Vuosiarkisto:

2014

Elossa ollaan

16 joulukuun, 2014

image

Moikka kaikki!Tuntuupa jännältä kirjoittaa. Mie oon ollut nyt jonkin aikaa pienessä some-hiljaisuudessa, koska… Niin. Ei vaan oo tuntunut hyvältä julkaista yhtään mitään. Tällä hetkellä mulle kuuluu oikeastaan yhtä aikaa hyvää ja huonoa. Oon surrut näitä viime viikkojen tapahtumia ja koittanut käsitellä kaikkea, niin muutosta kuin mun suhteita asiaan liittyviin ihmisiin. Anteeksi, kun en oo avannut tätä asiaa teille mitenkään – haluaisin vaan sanoa, että toivottavasti teillä on siellä asiat hyvin ja jos näin on, olkaahan kiitollisia siitä :) Enkä tarkoita sitä, että koko ajan pitäisi olla hyvällä tuulella ja niin hirveän onnellinen kaikista asioista, vaan sellaista että välillä pysähtyy hoksaamaan elämän kivat jutut.

Mutta niin, kyllä mulle hyvääkin kuuluu. Mie odotan kaikesta huolimatta tietenkin joulua (jonka vietän sittenkin Oulussa poikaystävän perheen kanssa enkä Rovaniemellä) sekä uutta vuotta, jolloin mennään tosiaan sinne Rukalle mökille. Mie odotan lisäksi helmikuuta, jolloin ollaan ehkä lähdössä reissuun. Oon myös koittanut tehdä kaikkia kivoja juttuja viime aikoina, ettei mieli olisi niin maassa. Postauksen ylimmät kuvat esimerkiksi on meidän tyttöjen perheaamiaiselta, jota vietettiin muutama viikko sitten, kun ihana Netta oli käymässä täällä Oulussa.

image

En oo viime aikoina hirveästi käynyt keskustassa, ja oon muutenkin halunnut olla ostamatta mitään uusia vaatteita, koruja tai muuta turhaa. Tämä on tietysti ollut vaikeaa, kun vastaan tulee ihana vauvansininen neule jääkarhukuvalla… Oon vaan vähän kyllästynyt siihen, että vaatekaapit on täynnä tavaraa ja sitten sitä ostelee kuitenkin kaikkea lisää. Tällä hetkellä mun tavoitteena olisi myydä mahdollisimman paljon vaatteita pois (tulisko joku oululainen käymään Palje-kirppiksellä, jos laitan sinne tammikuussa pöydän?) ja sen jälkeen pitää shoppailun sellaisena järkevänä. Ostaisi sellaisia vaatteita, joita pystyy oikeasti yhdistelemään ja joita käyttää useammin kuin pari kertaa.Katotaanpa muistanko tuon, kun alet alkaa…

image

Pari viikkoa sitten käytiin syömässä Oulun Torilla-ravintolassa, jossa oli kyllä tosi hyvät ruoat. Mulle tuli pitkään haudutettua karitsan potkaa kantarelleilla, karamellisoidulla sipulilla ja aiolilla sekä lisukesalaatilla. Jälkkäriksi ”Snickers” eli brownie suolapähkinöillä, kinuskikastikkeella ja vaniljakreemillä sekä myöhemmin lasillinen Baileysia, jota on muuten pakko saada vielä uudestaan joulukuun aikana.

image

Oon myös käynyt pikkujouluissa, joita vietettiin pikku porukalla suomen kielen opiskelijoiden kesken. Oli lahjojenvaihtoa, erilaisia juustoja, feta-pinaatti-piirakkaa ja muita herkkuja sekä taustamusiikkina niin Jari Sillanpäätä kuin Tsaikovskia, haha.Pikkujoulukaudesta (ja tuosta kuvan lavastetusta viinipullosta) huolimatta en oo itse asiassa käynyt baarissa juhlimassa kohta kolmeen viikkoon. On kyllä aika freshi olo! Viime viikonloppuna iltarientoina toimi perjantaina Emman synttäri-illallinen Amarillossa tyttöjen kanssa ja lauantaina taas oltiin katsomassa uusinta Nälkäpeliä. Mie näin ensimmäisen Nälkäpeli-leffan ihan vasta vähän aikaa sitten, ja olin oikeastaan positiivisesti yllättynyt. Tai no, ekassa elokuvassa mulla häiritsi moni asia ja moni juttu tuntui tosi epäuskottavalta, mutta kakkosen jälkeen olin vähän koukussa. En siis oo lukenut niitä kirjoja ollenkaan, ja oikeastaan ihan kivaa vaihtelua katsoa leffat ilman, että vertaa niitä automaattisesti alkuperäiseen tarinaan.

image

Oon viime viikkojen aikana myös leiponut lapsellisia pipareita, haha. Halusin kokeilla koristelussa kuorrutteen sijaan sulatettua valkosuklaata, mikä oli iso virhe… Mulla ei ollut kunnon pursotinta, joten valkosuklaata tuntui olevan ihan joka paikassa paitsi noissa pipareissa. Kun pursotinpussi lopulta repesi, lätkin tuota sulanutta suklaata vaan äkkiä mahdollisimman moneen pipariin ennen kuin pussi valui tyhjiin ja mietin, miten osasin mokata tuonkin homman, hah.

Itsenäisyyspäivä-viikonloppuna olin käymässä Rovaniemellä, mutta olin siellä koko reissun ajan vaan kotona perheen kanssa, joten sen kummempia kuvia ei siltä viikonlopulta ole. Lupaan kuitenkin taas olla aktiivisempi kameran käyttämisen ja blogin päivittämisen kanssa – kylläpä tässä alkaa loppujen lopuksi jo kuulua enemmän hyvää kuin huonoa.

Ja viikon päästä on joulu. Ei silloin saa olla surullinen :)

 

Tämän joulun to do -lista

4 joulukuun, 2014

image

Joulukuussa aion…

 

[  ]  kuunnella Sinkkuelämää-leffasta tuttua Auld Lang Syne -laulua niin monta kertaa, että kiintiö täyttyy vuodeksi.
[  ]  käydä luistelemassa, pulkkamäessä tai hiihtämässä.[  ]  lukea kirjan ja kirjoittaa.

[  ]  käydä keskustassa jouluostoksilla ja pysähtyä kahvilaan joulu-lattelle.
[  ]  leipoa joulutorttuja sekä pipareita ja koristella jälkimmäiset niin överisti kuin osaan.
[  ]  murustaa ylimääräiset piparit pehmeän vaniljajäätelön sekaan, koska se yhdistelmä nyt on parasta mitä tiiän.
[  ]  katsoa mussukan kainalossa jonkun joululeffan sekä Disney-piirretyn.[  ]  ostaa joululahjoja ihan kaikille perheenjäsenille.

[  ]  käydä tyttöjen kanssa Napapiirilla katselemassa jouluvaloja pimeässä Pajakylässä.
[  ]  lahjoittaa extrasumman rahaa hyväntekeväisyyteen tai ostaa Toisenlaisen lahjan.
[  ]  maustaa aamukahvit kanelilla ja kardemummalla.

 

Ja lisäksi lupaan ottaa paljon paljon paljon jouluisia kuvia näiden toteuttamisesta sekä muistakin jutuista. Viime aikojen tapahtumien takia en tiiä sittenkään yhtään, missä vietän tänä vuonna joulun, mutta eiköhän se ihan hyvin mene, vaikkei sitä perinteistä aattoa olisikaan. Mutta katsotaanpa vajaan kuukauden päästä kuvien kera, kuinka monta kohtaa sain suoritettua!
Onko teillä siellä jotain joulun must-juttuja, joita voisi vielä lisätä tuohon listaan?

 

Surullinen sutturapää

26 marraskuun, 2014

image

En oikein osaa sanoa, hymyilyttääkö vai itkettääkö mua tuossa kuvassa.
Ehkä se kertoo tämän hetken olosta aika paljon. En nimittäin oo tosi pitkään aikaan ollut näin surullinen kuin viime päivinä. Kyyneleitä illalla, kyyneleitä aamulla, eikä perus arki jaksa kiinnostaa. Välillä tietenkin tulee hetkiä, jolloin nuo asiat unohtaa ja pystyy keskittymään kaikkeen muuhun, juttelemaan ja nauramaan, mutta varsinkin hiljaisuudessa se suru nousee takaisin pintaan. Ihmissuhteet on sellaisia juttuja, joista en halua enää niin hirveän tarkasti blogissa puhua, ja siksi mie kerron surun syystä vain sen, että asia liittyy minun perheeseen. Kukaan ei ole kuitenkaan poistunut mun elämästä, eikä mulla siis ole tavallaan mitään hätää. Mutta on vaan niin paha olla toisten puolesta.
Oon muuten tässä jo jonkin aikaa miettinyt erästä asiaa, joka alkoi pyöriä mielessä jo ennen näitä viime päivien tapahtumia. Koska munkin elämässä on sattunut vähän kaikenlaista aina lapsuudesta nuoruuteen saakka, oon joskus pohtinut, onkohan sellaisesta tietynlaisesta haikeudesta tullut vuosien varrella mulle… tapa olla. Tapa suhtautua elämään. Tai siis, osaan olla tosi onnellinen ja hehkuttaa kivoja juttuja, mutta onko se sitten kuitenkaan sellaista kokonaisvaltaista onnellisuutta? Kannanko mie kaikesta huolimatta sellaista pientä melankolianyyttiä aina mukanani, valmiina turvautumaan siihen ja hiljaisiin iltapäiviin, tyhjiksi katettuihin pöytiin ja auringonlaskun väreihin taivaalla. Ei kai se olisi ihmekään kaiken sen jälkeen, mitä oon kokenut – mutta ehkä eniten mietityttääkin se, osaanko joskus lopulta päästää siitä irti. Haikeus ja sellainen pieni suru on jotenkin turvallinen olotila mulle, kotoisa ja tuttu. En kuitenkaan nyt tarkoita sitä, että oisin nauttinut näistä viime päivistä, en todellakaan, vaan tarkoitan sellaista haaleampaa tunnetta.
Toisaalta sen pienen nyytin voi kuvitella turvariepuna taakan sijaan. Ja ehkä parhaimmillaan se pikku kantamus voi toimia ihan hyvin niinkin, että tilanteen vaatiessa pysähdyn, annan sen pienen melankolian olla hiljaa lähellä ja katson maailmaa sen silmien kautta hetken ajan. Jos uskaltaa pysähtyä ja tuntea, näkee väkisinkin elämässä paljon kauniita asioita, vaikka se näkökyky välillä sattuukin. Tämä on ehkä se piirre minussa, jota mie sekä inhoan että rakastan. Inhoan sitä, miten helposti mulla säälittää tietyt asiat ja ihmiset, inhoan ajatella elämää tällä tavalla ja inhoan sitä, etten välillä pysty olemaan itsekäs, vaan näen tahtomattakin asioista sen toisen puolen ja ymmärrän, vaikken haluaisi.Toisaalta, kyllä mie rakastan sitä mitä mie oon. Koska tällaista tyttöä ne mun läheisetkin rakastaa, hassut.