Tiedättekö sen tunteen, kun herää aamulla, ja ennen kuin on ehtinyt edes avata silmiään, stressi on jo ehtinyt puristautua rintakehään? Mulle on käynyt noin monta kertaa tällä viikolla. Yleensä heräilen pikku hiljaa unesta, mieli hiukan utuisena ja alan hiljalleen kelailla, mikä päivä on ja pitääkö nousta saman tien ylös. Mutta esimerkiksi maanantaina kellon soidessa stressi valtasi mielen ennen kuin ehdin edes tajuta heränneeni, ja näin on jatkunut miltei joka aamu tällä viikolla.
Stressaa niin, ettei tässä oikeastaan oo edes järkeä.
Koska mie olin syysloman kipeänä enkä saanut tehtyä mitään opiskelujuttuja viime viikolla, musta on tuntunut siltä, että kaikki hommat kasautuu ja kaatuu päälle. Kandi, kaksi esseetä ja tenttiä sekä luennot, työt ja blogihommat siihen lisäksi – pelkästään ajatus kaikesta uuvuttaa ihan täysin ja tuntuu, ettei aika tule muka mitenkään riittämään. Ei nyt, eikä koko marraskuun aikana. Miehän lähden 13.12. sinne kuukauden mittaiselle reissulle, joten mm. mun kandin pitäisi olla täysin valmis ennen tuota päivää. Stressaan siis etukäteen koko seuraavaa kuukautta. Ja tämähän on ihan typerää just siksi, ettei mulla oikeasti ole vielä mitään hajua, mitä seuraavan neljän viikon aikana tapahtuu. Voihan olla, että saan tehtyä hommia ihan mukavasti aikataulujen mukaan puhumattakaan siitä, ettei tämä etukäteisstressi hyödytä tai auta mua mitenkään. Se ei tsemppaa mua, se ei tee musta reipasta, päin vastoin lamauttaa ja vie voimia. Jostain syystä en oo saanut karistettua tätä oloa pois, ja stressi on punoutunut mun ympärille tällä viikolla niin vahvasti, että ahdistaa jos oon hetkenkään yksin. Niin kuin yleensäkin, ihmisten seurassa nämä asiat unohtuu, tuntuu mitättömiltä, ja ääneen lausuttuna moni asia pienenee puolella, mutta mulle on ominaista just tämä asioiden paisuttelu yksinollessa. Joskus hiljaisuus on äänekkäämpää kuin kaupungin puheensorina, ei rauhoita vaan antaa liikaa tilaa ajatuksille. Lisäksi mulla alkaa tässä tilassa usein stressaamaan ihan pikku jutut, jotka ei edes liity siihen alkuperäiseen stressinaiheeseen, vaan keräilen niitä random huolia sieltä täältä ihan niin kuin pää ei olisi jo muutenkin täynnä.
On myös hassua, miten tässä tilassa on vaikea suhteuttaa asioita. Tai siis, kyllähän mie esimerkiksi tiiän, että asiat voisi olla niin paljon huonomminkin, tai ettei nämä mun huolehtimat asiat ole mitään lopullisia ja kuolemanvakavia, mutta kroppa ei tunnu ymmärtävän tätä. Se pysyy tässä jännittyneessä tilassa, vaikka kuinka koitan ajatella asioita järjellä, eikä mukavienkaan asioiden fiilistely auta; oon herranjestas lähdössä Thaimaahan reilun kuukauden päästä, mutta koko asia ei ole tällä viikolla tuntunut yhtään miltään. Yleensä välttelen tällaisten asioiden kirjoittamista blogiin, sillä haluaisin keskittyä sellaisen positiivisen energian levittämiseen, mutta toisaalta: jos joku pystyy samaistumaan mun juttuihin ja löytää ehkä hetken helpotuksen omaan oloonsa niin tällaistenkin asioiden kirjoittaminen kannattaa.Mutta onneksi tämä on ohimenevää, perjantain myötä olo alkaa ehkä hiukan helpottua. Ja onneksi tässä viikossa on ollut paljon hyvääkin.
Hyviä on olleet esimerkiksi kaikki hetket, jotka oon saanut viettää meän porukan tyttöjen kanssa. Ja näen tänään pitkästä aikaa yhtä ihanaa meän porukasta, sellaista jota ei tule niin usein nähtyä. Syksy on ollut kaunis, kylmän aurinkoiset aamut on ihania. Odotan hulluna lauantaita, jolloin vietetään työporukan virkistysiltaa. Ihan mahtavaa. (Toki tästäkin oon osannut repiä yhden stressinaiheen, haha. Juhliminen verottaa aina yhden päivän tenttiin valmistautumisesta, sillä epäilen että oon sunnuntaina ihan opiskelukunnossa.)
Sain saamen välitentistä nelosen, enkä olisi ikinä uskonut että niin kävisi. (Enkä usko itse asiassa vieläkään täysin, mie epäilen että tuossa on tullut jokin sekaannus :D Kova luotto omiin taitoihin…) Hämmentävää, mutta totta: uudet emojit piristivät yhtenä päivänä yllättävän paljon. Oon saanut herätä joka aamu rakkaan vierestä. Vaikka on tuntunut siltä, etten välttämättä ole ihan täysin parantunut ja palautunut syysloman flunssasta, on silti ollut ihan parasta käydä treenaamassa viikon tauon jälkeen. Pelattiin yhtenä päivänä sulkapalloa, jäin koukkuun. Sain Tiinalta hullun söpön myöhäisen synttärilahjan. Oon myös ollut onnellinen mun uudessa takissa, vaikka tuntuukin kamalan pinnalliselta iloita jostain vaatteesta joka päivä.
Perjantai on kääntynyt tässä postausta naputellessa iltapäivän puolelle. Seuraavaksi mun pitäisi lukea tenttiin, sillä sain aamulla kuulla, että meille tulee illalla Rovaniemeltä yökyläilijöitä ja haluan pyhittää illan ystävien kanssa hengailulle. Porukalla sulista ja ulos syömään, sehän kuulostaa ihan perjantailta. Huomenna koitan ajoittaa samalla tavalla kouluhommat päivälle, sillä illalla on tosiaan työpaikan virkistysilta naamiaisteemalla eikä silloin saa uhrata sekuntiakaan tenttistressille. Vain huippuja ihmisiä sekä hyvää ruokaa ja juomaa. Mun piti itse asiassa olla huomisissa naamiaisissa Harry Potter, mutta vaihdoinkin vähän tylsempään Hermioneen! Myös legendaarinen marjanpoimija-asu pitäisi vielä joskus toteuttaa, haha. Sääskiverkko-hattu päässä ja sankko kädessä.
Toivottavasti teillä ei oo samanlaiset stressit päällä kuin mulla, mutta jos on, mie lähetän Hyvistä ja huonoista uutisista tutut jaxuhalit sinne. Ehkä sitä nyt viikonloppuna saisi rauhoituttua ja ensi maanantai valkenee vähän mukavampana kuin edellisellä viikolla. Ja mitähän jos vain päättäisi, että kaiken kamalan sijaan marraskuusta tuleekin hyvä kuukausi – tehokas ja hauska ja täynnä hyviä hetkiä. Voisi oikeasti olla ihan asennoitumisesta kiinni.
Jaha. Niin kuin tarinoissakin, tähän postaukseen tuli näköjään onnellinen loppu. Erityisen hyvää tässä on, että se tuli multa luonnostaan. Jos kaiken valittamisen pystyy päättämään lopulta hymyyn, asiat saattaa olla oikeasti ihan hyvin.
