Mieli kuin tuuliviiri

kesäkuu 4, 2018

Hei sinä. Saanko vähän avautua ja höpötellä?

Oon taas viime aikoina todennut olevani melekonen tuuliviiri. Mun mielialat ja sellainen fiilis elämästä saattaa heitellä monta kertaa viikossa – ja jopa päivässä. Eihän tämä mikään uutinen sinänsä ole, koska mie oon aina ollut sellainen, joka tuntee erilaiset tunteet tosi voimakkaasti. Kun oon onnellinen, en voi pidätellä itseäni pomppimasta ympäriinsä, ja esimerkiksi itkuinen olo tai vihapuuska yleensä katoaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin. (Onneksi, hah.)

Vain vähän aikaa sitten fiilistelin mun poikaystävälle, kuinka hyvä olo mulla on videoiden tekemisestä ja tuntui, että sekä ideat että toteutukset toimivat. Tässä viime viikkojen aikana mulla on kuitenkin ollut taas sellaisia päiviä, jolloin monet asiat tuntuvat vakavemmilta kuin oikeasti ovat. Saatan esimerkiksi panikoida etukäteen tulevan viikon kiireistä aikataulua tai murehtia sitä, teenkö tarpeeksi hyvää sisältöä mun seuraajille. Musta tuntuu, ettei moni välttämättä tiedä, että mulla saattaa stressata pienet näyttökerrat tai jos en onnistunut jossain videossa niin hyvin kuin toivoin.

Oon kyllä myös tosi fiiliksissä aina kaikista työjutuista, eli hyviäkin hetkiäkin on joka päivä! Pointti on, että mulla ärsyttää se, että ylipäätään annan tuollaisille ulkopuolisille ja suoraan sanottuna aika turhille asioille painoarvoa stressaamalla niistä. En halua, että onnellisuus on riippuvainen asioista, joilla ei oikeasti pitkällä tähtäimellä ole juuri mitään merkitystä.

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo viime viikolla, jolloin olin turhautunut näihin mielialojen heittoihin. Tänään, kun palasin tekstin pariin, huomasin kuitenkin olotilan olevan aivan erilainen. Stressikuopasta on selvästi noustu ylöspäin, ja on sellainen taistelijaolo – samat kiireet odottavat mua edelleen, mutta nyt tuntuu, että pystyn kyllä hoitamaan kaiken. Lueskelin juuri myös Instagram Directiä, joista löytyi muutama aivan ihana viesti aikuisilta seuraajilta. Niiden myötä tuli taas sellainen olo, että turhaan miekin stressaan jotain näyttökertoja – ei niillä oikeasti ole mitään väliä, jos yksikin ihminen kertoo inspiroituneensa mun sanoista tai saaneensa voimaa mun videosta.

Loppujen lopuksi pitkällä tähtäimellä oon voinut hyvin, ja tällaisiin mielialan heittelyihin pitäisi aina vaan suhtautua ajattelemalla, että huonot tuntemukset ovat yleensä aina ohimeneviä – ja joskus vilkaisu kalenteriin paljastaa, että perkele menkathan ne on kohta alkamassa, haha. Ainakin mun kohdalla tietty aika kierrosta on usein sellainen, että saatan lillua apeassa olossa ilman kunnon syytä.

Pysyttekö te samaistumaan tällaisiin tunteiden heijauksiin? Vaihteleeko teilläkin mieliala välillä jopa monta kertaa päivässä, vai ootteko sellaisia tasaisia tyyppejä?

Kuvat: Annieveliina

 

~ Takaisin ~

toukokuu 24, 2018

 

 

Haluaisin taas kirjoittaa.

Joskus piirsin siluetteja – i:n piste oli tähti ja sen alla valui unettomat aamuyöt.

Haluaisin taas kirjoittaa, mutta sanoissani asuu melankolia ja joskus minä pelkään niiden kasvua.

mistä ne tulevat

Rakastin niitä. Rakastin ja elin ja hengitin enkä voinut kuvitellakaan elämääni ilman. Kai se oli syy, miksi käänsin katseeni. Liian tiukassa kiinni, kun olisi pitänyt astella taivaalle. Pilvet tuntuivat niin kevyiltä silloin. Ja silti ne kantoivat.

Haluaisin taas kirjoittaa, punoa ajatusteni sävyjä valkoiselle; tehdä helposta selittämätöntä ja vaikeasta kaunista. Kun hiljaisuus ei kohoa pimeitä seiniä pitkin vaan tanssii pyörähdellen aamuyötä vasten, ehkä joskus jonkun silmille ja ehkä joskus joku juuri ymmärtää. Tuntee ne sanat, kylmän lattian polvien alla.

Päiviä ja vuosia.

Kyllähän se sattui – kyllähän se sattuu, mutta onko siinä juuri syy miksi pitäisi? Mennä takaisin tai palata tai aloittaa alusta, tyhjentää sivut ja pysähtyä. Tarinoita, joiden aluissa on loppu. Jotta muidenkin taruista tulisi totta.

 

Haluaisin taas kirjoittaa.

Ja niin aion tehdä.

 

 

 

Tällä hetkellä…

toukokuu 7, 2018

 

…yksi suurimmista meneillään olevista projekteista on oman asunnon ostaminen, mistä mainitsinkin jo Youtubessa. Meillä kävi uskomattoman hyvä tuuri tämän asian kanssa, ja tällä hetkellä kilpailutetaan lainoja eri pankeilla. Kiinnostaisiko teillä lukea postaus aiheesta?

…mietin melkein päivittäin, mitenhän Veronicalla menee siellä Selviytyjien kuvauksissa. Ihan hullua ajatella, että siellä se painaa menemään juuri tällä hetkellä. Äää, tsemppiä sinne jonnekin viidakon keskelle!

…käytän melkein ainoastaan löysiä housuja. Nyt kun tällaisiin on tottunut, tuntuu kamalalta laittaa tiukat farkut jalkaan! Reisiä ahdistaa ja alkaa heti myös turvottaa, haha.

…on ehkä vähän stressaantunut – tai no, sellainen levoton olo tästä viikosta. Seuraavien päivien ohjelmaan kuuluu kolme keikkaa kolmessa eri kaupungissa (Uusikaupunki-Rovaniemi-Oulu), yhden yhteistyövideon editointi ja lähettäminen asiakkaan tarkistettavaksi sekä kypsyysnäytteen tekeminen Oulun yliopistolla. Kypsärin kirjoittaminenhan ei sinänsä oo mikään vaikea homma, mutta kun kyseessä on vuonna 2015 (jep) kirjoitettu kandidaatintyö, tuntuu kysymyksiin vastaaminen vähän kuumottavalta… Mikähän se mun aihe nyt edes olikaan?

…oon kuitenkin ylpeä siitä, että oon saanut hoidettua paria kouluhommaa eteenpäin. Sain tuossa viime viikolla yhtenä aamuna enemmän aikaiseksi kuin viimeisen vuoden aikana, ja naurettavinta koko hommassa on se, että oon lykännyt näitä rästijuttuja vuodesta 2015, minkä vuoksi niistä on tullut uskomattoman ahdistavia mörköjä. Käytännössä asiat kuitenkin selvisi parissa tunnissa ja vaati parhaimmillaan kahden lauseen mittaisen sähköpostiviestin lähettämisen. Lykkääminen ja välttely eli prokrastinaatio on kyllä kannattavaa hommaa.

…koukutun pikkuhiljaa espresso-pannulla keitettyyn kahviin. Sanoin poikaystävälle, että pärjätään aivan hyvin meän Moccamasterilla, mutta sen jälkeen kun mutteripannu ostettiin talouteen, tavallinen kahvinkeitin on kummasti jäänyt vähemmälle käytölle…

…en seuraa aktiivisesti yhtäkään tv-sarjaa. En edes Selviytyjiä tai Temppareita, joita kaikki muut tuntuvat fiilistelevän. Onko siellä ketään kohtalotovereita?

…suosin paljon mieluummin pyöräilyä kuin julkisilla liikkumista. Okei, oon kyllä pyöräillyt aktiivisesti läpi talven, mutta tällä hetkellä tuntuu etten missään nimessä halua astua ratikkaan. Pyöräilyssä on pelkkiä hyviä puolia: saa raitista ilmaa, pääsee nopeammin määränpäähän, ei tarvitse edes vilkaista aikatauluja, säästää rahaa, ei tule matkapahoinvointia (oon vähän herkkä, heh) ja saa samalla vähän hyötyliikuntaa. Välillä on toki vähän epämiellyttävää, kun ei malta polkea rauhassa (pakko ohittaa vähintään pari ihmistä) ja pienen kisakiihdyttelyn jälkeen tulee pikku hiki päälle. Mutta siinä se – muuten pelkkää plussaa.

…poden pientä kriisiä tämän blogin kanssa, sillä tuntuu, etten saa tänne tarpeeksi kivoja kuvia postauksia varten. Ihailen super paljon esimerkiksi Tickle your fancy ja Annika O. -blogien visuaalisuutta. Toisaalta, kuvathan on vaan se toinen puoli postauksista, ja tekstillä on vähintään yhtä tärkeä rooli. Vai ootteko samaa mieltä?

 

Ps. Tämän postauksen kuva on otettu Tallinnassa, jossa käytiin Jussin kanssa viime viikonloppuna. Vlogi tulossa ensi viikolla :)