Kuukausiarkisto:

elokuu 2013

Tauon jälkeen

elokuu 8, 2013
 
Huuh tuntuupa oudolta kirjoittaa tänne pitkästä aikaa. Mun ei oikeasti pitänyt pitää tällaista viikon taukoa postaamisesta, mutta näin jälkikäteen aateltuna teki kyllä ihan hyvää. Tälle preikille oli oikeastaan monta syytä; yksi tyhmältä kuulostava esimerkiksi on se, että mun iPadin laturi on ollut monta viikkoa hukassa, ja ilman Instagram-kuvia oon järkkärikameran varassa. Canoniin mulla taas on ollut vähän viharakkaussuhde koko kesän, sillä mun paras putki meni rikki juhannuksena eikä järkkärin raahaaminen mukana muutenkaan tuu niin luonnostaan kuin ennen. Kuvat on kuitenkin niin iso osa bloggaamista, että kuvaamisen jumittaessa postauksia ei oikein synny. Isoin syy tälle tauolle nyt kuitenkin taisi olla ne netistä löytyneet pienet kirjoitukset, jotka sattuivat koskemaan mua – tai oikeastaan se, etten tiennyt miten mun pitäisi niihin reagoida. Täällä blogin puolella siis, live reaktio tuli kyllä oikein tunteella ja saman tien. Tämä sama homma on ollut aina mulle vähän ongelma. Yleensähän kaikilla bloggaajilla on oma tapa reagoida paskaan: jotkut kettuilee takaisin, jotkut nauraa ja heittää homman läskiksi, jotkut lähettää vihaajille pusuja perään ja jotkut jättää vastaamatta kokonaan. Sellainen ei kiinnosta -asenne on tavallaan ihailtavaa ja ehkä joissain tapauksissa toimiva ratkaisu, kun kyseessä on anonyymiviha jossain kommenttboxissa tai keskustelupalstalla. Pitää pysyä kovana ja vahvana, ja silloin voi olla, ettei ihmiset jaksa perseilläkään niin pahasti, kun huomaa ettei haukut osu ja uppoa. (Mutta mitä jos ei vaan pysy?)

Jotenkin viime viikolla tuli taas vaan niin sekava olo kaikesta, enkä tiennyt yhtään mitä tehdä. Jätänkö reagoimatta koko hommaan, kerronko siitä teille, vastaanko niille tyypeille jotka niitä juttuja jauhoi, esitänkö ettei kiinnosta vai mitä hittoa? Koska mie itekin suhtaudun niin monella tavalla asiaan. Toisaalta mulla naurattaa jotkut niistä kirjoituksista – yksi helmi oli mm. se, miten kuulemma kutsun mun lukijoita faneiksi. Hahahha, ei hele! Oikeastihan mie välttelen jopa termin ”lukija” käyttöä, koska sekin kalskahtaa mun korvaan – puhumattakaan siitä, että ikinä sanoisin tosissaan että fanit. Joku anonyymi myös valitti siitä, että kun mie asuin vielä Rovaniemellä ja näin mun äitiä kuntosalilla, julistin aina kovaan ääneen ”Äitiiiii rakastan sua niin paljon!” – ei siinä, me kyllä puhutaan äitin kanssa pelkästään thaita keskenään… Vissiin ollut hyvä kielipää sillä anonyymillä, haha. Niin ja sekin huvittaa, miten joku rovaniemeläinen on nähnyt mut yli vuosi sitten baarissa pussaamassa mun kaveria ja julistaa siksi nyt ympäri nettiä, miten mie petin mun poikaystävää tytön kanssa. Ensin mulla ketutti aika paljon, mutta nykyään mie ihan vilpittömästi toivon että se tyyppi löytää onnen elämässään ja keksii jotakin kivempaa käyttöä ajalleen.

Joidenkin juttujen kohdalla mulla tuli taas puhtaasti surullinen olo: ihmiset esimerkiksi kirjoitti siitä, kuinka ylimielinen mie oon, miten katson kaikkia nenänvartta pitkin ja miten paska tyyppi nyt näin yleisesti ottaen oon sen perusteella, miltä näytän kaupungilla kävellessäni. Ihan oikeasti, kuka kävelee kadulla hymyillen koko ajan kaikille? Ääh, en mie ees jaksa sanoa tuohon mitään. Toisaalta sitten osa kommenteista turhautti ihan hulluna ja nimenomaan haluttaisi sanoa vaikka ja mitä. Esimerkiksi spekulaatiot mun ja mun entisen poikaystävän erosta. Mie en koskaan kertonut, kauanko me oltiin tauolla, kumpi halusi erota, milloin me ollaan erottu ja miksi erottiin, ja tuntuu oikeasti aika sairaalta lukea vieraiden ihmisten kirjoittamia juttuja asiasta. Tiiättekö, ei mulla sellainen haukkuminen ja ”Oot ruma läski” kommentit haittaa, mutta se että joku vääristelee mun sanoja ja tekemisiä – ehkä oikeasti pahinta mitä voi olla. Ja sekin turhauttaa hulluna, kun ihmiset laittaa ihan kaiken blogin piikkiin. Tiiättekö? Kun aloitin tämän blogin, olin 18-vuotias, asuin porukoiden luona Rovaniemellä ja olin vasta valmistunut lukiosta. Nykyisin asun Oulussa, yksin, opiskelen yliopistossa, täytän kohta 21 ja oon kokenut niin paljon pelkästään viimeisen kuuden kuukauden aikana. Onko siis ihmekään, että oon erilainen kuin blogin alkuvaiheessa? Ja mietitäänpä vaikka ihan vaan jotakin pukeutumista – kellä tahansa muuttuu vaatetyyli kahdessa vuodessa, ei siihen tarvita mitään blogia. En tarkoita, etteikö tämä bloggaaminen olisi mua yhtään muuttanut (totta kai se on), mutta ei se nyt sentään kaiken takana ole – vaikka joku fiksuna tietenkin ehdotti sitäkin, että Tuukka jätti minut tämän blogin takia. En tiiä pitäiskö itkeä vai nauraa :DEhkä tuossa onkin se pointti: toisaalta tällaiset tuntuu ihan hirveältä, toisaalta mulla naurattaa, toisaalta tuntuu että oma vika kun pidän itsestäni blogia ja ymmärrän niitä, jotka ei musta tykkää. Haluttaisi vastata kaikille ja puolustautua, mutta haluttaisi myös jättää kirjoitukset omaan arvoonsa. Haluttaisi sekä jatkaa pystypäin tätä blogia että lopettaa koko homma. Ja tietenkin vielä se, etten vieläkään voi käsittää, että tällaista ylipäätään tapahtuu – en pidä itseäni oikeasti millään tavalla julkkiksena, erityisenä tai tärkeänä, enkä oikeastaan edes bloggaajana. Ihan normi tyyppinä vaan, jolla nyt sattuu olemaan blogi harrastuksena, ja siksi nauran aina, kun joku kutsuu mua bloggaajaksi. Oon vaan Sita.

No kuitenkin sivu, jossa nuo jutut luki, on poistettu, enkä miekään oo enää muutamaan päivään murehtinut asiaa. Jäljelle on jäänyt ehkä vähän sellainen pieni, outo tunne, jossa on sekaisin inhoa ja haikeutta. Ennen mie rakastin tulla tänne blogiin, tämä oli sellainen mun oma pieni ihana juttu, mutta nykyisin tuntuu että se juttu on… revitty rikki? Blääh en tiiä. Tämän takia tänä kesänä on ollut niin paljon yhteistyöpostauksia suhteessa normi postauksiin. On vaan niin paljon helpompi höpöttää jostain pinnallisemmasta. Pitää siksi katsoa, mihin tämä blogin pitäminen nyt menee tulevaisuudessa. Aattelin, että antaa asioiden mennä omalla painollaan, varsinkin kun mulla on elämässä tällä hetkellä niin paljon muutakin, mihin pitää keskittyä. Ja niin kuin mie aina hoen: me eletään täällä kerran. Tällä hetkellä mun mielestä elämän tarkoitus on olla onnellinen ja tehdä ympärillä olevat ihmiset onnelliksi – loppujen lopuksi menee ihan turhaan aikaa hukkaan jostain juorublogin kommenteista stressatessa. Oon blogin historian aikana ollut kahdesti niin paskana, että oon itkenyt. Ehkä kolmas kerta toden sanoo, saa nähdä.

Nyt mulla on kuitenkin hirveä nälkä, ja aattelin mennä lämmittämään maissia. Sitten syön sen ylimielisesti >:) Heipa

Postauksen kuvat © www.harrirauhanummi.com