistai:Tiistaina oon suunnitellut hakevani uuden leiman Hukan Mestari-passiin, joten menen BodyJam-tanssitunnille, jossa en oo vielä tälle syksylle käynyt. Tuohon passiin kerätään tosiaan leimoja liikuntakeskuksen eri lajeja testaamalla, ja täydellä leimapassilla saa lunastaa itselleen erilaisia palkintoja.

Koska oon harrastanut tanssia nuorena kymmenen vuotta, mulla on yleensä vähän ristiriitaiset fiilikset tanssillisista ryhmäliikuntatunneista. Tavallaan on aivan ihanaa päästä vetkuttamaan pitkästä aikaa, mutta toisaalta tuntien rakenne on usein vähän liian hitaasti etenevä ja samoja liikkeitä toistetaan melko kauan. BodyJamissa on kuitenkin ihan mukavaa, vaikka onkin vähän orpo olo ilman treenikaveria. Jamissa tehdään tavallaan samaa koreografiaa koko tunnin ajan, kun taas esimerkiksi SH’Bamissahan tanssiliikkeet ja tanssityylit vaihtuvat tunnin jokaisella biisillä. Tunnin lopussa mulla menee vähän keskittyminen tosi kovalla soivaan musiikkiin, eikä oikeastaan jää sellainen olo, että pakko päästä Jamiin uudestaan.

Tanssimisen jälkeen mulla on vielä hiukan energiaa jäljellä, joten käyn juoksemassa puoli tuntia juoksumatolla. Suurin syy juoksemiselle on oikeasti se, että mua ärsyttää eräs päivällä tapahtunut asia ja haluan juosta sen pois ärsyttämästä jonkun kunnon mättöbassomusiikin tahdissa. Skrillex toimii tässä mielentilassa aika hyvin. Sopivan musiikin tahdissa juokseminen toimii yllättävän hyvin, kun pitää saada vihainen mielentila rauhoitettua, ja illalla mulla onkin jo hyvä mieli kaikesta :)
 
image
 
Keskiviikko:

Mun reissu lähenee uhkaavasti, mikä tarkoittaa sitä, että mulla on enää pari viikkoa aikaa kerätä Hukan leimapassi täyteen bluetooth-kuulokkeita varten. Mie menenkin siksi keskiviikkona 45 minuutin pallopilatekseen, jossa en oo käynyt aikaisemmin.

Pallopilateksessa käytetään isoa jumppapalloa niin lämmittelyssä kuin lihaskunto-osuudessakin. Mun jalat on vähän väsyneet eilisistä spurttailuista, joten oon ihan tyytyväinen mun päivän treenivalintaan. Lämmittelyn jälkeen siirrytään erilaisiin harjoituksiin, joista yhdessä tehdään vatsalihasrutistuksia puolittaisessa makuuasennossa selkä pallon päällä, jalkapohjat lattiassa. Asennossa pää menee tavallaan taakse ja alaspäin, ja kiertävien ylösnousujen aikana mulla alkaa tulla hiukan huono olo. Kun harjoitus on ohi, mua etoo aika pahasti, ja päättelen sen johtuvan mun yliherkästä tasapainoelimestä (välillä tulee tosi herkästi ”matkapahoinvointia”). Lopputunnilla mun on vähän vaikea keskittyä mihinkään, sillä mua vähän oksettaa edelleen, eikä olo helpotu kuin vasta kotona tunnin pötköttelyn jälkeen.

Torstai:

Vaikka eilinen pilates meni vähän häneksi, mun vatsalihakset on mukavasti jumissa torstaina. Jotakin hyötyä siitäkin, jes. Koska eilinen päivä oli melko kevyt, päätän mennä mun ystävän kanssa 30 minuutin Grit Cardioon. Tuosta jumpasta on kyllä tullut mun uusi lemppari, minkä huomaa mm. siitä, että oon käynyt Grit Cardiossa kuusi kertaa syksyn aikana. Esimerkiksi mun vanhoissa suosikeissa eli BodyCombatissa ja BodyPumpissa taas en oo käynyt kuin kerran tai kaksi.

Tänään Grit Cardiossa vedetään uutta ohjelmaa. Les Mills -ryhmäliikuntatunneillahan on aina samat ohjelmat (eli biisit ja liikkeet) noin kolmen kuukauden ajan, jonka jälkeen ohjelmat vaihtuvat. Kolme kuukautta on mun mielestä ihan sopiva aika yhdelle ohjelmalle, vaikka biiseihin alkaa kyllä kyllästyä, jos jollain tietyllä tunnilla käy säännöllisesti vaikkapa kerran viikossa. Grit-tunneilla musiikkia ei kuitenkaan ehdi kuunnella samalla tavalla kuin vaikka Attackissa, sillä puolen tunnin setti on niin älyttömän raskas ja intensiivinen, että ainakin mulla ne minuutit menee jossain kivun rajamailla :D Välillä tuntuu, ettei muista yhtään, mikä biisi on soinut taustalla treenin jälkeen – sitä vaan keskittyy selviytymiseen. Torstain Grit Cardiossa olen ekaa kertaa uudessa ohjelmassa, joka vaikutti ihan hyvältä; yhtä kamalia ja ihania ne taitaa kaikki olla. On jännä, miten Cardiossa haluaa käydä kerta toisensa jälkeen, vaikka jumppa on aina yhtä paha rääkki. Se fiilis puolituntisen jälkeen on vaan niin mahtava, että kai siihen on jäänyt koukkuun.
 
image
 
Perjantai:

Perjantaina mulla on ehkä hiukan laiska olo. Huomaa kyllä, miten alkusyksyn treeni-into alkaa hiukan hiipua pimeyden vuoksi. Väsyttää jotenkin eri tavalla kuin aikaisemmin, eikä ole ihmekään – onhan se melko ankeaa, kun aurinko laskee kahdelta päivällä. WhatsAppissa meän Hukka-ryhmässä kuitenkin ehdotetaan iltapäivän BodyPump-tuntia, joten päätän kerätä itseni lojumasta kotoa ja lähteä jumppaan.

Käy kuitenkin lopulta niin, että oon yksin Pumpissa :D Vähän huvittaa, sillä olin lähtenyt kotoa sen ajatuksen voimalla, että näkee tyttöjä salilla. Ei se mitään, Pumpissa on ihan kivaa pitkästä aikaa ja uudessa ohjelmassa on pari hyvää biisiäkin. Laitan moniin kappaleisiin aika pienet painot, joista jotkut tuntuu jopa säälittäviltä verrattuna niihin kilomääriin, jotka latasin joskus tankoon. Kun kävin säännöllisesti Pumpissa, mulla oli parhaimmillaan 30 kiloa kyykyissä ja varmaan kymppi hartiabiisissä – nyt vastaavat kappaleet tehtiin puolet pienemmillä painoilla. Mutta hyvä vaan, mun mielestä tekniikka on kuitenkin tärkeintä, jos Pumpissa käy harvakseltaan. Sain kuitenkin poltteen päälle joka kappaleessa, ja esimerkiksi hauikset meni Pumpista ihan jumiin seitsemän kilon tangolla.

Lauantai:

Lauantaina pidän välipäivän! Sijoitan levon usein työpäivälle, sillä en tykkää treenata ennen työvuoroa (on kuitenkin aina vähän väsynyt olo jumpan jälkeen) ja työvuoron jälkeen taas ei yleensä kiinnosta yhtään lähteä treenaamaan. Suoraan vaan kotiin syömään ja löllöttelemään sohvalle.

Lauantaina on myös pienimuotoiset pikkujoulut, joissa tankkailen vähän jouluherkkuja :)
 

image
 
Sunnuntai:

Sunnuntaina mulla on taas energinen olo ja päätän mennä iltapäivän BodyAttack-tunnille. Ohjaaja vetää uutta ohjelmaa ja mulla on älyttömän hyvä fiilis kaikesta treenin aikana. Mulla hymyilyttää mm. uudet hyvät uudet biisit (erityisesti lihaskunnon jälkeinen juoksubiisi U & I sekä agilityssä soiva Major Lazer), eilisen lepopäivän tuoma energia sekä se, että tajuan lähteväni Aasiaan tasan viikon päästä.

En ehkä rakastu uuteen Attack-ohjelmaan yhtä palavasti kuin edelliseen, mutta tykkään siitä silti. Jään kaipaamaan vanhasta ohjelmasta kerähyppyjä ja viimeistä sykehuippukappaletta, mutta esimerkiksi kahdeksas biisi oli niin tylsä, että kiva päästä siitä eroon. Uusi Attack oli ehkä pikkiriikkisen kevyemmän tuntuinen kuin vanha, mutta tuo rankkuus kyllä riippuu myös paljon siitä, kuinka täysillä itse tekee.

BodyAttack luo mahtavan lopetuksen treeniviikolle, ja sinetöin treenin kuuntelemalla hyvän fiiliksen musiikkia pyöräillessä kotiin.

 
image 

Ajatuksia bloggaamisesta

joulukuu 6, 2015

image
 

Perjantaina vieteltiin tosiaan Oulun Kaarlessa some-pikkujouluja, jossa mm. pohdiskeltiin kuvassa näkyvän pienen paneelin kesken sosiaalista mediaa. Näiden kuvien myötä mie ajattelin jakaa teille vähän mietteitä bloggaamisesta ja somesta, erityisesti Instagramista.Kun mie aloitin bloggaamisen vuonna 2011, olin kunnon torvelo enkä suoraan sanottuna tajunnut blogimaailmasta vielä yhtään mitään. Laitoin postauksiin mitä kuvia sattuu, kerroin mitä sattuu, enkä oikeastaan koskaan osannut ajatella, että mun blogia voisi joskus lukea enemmän kuin viisi ihmistä. Tai no, tämähän voi kuulostaa ihan tavalliselta lähtöasetelmalta, mutta musta tuntuu että nykyään osa blogin perustavista ihmisistä oikeasti tietää jo, mitä on tekemässä ja mitä haluaa blogillaan saavuttaa. Kuitenkin, bloggasin yhä aktiivisemmin ja intensiivisemmin kuukausien ja vuosien kuluessa, kunnes blogista on muodostunut luonnollinen osa mun arkea ja oikeastaan minua itseänikin, ja samalla bloggaamisesta on tullut yhä useamman ihmisen ammatti.

Asia, jota mie oon alkanut yhä enemmän pohtia, on se ns. ”aitous”. Sellainen todenmukaisuus. Mun mielestä blogit jakautuu usein karkeasti kahteen leiriin: ne sivut, joiden kuvat on kuin suoraan ammattivalokuvaajan kamerasta ja jotka luovat mielikuvan siitä, että bloggaaja elää kadehdittavaa, ihanaa rikasta kaunista elämää – sekä ne blogit, joiden sisältöön on helpompi samaistua ja joiden lukeminen ei aiheuta pientä kateutta vaan enemmänkin lohduttaa. Aika usein ekan kategorian blogit on niitä ammattiblogeja ja jälkimmäiset taas harrastuspohjaisia. En sano, ettei näitä piirteitä voisi olla samassa blogissa, mutta mun päässä jako on usein tällainen. Välillä mie tykkään selailla niitä ammattimaisia blogeja, mutta useimmiten muhun iskee sellainen aitous, arkisemmatkin kuulumiset ja ihmisten ajatusten lukeminen.

Oonkin miettinyt, millaisena haluan mun blogin vaikuttavan muiden silmissä. Okei, mie ja mun elämä on aika kaukana siitä kaikesta, mitä pitäisi olla tuohon ekaan blogikategoriaan pyrkiessä (puuttuu valkoinen sisustus, kukkakimput pöydillä, aamupalahedelmät sängyssä, skumpat sekä brunssit ja asukuvat Helsingin kaduilla), mutta periaatteessa miekin voisin pyrkiä siihen illuusioon siloittelemalla elämää sieltä ja täältä, karsimalla hiukan enemmän todenmukaisuutta. Ja miksi tekisin niin? Koska välillä tuntuu, että se on se mitä blogeja lukevat ihmiset haluaa nähdä. Se on mikä myy, mikä saa bloggaajan vaikuttamaan uskottavalta. Sellaista pientä, pelottavaa siloittelua oon jo huomannutkin; oon esimerkiksi muuttunut melko kriittiseksi sen suhteen, millaisia kuvia julkaisen itsestäni. En siis muokkaa mun ulkonäköä kuvissa (en osaa hah), mutta hylkään välillä kuvia pikku juttujen vuoksi.

 
image 

Vähän samoja juttuja oon pyöritellyt mielessä mun Instagram-tilin suhteen. (Tässä vaiheessa pieni reality-check. Tajusin vaan yhtäkkiä, kuinka typerältä kuulostaa pohtia jotakin Instan kuvavirtaa ja sitä, millaisia kuvia siellä julkaisee. First world problems. Elämässä on tosiaan aika tosi paljon tärkeämpiäkin asioita… Bloggaajana sitä kuitenkin välillä ajautuu miettimään tällaisiakin turhuuksia, joten antakaa anteeksi tämä pinnallisuus.) Insta on muuttunut viime vuosina yhä enemmän sellaiseksi viralliseksi kanavaksi, johon esimerkiksi bloggaajat eivät enää lätki mitä tahansa fiiliskuvia, vaan tilillä julkaistaan harkittuja, järjestelmäkameralla taltioituja otoksia. Ja myös mun kohdalla on käynyt näin. Oon miettinyt sitä, välitänkö mie Instassa ärsyttävän siloiteltua kuvaa mun elämästä. Onko mulla jokin vastuu välittää myös niitä arjen rumia, kiireisiä ja meikittömiä fiiliksiä ihmisille? Mun mielestä ihmisiä ei kuitenkaan voi enää oikein syyllistää lavastettujen kuvien jakamisesta, sillä sellaiseksi Instagram on vaan ehtinyt mennä. Eihän kukaan valokuvaajakaan halua julkaista ”rumia” kuvia, totta kai ne vastoinkäymiset ja suihkukaivon tyhjentämiset jää ikuistamatta. Pointti onkin siinä, että nykyaikana on vain pakko muistaa somea selaillessa, mitä niiden kuvien takana on. Some on ehkä osittain pilattu sillä, ettei se enää (ainakaan ammattisomettajien kohdalla) välitä niin todenmukaisia vilauksia arjesta kuin voisi, mutta tässä vaiheessa muutos pitää vaan muistaa ja tiedostaa. Mie oon esimerkiksi tehnyt sellaisen valinnan, etten hamstraa mun seurantalistalle sellaisia täydellisen elämän Insta-tilejä ihan vaan siksi, etten alkaisi uutisvirtaa selatessa liikaa vertailemaan mun arkea ihmisten maalaamiin illuusioihin arjesta.

Oon kuitenkin hoksannut pienen porsaanreiän. Ehkä se mun juttu voisi lopulta olla blogin tekstien aitouteen panostaminen. Voin asetella muka hienoja asetelmia ja yrittää ottaa nättejä kuvia sekä Instagramiin että blogiin, jos pyrin kuitenkin välittämään niitä oikeita ajatuksia ja kokemuksia kirjoitusten kautta. Näin visuaalinen puoli ei kärsi, mutta se lohtua tuova aitous voidaan saavuttaa. Tässä taitaakin olla mun tulevaisuuden tavoite bloggaamisen suhteen: vaikka yrittäisin luoda kauniita kuvia, muistan myös kertoa elämästä niitä varjopuolia, välittää ajatuksia asioista joilla on väliä ja jakaa tarinoita tavallisestakin arjesta. Koska let’s face it, sellainen pyörällä kaatuileva, jatkuvasti tiskaava ja kalsareissa hengaileva tyyppi mie oon, vaikka miltä elämä vaikuttaisi kuvien perusteella.

Apua mikä selostus tästä tuli! Tekee vissiin ihan hyvää kirjoittaa jotain muutakin kuin kandia… Musta olisi tosi kiva kuulla, mitä mieltä ootte näistä asioista, joten kommentoikaahan jos tulee jotain sanottavaa aiheeseen liittyen. Ensi kerralla jotain vähän kevyempää luettavaa :)

 
image